Ari Tanhula
On järkyttävää huomata, kuinka niin sanotussa sivistyneessä Euroopassa ja Pohjolassa, missä kristilliset arvot ovat ennen olleet korkeassa arvossa, ne on pikkuhiljaa osattu ajaa alas, ellei peräti hävittää kokonaan.
Pala palalta on murennettu kristillisyyden arvoa ja arvovaltaa. Järkyttävintä tässä kaikessa on ollut se, että hengelliset johtajat ovat monesti olleet etunenässä ajamassa näitä arvoja alas. On opetettu väärin tai oltu vain hiljaa. Oman aseman ja maineen säilyttäminen ovat paljon tärkeämpiä kuin Jumalan Sana. Monta kertaa he eivät itsekään usko Raamatun arvovaltaan.
Evankelioiminen näyttää muuttuneen viihteen tarjoamiseksi kansalle. Parannuksen saarna ja synnin tunto ovat vieraita tälle ajalle.
Missä näkyä ei ole, kansa hukkuu
Suuri joukko uskovia on luopunut, maallistunut uskossaan. Into ja Hengen palavuus ovat vaihtuneet muihin asioihin ja arvoihin. Terveet evankelioimisryhmät ovat hävinneet, ja kaikenlaiset kiekuveisut ovat tulleet tilalle. Nyt kristikansa hyppii, kun ennen rammat hyppivät kokiessaan Jumalan koskettavan voiman.
Kaikista Raamatun totuuksista pitää tänä päivänä pitää seminaareja ja perustaa työryhmiä tutkimaan niitä. Jumalan Sana, sen selitys ja käyttöön soveltaminen eivät enää kelpaa. Käärme kyselee tänäänkin: "Onko Jumala todella sanonut?" Alttius ja into hengellisiin asioihin on kadonnut. Uskovista on tullut vapaamatkustajia, mihinkään ei haluta sitoutua eikä nähdä vaivaa. Halutaan mennä ja tulla niin kuin itseä huvittaa. Ainoa, jonka perässä halutaan juosta, on mammonan ja aseman jumala.
Hyvistä ajoista on tullut seurakuntiin pahoinvointi. Synti ei ole enää syntiä. Sillä leikkiminen on sallittua, ja todellinen häpeän tunto on hävinnyt. Ihmiset ovat tulleet himokkaiksi ja haureellisiksi. Sananpalvelijat eroavat ja avioituvat uudelleen, ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Ihmisten kärsivällisyys ja sietokyky on olematonta.
Kaikenlaista luonnottomuutta, homoutta, lesboutta ja muuta puolustetaan ja ymmärretään - totuuden kustannuksella. Nämä voimat vain vahvistuvat ja pitävät kovaa ääntä oikeuksiensa puolesta. Totta onkin, että jokainen saa valita suuntansa ja tiensä, mutta myös niillä ihmisillä, jotka uskovat Raamatun Sanan, on sama oikeus tuoda asioita esille ja varoittaa. Nykyään kaikkia niitä, jotka eivät mene valtavirran mukana, uhkaillaan jopa oikeustoimin. Sananvapaus näyttää olevan vain niillä, jotka haluavat romuttaa Jumalan Sanan arvovallan.
Seurakunnassa yhteyden vaaliminen ja yksi sydän on uhrattu moniarvoisuuden ja suvaitsevaisuuden alttarille. Kun ei ole hengellistä tuskaa ja näkyä, kansa hukkuu.
Apu tulee Kristukselta
Koittaakohan enää koskaan maassamme aika, jolloin kaikkialla kuuluisi synnintunnon aikaansaamaa itkua ja siitä seuraavaa pelastuksen todellista riemua? Kuullaankohan vielä todellista Sanan saarnaa, joka laittaa ihmisen todella syntisen paikalle. Sanan tulisi saada aikaan joko muutosta tai suuttumusta. Mutta kylmäksi sen ei tulisi ketään jättää.
Enemmän pidetään kiinni joidenkin monumenttien historiasta kuin Jumalan pyhyydestä. Jeesuksen tulemuksen odotuksesta ei paljon enää puhuta. Jopa niin sanotut uskovaiset ovat sen unohtaneet ja viskanneet sivuun. Koetaan jopa ahdistusta näistä puhuttaessa.
Ihmiset ovat ahdistuneita ja masentuneita aikamme keskellä.Kiire on kaikilla, aikaa ei ole kenelläkään. Oravanpyörää ja hulluutta yritetään lievittää kynttilä ja pellemessuilla - tuloksetta.
Varmaakin varmempaa on se, että oikea ja todellinen apu löytyy Kristukselta ja hänen Sanastaan.
Kunpa meiltä löytyisi tarpeeksi nöyryyttä ja halua todella tarttua asioihin ja niiden kulkuun.
Meidän tulisi palata alkulähteelle - uskon ja sydämen yksinkertaisuuteen. Meidän kipeä tarpeemme on kokea uudestisyntyminen Jumalan Hengen ja Sanan vaikutuksesta. Uskonnollisuus ja kuviteltu usko ei pelasta, vaan se vie iankaikkiseen kadotukseen.
Aikamme tarvitsee uuden uskonpuhdistuksen, joka ei tule enää teesejä naulaamalla vaan tekemällä parannus - alkaen sananjulistajista ja vastuunkantajista. Me voimme jatkaa nykyisellä tiellä, mutta on hyvä tietää, että se on tuhon ja turmion tie. Lopulta eivät enää kyyneleetkään auta todelliseen parannukseen ja Jumalan siunauksiin.
Raamattu kehottaa meitä: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne. Nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä."
