Rukouksessa on voimaa

[rita4]

Andrew Murray

"Sen tähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen - - Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat! - - Hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta."
(Jes 30:18-19.)

"Herra kuulee, kun minä häntä huudan." (Ps 4:4.)

Rukouksen voima on siinä uskossa, että Jumala kuulee sen. Tämä usko antaa ihmiselle rohkeuden rukoilla. Tämä usko antaa hänelle voimaa voittaa Jumalan kanssa. Samalla hetkellä, jolloin olen varma, että Jumala kuulee myös minua, tunnen vetoa rukoilla ja rukoilla hellittämättä.

Tunnen voimaa vedota ja ottaa uskossa vastaan vastauksen, jonka Jumala antaa. Yksi suuri syy rukouksen puutteeseen on elävän, iloisen varmuuden poissaolo: "Minun Jumalani kuulee minua!" Jos Jumala palvelijat saisivat näyn elävästä Jumalasta, joka haluaa täyttää heidän pyyntönsä ja antaa kaikki taivaalliset Hengen lahjat, joita he tarvitsevat itselleen ja niille, joita he palvelevat, kuinka he asettaisivatkaan kaiken sivuun raivatakseen aikaa ja tilaa tälle ainoalle voimalle, joka voi varmistaa taivaalliset siunaukset - uskon rukoukselle!

Kun ihminen voi sanoa ja sanoo elävässä uskossa: "Minun Jumalani kuulee minua!" mikään ei varmasti voi estää häntä rukoilemasta. Hän tietää, että sitä mitä hän ei voi tehdä tai saa tehdyksi maan päällä, se voidaan tehdä ja tehdään hänelle taivaasta käsin. Kumartukoon jokainen meistä hiljaa Jumalan eteen ja odottakoon, että hän ilmestyisi rukouksia kuulevana Jumalana.

Minun Jumalani kuulee minua!

[rita4]

Tänään tossa jäin oikein miettiin rukousta ja sen tärkeyttä. Ja kuinka osaismme neuvoa ja kertoa Jeesuksesta heille, niin että nuo uskosta osattomat haluaisivat rukoilla, pyytää rukousta ja tajuaisivat rukouksen arvon ja tärkeydenkin. Koska, moni vielä uskosta osaton, vaikka ois kuinka uskonollinenkin tahansa, niin he eivät ole käsittäneet sitä totuutta, että: "Jeesus Kristus kyllä kuulee, kun katuva ihminen huutaa Häntä avukseen!"

Ja kukapa, tai ketkä heille toisi evankeliumin tietoonsa muut, kuin me jo uskoon tulleet. Siinähän Ei ole kysymys siitä, millainen on uskossaan, tai kuinka kauan tai vähän aikaa on ollut uskossa, tai mikään muukaan ns tekosyy siihen, ettei muka voi neuvoa ja ohjata ihmisiä pyytämään Jeesusta tulemaan sydämeensä asumaan, sekä puhdistamaan sen kaikesta synnistä verellään. Se tehtävä kun kuuluu aivan joka ainoalle uudestisyntyneelle uskovalle mihinkään hänessä katsomatta, tai sitä estäen..

"Sen tähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen - - Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat! - - Hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta."
(Jes 30:18-19.)

"Herra kuulee, kun minä häntä huudan." (Ps 4:4.)

Olen nyt viikon ajan kokenut, että eräs hyvin tuntemani mieshenkilö (ei uskossa oleva, vielä) tulee vielä soittamaan minulle ja kyseleen rukouksesta, Jeesuksesta, jne.. Aina, kun työnnän sen pois mielestäni, niin se palaa takaisin ja joka ainoa päivä.. Olenkin sitä paljon miettinyt, että: miten osaan hänelle tarvittaessa vastata ja johdattaa häntäkin totuuteen, rukoilemaan ja etsimään Herransa kasvoja?

Meille jo uskossa olevillehan rukoileminen on .. etten sanoisi: automaatio. Me ymmärrämme toivottavasti rukouksen merkityksen ja että Jumala kuulee nöyrää, katuvaa, joka ei pyydä rikkauksia, tai helppoa elämää, lihallisia tai maailmallisia asioita, vääriä pyyntöjä, kuten esim kostamaan jollekin ihmiselle, tms,..Vaan hän pyytää rukoillen; Hänen [Jeesuksen] apuaan, voimaansa, johdatustaan ja saada olla Kristus kirjeenä/tuoksuna kadotukseen matkaajien keskellä.

Olen kuullut, että...on uskovia, jotka rukoilevat jollekin toiselle uskovalle vaikeuksia elämään, tai jonkin hänen hankkeensa epäonnistumista, tai..jopa kuin hurskaina itse ollen, toisen uskon uudistumista, koska kokevat hänen menneen harhaan, tai muuttuneen lakihenkiseksi, tai..Vaikka harhaan ei olekaan mennyt se, jonka puolesta he rukoilevat uudistumista uskossa, vaan he itse ovat sokeita sokeiden taluttajia.. Siis silloin he rukoilevat järkensä, lihansa ja inhonsa, kiukkunsa, tms takia vääriä rukouksia jostakin uskovasta, joita ei takuulla Jumala kuule, eikä siksi korvaansa lotkauta heidän pyynnöilleen, vaan suree noiden rukoilijoiden anteeksiantamatonta sydäntä.

Ja jos ei ole parannuksen tarvetta, halua muutokseenkaan omassa uskossaan, niin miten sellainen voi olla valona ja suolana vielä eksyksissä olevillekaan? Vastaa sinä, minä vain funtsin sitä.. :think

Joh. 4:23-24
Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

[rita4]

Voimmeko me luottaa omaan voimaamme, omaan kykyymme olla johdattamassa uskomattomia uskon ihanalle tielle, tms..? Voimmeko me vain päättää kuin alkaa rukoilla ja uskoa, että joku pelastuu, koska juuri minä, tai sinä rukoilemme hänen puolestaan? Voimme toki, koska usko on halua nähdä ihmisen muuttuvan, pelastuvan, jne... Mutta.. Jos Jumala ei laske jotakin ihmistä rukouksiimme ja kuin pidä yllä halua/tarvetta rukoilla jonkun puolesta, niin kuinka nopeasti se halu kantaa jotakin rukouksin loppuukaan. Näin minä olen ainakin liiankin usein huomannut asian olevan. En tiedä sitten, miten on sinun laitasi, kohdallasi rakas ystäväni?

Mutta sitten kun, niin juuri; Kun Jumala antaa sydämiimme kuin tuskan ja halun, tarpeen rukoilla jonkun ihmisen tai jopa ihmisten puolesta, niin Hän myöskin pitää siitä huolen, että se halu ja tarve kantaa sitä ihmistä, ihmisiä verisen ristin juurelle; apua ja voimaa, pelastuskin saamaan, niin se ansio ja voi kuuluu vain yksin Herrallemme Jeesukselle Kristukselle. Emme voi siitä ottaa omaa ansiota, kiitosta, kunniaa, tai mitään muutakaan, kuin se olisikin meidän uskomme vahvuuden tms merkki, kun joku sitten pelastuu, muuttuu, palaa takaisin ensirakkauteensa ja suostuu tekemään jälleen sydämestäänkin asti parannusta. Sen ansio, kiitos ja kunnia kuuluu aina ja kaikessa vain yksin Jumalallemme, ei meille hänen omilleen! Mehän kuitenkin olemme vain ansiottomia palvelijoitaan ja saamme tehdä vain sen minkä osaamme ja minkä Hän meille tehtäväksemem antaa.

Ei siis pidä tehdä rukouksesta liian raskasta, kuin pakkopullaa, jota on kuin pakko tehdä, ei niin! Vaan iloisella ja vapaalla, rohkeallakin sydämellä kantakaamme heitä, joita Isä sydämillemme sitten laskeekin, niin kiitellään Herraa, kun saamme etuoikeuden olla kantamassa heitä sinne ristinsä juurelle: apua ja voimaa, ym saamaan!

Rukouksessa on voimaa, ei meissä itsessämme useinkaan sitä ole. Mutta Herra kyllä antaa voimaakin ja sydämen kaipuun ja tuskankin rukoilla läheistemme ym puolesta! Pysytään siis polvillamme ainakin kerran päivässä, koska se on nöyrtymisenkin merkki, kun sen teemme sydämen halusta, ei pakosta.