ILKKA RYTILAHTI
LUUK. 19:1-10
Kumpi on pahempaa: olla kadoksissa ja tajuta se, vai olla kadoksissa sitä itse tietämättä? Onko kadoksissa olevia vähän vai paljon? Niin, kuka tai mikä määrittelee kadoksissa olemisen? Ihmisen oma kokemus, kulloinkin vallitseva yleinen mielipide? Vai Jumalan sana: "Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen" (Jes. 53:6)?
Raamatun mukaan ihmisen eksyminen tässä maailmassa eroon Jumalasta on katastrofi, jonka mittasuhteita ihminen ei kykene käsittämään. Eikä hän omalla etsimisellään - tai hapuilullaan - voi mitenkään löytää takaisin: "- että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä" (Ap. t. 17:27). Ei, vaikka Jumala on aivan lähellä. Ihmisen eksyksissä oleminen on niin totaalista, ettei hän itse sitä edes tajua, saati että se häntä vaivaisi. "Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa" (Room. 10:14)? Ei, vaikka ainoa vaihtoehto löytämiselle on lopulta löytämättä jääminen, pysyvästi kadoksiin jääminen: olla kadotettu. Ihminen voi jäädä iankaikkisesti kadoksiin - mutta ei kuitenkaan enää tietämättömänä, vaan tietäen sen.
Ihmisen kadoksissa olemiseen kuuluu se, että hän pitää mieluummin kadonneena Jumalaa kuin itseään. Jumalahan se vaikenee ja kätkeytyy!
Luukkaan evankeliumin lukeminen riisuu kuitenkin tällaisesta käsityksestä. Se vakuuttaa, että kadonnutta etsitään. Hänellä on etsijä. Minua etsitään; minua ei ole unohdettu eikä hylätty.
Jeesus on kadonneen etsijä.
Luukkaan evankeliumin luvun 19 alku kertoo kohtauksen Jerikosta Jeesuksen viimeisellä matkalla Jerusalemiin. Tämän kohdan edellä Jeesus on parantanut sokean miehen. Näin Jeesus on osoittanut välittämistä ja huolta tuon yhteisön kurjaa ja onnetonta jäsentä kohtaan. Se on saanut ihmiset kiittämään Jumalaa. Kohdatessaan nyt Sakkeuksen Jeesus osoittaa välittämistä ja armahtamista yhteisön mahtavaa, mutta samalla vihattua ja halveksittua jäsentä kohtaan. Kohtaamisessa toteutuu Jeesuksen sana: "Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan". Mutta siitä eivät ihmiset enää kiitä.
Lähi-idän kulttuurissa paikkakunnalla vieraileva tunnettu julkisuuden hahmo saa liikkeelle ihmisjoukkoja. Hän ihastuttaa ja vihastuttaa siinä missä erilaiset julkkikset vielä nykyisinkin. Luukas kuvaa, kuinka "Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki." Jeesuksen kiirehtiminen eteenpäin merkitsi sitä, että hän sivuutti kaikki hänelle esitettävät kutsut. Nyt tällä tunnetulla henkilöllä ei ollutkaan aikomusta kunnioittaa läsnäolollaan kaupungin mahtihenkilöitä! Hän siis katsoo heidän ohitseen, pitäen tärkeämpänä jatkaa matkaansa, vaikka monen talon ovi olisi ollut avoimena hänelle yhteistä ateriointia ja keskustelua varten. Ovatko he hänelle liian vähäarvoiset? Vastaus tulee yhden henkilön liittyessä mukaan tähän suureen joukkoon: Sakkeuksen.
Publikaanien esimies Sakkeus oli yhteisössään samanaikaisesti sekä halveksittu että mahtava. Halveksittu, koska oli antautunut miehittäjän palvelukseen, vieraan vallan kätyriksi. Hän oli siis petturi! Mahtava siksi, että kätyrinä toimiminen oli tuottoisaa puuhaa. Köyhyys oli hänestä kaukana, vaan ei ihmisten viha. Lähi-idän ihmisten vihaa toisiansa kohtaan olemme joutuneet seuraamaan uutisissa viime kuukausina toistuvasti: iskua vihollista vastaan seuraa kostoisku, sitä kostoiskun kostoisku. Käynnissä on hallitsematon veritekojen sarja. Sitäkö he todella haluavat? Varmaankaan ei, vaan rauhaa - sitten kun viholliselle on ensin kostettu!
Millainen on petturin osa?
Oman kansansa pettäneelle ei heru ymmärrystä. Häntä ei kohdella suopeasti. Ihmisten vastaus petturuuteen on yleensä armoton kosto. Olemme oppineet, että näin tässä maailmassa menetellään. Ei armoa! Me ihmiset osaamme tosin olla armottomia muitakin kuin pettureita kohtaan.
Evankeliumeja luetaan usein (tai ymmärretään usein) ikään kuin niiden kuvaamat asiat tapahtuisivat keskellä harmonista, jopa idyllistä elämää. Silloin synnytetään kuilua elämän todellisuuden ja evankeliumien tapahtumien välille. Niistä tulee jotenkin epätodellisia ja etäisiä. Ja silloin ne eivät enää kosketa meitä todellisina elämän tapahtumina, vaan ne saavat uskonnollisen kuorrutuksen: tulevat kesytetyiksi.
Evankeliumien tapahtumissa on kuitenkin kyse mitä todellisimmasta elämästä kaikessa vaikeudessaan, uuvuttavuudessaan, karuudessaan, kovuudessaan ja haavoittuvuudessaan. Monissa kohtauksissa on voimakas ihmisten välisistä, mitä moninaisemmista jännitteistä nouseva lataus. Kulttuurisesta ja ajallisesta erosta johtuen emme vain tunnista tätä. Ohitamme näin helposti monta ymmärtämisen kannalta tärkeää yksityiskohtaa.
Evankelista Johannes kirjoitti Jeesuksesta, että Jeesus oli "täynnä armoa ja totuutta". Tämä kertoo Jeesuksesta sen, että armo ei ollut hänen elämässään ja toiminnassaan vain jokin teoreettinen, opetettava asia, vaan että armo tuli nähtäväksi Jeesuksen koko elämässä ja toiminnassa. Ihmisille armon kohtaaminen Jeesuksessa oli usein koko elämää muuttava voima. He saivat osakseen jotakin aivan odottamatonta, usein aivan päinvastaista kuin luulivat.
Lyhyt reppana, joka joutui kiipeämään puuhun?
Jeesuksen ja Sakkeuksen kohtaamisesta meillä on usein hyvin pyhäkoulumainen käsitys. Sakkeus oli se lyhyt kaveriparka, joka olisi halunnut nähdä Jeesuksen, mutta ei voinut, koska piittaamattomat ihmiset eivät antaneet hänelle edes hieman tilaa. Mutta eipä hätää, onneksi hän nopeaälyisenä ratkaisi tilanteen edukseen juoksemalla eteenpäin ja kiipeämällä puuhun.
Oliko syynä puuhun kiipeämiseen väkijoukon muodostama näköeste? Ensilukemalta näin vaikuttaisi olevan. Sanoohan teksti, että "Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa." Asia on tätä myöten selvä: hän kiipesi puuhun lyhyen pituutensa vuoksi.
Mikäli Sakkeuksen menettelyn katsotaan johtuvan tästä syystä, niin silloin ohitetaan hänen asemansa kaupungin yhteisössä. Kaupunkilaisten silmissä hän oli Rooman kätyri, siis yhteisön petturi. Oli riittävän katkeraa joutua maksamaan veroja vieraalle miehitysvallalle, mutta että asian käytännössä hoitivat omista riveistä lähtöisin olevat petturit, teki asian entistä katkerammaksi.
Lähi-idässä - kuten missä tahansa - petturi ei ole kansansa suosiossa. Hänen on oltava jatkuvasti varuillaan, koska hänellä on lukuisia todellisia vihamiehiä. Heidän käsiinsä tavalla tai toisella jääminen tietäisi jotakin hyvin epämiellyttävää. Tästä syystä Sakkeus - varsinkin, kun hän oli lyhyt - ei halunnut eikä voinut sulautua väkijoukkoon. Oli kyse hänen omasta turvallisuudestaan. Tästä syystä Sakkeuksen oli syytä väistää väkijoukkoja.
Sakkeuskin kuitenkin tunsi Jeesuksen maineen ja halusi kohdata hänet. Ongelmana vain oli, että Sakkeukselle vihamieliset ihmiset ympäröivät Jeesuksen. Hänen ei olisi viisasta mennä sekaan tuohon joukkoon. Miten hän voisi ratkaista tilanteen?
Hän päätti kiiruhtaa edelle voidakseen kohdata Jeesuksen kaupungin ulkopuolella, ilman että hänet tunnistettaisiin. Kenties olisi toivoa siitä, että väkijoukko jättäisi Jeesuksen, kun on tultu kaupungin ulkopuolelle. Joka tapauksessa Sakkeuksen valintana oli nousta metsäviikunapuuhun. Valinta ei ollut sattuma. Metsäviikunapuun hedelmä oli sokeriton ja siis arvoton. Siitä saatiin talojen kattoihin kurkihirsimateriaalia. Sen ei kuitenkaan annettu kasvaa asutuksen keskellä. Rabbien säädösten mukaan se ei saanut kasvaa viittäkymmentä metriä lähempänä asutusta.
Metsäviikunapuu on Israelissa kasvavista puulajeista tiheä- ja suurilehvästöisin. Sen lehvästöön saattoi piiloutua ihmisiltä, mikä oli Sakkeuksenkin pyrkimys. Hän laski puun lehvästön antavan riittävän näkösuojan itselleen. Näin häntä ei havaittaisi.
Puuhun kiipeäminen on pojanviikareiden touhua. Merkittävässä sosiaalisessa asemassa olevien henkilöiden tapana ei ole kiipeillä puihin. Lähi-idän kulttuurissa tällainen on ennenkuulumatonta, suoranainen skandaali! Kun Jeesus saapuu puun kohdalle ja näkee Sakkeuksen, tämä merkitsee sitä, että kaikki voivat nähdä hänet. Hänen riistonsa nöyryyttämille ihmisille tämä hetki on kuin unta. Se tarjoaa kultaisen tilaisuuden maksaa ivana, pilkkana ja hävyttömyyksinä takaisin edes jotakin siitä, mitä he ovat Sakkeukselta joutuneet kärsimään ja sietämään. Väkijoukon seasta on hyvä huudella herjoja ja kirouksia, sillä oma selusta on turvattu.
Tässä tilanteessa väkijoukko odottaa, että heidän luonaan oleva kuuluisuus, Jeesus, ilman muuta asettuu heidän puolelleen tulevassa välienselvittelyssä. Onhan Sakkeus, petturi roomalaisten palveluksessa, kansansa uskon häpäisijä, saastuttanut itsensä olemalla tekemisissä pakanoiden kanssa ja on nyt nolossa tilanteessa häpäisemässä itseään istumalla puussa. Jeesuksen tulisi julistaa Sakkeukselle että tämä katuisi tekemäänsä vääryyttä, hyvittäisi ihmisille vääryytensä, kävisi Jerusalemissa puhdistautumassa ja alkaisi elää hurskaan juutalaisen tavoin.
Tätä Jeesus ei kuitenkaan tee. Kaikkien yllätykseksi hänen viestinsä on aivan toisenlainen. Jeesus kutsuttaa itsensä yhteisön petturin luokse vieraaksi, kun taas yhteisön arvostamat silmäätekevät henkilöt saavat Jeesukselta kieltävän vastauksen. Nyt hän on muuttanut mielensä: hänellä on aikaa Sakkeukselle!
Jerikolaisille nämä sanat olivat järkytys. Niinpä reaktiona tähän menettelyyn oli välitön paheksunta. Heidän Sakkeusta kohtaan tuntemansa viha ja halveksunta kohdistuukin nyt Jeesukseen! Eli jälleen kerran odottamattoman rakkauden osoittaminen on tulossa kalliiksi osoittajalleen.
Jeesus osoittaa tätä rakkautta, sillä hän itse on rakkaus, ja puussa on ihminen, joka tarvitsee sitä. Sakkeuskaan ei ole uskoa silmiään ja korviaan: kuinka tämä mies asettuu hänen puolelleen, vaikka se merkitsee toisten vihan kohdistumista häneen? Kuinka hän voi tehdä niin petturin tähden?
Miten hän vastaa tähän rakkauden ja armon osoitukseen? Vanha käännös sanoo, että Sakkeus "astui esiin". Hän tulee esiin kätköstään kotikaupunkinsa ihmisten ja Jeesuksen edessä. Jeesuksen armollisuus on koskettanut häntä syvästi ja hän suostuu löydettäväksi. Näin Hyvä Paimen on saanut johtaa yhden eksyneen takaisin yhteyteensä.
Odottamattoman rakkauden vastaanottamisella on vaikutuksensa. Sen voimasta Sakkeus uudistuu ihmisenä. Puusta alas ei tule sama mies, joka kiipesi ylös. Kenenkään vaatimatta hän nyt tahtoo hyvittää vääryytensä. Se on osoitus ja todistus siitä, että evankeliumi on koskettanut hänen tekemiään syntejä, myös taloudellisia. Sakkeus ymmärtää, että rakkaus odottaa hänen vastaustaan. Hänen vastauksensa - palauttaa ja hyvittää tekemänsä vääryydet - kertoo syvimmällä mahdollisella tavalla, kuka hän on: Abrahamin poika, niin kuin Jeesus hänestä sanoi, jolle pelastus on nyt tullut.
