MINÄ ANNAN TEILLE LEVON

[rita4]

by David Wilkerson | January 23, 2012

Jumala on luvannut kansalleen ihanan levon, levon, joka sisältää sielun rauhan ja turvallisuuden. Herra tarjosi tämän levon Israelin lapsille. Se merkitsi elämää täynnä iloa ja voittoa, ilman pelkoa, syyllisyyttä tai tuomiota. Aina Kristuksen aikaan saakka mikään ei uskovien sukupolvi vaeltanut täysin tässä siunatussa lupauksessa. Miksi niin? Raamattu tekee aivan selväksi, että syy oli heidän epäuskossaan. "Ja niin me näemme, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä"(Heb.3:19).

Epäuskon tähden, kaikkien Daavidin sukupolven kuningasten ja profeettojen aikana, Jumalan kansan elämä oli täynnä kurjuutta, epäilyä, pelkoa ja levottomuutta. Lepo oli luvattu jokaiselle sukupolvelle, mutta sitä ei otettu vastaan, ei pidetty arvossa eikä ymmärretty.

Siksi luemme Hebrealaiskirjeen 4. luvusta, ettei tätä kunniakasta uskon elämää ollut saatu käytännössä: "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva"(jae 9). Silti luemme myös: "Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen"..."(jae 6). Raamattu evästää vielä tämän päivän uskovia varoituksella: "Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle"(jae 1).

Tuhannet ja taas tuhannet uskovat väittävät täyttyneensä Pyhällä Hengellä eivätkä kuitenkaan ole päässeet hänen lupaamaansa lepoon. Monia heitellään sinne tänne opinkappaleiden tuulissa ja aalloissa, levottomina ja syyllisyyden vaivaamina, ilman minkäänlaista varmuutta Kristuksessa. Jeesus sanoi: "Minä annan teille levon".. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä"(ks. Matt.11:28 -30).

Rukoukseni on, että astut tänään sisälle Jumalan sinulle varaamaan lepoon. Kurottaudu siihen uskossa ja ota se vastaan, sillä se on hänen vapaa lahjansa.

[rita4]

Tuhannet ja taas tuhannet uskovat väittävät täyttyneensä Pyhällä Hengellä eivätkä kuitenkaan ole päässeet hänen lupaamaansa lepoon. Monia heitellään sinne tänne opinkappaleiden tuulissa ja aalloissa, levottomina ja syyllisyyden vaivaamina, ilman minkäänlaista varmuutta Kristuksessa. Jeesus sanoi: "Minä annan teille levon".. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä"(ks. Matt.11:28 -30).

Rukoukseni on, että astut tänään sisälle Jumalan sinulle varaamaan lepoon. Kurottaudu siihen uskossa ja ota se vastaan, sillä se on hänen vapaa lahjansa.

Otin tuon lainauksen, vaikka koko luku on lukemisen ja itseensä menemisen paikka. Mutta tuossa puhutaan jostain, joka on varmasti jokaiselle uskovalle hyvinkin tuttu ja kiusallinenkin asia ja sehän on; Epäuskon henki. Se epävarmus on useimmiten luulisin ainakin olevan tällainen ajatus; "Olenko minä edes uskossa, kun.."

Ajatellaan ettei olla koska ei eletä jossain voimakkaassa tunnekokemisessa, tms.. Epäillään omaa uskoa ja joskus jopa muidenkin uskoa. Täyttyä Pyhällä Hengellä?! Uskon vahvasti, että kun ihminen tulee synnin tuntoon, tahtoo pelastua ja muuttua, tulee verisen ristin juurelle katuen pyytämään syntejään anteeksi ja saa kokea armahduksen, saa syntyä uudeksi luomukseksi Kristuksessa Jeesuksessa, niin silloin Pyhä Henki kuin astuu siihen sydämeen asumaan ja opastamaan häntä taivastiellä eteenpäin, sekä oikeaan suuntaan Isän Jumalan tahdon mukaan. PH alkaa kirkastaa Jeesusta Kristusta ihmiselle Raamatun Sanan ja Hengen kautta.

Uskossa oleminen on jatkuvaa kasvamista, sekä kuolemista. Se ei useinkaan, jos koskaan ole mitään poutapilven päällä lekotellen oloa ja hyvää oloa joka ei koskaan lopu, ei! Vaan se on koetuksia, lihan kuolettamista, ja suostumista Isän Jumalan tahtoon, jossa oman tahdon on kuoltava. Ei meitä kuoleteta tunteilta, tai tarpeilta, mukavalta, ei toki. Mutta ne asiat jotka ovat vastoin Isän tahtoa ja Sanaakin vastaan elämässämme, niin niistä olisi terveellistä ja viisasta jo suostua luopumaan ja mitäs muuta se silloin onkaan kuin oman tahtonsa nöyrtymistä/suostumista/ristiinaulitsemista siihen mitä Raamattu sanoo ja minkä PH meille osoittaa Jumalamme tahdoksi meitä ajatellen.

Mutta JOS me vain ystävät kalliit tahdomme suostua, nöyrtyä, laittaa pois ylpeyden ja suureksi tulemisen ja paremmaksi tulemisen tarpeemme, niin silloin meillä on toivoa, toivoa muutoksesta, joka aina kyllä kirpasee lihassa, mutta on siunattua kun siihen vain suostuu ja nöyrtyy, etsii Jumalan tahtoa, ei omaansa enään ja tahtoo oppia tuntemaan syvemmin ja lähemmin Herransa, sekä Vapahtajansa Jeesuksen Kristuksen mielen sekä tietenkin; muuttua pikku hiljaa kuin hänen kaltaisekseen. Se on mahdollista jos vain alamme katsoa enemmän ristille ja vähemmän itseemme tai olosuhteisiimme, toisiin ihmisiin..niihin muka täydellisiinkään.

Ja kun suostumme vain tähän prosessiin, niin se alkaa yhä vain enemmän ja enemmän tuoda samalla sydämiimme Jumalan aivan käsittämätöntä Rauhaa ja lepoa, vaikka olosuhteemme olisivat sitten millaiset tahansa ja niissä ei kaiken järjen mukaan edes pitäisi voida olla ja elää sydän rauhaa ja lepoa tulvillaan. Mutta Jumalan lapsi voi elää... ja se rauhan kokeminen vain lisääntyy, jos tahdomme kasvaa ja vahvistua Jumalan Sanan ja rukouksen ääressä. On vain Sana ja polvitie, suostuminen: alistumaan Raamatun sanan auktoriteetin alle, epäilemättä sen oikeellisuutta mitä Sanassa sanotaan.

Lueppa tämä: Jaak. 1:2-

[rita4]

Aattelin tossa; kristityn lepoa, sydämen rauhaa pahimmankin myrskyn silmän keskellä, sittenkin, jonka kyllä voimme saada Herraltamme: Henkensä kautta, jos ja kun tahdomme vain vaeltaa totuudessa, sekä lähellä Herraamme Jeesusta Kristusta, parannustakin tehden. Ei se kuitenkaan ole nyt niin kamalan mahdotonta tai vaikeaakaan, jos ja kun vain tahdomme pysyä lähellä ristiään, edessään. Uskallan jopa sanoa, että: aikas paljon vaikuttaa siihen myöskin meidän suhteemme Herraamme, Raamattuun sekä halumme rukoilla.

Olen miettinyt nyt viime aikoina paljonkin tätä elämää monestakin syystä, mutta kun elämältä viedään ns pohja pois ja ei jää kuin jäljelle mitään muuta, kuin vain kamala huolien kirjo, suru ja tuska, kun on jo muutenkin olemassa olleet jatkuvat kovatkin kivut, vaivat, niin kyllä sitä ei voi kuin vain ihmetellä sekä kiittää Isää, kun on kanssani ja auttaa, lohduttaa, johdattaa, sekä se taivaallisen ihmeellinen, ihmisjärjen ulottumissa oleva: sydämen rauha kaiken keskellä on vain siltikin säilynyt. Miten se voikin säilyä, kestää, pysyä..? Koska mitään ansioita minulla itselläni siihen ei ole, eikä myöskään minkäänlaisia keinojakaan säilyttäää mielenmalttini, sekä se siellä jossain syvällä sydämessäni oleva Jumalan Rauha.

Joh. 14:
23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.

24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
25 Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

Halusin laittaa juuri tuon Raamatun paikan ja siitä nostan tuon jakeen 23, jossa on se mitä ajattelen varsinkin. Onhan meillä rakkaat kanssamatkaajat rakkaussuhde Jeesukseemme?! Kun ajatelemme mitä oli tai on, kun rakastuimme, rakastumme toiseen ihmiseen, toiseen sukupuoleen, niin; Miten se onkin meille niin valtavan rakasta ja ihanaa, tärkeää, korvaamatontakin ja emme haluaisi olla erossa hänestä hetkeäkään. Ja kun joudumme olemaan erossa hänestä hetken aikaa, niin kaipaamme ja ajattelemme häntä koko ajan ja odotamme vain, että milloin saamme jälleen nähdä hänet, tulla sekä olla lähellään, kanssaan.

Samoin tulisi meillä olla Jeesuksenkin suhteen/ kanssa. Onko Hän minulle, sinulle, meille niin tärkeä ja rakas, että kaipaamme saada jatkuvasti olla Hänen lähellään, seurassaan, kuulla ääntään, jne..? Jos on, niin tahdomme viettää mahdollisimman paljon aikaa Hänen edessään, ristinsä juurella polvillaankin olen, sekä Sanaansakin tutkien.. Sekä myöskin rukoilla/anoa; Pyhän Hengen voimaa ja johdatusta elämäämme, kykyä saada olla Herramme käytössä: ihmistenkin keskellä, seurakunnassa, tai missä vain..

Sieltä kasvojensa valosta ja rakkaudesta, PH,n johdatuksesta saamme alkaa kuin kasvaa ja tulee halu, kaipuu saada yhä vain enemmän viipyä lähellään, kuulla ääntään sekä tehdä työtäänkin sen mukaan, kuin Hän niin vaikuttaa henkeemme sekä elämässämme. Kysymyshän on koko ajan vain meidän omasta tahtomaailmastamme, sekä annammeko aikaa Herrallemme, kaipaammeko häntä, tai onko meillä todellinen hätä hukkuvista sieluistakin, sekä harhaan menneistä, menevistä uskon ystävistämmekin. Onko tarvetta rukoukseen sekä muutokseen omallakin kohdallamme? Mitä lähemmäksi pääset Herraa Jeesutasi, niin sitä vahvempana on rauhakin sydämesi sopukoissa. Ja sitä rauhaa ei mikään maailmassa, elämässäsikään voi kaataa, murtaa, vaan se Kestää. Koska sinulla on läheinen ja lämmin suhde Jeesukseesi!

Löysin vielä tallaisen laulun; kuunteleppas se.. Oi rauhan maa - Sirkka & Irene