"Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa" (Fil

[rita4]

Jukka Hertell

Kirjeessään filippiläisille Paavali rohkaisee Filippin seurakuntaa iloitsemaan. Järjellisesti ajateltuna Paavalin antama kehotus epäilysten ja pelon keskellä elävälle seurakunnalle voi tuntua hieman oudolta. Mutta kehotus iloon ei ollut Paavalille mikään tyhjä fraasi, vaan hän tiesi mistä puhui, koska oli itsekin samassa asemassa.

Paavali ei kuitenkaan sanoessaan tarkoita ilolla sitä, mitä me ihmiset ilolla usein ymmärrämme. Monesti me ihmiset iloitsemme vain silloin, kun meillä menee elämässämme hyvin. Vaikeuksia kohdatessamme ilo on usein kaukana tai ainakin siltä tuntuu. Maallinen ilo on usein myös lyhytaikaista ja vaihtelee meidän tunteidemme mukaan.

Paavali ei myöskään tarkoita sitä, että meidän täytyisi itse ponnistella ilomme eteen, tai että meidän täytyisi teeskennellä aina iloista. Keskeisintä Paavalin kehotuksessa on ilo HERRASSA, eli se ilo, jonka yksin usko Jeesukseen Kristukseen saa aikaan meidän sydämissämme. Olosuhteista huolimatta, meillä Jumalan lapsina on aina mahdollisuus iloita kun muistamme, että Jeesus on ristillä voittanut kuoleman ja synnin vallan, eikä mikään valta voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassa.

Jeesus itse opettaa opetuslapsilleen Luukkaan evankeliumin kohdassa 10:20 seuraavaa: "Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuna taivaissa." Mainitussa jakeessa Jeesus kertoo, mikä tulisi olla meidän suurin ilon aiheemme.

Haluan tänä päivänä Paavalin tavoin rohkaista sinua sisareni ja veljeni iloitsemaan aina Herrassa, sillä ilo Herrassa on meidän väkevyytemme ja saamme huomata, että Jumalan armo ja rakkaus kantaa meitä eteenpäin meidän tunteistamme tai olosuhteistamme riippumatta kohti sitä toivoa, johon Jeesus itse on meidät kutsunut; iankaikkiseen elämään Hänen kanssaan.

[rita4]

Paavali ei kuitenkaan sanoessaan tarkoita ilolla sitä, mitä me ihmiset ilolla usein ymmärrämme. Monesti me ihmiset iloitsemme vain silloin, kun meillä menee elämässämme hyvin. Vaikeuksia kohdatessamme ilo on usein kaukana tai ainakin siltä tuntuu. Maallinen ilo on usein myös lyhytaikaista ja vaihtelee meidän tunteidemme mukaan.

Paavali ei myöskään tarkoita sitä, että meidän täytyisi itse ponnistella ilomme eteen, tai että meidän täytyisi teeskennellä aina iloista. Keskeisintä Paavalin kehotuksessa on ilo HERRASSA, eli se ilo, jonka yksin usko Jeesukseen Kristukseen saa aikaan meidän sydämissämme. Olosuhteista huolimatta, meillä Jumalan lapsina on aina mahdollisuus iloita kun muistamme, että Jeesus on ristillä voittanut kuoleman ja synnin vallan, eikä mikään valta voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassa.

Jeesus itse opettaa opetuslapsilleen Luukkaan evankeliumin kohdassa 10:20 seuraavaa: "Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuna taivaissa." Mainitussa jakeessa Jeesus kertoo, mikä tulisi olla meidän suurin ilon aiheemme.

Haluan tänä päivänä Paavalin tavoin rohkaista sinua sisareni ja veljeni iloitsemaan aina Herrassa, sillä ilo Herrassa on meidän väkevyytemme ja saamme huomata, että Jumalan armo ja rakkaus kantaa meitä eteenpäin meidän tunteistamme tai olosuhteistamme riippumatta kohti sitä toivoa, johon Jeesus itse on meidät kutsunut; iankaikkiseen elämään Hänen kanssaan.

Kun elää sellaista elämää äitinä ja anoppina, mummunakin, uskonsiskona, ym, kuin missä nyt joudun elämään ja kestämään sen kaiken, niin pakostakin nousee mieleen ajatus ilosta ja rauhastakin sydämessäni. Kaiken järjen mukaan minulla ei pitäisi olla minkäänlaista rauhaa sydämelläni, eikä myöskään kykyä kokea iloa, tai jopa tyytyväisyyttä. Sen kaiken pitäisi olla minulla vain jokin kaukainen muisto, tai rukous saada kokea iloakin..Niin.. koenko minä iloa, rauhaa, tyytyväisyyttä siltikin, vaikka minulta on vietykin kaikki se; mikä ja mitkä olivat oli elämäni rakkain/rakkaimmat ja tärkein/tärkeimmät, ykkösasiat asia? Kun minulta on viety mahdollisuus rakastaa ja olla äiti, jota kunnioitettaisiin? Onko minulla edes oikeutta olla onnellinen ja tyytyväinen tähän elettävään elämään, jossa minun pitäisi kaiken inhimillisen järjen mukaan olla aivan maissa, murheen ja tuskan ripottelemana ja murtamana, ilman toivoa, ilman mitään järkeä enää edes elää, kun kaikki se mihin niin täysillä panostin, niin se ja ne kaikki on minulta viety ja minut on hylätty, sekä kuin leimattu leimasimella otsaan; "Kelvoton äidiksi, anopiksi, mummuksi, siskoksi, ym!"

Tätä olen miettinyt ja silloin tajuan jälleen kerran; etteihän se ilo ole sitä, mitä koemme, tai mitkä olosuhteet ovat, tai miltä tuntuu, vaan se: Rakastaako Jeesus Kristus minua ja rakastanko minä myöskin Jeesustani ja siksi tahdonkin kuin kuolla omalle tahdolleni ja jopa tunteillenikin siinä määrin, noille, jotka satuttavat ja repivät haavoja auki, jos niihin vain jää kiinni ja niitä miettiin, niissä elämään, muistoihin, tms..Koulutus on ollut Kova! Ja siinä ihminen joko nöyrtyy ja suostuu, tai sitten; kovettuu ja kieltäytyy ottamasta vastaan sitä ikävääkin elämässään, joka usein kuitenkin lopulta, monien itkuisten rukousten jälkeen, parannusta rukoillen ristinsä juurella, niin kas vain; se muuttuukin kuin voimavaraksi ja silloin sydän voi ja osaa iloita, vaikka olosuhteet tms olisivatkin täysin vastaan .. Kun on vain hyvä olla ja rauhaisaa, ja sydämestä nousee nöyrä kiitosmieli taivaisiin, vaikka kaiken inhimillisen ajatuksen mukaan; minun pitäisi olla aivan surun murtama ja kun siihen ottaa vielä ne moninaiset kivut ja vaivat omassa kropassakin, niin onhan se Suurta Jumalan armoa ja rakkautta, sekä: suloista huolenpitoa, kun pystyy aidosti olemaan tyytyväinen ja se ilo, niin se on aitoa ja ihmeellistäkin iloa Herrassamme. Ei sen mukaan miltä tuntuu tai näyttää..Vaan sillä, kun on lapsen kaltainen Luottamus yläkertaan kunnossa ja silloin yhteys pelaa, ja usko vain saa vahvistua päivä päivältä..Saa viedä aivan kaiken ja kaikki ristinsä juurelle rukouksessa; pyytäen muuutosta ja ennenkaikkea, että: Herramme tahto saisi tapahtua, eikä minun tahtoni! Amen!

Jeremia 31:
9 Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.

10 Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.
11 Sillä Herra on lunastanut Jaakobin ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä.
12 Ja he tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla, tulevat virtanaan Herran hyvyyden tykö, jyväin, viinin ja öljyn ääreen, karitsain ja karjan ääreen. Ja heidän sielunsa on oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, eivätkä he enää näänny.

13 Silloin neitsyt iloitsee karkelossa ja nuorukaiset ja vanhukset yhdessä. Minä muutan heidän surunsa riemuksi, annan heille lohdutuksen ja ilon heidän murheensa jälkeen.
14 Ja minä virvoitan pappien sielut lihavuuden ääressä, ja minun kansani ravitaan minun hyvyydelläni, sanoo Herra.

15 Näin sanoo Herra: Kuule, Raamasta kuuluu valitus, katkera itku: Raakel itkee lapsiansa, hän ei lohdutuksesta huoli surussaan lastensa tähden, sillä niitä ei enää ole.
16 Näin sanoo Herra: Pidätä äänesi itkusta, silmäsi kyyneleistä, sillä sinun työstäsi on tuleva palkka, sanoo Herra, ja he palajavat vihollisen maasta.
17 Sinulla on tulevaisuuden toivo, sanoo Herra: sinun lapsesi palajavat omalle maalleen.

18 Minä olen kyllä kuullut Efraimin valittavan: 'Sinä olet kurittanut minua, olen saanut kuritusta niinkuin vikuroiva vasikka. Palauta minut, niin minä palajan; sillä sinä olet Herra, minun Jumalani.
19 Sillä käännyttyäni minä kadun, ja päästyäni ymmärrykseen minä lyön lanteeseeni. Minä häpeän, tunnen häpeätä, sillä minä kannan nuoruuteni pilkkaa.'
20 Eikö Efraim ole minun kallis poikani, minun lempilapseni? Sillä niin usein kuin minä puhunkin häntä vastaan, alati minä häntä muistan. Siksi minun sisimpäni väräjää hänen tähtensä: minun täytyy armahtaa häntä, sanoo Herra.