Murehtiminen on turhaa

[rita4]

Marja Tuononen

Näen verta vuotavan käden. Kuinka hellästi se minua muovaakaan. Jeesus tietää minut murtuneeksi, siksi hän mittaa kuorman, mitä jaksan kantaa.

Se on pieni, mutta se riittää, ja ahjovuosista tahdon kiittää. En muuten uskaltaisi sanoa: " Ota minut vain pieneksi paimentytöksi."

En tahdo isoa laumaa, anna ne, joita elämä on saannut raastaa. Kaikilla ei ole raajojakaan, mutta taivaaseen ollaan matkalla.

Siellä kaikki näkevät ja kuulevat, kun laulavat Karitsalle ylistystä. On saavuttu kotiin, joka valmistettiin Golgatalla.

Ei minulla ole hopeaa ei kultaa, mutta saan luottaa Jeesukseen. On turha murehtia siitä, minne päin hän johdattaa elämääni.

[rita4]

Näen verta vuotavan käden. Kuinka hellästi se minua muovaakaan. Jeesus tietää minut murtuneeksi, siksi hän mittaa kuorman, mitä jaksan kantaa.

Se on pieni, mutta se riittää, ja ahjovuosista tahdon kiittää. En muuten uskaltaisi sanoa: " Ota minut vain pieneksi paimentytöksi."

En tahdo isoa laumaa, anna ne, joita elämä on saannut raastaa. Kaikilla ei ole raajojakaan, mutta taivaaseen ollaan matkalla.

Siellä kaikki näkevät ja kuulevat, kun laulavat Karitsalle ylistystä. On saavuttu kotiin, joka valmistettiin Golgatalla.

Ei minulla ole hopeaa ei kultaa, mutta saan luottaa Jeesukseen. On turha murehtia siitä, minne päin hän johdattaa elämääni.

Tämä pysähdytti. Oli kuin omia ajatuksiani ja tuntojani olisin tuossa lukenut. Kun tuossa olin rukouksessa niin kuin yhä selvemmin tajusin sen, miten Jeesus on jo kärsinyt edestäni ja monin verroin enemmän kuin mitä itse koen kipua ja sairautta, pilkkaa ym.. Ja Hän kyllä tietää; mitä kestän, jaksan.. Vaikka niin usein tuntuukin, että; taakka on liian raskas kantaa ja vastoinkäymistä, kipua ym tulee roppa kaupalla päälleni, ja en kestä sen kaiken alla..Muta silloin muistan; "Jeesus kantaa minuakin ja auttaa, Hän tietää kaiken ja johdattaa minuakin kurjaa lastaan eteenpäin, niin kuin Hän tahtoo, eikä niin kuin minä tahtoisin useimmiten asioiden menevän.

Niin kovin helposti murhe saavuttaa meidät ja mietimme mihin Hän, Herramme on oikein meitä kuljettamassa?! Tuskailemme ja hätäilemme, murehdimme, vaikka kuitenkin; Pyhä Henki sanoo sydämillemme, ettei ole mitään hätää, koska Jeesus kyllä tietää, mihin Hän meitä johdattaa ja mitä meille tapahtuu, mitä koemme, tunnemme, pelkäämme jopa.. Niinpä niin, me vain luulemme itse paremmin tietävämme sen mikä on meille parhaaksi, vaikka todellisuudessahan me emme kuitenkaan sitä loppupeleissä tiedä sittenkään. Luulemme vain..

Mieleeni nousi tämä Raamatunpaikka;

Ps. 42:
1 Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala.
2 Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?
3 Kyyneleeni ovat minun ruokani päivin ja öin, kun minulle joka päivä sanotaan: "Missä on sinun Jumalasi?"
4 Näitä minä muistelen ja vuodatan sydämeni: minä kuljin väentungoksessa, astuin sen kanssa Jumalan huoneeseen riemun ja kiitoksen raikuessa juhlivasta joukosta.

5 Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.

6 Minun Jumalani, minun sieluni on murheellinen minussa, sentähden minä muistan sinua Jordanin maalla, Hermonin kukkuloilla ja Misarin vuorella.
7 Sinun koskiesi pauhussa syvyys syvyydelle huutaa, kaikki sinun kuohusi ja aaltosi käyvät minun ylitseni.

8 Päivällä Herra säätää armonsa, ja yöllä minä hänelle veisaan ja rukoilen elämäni Jumalaa.
9 Minä sanon Jumalalle, kalliolleni: "Miksi olet minut unhottanut? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana?"
10 Minun luitani jäytää, kun viholliseni minua häpäisevät, sanoen minulle kaiken päivää: "Missä on sinun Jumalasi?"

11 Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.

Herra tekee työtään minussa ja sinussa, niissä kaikissa, jotka vain suostuvat savenvalajan pöydälle työstettäväksi ja hiottavaksi, muutettavaksi, tai ehkä jopa tehtäväksi kokonaan uudeksi astiaksi Herralle sopivaksi käyttöönsä.

Mutta minkä Hän, Jumalamme on antanut meille uudestisyntymisessämme? Rauhansa lahjan sydämiimme, vaikka olisimme minkälaisessa puristuksessa, tai myrskyssä, hylättyinä, pilkattuina, tai mitä vain, niin Hänen rauhansa kestää ja pysyy sydämissämme, kunhan me vain tahdomme vaeltaa Hänen, Herran Jeesuksemme askelissa ja totella Häntä, alistua Sanansa auktoriteetin alle tottelemaan, jne.. Tahdommehan kuolla itsellemme ja elää vain Jeesuskellemme?!! Niin uskoinkin.. hienoa!

Jeesus ei jätä sinua yksin taistelemaan, kärsimään, vaan Hän On kansssi sielläkin synkässä yössä ja auttaa sekä vahvistaa, johdattaa sinut lopulta ulos sieltä pimeydestäsi, koetuksestasi ja pois murhelaaksoistasi ja Hän antaa ihanan aurinkonsa paistaa ja lämmittää sydäntäsi, tuoden ilon, voiman ja rauhansakin sydämeesi, sekä kiitoslaulun Jumalallemme!! Halleluja!!

Pekka Simojoki, Särkyneiden majatalo

[rita4]

Niinpä niin, murehtiminen on sittenkin aivan turhaa Jumalan lapsilla, vaikka minä ainakin tahdon tämän tästä elää murhemielin, kun asiat menevät aivan toisin kuin niiden olin kuvitellut menevän, tai tapahtuvan..

Jumala on puhunut nyt minulle paljonkin viime aikoina siitä, miksi en vain osaa, tai pysty, tai jopa vain kuin edes halua jättää asioitani Hänen hoidettavakseen ja ristinsä juurelle; sinne ne vain jättäen, eikä enää kantaa niitä päivästä toiseen mukanani raskaana ja ahdistavanakin taakkana. Niin? Miksi en vain osaa, pysty, tai edes kuin halua sittenkään luopua siitä taakan kantamisestani, joka tuo vain lisää murhetta ja masentaa, itkettääkin, kun niitä ajatelee..?

Oletko sinä rakas ystäväni törmännyt omassa elämässäsi samanlaiseen tapaan, että; kerta toisensa jälkeen vain huomaa ajattelevansa ja surevansakin niitä samoja asioita, vanhojakin asioita, kun mikään ei vaan muutu, onnistu, tms.. Sekä itseään, kuinka on niin heikko, kurja, kykenemätön jäämään luottavaisesti kuin pieni lapsi ainakin Isän Jumalan kämmenelle ja hoitoon, ristin juurelle ja luovuttaan taakkaamme ja surumme, ym jo viimeinkin Herralle Jeesuksellemme?!

Minä tahdon antaa sen kaiken Herran hoitoon, kunnes jälleen kerran,.. kuin vain huomaan taaskin murehtivani samoja asioita ja miettiväni niihin ratkaisua..Ja kun en löydä niihin ratkaisua, miten ne asiat ja tilanteet, ihmisten käytös, ym voisi muuttua, niin alkaa tuntua täysin toivottomalta sen ja niiden asioiden, ihmisten koskaan edes muuttuvankaan.. Loppuu kuin luottamus ja usko Herramme mahdollisuuksiin tehdä heissä ja asioissani konkreettinen muutos parempaan.. Hävettää jo ajatuskin epäuskostani.

Mutta tällainen reppana minä yhä vain olen, mutta tahdon muuttua, luottaa, uskoa, nähdä sinne, miten vain yksin Jumala, Isämme pystyy toimimaan niiden asioiden ja ihmistenkin elämässä niin, että; ne vain kuin alkaa muuttua parempaan suuntaan.. Miten se voi sitten onnistua, se muutos meissä itse kussakin? Uskon, että: Se voi tapahtua: nöyrtymisen, suostumisen, itselleen ja maailmallekin kuolemisen kautta; RUKOILLEN VOIMAA MUUTOKSEEN! Tahdommeko?

Mutta, niin.. olisihan se mahtavaa osata ja pystyä; vain kiittämään ja iloitsemaan siitä: mitä Herra tekee, ja me vain kiitämme Häntä siitä, että: Kaikki valta ja voima, kunnia ja ylistys kuuluu vain yksin Hänelle, joka voi sanallaan vuoriakin siirtää, ym.. Siis Jeesuksellemme, rakkaalle Vapahtajallemme! Hän muokkaa ja hioo, murtaakin meistä sitä kovuutta ja omavoimaisuuttammekin, ym pois, jotta voisimme ja osaisimme olla yhä vain enemmän Häneen uskovia, turvautuvia, pysyä Sanassa ja Totuudessa, sekä: siunata jopa vainoojiammekin, koska siihen sisältyy valtava siunaus ja voima! Yritettäiskö jo viimeinkin alistua tahtoonsa ja saada nähdä: mitä Hän, Herramme tekee?!

Rakkaat; Ei kanneta murhetta, koska meidät on kutsuttu vain uskomaan ja luottamaan, turvautumaan hädässämme Herraamme, sekä pysymään päivittäin siellä verisen Golgatan keskimmäisen ristinsäkin juurella; rukoillen ja kiittäen, odottaen Hänen apuaan ja johdatustaan Henkensä kautta ym.. Ei kanneta enää murhetta sydämissämme ja jos ja kun s etaas tulee kiusamaan mieltämme, niin annetaan s esovinnolla heti Herramme hoitoon, vaikka sitten 10-100,kin kertaa, muttei susotuta enäää sitä pilaamaan elämäämme, koska senhän murhe tekee. Varsinkin kun s eon sellaista murhetta, jokas ei ole jonkun vaikka rakkaan ihmisen poismenon tms takia syntynyttä. Ja silloinkin on meillä lupa jättää murheemme ristin juurelle, Jeesuksellemme! Hän tietää kyllä tilanteemme, elämämme, tunteemme, vastoinkäymisemme, hylätyksi tulemisemme, siis aivan kaiken Hän jo tietää ja tahtoo auttaa meitä, jos vain annamme Hänen auttaa meitä. Ja se vaatii, siis suostuminen, omaa haluammekin luopua murheistamme..Oisko jo aika...?

[rita4]

Miksi siis murhetta kantaa, kun Jumala auttaa sekä kantaa, johdattaa?

Tuollaisen ajatuksen sain kun mietin omaa murehtimistani ja kun tuntuu että kaikki on kuin pilalla, kaikki on kuin menetetty ja junnaan vain yhä paikoillani pääsemättä mihinkään, koska ..

Tavallaan haluaisin nähdä pikkasen edes eteenkinpäin elämääni ja kokea jotain mitä en ole saanut koskaan kokea, mutta sitten tuleekin se mun oma ajatteluni, tahtoni ja huomaan ettei se meekkään ihan noin helposti, koska Isä ei välttämättä olekaan suunnitellut elämääni sillai kuin sen itse tahtoisin menevän. Siis, tuli stoppi ja mietintätauko, sekä hiljaisuus, on vain kuin jäätävä ristin juurelle rukoileen ja kiittään Jeesusta niistä asioista ja ihmisistäkin joita on elämääni tullut tavalla tai toisella, ja oma tahto, niin sen on kuoltava.

Pitäisi pystyä touhuamaan jotain niin ei ois niin paljoa aikaa murehtia sitä, kun kaikki aina vain epäonnistuu, ja on liikaa aikaa miettiä, suunnitellakin .. Suostua vain odottaan sitä, mikä on Jumalan tahto, niin: voiih; kuinka se usein on niin kamalan vaikeaa. Olen perusluonteeltani aina ollut haaveilija ja hoppuhousukin, vaikka toki elämän koettetelemukset ovat hiljentäneet vauhtiani ja unelmatkin ovat kuin haihtuneet, kun mikään ei onnistu, on liikaa asioita joiden tähden huomaan olevani elämän ehtoossa ja vanha vähän jo kaikkeen. Ja nää mun kivut, ..Oi Herra ilmesty ja auta!

Mutta yksi on pysynyt kaiken myrskynkin ym keskellä ja se on Jumalan rauha sydämessäni! Ja se onkin sellainen aarre, jota olen yhä vain paremmin oppinut arvostamaan, sekä siitä kiittämäänkin. Vaikka myrskyää ja sydän huolehtii, murehtiikin, niin Isä auttaa ja kantaa lastaan eteenpäin ja tuo valonsa sekä toivonkin elämää.

Laitan tämän aivan ihanan laulun jonka löysin ja on kuin he laulaisivat minusta siinä.. Aarteenkantaja - laulu- ja soittoryhmä Mattila-Kaasalainen-Paananen

[rita4]

Niinpä, kuinka turhaa sekä kuluttavaakin on juuri murehtiminen ja kun se vielä on sellaista murhetta, joka vie vain masennukseen ja on turhaakin, koska Isä, Jumala on luvannut auttaa, johdattaa sekä hoitaa ja huolehtia omistaan.... Niin miksi me vaan siltikin murehdimme kaikesta ja usein ihan pienistäkin asioista, tai jopa ihan turhasta?

Minä olen jälleen löytänyt itseni jatkuvasta murehtimisesta ja kuitenkin koko ajan samalla rukoillut Herraa ottaan sen kaiken murheen pois. Mutta kun vaan sitä pitää nin kovasti itse yrittää tehä, toimia, jne.. Niin eihän sitten Isäkään sinne väkisin tunkeudu, vaan sallii meidän murehtia ja itkeäkin, koska emme vain kuin kykene, tai emme oikeastaan edes halua, suostu tosissamme jättämään sitä kaikkea Hänen hyvään hoitoonsa sekä vain kuin luottaa apuunsa, niin ..Silloin me vain kannamme murhetta kohdussamme, .. mistähän tuokin ajatus tuli, mutta aika osuva kyllä, myönnettäköön.

Mutta kun taas samaa asiaa murehdin yöllä rukouksessa ollessani ja koin etten vain ole saanut siihen apua, vastausta taivaasta, niin rukoukseni yht äkkiä kuin muuttuikin ihan toiseksi, kuin mitä minä itse olin ajatellut pyytää.. Ja sen jälkeen kuin minulle avattiin asioita, joihin vain menee vielä aikaa, jotta se kaikki voisi muuttua, ja minun pitää alkaa rukoilla kiittäen, toki, mutta myöskin aivan uudella tavalla, eri asioitakin, jne.. Ja kun sen tajusin niin Rauha palasi sydämeeni. Se oli niin selvä vastaus ja niinpä niin; minä olin pyytänyt ihan eri tavalla sitä asiaa, kuin mikä oli ja On Isämme tahto, suunnitelmakin varalleni..

Ja kun sitten aamulla heräsin, niin se murhe oli poissa. Mahtavaa!!! Ja moni muukin asia sen asian tiimoilta oli ja on kuin pois pyyhitty. Kiitos Jumalalle, sanan varsinaisessa tarkoituksessa ja merkityksessä: sydämeni Kiittää Jumalaa, joka salli minun murehtia asiaa, koska en vain kuin pystynytkään jättämään sitä täysin Herralle ja ristinsä juurelle, Jeesuksen jalkojen juureen, sekä antaa Hänen toimia niin kuin Hän tahtoo, ei niin kuin minä sen kuvittelin menevän ja olevan, tapahtuvan tms..

Tuli mieleeni yksi Raamatunpaikka ja laitankin sen tähän lopuksi;

Psalmi 13:[Biblia]
2 Kuinka kauvan sinä Herra peräti tahdot minua unhottaa? kuinka kauvan sinä peität kasvos minusta?
3 Kuinka kauvan minä neuvoa pidän sielussani? ja ahdistetaan sydämessäni joka päivä? kuinka kauvan minun viholliseni yltyy minua vastaan?
4 Katso siis ja kuule minua, Herra minun Jumalani: valista silmäni etten minä koskaan kuolemaan nukkuisi;
5 Ettei viholliseni sanoisi: minä voitin hänen, ja minun sortajani iloitsisi, koska minä kompastun.
6 Mutta minä turvaan sinun armoos: minun sydämeni riemuitsee, ettäs niin mielelläs autat: minä veisaan Herralle, että hän minulle niin hyvästi tekee.

[rita4]

1. Kor. 7:
17 Vaeltakoon vain kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut, ja siinä asemassa, missä hänet Jumala on kutsunut; näin minä säädän kaikissa seurakunnissa.
18 Jos joku on kutsuttu ympärileikattuna, älköön hän pyrkikö ympärileikkaamattomaksi; jos joku on kutsuttu ympärileikkaamatonna, älköön ympärileikkauttako itseään.

19 Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.
20 Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.

21 Jos olet kutsuttu orjana, älä siitä murehdi; mutta vaikka voisitkin päästä vapaaksi, niin ole ennemmin siinä osassasi.
22 Sillä joka orjana on kutsuttu Herrassa, on Herran vapaa; samoin vapaana kutsuttu on Kristuksen orja.
23 Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia.
24 Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.

Tuo Raamatunpaikka nousi mieleeni. Me saatamme murehtia niin moninaisista asioista elämässämme. Ja me uskovat saatamme ehkä murehtia siitäkin, millaisia me olemme; Jumalan ja ihmistenkin silmissä, arjessamme, puheissamme, teoissamme, jne.. Siis: Uskoa tunustavina.

Itse ainakin usein huomaan kuin tuiskailevani Herran edessä, kun en pysty, osaa, uskalla olla enemmänkin, rohkeampi, osata Jumalan Sanaa ulkomuistista paremminkin jne.. Tai miten kohtaan ihmisiä, puhun puhelimessa, tms uskovana? Kuuluuko ja näkyykö minusta se rauha, jonka Jumala on sydämeeni antanut Pyhän Henkensä kautta? Usein tuntuu, että kaikki muu näkyy ja kuuluu, mutta ei se rauha ja lepo Herrassa..

Sydän kyllä kaipaa saada olla Herran käytettävissä, mutta liha on niin laiska ja mukavuudenhaluinen ja sitten huomaa että: sanoo ja tekee kaikkea muuta kuin sitä, mitä edes pitäisi tehdä, sanoa uskovana. Tempperamenttisuuteni ryöpsähtelee sopimattomastikin esille, ja äkkipikaisuteni, ym.. Ja sit kaduttaa jälestäpäin, että: miksi en pitäny vain suutani kiinni, tai sormiani poissa kännykästä, tms..

Mutta kuitenkin, kun kääntyy Herran ristin juurelle rukoileen ja pyytään väärään menoaan, ym anteeksi sekä Jeesuksen veren puhdistusta sydämelleen, sekä sitä, etä mahdollisesti s etoinen pystyisi antaan anteeksi luonteeni heikkoudet ym, niin kuinka se siunaa ja rohkaisee, lohduttaa kun on jo niin surkeana ollut ja miettinyt päänsä puhki, että: "Mitäs taas tulikaan tehtyä, tai sanottua, miten käyttäydyttyä, tms? Antaakohan Herra enää edes sitä mulle anteeksi, kun noin taas menin tekeen, tai sanoon? Tai antaako se ihminen enää mulle anteeksi jota menin loukkaan..?"

Hän armahtaa ja antaa anteeksi, kunhan vain suostumme tulemaan eteensä, ristinsä juurelle pyytämään syntejämme anteeksi ja puhdistustaan veressäänkin! Ja mitä tapahtuukaan silloin sydämissämme; murhe poistuu ja ilo ja rauha palaa sydämeen ja taas uskaltaa sekä voi iloisin, rauhallisin, levollisin mielin jatkaa vaellustaan, kiitellen Herraa Jeesusta, kun Hän aina vain jaksaa olla armollinen ja anteeksiantava jaksaa minua ja sinua omanaan. Ja ehkä saa sanoja taivaasta millä pyytää anteeksi ja sopia sen toisenkin kanssa, jonka takia oli mennä jo ihan välitkin poikki.

1. Joh. 1:
4 Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.

6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

Nyt tänä poikkeustila aikana on monilla jo muutenkin niin paljon murhetta; taloudesta, pelkoa tulevasta, sairastunko, sairastuuko joku läheiseni, tai miten jaksaa yleensäkin tätä kaikkea.. Murhe tahtoo vain kulkea mukanamme, tavalla tai toisella, mutta Jeesuksessamme meillä on kuitenkin Aina apu kaikkeen murheeseen, pelkoon ym.. Turvatkaamme siis Yksin Häneen ja pysytään lähellä Häntä, ristiään, eikä anneta minkään tilanteen, asian, ihmisen, tms viedä rauhaamme, joka niin kovin helposti tahtoo kuin kadota, omasta mielestämme ainakin.

Mutta kysyn lopuksi sinulta rakas kanssamatkaajani; "Oletko huomannut, että: vaikka sinulla olisi minkälaista murhetta sydämelläsi, elämässäsi tahansa, niin kun tarkkaat sisimpääsi, niin.. Oletko huomannut kaikesta huolimatta sen taivaallisen Rauhan olevankin yhä vain siellä kaiken yllä, takana, turvanasi ja tukenasi jaksaa eteenkinpäin..?"

Jos mietit sitä, niin saatat huomata, että: Juuri se Jumalan yliluonnollinen ja järjen yläpuolellakin oleva rauha onkin kannatellut sinua kaiken aikaa ja olet selvinnyt ja päässyt jopa hiukan eteenkinpäin elämässäsi, asioissasi, kasvanut jopa uskossasikin, koska ja kun Jumala varjeli ja varjelee sinut kaikelta pahalta ja väärältäkin, sittenkin. Kiitetään Herraa Jeesustamme siitä joka hetki ja ainiaan; Halleluja, amen!

Hän elämää kantaa Asko Pollari