Jeesus palvelee niitä, joilta pohja pettää

[niitytär]

Pidän Matteuksen evankeliumin jakeista 14:22-31. Niissä kerrotaan miten Pietari pyrki Jeesuksen luo kävelemällä vettä
pitkin. Pietari joutui heti vaikeuksiin. Hänen itseluottamuksensa, jonka varassa hän nousi veneen laidan yli ja astui veteen, katosi ja hän vajosi.
Apu, jonka Jeesus antoi, tuli oikealla hetkellä ja se oli aivan käytännöllistä. Apu tuli oikealla hetkellä siinä mielessä,
että Pietari ei ehtinyt vajota kokonaan aaltoihin. Ja apu oli käytännöllistä: Jeesus ojensi kätensä ja pysäytti Pietarin vajoamisen.
Jeesus olisi voinut estää Pietaria vajoamasta sanomalla hänelle yhden ainoan sanan. Se olisi voinut olla: ”Älä Pietari astu veneestä minnekään.” Mutta Jeesus salli Pietarin nähdä käytännön kokemuksen kautta, ettei itseluottamus kanna. Itseluottamus on eri asia kuin usko.
Kertomus on talletettu meitä varten. Kun meillä on omat koettelemuksemme ja kun me tavalla tai toisella menetämme
elämän tilanteen hallinnan ja pohjaa tuntematta vajoamme, on Jeesus lähellä niin kuin hän oli lähellä Pietaria. Ehkä me kerran lähdimme jossakin asiassa liikkeelle omassa voimassamme, itseemme luottaen. Jeesus antoi sen tapahtua ja salli meidän epäonnistua ja odotti,
kunnes me koimme vajoamisen. Näin hän tekee, että me oppisimme luottamaan häneen eikä itseemme. Sinä hetkenä kun luottamuksemme
itseemme murenee, Jeesus on siinä ja osoittaa, että hän palvelee juuri niitä, joilta pohja pettää. He jäävät täysin Jeesuksen armollisen käden varaan.

Rosemary Griffiths

[rita4]

Kiitos sisko tästä tuonnistasi, sillä se jäi oikein puhutteleen uskon tilaani ja uskovien tilaa, siis: sitä, kun tulee kaikenlaisia vaikeuksia ja myrskyjäkin elämään. Miten silloin toimimme ja miten ja mihin uskomme, vai voisiko sanoa; Miten on silloin luottamuksemme Herraan laita? Kestääkö se? Tai miten on uskomme hänen apuunsa laita ja hänen mahdollisuuksiinsa; välittää, auttaa meitä, nostaa pois: takaisin valoon varjoista..?

Pystymmekö uskomaan, että; hän haluaa ja myöskin voi meitä auttaa, sekä kuulee rukouksemme ja vastaa niihin ajallaan ja tavallaan, ei meidän tahtomallamme tavalla / ajalla? Kas siinäpä onkin itseensä menon paikka ja oman tahdon kuolettamisenkin paikka, näin uskoisin ainakin olevan asian laita.. Koska kyllähän me hyvinkin pian vaikeuksien tullessa ja eteenpäin katsoessamme näemme vain toivottomuutta ja silloin sielunvihollinenkin kuin aktivoituu suputteleen korviimme valheitaan, niin että uskommekin sitä, emmekä etsi Pelastajaa ja Auttajaa hädässämme. Lyömme hanskat naulaan ja sanomme; "Ei kannata, ei tää rukoilu mitään hyödytä, tai auta, kun mikään ei muutu parempaan..Anti olla, menköön kaikki se hyvä, mistä sain jo hiukan maistaa ja kokea.."

28 Pietari vastasi hänelle ja sanoi: "Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten".
29 Hän sanoi: "Tule". Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö.
30 Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: "Herra, auta minua".
31 Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?"

Otin tuosta matteus 14 nämä jakeet oikein meidän tässä jo luettavaksemmekin. Alleviivasin nuo pari kohtaa, kuin siten pyytäen juuri sinua rakas lukijamme pohtimaan itseksesi juuri noita kohtia omakohtaisestikin. Mutta ilman syytöstä sinua kohtaan, vaan aivan rehellisesti katsomaan itseesi ja siihen miten heikkoja me kaikki kuitenkin loppupeleissä olemme kun vaikeudet kohtaa, tai sairaus, tai menetys, tai...Uskallammeko katsoa itseemme ja nähdä totuus? Koska se usein satuttaa ja on inhottavaakin, kun huomaa asioita, joita jo piti ehkä sellaisina, joista olemme päässeet voittajina eteenpäin...omasta mielestämme.

Kun alamme miettiä omaa elämäämme ja suhtautumistamme siihen, miten koemme ja kohtaamme vaikeuksia ja jopa ihan myrskyjäkin, joita ainakin useimmille uskoville vain tulee, halus tai ei, niin on tärkeää pohtia sitä: Miten toimii, kun aallokko lyö ja on vain synkkää, ahdistavaa, pelottavaa, sekä kuin vajoaa eikä näy minkäänlaista toivon pilkahdustakaan, vaan kylmä ja synkkä vesi hyökkää ja kallio jalkojemme alta kuin katoaa. Vai katoaako sittenkään? Ei katoa, vaan Jeesus Kristus, kalliomme ja Auttajammme on läsnä ja tahtoo auttaa, nostaa ylös, jos on jo alkanut vajoamaan..

Kuinka helposti ja usein saatamme kuin hiukan nokka pystyssäkin ajatella ja jopa sanoakin jollekin, ettei minua mikään enää kaada ja ei ole mitään vaaraa menettää uskoani, toivoa, tai epäonnistua, tai alkaa pelkäämään myrskyjä elämässä, tms..Se on vaarallista ylpeyttä, josta on heti tehtävä parannus verisen ristinsä juurella ja Jeesuksen nimessä, ennen kuin vihollinenkin osallistuu ja alkaa kiusaan, pelotteleen, valehteleen, masentaan, ym..Kaikkea ikävääkin alkaa tulla ja silloin on jo tosi kysymyksessä ja kyllä sillai monen itseään joksikin luulevan mieli murretaan ja huomaakin olevansa vain heikko, avuton, ehkä rikkinäinenkin ja turvaton, heikko ja vajaa uskova..

Herra haluaa joskus murtaa meitä ja se aina sattuu, tuntuu kurjalta, mutta se on tarpeellista, koska sillai vain opimme, jos vain niin haluamme asennoitua asioihin, nöyrtyä, suostua.. Niin siten vain opimme jäämään Jeesuksen varaan, ristinsä juurelle rukoilemaan ja turvautumaan kaikessa ensiksi Jeesukseen ja sitten vasta, jos ollenkaan muihin ihmisiin ja tapoihin, joissa ja joihin olemme ehkä tottuneet turvautumaan ja avun saamaan elämässämme..

Laitan tähän loppuunRaamatunpaikan vielä..

Jer. 17:
5 Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta.

6 Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa.

7 Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.

8 Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.

9 Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?

10 Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.

11 Peltokana, joka hautoo, mitä ei ole muninut, on se, joka hankkii rikkautta vääryydellä; päiviensä puolivälissä hänen täytyy se jättää, ja hänen loppunsa on houkan loppu."

12 Kunnian valtaistuin, korkea ikiajoista, meidän pyhäkkömme paikka!

13 Israelin toivo, sinä Herra! Kaikki, jotka sinut hylkäävät, joutuvat häpeään. "Jotka minusta luopuvat, ne kirjoitetaan tomuun. Sillä he ovat hyljänneet elävän veden lähteen, Herran."

14 Paranna minut, Herra, niin minä parannun, auta minua, niin olen autettu. Sillä sinä olet minun ylistykseni.

[rita4]

Itseluottamus on eri asia kuin usko.

Kertomus on talletettu meitä varten. Kun meillä on omat koettelemuksemme ja kun me tavalla tai toisella menetämme elämän tilanteen hallinnan ja pohjaa tuntematta vajoamme, on Jeesus lähellä niin kuin hän oli lähellä Pietaria. Ehkä me kerran lähdimme jossakin asiassa liikkeelle omassa voimassamme, itseemme luottaen. Jeesus antoi sen tapahtua ja salli meidän epäonnistua ja odotti, kunnes me koimme vajoamisen. Näin hän tekee, että me oppisimme luottamaan häneen eikä itseemme. Sinä hetkenä kun luottamuksemme itseemme murenee, Jeesus on siinä ja osoittaa, että hän palvelee juuri niitä, joilta pohja pettää. He jäävät täysin Jeesuksen armollisen käden varaan.

Niinpä niin, kuinka usein me uskomme itseemme ja luotamme siihen meidän omaan kykyymme pärjätä, selvitä erilaisista tilanteista, sekä ollaan helposti hyvinkin täynnä sitä meidän ns omaa voimaamme ja uskomme pärjäävämme, kun itseluottamuksemme on niin vahva. Minä ainakin löydän tuosta itseni aivan liiankin usein yhä vaan, kun on sitä oman voiman ja kyvynkin kokemista, joka loppupeleissä ei sitten kuitenkaan auta eikä kanna, vaan vie persmäkeä vain alaspäin ja itkuun sekä kaiken menettämisenkin toivottomuuteen.

Omavoimaisuus, vääränlainen itseluottamus, jossa ei muka tartte ns muita, ei aina Jeesustakaan on vaarallista ja tuhoisaakin uskovan elämässä. Siksi onkin turvallisinta sittenkin uskaltaa vain myöntää, sekä näyttääkin olevansa vain heikko maan matkalainen, joka ei pärjää ilman toisia, ei ainakaan ilman Jeesustaan.

Kuinka usein sitä joutuukaan kuin huomaan, ettei osaa, jaksa, pysty omassa voimassaan, vaan lopulta on vain käännyttävä huutamaan Jeesusta auttamaan, kun omat voimat on nolla ja kaikki, aivan kaikki kuin iskee päin kasvoja, murskaa haaveet, toiveet, elämän ilon ja rauhankin vie mennessään, sekä kuin vetää matonkin altamme erilaisten asioiden takia elämässämme.

Kuinka vaikeaa on heti kääntyä pyytämään Herraa auttamaan ja ilmestymään, hoitamaan sen ja senkin asian, tai ihmisen käytöksen, joka on loukannut, tms.. Niinpä niin, ihan hävettää useinkin, kun sit tajuaa miten oli niin täynnä itseään ja pystymistään, jaksamistaankin, siis sitä omaa voimaansa, aivan kuin itseluottamustakin, että: pystyy auttaan, hoitaan, järjestään asioita, tms ja se usko, pienen pieni; sinapinsiemenen usko on kuin hukassa, eikä kuin halua pyytää apua, koska se tuntuu niin nöyryyttävältä, ja kuitenkin loppupeleissä on kuin myönnettävä sittenkin olevansa vajaa ja heikko, sekä tarvitsevansa muita ihmisiä ja ennen kaikkea tarvitsevansa Jeesusta auttamaan, ojentaan kätensä ja hoitaan asioitammekin. Kun kuitenkin Herramme on koko ajan lähellämme, kuin odottaen, että; kääntyisimme Hänen puoleensa ja pyytäisimme Häneltä johdatusta, apua, voimaakin, asioiden selviämistä, ym..

Ei Jeesus tuu väkipakolla meitä ketään auttaan, johdattaan ulos tunneleistamme, tai kun olemme lähteneet pois pelastuveneestä käveleen veden päälle kohti Jeesustamme, mutta aikas pian tajusimmekin, etteihän me pysytäkään pinnalla, koska alamme katsella vain myrskyävää merta, näemme olosuhteet ja niiden vaikeudet ja mahdottomuuden selvitä edes niistä, jne.. Kun katseemme suuntautuu hetkeksikin pois Herrastamme ja ristiltä, niin me alamme vajota, ja vasta silloin me kuin heräämme tajuaan, että: "Enhän mä pystykään hoitaan näitä asioita yksin, eikä muuttaan tilanteita, ei toisia ihmisiäkään, tai ihan mitä vain..Vaan mun on pysyttävä lähellä Jeesusta, sekä ristinsä puuta, jotta jaksan tämän elämän matkani kulkea ja päästä kerran perillekin asti!"

Tämä laulu vielä lopuksi; Kyösti Kytöjoki - Merellä tuulee