Mutta annas olla, kun ne kasvavat aikuisiksi ja lentävät pesästä omaa elämäänsä viettämään, niin saattaapa käydä niinkin, että he unohtavat vanhempansa, tai toisen heistä. Tulevat ylimielisiksi ja luulevat osaavansa/tietävänsä kaiken, eivätkä enää välitä vanhempiensa viisaista tai oikeistakaan neuvoista, vaan toimivat kaverien, porukoiden mielen mukaan, tms..
Mutta meidän tulee siltikin uskovina äiteinä ja isinä jaksaa rukoilla heidänkin puolestaan, että Herra Jeesus saisi koskettaa heitä rakkaudellaan ja armollaan, antaa synnintunnon, katumuksen, omantunnon, joka alkaakin kolkutella heidän sydäntensä ovella sekä laittaa etsimään totuutta, sekä muistamaan jälleen vanhempiensa hyvät neuvot sekä rakkauden, turvan, jne..
Minulla on 4 lasta, aikuisia jo kaikki ja 3 heistä elää jo maailmalla ja 2 vanhinta parisuhteessakin perheineen. Vain nuorimmaiseni (lievästi kehitysvammainen) enää on kanssani. Tytär oli ½v uskossa mutta maailma ja miehet ym veti takasin entiseen ja muut eivät ole olleetkaan ns herätyksessä. Olen toki saanut muutamia ns näkyjä, että tyttäreni vielä palaa valaistun ristin juurelle ja keskimmäinen pojistani saa ensin pihaansa lahjan kääreineen ym ja myöhemmin sit näin kuinka se iso lahja vietiin sisälle kotiinsa ja sinne tuli ihanan puhdasta, valkoista. Uskon, että se tarkoittaa uskonlahjaa.
Miksi näistä kirjoitan, niin on se, kuinka tärkeää minulle on aina ollut yksi pojistani, sekä on ollut tukenani nuorimmaiseni kanssa eläessäni, kun hän aina on hakenut pikkuveljeään luokseen, jotta saan välillä levätä. Hän on ainoa maailmalle lähteneistä lapsistani joka soittelee minulle ja jolle koen yhä olevani tärkeä ja äiti. Ja hän on ollut huolissaan minun jaksamisestani jo pitkään, siis kuinka jaksan k kanssa. Ja tänään hän tulikin aivan yllättäen aamusella meille ja haki pikkuveljensä viikoksi luokseen jotta äiti saa levätä. Kuinka suloista ja tärkeää.
Ja nuorimaiseni on erittäin voimakas tahtoinen ja negatiivinen luonnekin vielä, eikä ole aikaisemmin suostunut lähtemään veljensä mukaan, mutta nyt hän meidän molempien yllätykseksi lähti vastaansanomatta ja nöyrästi??
Mitä muuta voisinkaan kuin vain Kiittää Isää, joka auttaa ja näkee meidät läpikotaisin ja tietää; mitä jaksamme ja mitä emme jaksa. Kiitos Herralle, Amen!
Minua on totisesti nyt viime aikoina koeteltu kovalla kädellä siinä mielessä, että oon jo ollut aivan totaalisen loppu henkisestikin ja fysiikka alkaa sit rakoilla kun en vaan jaksa vaikka itse olen mielestäni melko lujaa tekoa oleva, enkä pienistä murru, säikähdä, väsy.. Mutta nyt on pumppuni oireillut, verenpaineet on olleet liiaksikin koholla ja on unettomuutta kun ajatukset herättävät ja laukkaavat ihan miten ja minne sattuu, jne.. Enkä tiedä totta puhuen miten kauaa enää oisin jaksanut..?
Mutta uskon vakaasti, että tässä on Isän Jumalan rakastava käsi ja apu kaikessa mukana, kun poika niin kiltisti (äittelemättä) suostuikin lähtemään ja toinen tuli hakeen pikkuveljeään luokseen. Olen myönnettäköön nyt hiukka ihmeissäni ja en vielä oikein kuin tajua että saan viikon olla vain koiran kanssa kahestaan. Mutta tosi hyvä näin. Ei ole helppoa olla äitinä 33v sairaalle nuorelle, jolla ei ole mitään muuta elämää kuin vain puhelin ja pelaaminen.
On meillä mahtava Isä, minullakin, jolla ei ollut rakastavaa, minua arvostavaa maallista isää, mutta olen alkanut oppia tajuaan, miten Paljon Jumala välittää minustakin, ja on kiinnostunut minusta, sekä rakastaa minuakin, sekä jaksaa antaa minulle anteeksi kaikki syntini päivä päivien jälkeen. Kiitos Isä Pojastasi ja Jeesuksen ristintyöstä minunkin kurjan ihmispoloisen tähden menit ristille kuolemaan: minunkin syntivelkani tähden, sekä nousit taivaaseen edeltä, jonne minäkin saan kerran tulla luoksesi, kun sen aika on; Halleluja, amen! Kiitos Isä lapsistani, ja että pelastat heidät kaikki, Jeesuksen nimessä ja veressä.
Efesolaiskirje 6:1-4
Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus- "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä". Ja te isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa.
Ja me olemme Isän lapsia niin tämä sopii meille ohjeeksi;
1. Tess. 5:
1 Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa;
2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.
3 Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.
4 Mutta te, veljet [siskot] , ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas;
5 sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.
6 Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.
7 Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat.
8 Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.
9 Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
10 joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan.
11 Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.
Laitan tämän minulle hyvinkin rakkaan laulun ja jota viimeistä säkeistöä laulaessani mukana aloin itkien kaivata jo pois pääsyä.. Olin jo niin lopussa tämän kaiken vaikean keskellä.
Sä annat Voiman Ulla ja Paavo Pihlainen
Mutta Isä näki tuskani, loppuun palamiseni ja kuuli itkuni sekä rukoukseni ja auttoi jälleen kerran minua. Kiitti Iskä, Abba Isä!
