Eeva Pasanen
Vaikeudet kuuluvat ihmisenä olemiseen. Myrsky ja tyyni vaihtelevat kuten luonnollisessakin elämässä.
Uskonelämän alkuaikoina monet kokevat, että elämä on ikään kuin kääritty pumpuliin. Se on tarpeellista eheytymisen kannalta. Usko saa siten vahvistua tunnetasolla.
Mutta elämään kuuluvat myös kärsimys ja koettelemukset. Myrskyn aikana sisin kysyy, olenko joutunut pois uskosta? Enkö enää ole Jumalan lapsi? Missä tein väärin? Sitten Pyhä Henki ilmoittaa, että tämä koetus kuuluu asiaan. Herralla on omat suunnitelmansa elämämme eheyttämiseksi, ja siksi hän haluaa kasvattaa meitä paitsi tätä elämää myös taivasta varten. Se voi tuntua rankalta sellaisesta, joka on tottunut helppoon elämään tai joka vain etsii nautintoja. Mutta jos sydämemme mukautuu Raamatun mukaiseen kuuliaisuuteen, antaudumme Herralle kokonaan.
Koetuksia voidaan kuvata astioina, joihin meitä kaadetaan, kunnes neste on vihdoin kirkasta. Näissä tilanteissa meidän on hyvä kysellä Herran edessä:"Mitä haluat minun täällä oppivan?"
Jer. 48:11 sanoo: "Mooab on elänyt huoletonna nuoruudestaan asti ja levännyt rauhassa sakkansa päällä; ei sitä ole tyhjennetty astiasta astiaan, eikä se ole joutunut pakkosiirtolaisuuteen. Sen tähden siihen on jäänyt sen oma maku, eikä sen haju ole muuttunut."
Siispä käymme käsiksi oman hajumme poistamiseen, jotta Kristuksen sisäinen tunteminen tulisi selvästi esiin.
Väärinymmärrysten astia
Tähän astiaan joutuessamme kaikki tuntuu menevän huonosti. Kukaan ei ymmärrä tarkoitusperiämme, ja joudumme noloon asemaan. Varsinkin puheliaat ihmiset tulevat sekaantuneiksi toisten asioihin ja aiheuttavat siten itselleen ongelmia. Jumala kuitenkin rakastaa omiaan ja haluaa auttaa lankeilevaa ja heikkoa ihmistä.
Elämässä on asioita, joita ei voi kertoa kenellekään tai ei ainakaan kenelle tahansa. Voi syntyä väärinkäsityksiä ja turhia luuloja. Silloin on hyvä muistaa, että Raamattu kehottaa jättämään asiansa hänen käsiinsä, joka oikein tuomitsee. Olemme ensisijaisesti tilivelvollisia Jumalalle. Hän hoitaa asiamme omalla tavallaan ja ajallaan, kunhan jaksamme kärsivällisesti odottaa.
On eri asia kärsiä omien typeryyksien tähden kuin Kristuksen pilkan takia (1 Piet. 4: 12-19).
Julkisen arvostelun astia
Monelle meistä on tärkeää, mitä muut meistä ajattelevat ja puhuvat. Omaa kunniaa varjellaan tarkoin. Tosiasia on, että kyllä meistä puhutaan hyvää ja pahaa ja ajatellaan sitäkin enemmän.
Olen tavannut sanoa moittijoille:"Et vielä tiedä, kuinka paha olen!" Kiitettäessä otan nöyrästi vastaan kiitoksen ja jatkan matkaa kuin ei mitään olisi tapahtunut, koska tiedän, kenelle kiitos tosiasiassa kuuluu. En hurskastele antamalla kiitoksen Jumalalle, sillä hän tutkii jokaisen sydämen, millä motiivilla toimimme. Samat ihmiset voivat tänään kiittää ja huomenna haukkua pataluhaksi.
Herra haluaa, että annamme kunnian hänelle emmekä odota kiitosta ihmisiltä. Hän haluaa, että opimme tuntemaan toinen toisemme kristittyinä, ei ainoastaan ihmisinä.
Joskus Herra sallii omansa joutua aivan nollatilaan, jotta tämä oppisi koko sydämestään tunnustamaan olevansa syntinen ja armosta pelastettu. Silloin kirkastuu myös se, että vain Herra on täydellinen ja vanhurskas, virheetön ja kaiken kunnian ansaitseva. Kun Jeesus tulee suureksi ja ihminen pieneksi, kasvaa myös hänen arvonsa ihmisen elämäänsä. Ihminen tulee riippuvaiseksi Jumalan armosta.
Taloudelliset vaikeudet
Monet uskovaisetkin ovat kokeneet konkursseja. Mitään ei tapahdu Herran sallimatta. Mutta mitä näistä on opittu? Omaisuuden menetyksiä tuskaillaan, mutta harva pystyy sanomaan: "Herra antoi ja Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi!"
Tällaiseen asenteeseen kätkeytyy nöyrä luottamus Jumalan vanhurskauteen ja oikeamielisyyteen. Taloudellinen menetys ei voi olla siunaukseksi, jos sen avulla korotetaan vain omaa minää. Viisaudessaan Jumala ottaa ulkonaiset tuet pois saadakseen ihmisen huomaamaan sielunsa pelastuksen tärkeyden. Jumala tietää, seuraako ihminen Vapahtajaansa vai onko luisumassa kaidalta tieltä. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.
Taloudellisissa vaikeuksissa käsitellään monia osapuolia yhtä aikaa. Miten itse suhtaudun tilanteeseen, ja miten toiset? (Job. 12:5, San. 27:10)
Fyysiset ja psyykkiset sairaudet
Kipu opettaa ihmistä monella tavalla, jos oppii kuuntelemaan sen kieltä. Tarvitsemme nöyryyttä, kun joudumme ottamaan vastaan muiden apua. Siinä joutuu tunnustamaan oman heikkoutensa. Hyvin usein olemme kriittisimmillä hetkillä yksin. Silloin on opittava turvautumaan Herran apuun. Kipujen keskellä saatamme "menettää kasvomme", kun sietoraja ylittyy.
Herra on parantajamme, mutta emme ymmärrä, miksi silti on niin paljon sairautta. Emme voi syyttää itseämme tai muita. Eivät edes ne, joille Jumala on antanut terveeksi tekemisen armolahjan, osaa vastata tähän.
Ihminen voi katkeroitua sairauden keskellä, ja silloin sairauden sakat siirtyvät edelleen elämään, ja liemi on sameaa. Katkeruus on synti, josta on tehtävä parannus. Siitä pääsee eroon sanoutumalla irti ja hylkäämällä katkerat ajatukset. Jeesuksen veri puhdistaa tästäkin synnistä.
Sairauden voi hankkia omien huonojen elämäntapojen kautta. Syyn ja seurauksen laki on silloin voimassa. Kuitenkin Herra on armollinen ja auttaa kaikissa asioissa, vaikka elämää ei voi saada takaisin.
Raamattu sanoo, että Kristuksen kärsimykset tulevat runsaina osaksemme. Meidän tulee oppia niistä nöyrää luottamusta Jumalaan. On armoa kärsiä syyttömästi Kristuksen tähden. Kirkkauden Hengen vaikutus näkyy elämässämme, ja sisäinen elämämme tulee Kristus-keskeisemmäksi.
Elämämme ei pyhity kärsimyksistä, vaan Kristus on kertakaikkinen pyhityksemme. Meidän tulee kasvaa ihmisinä kaikenlaisissa elämäntilanteissa (Jes. 53:4-5).
Pitkäaikainen sisäinen pimeys
Pitkäaikainen sisäinen pimeys koettelee uskoa. Elämä on silloin kuin pimeässä tunnelissa kulkemista. Ei ole tunnekokemuksia, ei nähdä Jumalan tekoja eikä kuulla Hyvän Paimenen ääntä. Usko ei kuitenkaan ole tunneasia.
Jumalan tarkoitus on pimeiden vaiheiden kautta juurruttaa ihmistä itseensä. Herra ei jätä omiaan missään olosuhteissa. Hän on uskollinen, sillä hän ei voi pettää lupauksiaan. Hän kysyy, haluammeko seurata Jeesusta, vaikka tie vie pimeään laakson. Päivittäistä rukousta ja Sanan lukemista ei pidä jättää, vaikka Sana ei tuntuisikaan avautuvan eikä vstauksia kuulu. Kaikesta huolimatta Jumala on, ja hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
Murhe ja suru
Pitkäaikainen murhe henkilön tai jonkun asian tähden koettelee kärsivällisyyttä ja henkisiä voimavaroja. Herra on luvannut kantaa kaikki taakkamme, kunhan vain opimme luovuttamaan ne hänelle. Jos murhe on Jumalan mielen mukainen, siitä ei aiheudu mitään pahaa. Se saa aikaan parannuksen tekoa ja koituu pelastukseksi. Maailman murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.
Suru, joka aiheutuu läheisen menetyksestä, on normaalia. Raamattu neuvoo kestämään sen hiljaa. Sananlaskujen mukaan sydän tuntee omat surunsa, eikä sen iloon saa vieras sekaantua (San.14:10)
Jumala haluaa suojella meitä henkilökohtaisissa asioissa ihmisten uteliaisuudelta. On asioita, joista voidaan keskustella vain Jumalan kanssa.
Jumala tuntee ihmisen, ja siksi Jeesus antoi esimerkin menemällä yksinäisyyteen rukoilemaan.
Yksinäisyyden astia
Nykyaikana moni kärsii yksinäisyydestä, vaikka ympärillä olisi paljonkin ihmisiä. Presidentti Niinistö sanoi, että noin 300 000 suomalaista vanhusta kärsii yksinäisyydestä. Teemmekö me uskovaiset sille mitään? Varsinkin joulu ja muut juhlapyhät ovat vaikeata aikaa, koska ihmisen sisin ei tyydy mistään muusta kuin yhteydestä Jumalan kanssa. Läheisriippuvuudesta elämä tukahtuu ja ahdistuu. Jumala haluaa, että ihmiset tulisivat riippuvaiseksi hänestä ja turvautuisivat häneen, kasvaisivat syvälle hänen tuntemiseensa. Silloin yksinäisyyys ja orpouden tunne katoaisivat, muut kristityt tuntuisivat läheisiltä, itsekeskeisyys häviäisi ja Jumalan rakkaus välittyisi ympäristöön. Yksinäisyydestä tulisi siunaus, kun ihminen ymmärtäisi hakeutua enemmän Jeesuksen läheisyyteen rukoilemalla ja tutkimalla Raamattua ( Ef. 3: 17-1)
Kotiolot
Onko kodissamme joku läheinen, jota häpeämme? Meillä oli, ja tiedän, miltä se tuntuu, kun ei voi asiaa auttaa, vaikka kuinka haluaisi. Siinä menee kunnia ja maine, mutta ovatko ne tärkeimpiä kuin asia, jonka sen kautta opimme? Jumala näyttää käsittelevän omiaan joskus oudosti, mutta miten muuten opimme auttamaan läheisiämme? (Job. 12:5) On helppo arvostella niitä, joilla menee huonommin kuin itsellä.
Kun olin opiskelemassa Teksasissa raamattukoulussa, näin jotakin hyvin kaunista. Eräällä opettajalla oli 12-vuotias poika, joka oli kehitysvammainen. Poika käyttäytyi häiritsevästi, sillä usein hän törmäili luokkaan koputtamatta ja vaati äitinsä huomion.
Äiti ohjasi poikaa lempeästi mutta päättäväisesti eikä antanut tehdä, mitä poika halusi. koko perhe näytti rakastavan poikaa aivan erityisesti. Heidän esimerkkinsä oli todella puhutteleva.
Puhuuko meidän elämämme niin kovaa, ettei läheisemme kuule, mitä yritämme sanoa? Herran tarkoitus on puhdistaa astiamme ja tehdä se ehjäksi, niin että kuuluu kirkas sanoma Jumalan rakkaudesta, eivätkä siunaukset valu halkeamista hukkaan.
Koulutus vie aikaa, mutta Herra, joka on alkanut hyvän työn, ei epäonnistu. Hän tietää, mitä tekoa me olemme. Hän muistaa meidät tomuksi. Jos emme ensimmäisellä kerralla opi läksyä, Jumalalla on aikaa laittaa omansa uudelleen samalle luokalle.
Emme ole läheistemme kanssa samanaikaisesti samanlaisissa astioissa. Kaikella on määräaikansa. Rukoillaan Herralta lisää uskoa koettelemusten tiimellyksessä. Hänen voimansa on rajaton.
