Juhana Lehmuskoski
Profeetta Elia"istuutui kinsteripensaan juureen. Ja hän toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: 'Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi."' (1 Kun. 19:4)
Iisebel uhkasi Elian henkeä, ja Elia joutui pakenemaan. Suuri Herran profeetta pelkäsi sen verran, että hän masentui. On totta, että ei Elia eikä kukaan meistä ole itsessään muita parempi ihminen.
Adolf Hitlerin toimeenpaneman juutalaisten holokaustin aikana moni saksalainen uudestisyntynyt kristitty pelkäsi oman henkensä puolesta ja vaikeni. Oli niitäkin jaloja ihmisiä, jotka pelastivat juutalaisia ja asettivat oman henkensä alttiiksi.
Maailmanlaajuisesti ajatellen kristityt ovat nykyään eniten vainottu ihmisryhmä. Emme ole haavoittumattomia, emmekä voi tietää, nouseeko länsimaillakin joskus kristittyjen vainoja. Apostolit Paavali ja Barnabas joutuivat pakenemaan Ikonionista Lystraan ja Derbeen kun heitä vainottiin (Apt. 14:6).
Jerusalemin seurakunta joutui Elian tavoin pakenemaan, ja se hajaantui ympäri Juudeaa ja Samariaa. Ainoastaan apostolit jäivät Jerusalemiin (Apt. 8:1).
Vaikka tappiomieliala valtasi Elian, se ei vallannut hänen Herraansa. Kun Elia uupui kinsteripensaan juurelle, enkeli ravisteli hänet hereille ja kehotti:" Nouse ja syö, sillä muutoin matka käy sinulle liian pitkäksi." Ei ollut aika vaipua itsesääliin, vaan oli valmistauduttava Herran taistoon.
Kaikki oli hyvin suunniteltua ja valmista. Elia löysi kaksikin kestaa päänsä vierestä kivillä paistetun kaltiaisen ja vesiastian. Kaksi ohutta leipää ja vesi kuulostavat kovin kevyeltä annokselta 40 päivän ravinnoksi. Kuumilla kivillä paistettu kaltiainen oli kylläkin varmasti herkullisen makuinen. Kun ravinto oli Jumalan antamaa, se kuitenkin riitti Elialle 40 vuorokaudeksi.
Matkallaan Elia sai voidella virkaansa kaksi kuningasta ja yhden profeetan (1 Kun. 19: 15-21). Jos Jumala antaisi nykyään jollekulle tällaisen tehtävän, siitä kirjoitettaisiin varmasti vähintään kirja.
Kaikkien aikojen kristityille kaikuu kehotus: Nouse ja syö! Jeesus nostaa meidät vaikeuksien yläpuolelle. Saamme syödä Jumalan Sanan ravitsevaa leipää. Saamme rukouksen kautta kokea elävän veden voimaa ja Pyhän Hengen vaikutusta elämässämme. Nouskaamme mekin rukouksessa aina Jumalan valtaistuimen luo. Eräs Jumalan mies sanoi: "Minä olen kuolematon niin kauan kuin Jumalalla on varattuna minulle tehtäviä."
Jerusalemin seurakunta ei erakoitunut eikä vaiennut. "Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, vaelsivat paikasta toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa. Ja Flippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui". (Apt. 8:4-6)
Paavali ja Barnabas jatkoivat Lystrassa ja Derbessä sielujenvoittamista. He julistivat evankeliumia ja puhuivat Jumalan Sanaa niin kuin se on kirjoitettu, ja rampakin parantui Jumalan voimasta (Apt. 14:7-10)
Paavali kutsui Efeson seurakunnan vanhimmat Miletoon ja summasi heille julistustyötään: " Minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa." (Apt. 20:27) Painostuksenkaan alla Paavali ei pyöristellyt Jumalan Sanaa eikä tinkinyt yhdestäkään Raamatun totuudesta eikä toimintaohjeesta.
Eräs toinen Jumalan mies viittasi makkaramainokseen ja julisti periaatteekseen; " Lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä!"
