Usko koruttomaan totuuteen

[rita4]

Suuri onnettomuutemme on, että ajattelemme liian suuria itsestämme. Me kuvittelemme, että olemme jotakin ja että kykenemme selviytymään omin voimin uskonkin asioissa.

Armosta te olette pelastetut Ef. 2:5

"Ole pieni, koska olet pieni." Hengellisesti köyhiä Jeesus ylistää autuaiksi. Kuinka paljon Jumala näkeekään vaivaa saadakseen meidät oppimaan, että ilman häntä emme voi mitään tehdä. On harhaa kuvitella, että olemme jotakin ja että sen vuoksi voimme selviytyä ilman häntä. Se harha sitoo meitä, ja olemme vankeja siihen asti, kun se haihtuu.

"Teen sen parhaan kykyni mukaan" Tunnet varmaankin tämän lauseen. Mutta uskotko todella, että se, mihin kykenet, on kylliksi Jumalan edessä? Mihin itse asiassa kykenet? Teet kääntymyksen? Lopetat syntien teon? Uskot? Kadut? Rukoilet? Pyhität elämäsi Jumalalle?

Jos olet yrittänyt kaikkea tätä, niin olet piankin huomannut, että se kerta kaikkiaan käy yli voimiesi. Vaikka kenties voisitkin ulkokohtaisesti luopua yhdestä tai toisesta synnistä, joka on painanut sinua, niin et kuitenkaan voi kitkeä synnin juurta sydämestäsi. Kaikesta halustasi ja ponnistelustasi huolimatta et voi kehittyä ihmiseksi, joka rakastaa Jumalaa ja noudattaa hänen tahtoaan. Et pääse puusta pitkään.

Kaikista suurista ajatuksistasi ei paljonkaan jää jäljelle, kun Pyhä Henki avaa silmäsi näkemään tämän. Siinäkö mielessä Jumala tänäkin päivänä vaikuttaa?

Viivähdät ajattelemaan taakse jäänyttä elämääsi ja odotat, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kun olet päässyt niin pitkälle, että katsot tätä totuutta silmästä silmään sellaisena kuin se todella on, silloin tarvitset Jumalaa. Juuri silloin sinulla on toivoa. Se kuulostaa mahdottomalta, mutta niin sanoo evankeliumi. Nöyrälle Jumala antaa armon.

Se, joka ei mitään ole eikä mihinkään kykene, tarvitsee evankeliumia hänestä, joka teki sen, mikä meille oli mahdotonta. Kadotettu tarvitsee ristiä. Se on hänen ainoa toivonsa. Sen, mikä oli mahdotonta meille, sen Jumala teki. Sinä saat luvan vastaanottaa sen, minkä Jeesus teki puolestasi.

Siinä, missä sinä puhut saamisesta, Raamattu puhuu armosta. Sinä et itse voi saada mitään siitä. Armosta olette pelastetut, ja armo annetaan sille, joka on tuomittu, sille, joka on syyllisenä Jumalan kasvojen edessä. Pidä tämä mielessäsi - usko koruttomaan totuuteen.

H.E. Wislöff: "Turvassa kaikesta
huolimatta".

[rita4]

"Ole pieni, koska olet pieni." Hengellisesti köyhiä Jeesus ylistää autuaiksi. Kuinka paljon Jumala näkeekään vaivaa saadakseen meidät oppimaan, että ilman häntä emme voi mitään tehdä. On harhaa kuvitella, että olemme jotakin ja että sen vuoksi voimme selviytyä ilman häntä. Se harha sitoo meitä, ja olemme vankeja siihen asti, kun se haihtuu.

"Teen sen parhaan kykyni mukaan" Tunnet varmaankin tämän lauseen. Mutta uskotko todella, että se, mihin kykenet, on kylliksi Jumalan edessä? Mihin itse asiassa kykenet? Teet kääntymyksen? Lopetat syntien teon? Uskot? Kadut? Rukoilet? Pyhität elämäsi Jumalalle?

Jos olet yrittänyt kaikkea tätä, niin olet piankin huomannut, että se kerta kaikkiaan käy yli voimiesi. Vaikka kenties voisitkin ulkokohtaisesti luopua yhdestä tai toisesta synnistä, joka on painanut sinua, niin et kuitenkaan voi kitkeä synnin juurta sydämestäsi. Kaikesta halustasi ja ponnistelustasi huolimatta et voi kehittyä ihmiseksi, joka rakastaa Jumalaa ja noudattaa hänen tahtoaan. Et pääse puusta pitkään.

Niin rakas uskova ystäväni, kuka sitten oletkin, niin tahdon kysyä sinulta yhden kysymyksen; Suostutko olemaan pieni Jumalan oma, palvelija? Puolustelemmeko saamattomuuttamme, haluttomuuttamme, tms, sanomalla, että; "Kun olen niin kiireinen, väsynyt, heikko, tms?"

Olen joutunut hyvinkin paljon miettimään omaa kohtaani ja voinkin puhua vain omakohtaisesti, en sinun, tai keidenkään muidenkaan puolesta. Mutta on ollut joskus aikoja, jolloin; ylpeys, tai laiskuus, mukavuudenhalu tms on saanut elämässäni aivan liiankin suuren vallan ja osan. Se on niin ovelaa, miten se saakin nostettua päätä, varsikin kun on aina olut se jota on pilkattu ja pidetty täytenä nollana, niin kun hiukan pärjää, osaa jossain asiassa, niin vau, johan sitä alkaa kuvitella suuria itsestään ja silloin Jumala joutuu laittaan takasin sinne pienelle paikalle..Ja sit on kurja olla ja kaikki elämän tunteet nousee pintaan..

Lähinnä tarkoitan sitä ajattelua, kun alkaa kuvitella, että pärjää, selviää mistä vain ja osaa mitä vain ilman Jumalan apuakin, kun elämä on jo sitä opettanut ja on tullut sen takia vahvemmaksi. Vahvuus on monen lapsena ja nuorena maahan lyödyn ja haukutun, pilkatun ongelma, ei hyve. Sitä kun haluaisi olla jo viimeinkin jotakin ja osata, pystyä, pärjätä, jne.. Mutta se on ylpeyttä ja sitä Jumala vihaa, siis ylpeyttä sydämessä. Ja se on paha asia! Siksi olisikin hyvä kuin oppia suostumaan ja nöyrtymään osaansa sekä tyytymään olemaan sitä mitä onkin, ilman omaa yrittelyä, pätemistä, tms sopimatonta joka johtaa lopulta: joko ylpistymiseen, suureksi ja vahvaksi tulemisen kokemiseen omassa mielessään, tai jatkuvaa kinaa, riitaa, epäsopua sekä itkuisia iltoja ..

Ei meistä kestään tule koskaan niitä suuria ja mahtavia, taitavia puhumaan tai olemaan esillä, tms.. Vaikka kuinka olisimme opetelleet sitä ihan Raamattukoulua myöten, ei! Meille on jokaiselle anettu syntymälahjana jokin piirre, joka sitten myöhemmin saattaa auttaa meitä työssämme, tai virassamme, tai ihmisten kohtaamisessa, tai.. missä vain. Et opi puhujaksi harjoittelemalla, kuin et myöskään opi harjoittamaan armolahjokaan: harjoittelemalla, vaan ne tulee ja annetaan taivaasta Isän Jumalan tahdon mukaan, tai sitten ei anneta..

Me emme kykene mihinkään, jos ei Herra anna! Siis aivan kaikki riippuukin siitä, mikä on Isän tahto meitä omiaan, lapsiaan kohtaan ja mihin hän tahtoo valmistaa meitä. Olemme jokainen; elämänkoulussa ja jos siellä vain suostumme Isän tahdon alle tottelemaan, kuuntelemaan ääntään/puhettaan, niin silloin, niin... vasta silloin me voimme olla Herrammekin käytössä, mutta.. Edelleenkin vain pieninä lapsinaan ja heikkoina, vajavaisina, emme siis täydellisinä, tai vahvoina, kaiken osaavina tai jopa muita alaspäin katsovina, eheii!!

Niin rakas kanssamatkaajani; meistä ei tule tässä ajassa koskaan synnittömiä, täysin puhtaita, hurskaita, tms. Ei! Van tämä uskonelämä on jatkuvaa Kilvoittelua, itselleen kuolemista, jotta Isä Jumala voisi yhä paremmin meitä käyttää juuri sellaisina kuin sitten olemmekin (omine puutteinemme ja heikkouksinemme) ja Jeesuksen seurassa, seuraajina, voimme ja saamme silloin olla käytössään, sillä alueella ja lahjoilla, joita olemme saaneet Herraltamme. Mutta se vaatii jatkuvaa syntiensä tunnustamista: jokapäivä. Ja joka päiväistä hiljentymistä eteensä, Sanaansa tutkien ja alistuen Kaikkivaltiaan auktoriteetin alle tottelemaan, vaikka liha olisikin sitä vastaan ja aivan varmasti se onkin vastaan, koska liha ei halua kuolla, kärsiä, vaan elää rennosti, mukavasti laiskanlinnassa löhöten katsellen mieluista tv-ohjelmaa joka viikko sitä odottaen ja seuraten ja siihen samaistuen..Tms..

Kaikista suurista ajatuksistasi ei paljonkaan jää jäljelle, kun Pyhä Henki avaa silmäsi näkemään tämän. Siinäkö mielessä Jumala tänäkin päivänä vaikuttaa?

Viivähdät ajattelemaan taakse jäänyttä elämääsi ja odotat, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kun olet päässyt niin pitkälle, että katsot tätä totuutta silmästä silmään sellaisena kuin se todella on, silloin tarvitset Jumalaa. Juuri silloin sinulla on toivoa. Se kuulostaa mahdottomalta, mutta niin sanoo evankeliumi. Nöyrälle Jumala antaa armon.

Se, joka ei mitään ole eikä mihinkään kykene, tarvitsee evankeliumia hänestä, joka teki sen, mikä meille oli mahdotonta. Kadotettu tarvitsee ristiä. Se on hänen ainoa toivonsa. Sen, mikä oli mahdotonta meille, sen Jumala teki. Sinä saat luvan vastaanottaa sen, minkä Jeesus teki puolestasi.

Siinä, missä sinä puhut saamisesta, Raamattu puhuu armosta. Sinä et itse voi saada mitään siitä. Armosta olette pelastetut, ja armo annetaan sille, joka on tuomittu, sille, joka on syyllisenä Jumalan kasvojen edessä. Pidä tämä mielessäsi - usko koruttomaan totuuteen.

Laitan vielä lopuksi tämän laulun, joka on kuin loppulause ajatuksilleni, Kunnia Jumalan