Murtava Rakkaus

[rita4]

Anne Pesonen

Jeesus murtautuu tämän
maailmanajan keskelle kuin
kananpoika kuorestaan.

Joskus mietin, onko rakkaus
loppumassa maailmasta ja
omasta elämästäni. Rakkaus
ei lopu sieltä, missä ylistetään
Karitsan haavoja ja
peseydytään Jeesuksen
veressä.

hengellistä käy luoksein kalevi

[rita4]

Niin tuo ihmeellinen Jumalan rakkaus! Kuinka usein, tai pitäisi varmaankin sanoa; kuin harvoin tulee edes pysähdyttyä miettimään tuota ihmeellistä rakkauttaan ihmiskuntaa, sekä jokaista ihmislasta kohtaan. Liian harvoin!

Eilen koin sydämelläni, kuin tunteen ja kysymyksen; onko minussa rakkautta? Osaanko ja haluanko edes rakastaa lähimmäistäni niin kuin itseäni (rakastanko edes itseänikään?)? Tai Rakastanko Jeesusta, niin että se olisi aitoa ja puhdasta, sydämestä asti kumpuavaa, josta Isä voisi iloita?

Tuntuu todellakin, kuin rakkaus olisi katova voima ja ihmisistä olisi tullut kovia, itsekkäitä, hekumaa enemmän rakastavia, kuin Jumalaa, tai lähimmäistään. Sitten on heti perään on ihan pakko kysyä itseltäni: "Olenko minäkin tuollainen, rakkaudeton ja kova, laskelmoiva, tms?"

Miten on sinun laitasi rakas ystäväni; oletko halunnut hiljentyä ja pysähtyä miettimään hiukan pintaakin syvemmältä, että: mikä on todellinen sydämesi tila, löytyykö rakkautta, anteeksi antoa, sääliä..?

Kun pysymme vain lähellä veristä ristiä, Jeesustamme, niin siellä sydän saa uudistua päivittäin, lihamme tahto saa kuolla ristillä, sekä alkaa löytyä armahtavaisuutta ja rakkautta niitäkin kohtaan, joista emme ole pitäneet/tykänneet, tai joita emme ole arvostaneet, kunnioittaneet, tms.. Pysytään siis jatkossakin Golgatan verisen ristinsä juurella, parannusta tehden, sekä kiitosta Vapahtajallemme, Uhri Karitsallemme laulaen ja häntä vain yksin koroittaen!

Jer. 31:
6 Sillä päivä on tuleva, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella: 'Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, tykö'.
7 Sillä näin sanoo Herra: Riemuitkaa iloiten Jaakobista, kohottakaa riemuhuuto hänelle, joka on kansojen pää; kuuluttakaa, kiittäkää ja sanokaa: 'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä'.

8 Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä: suurena joukkona he palajavat tänne.
9 Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.

10 Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.
11 Sillä Herra on lunastanut Jaakobin ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä.
12 Ja he tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla, tulevat virtanaan Herran hyvyyden tykö, jyväin, viinin ja öljyn ääreen, karitsain ja karjan ääreen. Ja heidän sielunsa on oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, eivätkä he enää näänny.

13 Silloin neitsyt iloitsee karkelossa ja nuorukaiset ja vanhukset yhdessä. Minä muutan heidän surunsa riemuksi, annan heille lohdutuksen ja ilon heidän murheensa jälkeen.
14 Ja minä virvoitan pappien sielut lihavuuden ääressä, ja minun kansani ravitaan minun hyvyydelläni, sanoo Herra.

[rita4]

Rakastanko minä Jeesusta, niin kuin rakasta tulee? Mutta kuinka harvoin todellakin sitä miettii, hiljentyy Sanan ääreen ja pitää oikein kysyä itseltään; Rakastanko minä Herraani ja Vapahtajaani, joka antoi minun kaikki syntiini anteeksi, pesi verellään sydämeni puhtaaksi, sekä antoi oppaakseni Sanansa lisäksi Pyhän Henkensä. Ei ole montaa päivää, kun sitä jälleen mietin. Tunsin itseni niin kylmäksi ja kovaksi, kuin kylmä kivi Herran edessä ollessani, kun olisin halunnut ja haluan palaa Hänen tultaan, sekä olla, ja elää lähellä ristiään, Herraani Jeesusta Kristusta. Hän on auttanut minua niin valtavasti, kantanut sylissään, kun en ole itse enää jaksanut, rakastanut minua ehdoitta, nähnyt sisimpäni kaipauksen, tai tuskan,surun. Hän jaksaa ymmärtää, sekä ohjata jälleen näkemään Hänen mahdollisuutensa kaikissa elämäni tilanteissa, sekä asioissa.

Sanoisin näin, että; Niin kauan kun koemme vajavaiuutta, kelvottomuutta, tarvetta muutokseen, sydämen nöyrtymistä Isän Jumalamme edessä, jne.. Niin silloin voimme huokaista syvään ja sanoa; "Kiitos Herralle, minä vielä kuitenkin tahdon kilvoitella uskossani; saadakseni voittopalkinnon kerran taivaassa. Koska en pidä itseäni niin kamalan suuremmoisena, hyvänä, jo kaiken osaavana tai tietävänä pyhimyksenä, päinvastoin. Vaan tarvitsen Jeesusta, ja tarvitsen Hänen läsnäoloaan, rakkauttaan, anteeksiantoaan jne.. En jaksa, pärjää tässä yhä vain kylmenevässä maailmassa ilman Jeesustani hetkeäkään,.Rukoukseni onkin; Herra opeta minua kunnioittamaan Sinua Vapahtajani,elämään nöyränä, sekä arkana eteesi tulemaan, ja rakastamaan Sinua! Amen!

Olemmeko mekin, minäkin noin tyly Jeesusta kohtaan kuin tuossa on fariseus;

Luuk. 7:
37 Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta
38 ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella.

39 Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: "Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen."

40 Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Simon, minulla on jotakin sanomista sinulle". Hän virkkoi: "Opettaja, sano". -
41 "Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä.
42 Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?"
43 Simon vastasi ja sanoi: "Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi". Hän sanoi hänelle: "Oikein sinä ratkaisit".

44 Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: "Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan.
45 Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään.
46 Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani.

47 Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän."
48 Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut".