Murhepuvussa

[rita4]

Hannu Melaluoto

Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana? Ps 42:10

On niin helppoa, jos itse saisi kulloisenkin mielialapukunsa valita. Ja jos vielä olisi laaja valikoima. Mutta entä puvut, jotka vain sovitetaan ylle. Ikään kuin Pietarille sanottiin Joh 21 luvussa: "Sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut minne et tahdo".

Kun tie viekin kyynellaaksoon. On vaikeaa uskoa sen keskellä, että Ps 84: 6. jakeen loppuosa joskus toteutuisi. Että tuo laakso muuttuisi lähteitten maaksi, jotka syyssade, siis myöhempi aika, peittäisi siunauksilla.

Emmekö me luonnostamme sano murhepuvun sovituksen jälkeen, kuten psalmin laulaja: "miksi minun täytyy". Miksi juuri minun osa on tämä, tuolla ja tuolla kanssaihmisellä on toisin ja paljon paremmin. Mistä se tietää, onko edes paremmin. Kuori monesti pettää. Olen lukenut rinnan psalmia 69. Tässäkin kumuaa sama pohjaton vastaamattomien kysymysten tulva. Mutta ei vain kysymyksiä, vaan myös huutoa. "Minä olen väsynyt huutamisesta, minun kurkkuni kuivettuu ja minun silmäni ovat rauenneet".

Murhepuvun eräs ulottuvuus on kenties se, mitä kuvataan Ps 69:10:ssä: "Veljilleni minä olen tullut vieraaksi, olen tullut oudoksi äitini lapsille". Ihmiset ympärillä eivät joko kykene ymmärtämään tai ainakin henkisesti he loittonevat kauemmaksi. Ehkä fyysisestikin.

Mutta vielä, että "Minä, minun sieluni itki ja paastosi, mutta siitä koitui minulle vain herjausta". Oma ojentautuminen johtaakin vain ulkopuolisten pilkkaan, ei lainkaan keskelle siunauksia. Laulaja jatkaa: "Porteissa-istujat minusta jaarittelevat ja väkijuomain juojat minusta laulavat".

Mutta vaikka kysytäänkin, miksi juuri minun täytyy käydä murhepuvussa, laulaja vaeltaa uskossa. Kieltäjä hän ei ole. Hän kertoo vain tuntemuksensa. Murhepuvussa ei huudeta juurikaan halleluja -huutoja. Silti uskon asenne tuntuu säilyvän niin Ps 42:ssa kuin 69:ssäkin. Laulajahan joka tapauksessa rukoilee, muuta ei kai voi enää tehdä. Puku ei irtoa omin voimin riuhtomalla, eikä toistenkaan. Hän rukoileekin: "Mutta minä rukoilen sinua, Herra, otollisella ajalla, sinua, Jumala, sinun suuren laupeutesi turvin. Vastaa minulle pelastavan uskollisuutesi tähden. Päästä minut loasta, etten siihen vajoa, auta että pääsen vihollisistani ja syvistä vesistä".

Kun näin rukoillaan, kyse ei ole kieltäjästä, päinvastoin. Vaikeatkaan olosuhteet eivät sanele hänen suhdettaan Jumalaan. Jalat kiinni loassa, murhepuku päällä, pilkan ja herjan kohteena, hän katsoo kuitenkin suuntaan, josta vastaus ja ratkaisu tulee. Suuntaan, mistä se enää edes tulla voi. Muut suunnat ovat tukossa.

Joku sanoi tai kirjoitti, että kaivosta näkee vain ylöspäin. Usko, jonka Jeesus vaikuttaa, murtaa muutoin mahdottomalta tuntuvia esteitä ja usko, jonka Hän vaikuttaa saa ihmisen asennoitumaan perin merkillisesti. Jae 35 sanoo: "Kiittäkööt häntä taivaat ja maa, meret ja kaikki, mitä niissä liikkuu". Vaikka on kyselyä ja huutoa, laulaja vastoin luonnollista ihmisasennetta kohottaa kiitoksen. Vain Jumalan lahjoittamassa uskossa ihminen tähän kykenee.

Saanko vielä muistuttaa sinua ja itseäni eräästä psalmin kohdasta. Kyse on kiitosvirrestä, psalmi 30. Sielläkin ensin huudetaan: "Kuule, Herra, ja armahda minua, Herra, ole minun auttajani" mutta sen jälkeen, tosin ei kerrota kauanko ajallisesti sen jälkeen: "Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi, sinä riisuit minun surupukuni ja vyötit sen riemulla".

Jos oli murhepukukin tullut yllättäin ja ilman omaa tahtomista, se otettiin poiskin toisen toimesta. Silloin se takuulla pitää sisällään syyssateen siunauksen. On vain odotettava ja pyydettävä voimaa ja kärsivällisyyttä odottamiseen. "Sinä riisuit minun surupukuni".

[rita4]

Lueskelin tätä ja siitä kimposi moniakin asioita, mitkä meistä varmastikin useammat joutuvat käymään elämässään läpi. Murhepuku! Sen voisi ajatella, ettei sieltä iloa löydykään, mutta ei se nyt ihan niinkään ole. Vaan kyllä sinne murhelaaksoon jouduttuaan pääsee jopa piipahtaan keitaallakin virvoittumassa, jotta jaksaa sen ajan mikä on ehkä tullut elämään, niin todellakin siten jaksaa kestää edes jotenkin sen loppuun asti Herran avulla ja voimassaan.

Kuinka helposti me vertaamme elämäämme toisten elämään ja kuvittelemme ettei kellään toisella voi olla näin vaikeaa tai raskasta. Niinköhän kuitenkaan? Epäilempä! Emmehän me voi nähdä, tai tietää; mitä sen kanssamatkaajan elämässä saattaa juuri nyt olla.. Se ei vain näy, tai kuulu ulospäin, mutta sielläkin saattaakin olla; murhetta, tuskaa, ahdistusta, masennusta, kaikenlaisia vaikeuksia, yksinäisyyttä, turvattomuutta, tms..Toiset ovat niin hillittyjä, että he osaavat piilottaa pahan olonsa ja mielensä, kipunsa, vaikeutensa..

Mietin eilen illalla taas syvällisemminkin elämääni ja sitä, miksi se on ollut alusta lähtien yhtä takkuamista ja vaikeuksia, murhetta, ym? Sitten kuuntelin sitä Esa-Pekan saarnaa ja siinä oli kohta, jossa hän sanoo, että: vaikka tuntuukin että on kaikki pielessä, hylätty, epäonnistunut, ei toivottu, niin Jumala ei niin ajattele meistä, vaan hän on tahtonut meidät luoda ja ottaa omikseen ja auttaa..Ei se ihan noilla sanoilla ollut, mutta sinnepäin. Niin mua siunasi valtavasti, että: vaikka elämäni oli alusta asti: isäni vihan purkauksia minua kohtaan, kun ei halunnut minua maailmaan, ym.. Niin Jumala on silti tahtonut, että synnyin tänne ja ...Olen tärkeä! Ja niin olet sinäkin rakas ystäväni; Tärkeä Jumalalle, vaikka kukaan muu ei tuntuisikaan sinusta olevan kiinnostunut, tai välittävän, ymmärtävän sinua ja miltä sinusta tuntuu.

Joku sanoi tai kirjoitti, että kaivosta näkee vain ylöspäin. Usko, jonka Jeesus vaikuttaa, murtaa muutoin mahdottomalta tuntuvia esteitä ja usko, jonka Hän vaikuttaa saa ihmisen asennoitumaan perin merkillisesti. Jae 35 sanoo: "Kiittäkööt häntä taivaat ja maa, meret ja kaikki, mitä niissä liikkuu". Vaikka on kyselyä ja huutoa, laulaja vastoin luonnollista ihmisasennetta kohottaa kiitoksen. Vain Jumalan lahjoittamassa uskossa ihminen tähän kykenee.

Saanko vielä muistuttaa sinua ja itseäni eräästä psalmin kohdasta. Kyse on kiitosvirrestä, psalmi 30. Sielläkin ensin huudetaan: "Kuule, Herra, ja armahda minua, Herra, ole minun auttajani" mutta sen jälkeen, tosin ei kerrota kauanko ajallisesti sen jälkeen: "Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi, sinä riisuit minun surupukuni ja vyötit sen riemulla".

Jos oli murhepukukin tullut yllättäin ja ilman omaa tahtomista, se otettiin poiskin toisen toimesta. Silloin se takuulla pitää sisällään syyssateen siunauksen. On vain odotettava ja pyydettävä voimaa ja kärsivällisyyttä odottamiseen. "Sinä riisuit minun surupukuni".

Lopuksi pari kaunista laulua

Rexi - Näkevät silmät

Ja tämä

Ei viimat myrskytuulet

[rita4]

Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana? Ps 42:10

On niin helppoa, jos itse saisi kulloisenkin mielialapukunsa valita. Ja jos vielä olisi laaja valikoima. Mutta entä puvut, jotka vain sovitetaan ylle. Ikään kuin Pietarille sanottiin Joh 21 luvussa: "Sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut minne et tahdo".

Kun tie viekin kyynellaaksoon. On vaikeaa uskoa sen keskellä, että Ps 84: 6. jakeen loppuosa joskus toteutuisi. Että tuo laakso muuttuisi lähteitten maaksi, jotka syyssade, siis myöhempi aika, peittäisi siunauksilla.

Emmekö me luonnostamme sano murhepuvun sovituksen jälkeen, kuten psalmin laulaja: "miksi minun täytyy". Miksi juuri minun osa on tämä, tuolla ja tuolla kanssaihmisellä on toisin ja paljon paremmin. Mistä se tietää, onko edes paremmin. Kuori monesti pettää. Olen lukenut rinnan psalmia 69. Tässäkin kumpuaa sama pohjaton vastaamattomien kysymysten tulva. Mutta ei vain kysymyksiä, vaan myös huutoa. "Minä olen väsynyt huutamisesta, minun kurkkuni kuivettuu ja minun silmäni ovat rauenneet".

Murhepuvun eräs ulottuvuus on kenties se, mitä kuvataan Ps 69:10:ssä: "Veljilleni minä olen tullut vieraaksi, olen tullut oudoksi äitini lapsille". Ihmiset ympärillä eivät joko kykene ymmärtämään tai ainakin henkisesti he loittonevat kauemmaksi. Ehkä fyysisestikin.

Mietiskelin niin omaa uskonelämääni, kuin yleisestikin meidän uskovien uskonelämää ja millaista se oikeasti on. Olisihan se ihanaa, jos se olisi vain helppoa kulkemista, rauhaa ja iloa, voimassa vaeltamista, jne.. Mutta kun se ei ole sitä, ei kovinkaan usein ainakaan, vaikka kun kuuntelee mennareita tai niitä, jotka haluaa vain koko ajan ylistää, että sehän onkin mukavaa ja helppoa, täynnään iloa ja riemua, fiilistä, ja ei mitään ongelmia, ei sairautta, ei tunteiden vuoristorataa, tms..

Voi, kunpa se oiskin noin, mutta valitettavasti se ei ole sitä, kuin vain murto-osan, pieniä keidashetkiä, joissa saa levätä, huokasta ja kerätä uutta voimaa jaksaakseen taas eteenkinpäin tätä kaitaa tietä.

Matt. 7:14 ...mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.

1. Piet. 1:
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.

6 Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

Laitoin nuo pari Raamatunpaikkaa, jotka kuin nousivat mieleeni. Olemmehan käyneet sen ahtaan portin kautta elämäntielle/kaidalle tielle, joka vain ainoastaan johtaa perillekin asti taivaan kotiin. Amen!

Ja vaikka niin usein koemme murhetta, uuvummekin matkallamme ja väsymme siihen, kun näyttää vain muilla, varsinkin noilla uskosta osattomilla menevän tosi hyvin ja me vain kärsimme ja olemme kuin koetuksissa, niin se on rakas kanssamatkaajani vain hetkinen, jonka täällä itse kukin kuljemme ja sitten tulee loppu, ja alkaa ikuisuus. Mietippä sitä, miten se kuitenkin kannattaa jaksaa sekä pysyä lähellä ristiään, Herraa Jeesusta, ja vain rohkeasti pyytää auttamaan vaikka biljoonakin kertaa.. Sillä Hän, Herramme tahtoo auttaa omiaan jaksamaan, selviämään, sekä kerran päästä noutamaan meidät luokseen taivaan kotiin, jota Hän meni jo edeltä meille kaikille valmistamaan, niin kuin Raamattukin niin lupaa.

Joh. 14:
1 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
2 Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
3 Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
4 Ja mihin minä menen-tien sinne te tiedätte."

Ja vaikka Tuomas kyseli Jeesukselta että mihin hän sitten menee, kun ei tiedä sinne tietä, eikä paikkaakaan mihin Jeesus on menossa. Ja kyllähän mekin saatamme joskus sitä kysellä, tai jopa epäilläkin, että': "Pääsemmekö sittenkään sinne taivaaseen, kun oma elämämme ei aina ollenkaan näytä, tunnu sellaiselta, että olisimme kelvollisia astumaan uuteen kotiimme taivaaseen..?" Ja sielunvihollinenhan osaa kyllä saada meidät uskomaabn siihen valheeseen, että tarvitaan jotain minkä ansiosta vasta voisimme päästä Isän kotiin. Höpö höpö sanon minä.

Kun olemme kerran ottaneet vastaan elämäämme ja sydämiimme Herran Jeesuksen asumaan uudestisyntymisen kautta ja kun olemme katuneet syntejämme sekä tahtoneet puhdistua niistäkin Jeesuksen ristin veren voimassa, sekä lähteä taivastielle, niin ei tarvita mitään ns omaa ansiota, tekoa, jotta sitten vasta kuin voisimme olla kelvollisia pelastettujen joukkoon, päästä taivaan kotiin. Se on jo Täytetty, Maksettu puolestamme Golgatan keskimmäisellä ristillä. Ja se on armoa, anteeksiannettu ja Lahjaa!! Pää vain pystyyn ja kiitosmieli siitä, kun saamme tällaisinamme olla kelvollisia astumaan kerran taivaan porteista ihanaan kotiimme, ikuiseen elämään, joka ei koskaan lopu, katoa, vaan siellä on meidän jokaisen hyvä olla ja elää kanssa Herramme Jeesuksen Kristuksen valossa ja voimassa, läheisyydessä, sekä kaikkien pyhien kanssa, Isän Jumalan valtakunnassa, amen! Halleluja!

Laitan vielä tuon sydämelleni nousseen Raamatunpaikan tähän;

Jes. 62:11-12
Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä. Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi, joka ei ole hyljätty".

Eila Vilminko&Majakka kuoro -Katsokaa Rakkauden Kuningas