Nykyisin saarnataan vähän pyhityksestä. Vaikka se on uskonelämän keskeisimpiä asioita sitten uskoontulon jälkeen. Pyhitys on uskossa kasvamista. Ja meidän uskomme tulisi lähteä kasvuun eikä jähmettyä siihen tilaan, missä uskoontulon hetkellä olimme.
Monet valittavat, ettei pyhitys tapahdu omin voimin eikä muukaan kasvu. Väittämä on osittain totta, jos emme alistu Jumalan tahdolle ja opetukselle ja laiminlyömme Raamatun lukemisen ja rukouksen. Ja käymme harvoin kokouksissa Jumalan Sanan kuulossa. Silloin ei kasvua todella tapahdukaan.
Mutta on kuitenkin paljon minusta itsestäni kiinni se, kuinka paljon meidän uskomme saa kasvaa ja me pyhitymme. Se on kiinni valinnoistamme, omasta tahdosta. Mikäli me tahdomme, niin Jumala takuulla antaa kasvun. Ja me muutumme ja meidän lihamme alistuu sanan alle. Tämä tulee näkymään elämässämme.
Nykyisin on muotia ylistäminen ja kaikki helppoheikki -toiminta. Uskosta on tullut eräänlainen harrastus muiden joukkoon. Korkealla oleva ylistyshumu, johon on lisätty mukaan sielullisuutta, on tämän päivän uskovan elämää. Onko Jumala mukana tällaisessa?
En sano, etteikö uskovalle kuulu ylistyskin, jos se tulee spontaanisti Pyhän Hengen vaikutuksesta. Mutta jos se on omintakeista, niin silloin se on sielullista ja Jumalan Henki siitä puuttuu.
Pyhitys tapahtuu kuitenkin Jumalan Sanan opetuksessa, siitä ravinnosta, mitä me Raamatusta ammennamme päivittäin itsellemme. Rukouksesta, joka on uskovan hengitystä. Tässä ovat tärkeimmät eväät pyhityksen tielle.
Parannus synneistä, jotka ovat tietoisia, on myös paikallaan. Jos elämme synnissä, ei meissä kasvuakaan tapahdu. Jumala ei voi kasvattaa puuta, jossa on vieraita oksia, jotka tuottavat vain vääriä hedelmiä.
Jokainen meistä lankeaa syntiin – sellaista ihmistä ei olekaan, joka ei lankeaisi. Mutta lankeemuksesta on noustava, ja ne synnit, joita ruokimme helmasynteinä, on tunnustettava. Ja kun Jeesuksen veri saa puhdistaa ja vapauttaa, silloin Pyhä Henki saa meistä karsittua pois huonot oksat. Ja me alamme tuottaa Hengen hedelmiä.
Galatalaiskirjeessä 5:22 (KR38) on lueteltuna kaikki ne Hengen hedelmät, jotka meissä uskovissa pitäisi vähitellen alkaa näkyä. Sitä runsaampina, mitä pidempään uskossa olemme vaeltaneet: ”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensä hillitseminen.”
Siinä meillä uskovilla on hedelmät ja voi kunpa ne saisi itsellänikin kasvaa ja lisääntyä. Mutta vajavaista kaikki on. Kuitenkin Jumala on kasvun alkanut minunkin kohdallani ja Hän on luvannut viedä sen hyvään päätökseen. Siksi rukoilen, että Herra saisi minua kasvattaa, että tuottaisin runsaasti hedelmää. Haluaisin miellyttää Mestariani tuottamalla runsasta satoa.
Pyhitys tapahtuu tässä samassa prosessissa. Siksi jokainen uskova voi sanoa kuin Paavali Galatalaiskirjeen 2: luvussa jakeessa 20: ”ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.”
Kristus elää minussa. Voi, miten suurta on saada tietää tämä. Kristus elää minussa ja vaikuttaa kaiken tahtomisen ja tekemisen. Olen Pyhän Hengen temppeli. Minun ei tarvitse edes yrittää pyhittää itse itseäni, sillä siihen ei minusta ole. Vaan Kristus on pyhittävä minut armosta, kasvattava minua armossa ja Hänen tuntemisessaan. Kunhan vain pysyn lähellä Jeesusta kasvun alkajaa ja täyttäjää.
Jos me tahdomme alistua Kristuksen kasvatettavaksi, niin me kasvamme ja pyhitymme. Tulemme vähitellen runsassatoiseksi puuksi Jumalan puutarhaan. Meistä tulee sielujen voittajia ja hedelmän tuottajia. Taivaan valtakunnassa on paljon tilaa uudelle sadolle, siksi nyt on aika antautua Jumalan Hengen käsittelyyn. Omasta tahdostamme kaikki on kiinni. Tahdonko minä, että Herra saa kasvattaa ja karsia pois huonoja oksia?
Efesolaiskirjeessä on jokaiselle uskovalle sanat, jotka sopivat minusta juuri tähän pyhitykseen. Ef. 2:10: ”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.”
Hengen hedelmät ovat niitä ensimmäisiä hyveitä, joita meissä pyhityselämän tuloksena alkaa näkyä. Muut hyvät teot tulevat sitten jäljestäpäin esiin, kunhan uskomme saa kasvaa ja vahvistua. Ne on niitä hyviä töitä, joita Jumala on edeltä jo määrännyt meidät, Hänen omansa, tekemään. Meidän tulisi siis vaeltaa vain hyvissä teoissa. Se on Kristuksen omien tärkein tehtävä.
Joten seurakunnissa tulisi opettaa pyhityselämää enempi. Ja sitä, miten siihen pääsee sisälle. Tuntuu, että monella jo pitkään uskontietä vaeltaneellakin tämä tieto on vähäistä. Jotenka opetusta tarvitaan.
Mitä Paavali meille vielä opettaakaan. Hän kirjoittaa Efeson seurakunnalle näin, Ef: 5: 1-4: ”Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset, ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle ”suloiseksi tuoksuksi.” Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne – niin kuin pyhien sopii – älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.”
Mihin tämän ajan seurakunnissa ja uskovien kokouksissa on mentykään? Olen murheella seurannut kaikenlaisen draaman ja näyttelemisen sekä ylistystanssin leviämistä uskovien keskuuteen. Kyllä se murehduttaa varmasti Pyhää Henkeä. Sillä Jumala asuu pyhyydessä ja niiden tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki. Onko puolialaston naisten kiemurtelu Jumalan edessä olevan pyhyyden esiin tuomista? Minä kysyn vain.
Asiasta voidaan olla montaa mieltä mutta itse koen sen pahana asiana Jumalan seurakunnan kokouksissa, ja kun sitä tapahtuu vieläpä juuri niissä tilaisuuksissa, missä ei-uskovia on mukana. Lihallehan se on tietysti mieluista katseltavaa. Mutta mitkä ovat sitten hedelmät?
Joten nyt on aika jokaisen nousta unesta ja nähdä, mihin nykyajan uskovia ollaan johdattamassa? Raamatun sana vesitetään niin laimeaksi, että kaikki mitä maailmassakin on sallittua, on seurakunnissakin pian sallittua. Koska pyhityselämä puuttuu ja Jumalan pelko.
Uskovat tuovat maailmalliset tavat seurakuntiin. Eivät uskosta osattomat sitä tee. Mutta mitä hedelmää se sitten tuottaakaan Jumalalle ja sielujen pelastukselle? Se onkin jo vakavan keskustelun aihe. Sillä ei se, jos maailma tuodaan seurakuntiin, todellisia pelastuneita lisää elämänkirjoihin, vaan syntyy käännynnäisiä. Onhan helppoa olla uskova, jos mitään muutosta elämässä ei tarvitse tapahtua.
Ja seurakuntien tilaisuudet lastentilaisuuksista alkaen ovat samoja kuin maailmakin tarjoaa. Erona on vain, että se on puettu hengellisyyden kaapuun.
Laitan vielä lopuksi Paavalin neuvon, joka on hyvä ottaa opiksi. Nyt kun aika on tällainen kuin on. Monet luopuvat uskosta ja monien usko kylmenee tai sammuu. Kol. 3: 12-17: ”Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen. Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset. Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. Ja kaikki mitä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.”
Kun pyhitys alkaa näkyä uskonelämässä ja meissä, niin tässä tulee esille melkein sanasta sanaan kaikki ne Hengen hedelmät, jotka Paavali mainitsi jo Galatalaiskirjeessä. Joten pyrkikäämme tähän, ja se tapahtuu vain ja ainoastaan Raamattua tutkimalla, niin rukoillen, että se alkaa Pyhän Hengen vaikutuksesta elää meissä ja meidän kauttamme. Lähimmäisille siunaukseksi ja Jumalalle kunniaa tuottaen.
Ja rukous saisi muuttua elämässämme seurusteluksi Rakkaan Vapahtajan läheisyydessä, niin että Pyhän Hengen voitelu saisi meidät pyhittää päivittäin. Ja saisimme olla Kristuksen ruumiin jäseninä puhtaina ja voittaa sieluja Herralle. Pukekaamme siksi yllemme vanhurskauden vaate ja olkaamme puhtaat, sillä ainoastaan puhtailla vaatteilla me pääsemme perille häihin.
Siksi jatketaan kilvoittelua kohti voittopalkintoa, joka meille on luvattu. Kun Jeesus ilmestyy toistamiseen tuuliin ja pilviin ja meidät temmataan Karitsan häihin.
Siis pidetään vaatteet puhtaina ja usko kasvakoon ja vahvistukoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Ja jos meillä on vilpitön halu, niin Hän joka on uskollinen, antaa sen, minkä me pyydämme ja anomme. Hän antaa meidän puhdistua ja pyhittyä.
