Jumala ei luvannut sinulle kivutonta elämäntietä, mutta hän lupasi sinulle ”hätäuloskäynnin”. Hän lupasi auttaa sinua kantamaan kipusi. Hän lupasi voimaa, jotta voit nousta pystyyn, kun heikkous panee sinut horjumaan.
Otampa pikkasen lainauksen edellisestä kirjoituksesta. Sen aihe ehkä enempikin käsittelee sydänsurua, mutta sen voimme muuttaa sairaudenkin kivuksi, koska onhan sydänkin osa meitä, tärkeä lihas, jota ilman ei ole elämää. Ja kyllähän siinä usein on sydän suruakin ja masennusta, kun on sairaana.
Minusta ei saa vääntämälläkään mennaria, koska nehän lupaa aina parantumista, ja rikkauksia..Mä taas olen
alkanut oppia erään asian elämästä, joka on myönnettäköön ollut kova pala opiskella, uskoa, ymmärtää ja vielä lopuksi alkaa hyväksyynkin se tosiasia, että... ja sehän on se, ettei
Jumala ole koskaan edes luvannut yhdellekään ihmiselle kivutonta elämää, jossa ei ole sairautta, tai vaikeuksia elämässään. Kyllä uskovan tie on useimmiten, nimenomaan; sanan varsinaisessa merkityksessä; Ristintie, ristinsä kantamisen tie.
Joh. 19:17 Ja kantaen itse omaa ristiänsä hän meni ulos niin sanotulle Pääkallonpaikalle, jota kutsutaan hebreankielellä Golgataksi. Otin tämän kohdan, jossa haluan muistuttaa
ensin itseäni ja sitten meitä kaikkia uskoon tulleita, miten Jeesus kantoi OMAA Ristiänsä ja hänet ristiinnaulittiin... Näin meidänkin pitää kantaa omaa ristiämme, joka aivan takuulla on meille itsekullekin sopiva, vaikka usein valitammekin sen ristimme painoa ja hankauksia, ym. Meidänkin tulee naulita lihamme tahto
joka päivä ristille. Se on
ainoa ja oikea tapa seurata Herraa ja ettei lihantahtomme saa vietyä meitä poispäin kaidalta tieltä.
Ja tiedätkö muuten, että kun me vain suostumme kantamaan sitä omaa ristiämme, joka meille on annettu kannettavaksemme, niin ja menemme: joka päivä.. toivottavasti ainakin kerran päivässä polvillemme rukoukseen, paljastettavaksi, puhdistumaan, niin se ristikään ei sieltä rukouksesta noustuamme
enää tunnukaan niin raskaalta ja vastenmieliseltä, kuin mitä se
saattoi olla vielä sinne Golgatan verisen ristin juurelle mennessämme ja polvistuessamme Herramme eteen paljastettavaksi, parannettavaksi, autettavaksi, syntimme verellään pestäväksi..
Luuk. 14:
27 Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.
28 Sillä jos joku teistä tahtoo rakentaa tornin, eikö hän ensin istu laskemaan kustannuksia, nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi,
29 etteivät, kun hän on pannut perustuksen, mutta ei kykene saamaan rakennusta valmiiksi, kaikki, jotka sen näkevät, rupeaisi pilkkaamaan häntä
30 sanoen: 'Tuo mies ryhtyi rakentamaan, mutta ei kyennyt saamaan valmiiksi'?
31 Tahi jos joku kuningas tahtoo lähteä sotimaan toista kuningasta vastaan, eikö hän ensin istu ja pidä neuvoa, kykeneekö hän kymmenellä tuhannella kohtaamaan sitä, joka tulee häntä vastaan kahdellakymmenellä tuhannella?
32 Ja ellei kykene, niin hän, toisen vielä ollessa kaukana, lähettää hänen luoksensa lähettiläät hieromaan rauhaa.
33 Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.Otin hiukan pisemmästikin kuin aluksi ajattelin laittaa tuosta Raamatun paikasta, koska siinä on juuri tuo kustannusten laskeminen. Se voidaan soveltaa uskoontuloa suunnittelevalle, jonka
olisi hyvä kuin laskea; mitä maksaa ruveta Jeesuksen seuraajaksi ja opetuslapseksi, uskovaksi. Ja myöskin meille jo uskossa oleville on hyväksi laskea kustannuksia, siinä mielessä, että me ymmärtäisimme, miten kuitenkin
kallisarvoista onkaan suostua kantamaan se ies, jonka olemme itsellemme, elämäämme saaneet, se risti, joka ei ole kiva, mutta
joka laittaa meidät pienelle paikalle ja huutamaan Herramme puoleen.
"Herrani, en jaksa, osaa, pysty jatkaamaan yksin eteenpäin; Auta ja armahda minua kurjaa syntistä reppanaa!" Siis, kun lopetamme toisten kadehtimisen, kun me
Luulemme heillä olevan asiat paremmin ja vähemmän kipua, vaivaa, vaikka.. Niin, kuinka usein sillä toisella
voikin olla paljon enemmän vaivaa, kipua, särkyjä, parantumatontakin sairautta, unettomia öitä, tai vaikeuksia ihmissuhteissa tms.. Mutta sitä ei tuo toinen vain ehkä tuo julki, niin että hän siitä tekisi ns numeroa. Ehkäpä se toinen on
alkanut jo oppia; ettei se rutina mitään auta, tulee vain tympeämpi olo, niin itselleen, kuin läheisilleenkin ja ystävilleen. Ja ehkä se toinen ymmärtää, sen viisauden, että: on parempi mennä vaikka sairaana taivaaseen, kuin terveenä kadotukseen, luopua uskosta, tai olla edes tulematta uskoon, tai .. Kun on kuin
Pakko parantua. Ja sit juosta itsensä väsyksiin asti ja turhaan: eri rukoilijoiden käsien alla, jotta paranisi, vaikka
mahdollisesti Herran tahto ei olisikaan parantaa; koska sairaana ja vaikeuksissa pysyy nöyrempänä, lähempänä Herraa, sekä häntä tarvitsevana. Mutta kun ne toiset tsemmppaavat, ett; onhan sen herran sinut parannettava, koska Raamattukin niin lupaa.. Katteetomia lupauksia annetaan sairaalle, jotka lopulta vain ahdistaa lisää, kun ei paranekaan, vaan pysyy sairaana loppuun asti.
Opi tyytymään oloosi, sillä voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä miten
Mahtavaa kuitenkin on elää, vaikka niinkin sairaana, kuin itsekin olen ja parantumista ei ole näköpiirissä, enkä edes halua mennä keiden vain käsien alle siunattavaksi, kun niin paljon on väärän hengenkin voimassa parantavia puoskareita olemassa. Niin, olen saanut vaeltaa sairaana Jeesukseni kanssa ja Aina olen saanut voimaa jaksaa päivän matkan eteenpäin ja iloakin olen saanut kokea kun olen oppinut öisinkin olemaan rukouksessa, kun ei pysty nukkuun kipujen takia, ym..
Voisin sanoa kuin Paavali, että:
Olen oppinut oloihini tyytymään. Opettele sinäkin sairas ja vaivattu ystäväni turvautumaan Herraan, suostu polvistumaan ristinsä juurelle ja tee reilua parannusta joka ikinen päivä, ja opettele kiittämäänkin, tuomaan kaiken Jeesuksellesi, niin alat huomata miten Herra kantaa sinunkin taakkaasi ja ristikään ei enää ole niin kamalan raskas kantaa. Hän, Jeesus on kanssasi, aivan siinä vieressäsi ja odottaa, että vain ojennat Hänelle kätesi, niin Hän taluttaa sinut kotiin asti ja pääset Karitsan häihinkin! Silloin poistuu kaikki kivut ja murheet ja alkaa ilonaika, jossa kyyneleitä ei enää ole..
