1 Kiitä Herraa, minun sieluni, Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi.
2 Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan;
3 sinä rakennat salisi vetten päälle, teet pilvet vaunuiksesi ja kuljet tuulen siivillä.
4 Sinä teet tuulet sanasi saattajiksi, palvelijoiksesi tulen liekit.
Ps. 16:
7 Minä kiitän Herraa, joka on minua neuvonut; yölläkin minua siihen sisimpäni kehoittaa.
8 Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju.
9 Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa.
10 Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.
11 Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti.
Tuossapa nousi mieleeni parikin raamatunpaikkaa kiitosmielestä taivaisiin. Miksi kiitän? Olen saanut olla uskossa melkolailla kohtapuoliin 35vuotta, ja monenlaista on kerinnyt siinä ajassa jo tapahtua ja tehdäkin Herran kunniaksi. Herra on antanut minulle evankelistan sydämen, mutta.. Olen ollut aivan liian arka toimimaan sillä armoituksella tähän asti. Olen koko ajan kokenut, sekä tietänytkin, että minun pitäisi olla ihmisten parissa ja kertoa heille Jeesuksesta. Olenhan minä toki sitäkin tehnyt, mutta tietynlainen arkuus on koko ajan kuitenkin aina vaivannut minua. Olen ihaillut niitä evankelistoja, jotka vain menevät puhumaan ihmisille ja ovat avoimia, rohkeitakin. Ja minä olen ollut tällainen pieni hiiri vain..
Oikeastaan se on minusta hiukka erikoista, että olen mieheni kanssa nyt kiertänyt suomea, käynyt todella monissa seurakunnissa katsomassa millä pohjalla ne on ja miten he opettaa, toimii, jne.. Mutta nyt vasta, kun palasimme Jumalan kehotuksesta takasin tänne pohjanmaalle, ja paikkakuntakin sanottiin meille..Niin jotenkin olen kokenut, ettei tulomme tänne ollut turha, eikä tällä kertaa enää vain meidän oma päätös muuttaa.
Noh, täällä nyt on oltu reilu 2kk ja olemme iloksemme saaneet tutustua erääseen veljeen ja hänen rohkea käytöksensä, raamatulliset puheet, ym ovat kuin hoitaneet sisintäni niillä alueilla, joissa olen aina kokenut heikoutta, sekä kelvottomuuttakin olla Herran käytössä.. Hänessä kun palaa Jumalan tuli, joka kuuluu, sekä näkyy kaikkialle.
Noh hän antoi meille kutsukortteja Karitsan häihin ison nipullisen. Ja mä oon niitä pyöritellyt, sekä miettinyt itsekseni, että; missä ja miten mä voisin niitä jakaa? Se tuntui ihan täysin mahdottomalle minun kohdallani.
Noh, poltin viikko sitten mahani ja reiteni tulisella teevedellä, kun kuppi kaatui päälleni ja auts, miten pahasti varsinkin mahani paloi.
Mutta siellä oli jokin ns hässäkkä ja hän lähtikin tekemään kesken kaiken jotain toiseen huoneeseen. Siinä, kun odottelin sängyllä maaten, niin rukoilin Herralta rohkeutta, voimia antaa se kutsukortti sille sairaanhoitajalle. Rukoilin pitkään rohkeutta, koska koin hengessäni, että nyt minun on se tehtävä. Mutta hupsista vain, siihen tulikin ihan eri sh ja hän alkoi sitoa mahaani.. Oikein mukavan tuntuinen oli hänkin ja kun työ oli tehty, niin hänkin poistui jonnekin vähäksi aikaa..Laitoin takin päälleni ja otin sen kutsukortin käteeni, niin se ensimmäinen hoitaja käväisi huoneessa, mutta en kokenutkaan tarvetta nyt antaa sitä hänelle, vaan kun se jälkimmäinen hoitaja palasi tuomaan minulle uutta aikaa sinne, niin annoin sen kutsukortin Karitsan häihin hänelle, sanoen, että;"Annan sinulle tällaisen kutsukortin." Hän hämmentyi ja laitoin käteni hänen olkapäälle ja toivotin siunausta ja poistuin odotustilaan, jossa mieheni odotti minua.
Kun pääsin ulos, niin innoissani kerroin miehelleni,miten olin, kuin olinkin saanut annettua sen kortin yhdelle sairaanhoitajalle. Siis se ilo, mikä minut siinä saavutti, niin sille ei edes löydy sanoja, olihan se niin mahtavaa ja riemullista iloitsemista,kun ekan kerran sain sen tehtyä: face of face.
Paavo Pihlainen / Luona ristin
