Älkää minua itkekö

[rita4]

Hannu Melaluoto

Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne Luk 23:28

Itkulla on monta sisältöä ja tarkoitusta. Jeesus lähestyi Jerusalemia, näki sen ja Raamattu sanoo, että hän itki sitä (Luk 19:41). Miksi hänellä oli tarve itkeä, mikä oli perimmäinen syy hänen itkulleen?

Syy löytyy saman luvun seuraavista jakeista. Kaupunki ja tietysti sen asukkaat valitettavasti eivät etsikkoaikaansa tunteneet, eivätkä tunnistaneet. Sen automaattisena seurauksena parannuksen tekeminen jäi tekemättä.

Alun jakeessa, Luuk 23:28, Jeesus ja samalla siis koko Jumalan taivas, kantaa huolta juuri samasta asiasta, vain toisin sanoin. Sanoma on selvästi se, että Jeesus itse menee kohden aina vain parempaa, hänen matkansa suuntautuu nimenomaan taivaaseen ja Isän luokse kotiin. Hän haluaa sanoa, että tässä suhteessa vähäisintäkään itkun aihetta ei ole. Kysymys on vain ympäristön vaihdoksesta.

Mutta samalla hän haluaa kiinnittää kuulijain ja samalla meidän lukijain huomiota siihen, että ihmisen tulisi murehtia ja jopa itkeä omaa hengellistä tilaansa. Tämän on pakko tarkoittaa pelastumatonta ihmistä. Sellaista ihmistä, joka ei ole etsikkoaikaansa tuntenut ja vaikka olisikin, ei ole tehnyt sen edelyttämiä, Jumalan tahdon ja sanan mukaisia johtopäätöksiä. Jos näin on, on olemassa monikertainen syy katkeraan itkuun. Suru on silloin siitä, että ihmisen sielu on matkalla, tai mennyt jo, kadotukseen riippumatta siitä, onko hän avoin Jumalan ja Jeesuksen kieltäjä vaiko muotojumalinen tai nimikristitty.

Jeesuksen, mutta myöskään kenenkään Hänen omansa kuolemaa ei ole tarpeen itkeä ainakaan sen tähden, että jotain kielteistä, lopullista olisi tapahtunut. Lähtijä on mennyt kotiin. Tilanne on aivan toinen, päinvastainen, sen kohdalla, joka Jeesusta ei eläissään tullut henkilökohtaisesti tuntemaan. Jolle ahtaasta portista sisälle meneminen oli liian vaikeaa ja työlästä, joka kenties korvikkeena tyytyi muodolliseen ja pinnallisen hengellisten asian harrasteluun, mukana oloon ilman henkilökohtaista uudestisyntymistä. Silloin onkin kaikki syy itkemiselle, mutta silloin se on myöhäistä ja turhaa.

Eräs ihminen kirjoitti minulle Haaparannasta ja sanoi, että Suomi olisi alttiimpi Jumalan sanalle ja todelliselle herätykselle, jollei hautajaisissa pappeja lainkaan olisi. Yllättävä kannanotto, mutta ei aivan tuulesta temmattu. Mitähän hän sitten mahtoi tarkoittaa? Kaiketi sitä, että ilman sisäistä muutosta ja parannuksen tekemistä olevien ihmisten taivasasiain parhain päin selvittely siunauspuheissa ja saattoväen tuudittaminen sen myötä jälleen näkemisen ihanaan toivoon ilman, että Taivaan jäsenrekisteri kertoisi samaa, tekee suunattoman karhunpalveluksen. Vainajan kohdallahan sanat suuntaan tai toiseen ovat enää vailla merkitystä, mutta karhunpalvelus kohdistuukin jäljelle jääneisiin.

Pelkäänpä, että kovin kepeästi, monesti omiin ansioihin perustuen, ihmiset ja papit toisiaan taivaaseen tuudittelevat ja passittelevat. Mutta onko käyty läpi taivaallinen ja samalla raamatullinen lähtöselvittely? Jos on, silloin ei ainakaan iankaikkisuuskohtalon tähden ole mitään tarvetta itkuun. Mutta ellei ole, silloin pätevät Jeesuksen sanat: älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne.

[rita4]

Jeesuksen, mutta myöskään kenenkään Hänen omansa kuolemaa ei ole tarpeen itkeä ainakaan sen tähden, että jotain kielteistä, lopullista olisi tapahtunut. Lähtijä on mennyt kotiin. Tilanne on aivan toinen, päinvastainen, sen kohdalla, joka Jeesusta ei eläissään tullut henkilökohtaisesti tuntemaan. Jolle ahtaasta portista sisälle meneminen oli liian vaikeaa ja työlästä, joka kenties korvikkeena tyytyi muodolliseen ja pinnallisen hengellisten asian harrasteluun, mukana oloon ilman henkilökohtaista uudestisyntymistä. Silloin onkin kaikki syy itkemiselle, mutta silloin se on myöhäistä ja turhaa.

Eräs ihminen kirjoitti minulle Haaparannasta ja sanoi, että Suomi olisi alttiimpi Jumalan sanalle ja todelliselle herätykselle, jollei hautajaisissa pappeja lainkaan olisi. Yllättävä kannanotto, mutta ei aivan tuulesta temmattu. Mitähän hän sitten mahtoi tarkoittaa? Kaiketi sitä, että ilman sisäistä muutosta ja parannuksen tekemistä olevien ihmisten taivasasiain parhain päin selvittely siunauspuheissa ja saattoväen tuudittaminen sen myötä jälleen näkemisen ihanaan toivoon ilman, että Taivaan jäsenrekisteri kertoisi samaa, tekee suunattoman karhunpalveluksen. Vainajan kohdallahan sanat suuntaan tai toiseen ovat enää vailla merkitystä, mutta karhunpalvelus kohdistuukin jäljelle jääneisiin.

Pelkäänpä, että kovin kepeästi, monesti omiin ansioihin perustuen, ihmiset ja papit toisiaan taivaaseen tuudittelevat ja passittelevat. Mutta onko käyty läpi taivaallinen ja samalla raamatullinen lähtöselvittely? Jos on, silloin ei ainakaan iankaikkisuuskohtalon tähden ole mitään tarvetta itkuun. Mutta ellei ole, silloin pätevät Jeesuksen sanat: älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne.

Niinpä niin, kun Herran oma kuolee, niin hän pääsee paljon parempaan paikkaan, kuin mitä oli eläessään. Ajattelen siskojani ja toista anopeistani. Nuorin siskoni kuoli 3vuotiaana ja pääsi taivaan kotiin lapsenuskollaan. Toinnen siskoni kuoli tapaturmaisestsi auto-onnettomuudessa 35 vuotiaana ja uskovana, josta olin nähnyt uninäyn jo 14 vuotiaana, kuinka hän nousi ylös, taivaan kotiin juuri sen ikäisenä ja näköisenä, kuin mitä hän todellakin oli myöskin kuollessaan, kun näin sen uninäyn Jeesuksen paluustakin silloin..

Olen ollut monissa, monissa hautajaisissa eläissäni, ja aina niissä pappi lupaa läsnäolijoille, että; vainaja pääsi Isän luokse kirkkauteen, vaikka ois ollut Jumalan kieltäjä, tms ikävää.. Miksi valehdellaan? Siksi, kun niin monet hautajaisvieraista eivät ole edes uskossa, ja siksi eivät edes taida käsittääkkään, etteihän sinne taivaaseen kuka vain pääse kuoltuaan. Eikä usein pappi itsekkään ole uskossa, vaan vain leipäpappi.

Muistan ensimäisen anoppini elämän liiankin hyvin, hän oli kyllä kerran ihanasti herätyksessä, mutta luopui lopulta, eikä ottanut Jeesusta elämänsä Herraksi ja Vapahtajaksi, koska ihmispelko esti ratkaisun teon. Kuinka monet luopuu Jeesuksesta herätyksessä ollessaan juuri ihmispelon takia, kun hävetään Jeesusta ja pelätään ihmisten sanoja, reaktioita. Niin mitä tapahtui hänen käytöksessään lopuksi, niin se oli niin hirvittävää, kun hän alkoi pilkata Jeesusta ja sisään taisi tulla useampikin demoni, ja .. jouduin huolehtiin hänestä viimeiset viikot ennen kuolemaansa, sekä kuulemaan kun hän makasi sängyssään, siihen asti täysin puhekyvyttömänä, niin hän alkoi yht' äkkiä huutaa tuskassa; " Minä palan, Apua minä putoan, Täällä on kamalan kuuma, apua minä palan!" Hän näki tulisen paikan ja hän paloi ja putosi jonnekin alas.. Ja sanon yhä 30v jälkeen siitä, että se järkytti minua suuresti. Hän teki valinnan, niin kuin niin monet tänä päivänäkin tekevät ja valitsevat kirkollisen lapsikasteen armoliiton ja vain Jumalan, mutta ei Jeesusta, jonka nimen ja veren kautta ainoastaan päästään taivaan kotiin kuoltuamme. He kyllä olivat kuulleet evankeliumin Jeesuksesta, mutta he valitsivat vain Jumala uskon, ilman Jeesusta.

1. Joh. 5:
1 Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.
2 Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä.

3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
4 sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.

5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.

9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
10 Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.