Tulipa tuosta mieleeni se, kuinka mekin olemme iästä, tai koostamme riippumatta Jumalan lapsia, eikös vain?
Mutta rukoilemmeko me kuin pieni lapsi ja onko meillä luottamus Jumalaan, niin kuin pienellä lapsella on turvallisuus ja luottamus Isään Jumalaan, niin kuin maalliseenkin isään (toivottavasti) ja kun hän pyytää, tai kertoo jotain, niin hän uskoo Isän myöskin kuuntelevan häntä, auttavan häntä, jne..
Mietin tuota asiaa jälleen tänään, kun erinäiset asiat ja kohtelu, ym saivat minut yöllä rukouksesa ollessani vuodattamaan sydäntäni Isän puoleen tosi pitkään, oikein sydänjuuriani myöten. En tosin ollut ajatellut siitä/niistä jutella hänelle, mutta.... niin minut kuin johdatettiin rukoilemaan niidenkin asioiden puolesta ja kun aloin puhua niistä, niin ne olivatkin sydämelläni
tosi painavina, raskaina, ahdistavinakin, etten edes ollut osannut ajatellakaan; miten juuri ne asiat painoivat raskaina sieluni sopukoissa ja koittivat musertaa minua ... Olisin varmaankin jättänyt niistä juttelematta jos ei Pyhä Henki olisi niitä kuin nostanut sydämelleni puhuttavaksi.
Onko sinulla selalisia asioita elämässäsi, joita et ymmärrä, tai vain jaksa, mutta et siltikään rukoile, oikein perusteellisesti juttele niistä Herrallesi, vaan annat niiden olla
'painolastina, ahdistanmassa sinua', tai niin että ne jopa vievät sinun uskoasikin latistumaan ja ... Niin ettet olekaan enää halukas olemaan rukouksessa niin usein, tai et halua lukea Raamattuasikaan, koska se vain
kuin moittii sinua, tai ahdistaa sinua, taii..? Tiedätkö rakas kanssamatkaajani; Jos noin on kuin tuossa kerroin, nostin esiin, niin se
saattaa olla jopa sielunvihollisen juoni saada sinut luovuttamaan rukoustaisteluasi, tai estää siten sinua pysymästä Sanan totuudessa kiinni:
ettet enää eläisikään lähellä Herraa Jeesustasi, tms..
1. Kor. 13:
11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.Laitoin tuon Raamatunpaikan, koska siinä on se mistä haluan; itseäni muistuttaa, sekä myöskin sinuakin rakas lukijani muistuttaa. Se, että: Meillä tulisi aina olla se pienen lapsen mieli ja luottamus, halu turvautua Herraan, tuntui se miltä tahansa siinä hetkessä, kun olet rukouksessa.. Me elämme aivan liikaa tunteidemme mukaan. Minä ainakin aina vaan huomaan laittavani siihen aivan liian suuren merkityksen, siis; Miltä minusta tuntuu, tai miltä jokin minun mielestäni kuin näyttää..
Tunteet tulee ja tunteet menee, (ne ovat usein kuin vuoristorata)mutta Herra Jeesus on ja Pysyy muuttumattomana, armahtavana, auttavana, rakastavana, anteeksiantavanakin, ja kuuntelee mitä kulloinkin rukoilemme, kunhan vain tahdomme pyytää omiakin asioitamme ja käytöstämme, tms anteeksi. Eikä aina vain nähdä toisissa sitä vikaa ja puutetta, pahuutta, tms.
Niin, se oli aika jännä miten sitä yhä 28v uskossa olleena tajuaa asioita kuin ne ois ihan uusia, vaikka totta puhuen ne ei ole uusia, vaan nitä on ollut ja tullut koko uskossa olo ajankin, mutta sitä niin kovin helposti alkaakin se meidän oma lihan tahtomme alkaa päättää, toimia, syyttääkin, eikä sen aina siis tarvitse edes olla saatanasta, vaan kyllä se aika usein on ihan sitä omaa lihallisuuttamme ja mukavuuden haluammekin, kun emme vain tahdo kilvoitella uskossamme, vaan päästä sieltä missä aita on matalin, tms..Saat toki olla kanssani erikin mieltä..
Mutta, joka tapauksessa, Herra kuin opettaa meitä, niin minua, kuin sinuakin kanssani taivasta kohti matkaava ystäväni, että: on aika useinkin hyvä tarkistaa kurssi, ettei mee karikoille, ja katsoa rohkeasti, etten sanoisi päättäväisesti; Sinne omankin pompan alle, eikä aina vain tuijottaa niine toisten käytöstä, sanoja, toimintaa ja sitä pohtia: miten he ovat
meidän mielestämme menneet harhaan tai elävät uskoaan sopimattomasti, ehkä jopa täysin Jumalan tahdonkin vastaisesti ja emme kuin jaksa uskoa, että: Herra on heidänkin kasvattajansa Henkensä kautta. Me emme voi ketään muuttaa. Mutta Isä Jumala Voi, koska Hän Rakastaa jokaista lastaan. Ja vie eri teitä meitä kutakin;
Tahtonsa mukaan! Ja kun rukoilemme ja paljastamme Herran edessä turvallisesti sisimpämmekin, sekä
tahdomme Muuttuakin, niin Hän välittää todella paljon meistä, sinustakin ja auttaa, johdattaa, puhdistaa meidät; ristin veressään sydämemme sekä kuin vahvistaa askeleemme, ajatuksemme: aina päivän matkan kerrallaan, tai vain sen hetkisen, missä kohtaammekin vaikeuksia, tai mitä vain ahdistavaa, ikävää.. Ei kiirehditä, vaan maltetaan kulkea päivän matka kerrallaan; Kunhan kuljemme sen Jeesuksemme kanssa yhdessä! Ei omavoimaisesti, tai välinpitämättömästikään, ei! Vaan, sydän kääntyneenä ja tahtoen saada palvella ja olla palvelijan osassa, ei herroina halliten muita..Herra on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon! (1. Piet. 5:5; Jaak. 4:6 )
Ja lopuksi, se Rauha minkä Herra Jeesus laskee sydämeen, kun tahdomme olla edessään, olla paljastettuina, muutettavina, olla rehellisiä, armahtavia toinen toistammekin kohtaan ja olla yhtä Kristuksessa Jeesuksessamme, niin
Hän antaa sydämiimme Rauhansa, joka kuin pyyhkii kokonaan pois sen ahdistuksen ja surun, murheen kiukun, ja sen jota emme ymmärrä, niin sen pohtiminenkin otetaan kuin pois kiusaamasta mieltämme.
Jumalan Rauha vallitkoon sydämissänne! 
Kirjoittaja rita4 » 01.03.2018 18:12 
Minusta tämä on niin suloinen ja laittaa pakostakin miettiin, että; ollaanko me Jumalan lapsina kuin tuo ihan pikkuinen .. Kuin ainakin pienet lapset suuren Isän rakastavassa läsnäolossaan?! Niinpä niin, olemmeko? 
