David Wilkersonin kirjoituksia

Pitkiä kirjoituksia, kirjojen esittelyä, ym..

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 21.11.2015 13:06

TULEVA MYRSKY
by David Wilkerson | April 4, 2012

Kun sinun pitää herättää nukkuva lapsi, otat häntä hartioista ja ravistat häntä hellästi. Jos lapsi ei herää välittömästi, ravistelu vähän kovenee. Vanhempi vaatii, koska hän tietää, että lapsi joutuu kärsimään, jos ei herää tarpeeksi aikaisin.

Ihan tätä samaa Jumala tekee parhaillaan Amerikassa niin kuin muuallakin maailmassa. Ensin hän ravisteli meitä hyvin hellästi. Nyt siitä on tullut rajua, koska hän ei ole onnistunut herättämään meitä.

Herra alkoi kirjaimellisesti ravistella maata maanjäristyksissä 1980- luvun lopulla. Armeniassa sattunut järistys pyyhkäisi olemattomiin melkein kokonaisen maakunnan. Japanissa 6.9 asteen järistys tuhosi kaupungin. Sitten San Franciscoon tuli kauhea järistys, jota seurasi päivittäisiä jälkijäristyksiä sillä alueella. Järistykset kohtasivat Länsirannikkoa jatkuvasti Pohjois- Carolinasta San Diegoon ja alas Meksikoon asti.

Jesaja ennustaa, että Jumala on jonakin päivänä nouseva ja järisyttävä koko maapalloa: "Katso, Herra tekee maan tyhjäksi ja autioksi, mullistaa sen muodon ja hajottaa sen asukkaat. Viinistä on kaduilla valitus, kaikki ilo on mennyt mailleen, riemu maasta paennut". Sillä niin on käyvä maan päällä, kansojen keskuudessa, kuin öljypuuta karistettaessa, kuin jälkikorjuussa, viininkorjuun päätyttyä"(Jes.24:1, 11, 13). Jumala on järisyttävä maapalloa kuin se olisi oliivipuu. Jokainen hedelmä putoaa maahan.

Hesekiel sanoo, että Jumala järisyttää kaiken, mitä voi järisyttää, kun hänen vihansa nousee: " Ja minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan". Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra"(Hes.38:20, 23).

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja sanoo: "Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: 'Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin...' "Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät' "(Heb.12:26- 27).

Jumala siis järisyttää kaiken näkyvän, niin että hän jää jäljelle ainoana järkähtämättömänä voimana.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 25.11.2015 11:28

JUMALA EI ANNA SINUN MURTUA

by David Wilkerson | December 23, 2010

Muistuta itsellesi, että Jumala tietää tarkalleen, kuinka paljon jaksat kantaa. Hän ei anna sinun joutua murtumispisteeseen.

Rakastava Isämme sanoi: "Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää" (1 Kor.10:13).

Pahinta jumalanpilkkaa on ajatella Jumalan olevan kaiken kärsimyksesi ja kipusi ulkopuolella. Et saa luulla, että taivaallinen Isäsi vain kurittaa sinua tai uskoo sinun tarvitsevan paria sydänsurua entisten lisäksi. Vasta sitten hän voisi antaa sinulle siunauksia. Ei niin!

On totta, että Herra kurittaa niitä, joita hän rakastaa, mutta se kestää vain hetkisen eikä ole meille vain tuskaksi. Jumala ei aiheutua hämmennystä elämääsi, etkä sinä itsekään. Sielunvihollinen yrittää vahingoittaa meitä toisten ihmisten kautta. Samoin aiheutti Jobille hänen epäuskoinen vaimonsa.

Sinun taivaallinen Isäsi valvoo sinua väsymättä. Kaikki liikkeesi ovat muistissa, jokainen kyynel pullotetaan. Hän tuntee kaikki kipusi ja tietää, milloin vihollinen on saanut aiheuttaa sinulle tarpeeksi haittaa. Silloin hän tulee väliin ja sanoo: " Riittää!" Kun kipusi ei enää vedä sinua lähemmäksi Herraa, vaan päinvastoin alkaa murentaa hengellistä elämääsi, Jumala puuttuu asioiden kulkuun. Hän ei salli luottavaisen lapsensa joutua liian suuren ahdistuksen alle.

Jumala nostaa sinut pois taistelukentältä joksikin aikaa, ajoissa. Hän ei koskaan anna kipusi tuhota sinun mieltäsi. Hän lupaa tulla ajoissa pyyhkimään pois kyyneleesi ja antaa sinulle ilon murheen sijaan. Jumalan sana sanoo:" Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa; ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo" (Ps.30:6).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 28.11.2015 21:02

TOIVOA TULEVAAN MYRSKYYN

by David Wilkerson | April 20, 2011

Daavid antaa meille hyvin selvän kuvan Jeesuksen asenteesta tulevia myrskyjä kohtaan. Hän puhuu profeetallisesti Kristuksesta sanoessaan: "Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi" (Ap.t.2:25). Kirjaimellisen selitys on tämä: "Olen aina hänen läsnäolossaan ja katson hänen kasvojaan." Daavid viittaa Jeesukseen sanoessaan: "Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa" (Ap.t.2:26).

Tässä on salaisuus: Jeesus piti Isänsä aina kasvojensa edessä! Jeesus etsi jatkuvasti yksinäisyyttä päästäkseen Isänsä läsnäoloon. Jeesus lähti toimimaan oltuaan ensin Jumalan läsnäolossa. Hän oli täysin varma siitä, että hänen Isänsä oli aina hänen kanssaan. "Hän on oikealla puolellani. Mikään tässä maailmassa ei voi horjuttaa minua." Kreikankielen sana, suomeksi horjuttaa tarkoittaa "järkyttää tai häiritä." Jeesus siis sanoi: "Mitkään näistä ongelmista, pahoista tai tulevista tapahtumista ei voi suistaa minua raiteiltani tai horjuttaa luottamustani. Isäni hallitsee kaiken."

Rakkaani, jos aiomme kohdata tulevan myrskyn, niin meidän tulee olla valmistautuneita. Mikään ei saa horjuttaa mieltämme. Ainoa tapa harjoitella sitä on viettää aikaa Isän läsnäolossa katsellen hänen kasvojaan. Meidän tulee mennä kammioomme hänen seuraansa. Meidän tulee polvistua hänen eteensä ja etsiä häntä ja hänen läsnäoloaan, kunnes olemme täysin varmoja siitä, että hän on oikealla puolellamme.

Jumala sanoo meille selvästi: "Älä anna minkään näkemäsi häiritä tai järkyttää sinua. Pidä katseesi kiinnittyneenä minuun ja ilosi säilyy." Daavidin mukaan Jeesus todisti: "Sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä" (Ap.t.2:28).

Ihan kuin Kristus sanoisi meille: "Minä kohtasin kaiken, mitä te tulette kohtaamaan aikojen lopulla. Tunsin samoja pelokkaita tunteita, koska näin myrskyn tulevan. Silloin juoksin Isäni läsnäoloon, ja hän otti pois kaikki huoleni. Hän näytti minulle sen kaiken lopputuloksen. Hänen läsnäolossaan minä löysin ilon, toivon ja levon, mitä tarvitsisin loppuun asti. Minulla on rauha ja ilo, koska olen ollut hänen seurassaan."

"Minun ruumiini on lepäävä toivossa" (Ap.t.2:26).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 02.12.2015 12:19

HUUTO SYDÄMEN POHJASTA

by David Wilkerson | November 26, 2010

Uskon, että Jumalan armollinen rakkaus vastaa sydämen pohjasta tulevaan huutoon. Se ei ole mitä tahansa huutoa, vaan nöyrän sydämestä nousevaa, joka pyytää vapautusta. Raamattu kertoo paljon tällaisesta sydämen huudosta. "Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa ja huusin avuksi Jumalaani; hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, ja minun huutoni hänen edessään kohosi hänen korviinsa" (Ps.18:7).

"Monet kerrat hän pelasti heidät, mutta he olivat uppiniskaiset omassa neuvossaan ja sortuivat pahain tekojensa tähden. Mutta hän katsoi heihin heidän ahdistuksessaan, kun hän kuuli heidän valitushuutonsa" (Ps.106:43 -44).

Voit olla varma siitä, että Jumala vastaa huutoosi aina parantavalla Sanalla taivaasta! Kukaan ei ole liian kieroutunut tai toivoton tapaus, jos kurottautuu Jumalan puoleen nöyryydessä. Kieron kuningas Manassen tarina todistaa tämän! Raamattu kertoo, että hän oli ilkein kaikista Israelin kuninkaista. "Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä... Hän rakensi jälleen uhrikukkulat, jotka hänen isänsä Hiskia oli hävittänyt, ja pystytti alttareja Baalille... kumarsi ja palveli kaikkea taivaan joukkoa... pani poikansa kulkemaan tulen läpi... harjoitti noituutta ja hankki itsellensä vainaja- ja tietäjähenkien manaajia, mikä on pahaa Herran silmissä ja vihoitti hänet" (2 Kun. 21:2-6).

"Mutta Manasse eksytti Juudan ja Jerusalemin asukkaat tekemään enemmän pahaa, kuin olivat tehneet ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä. Ja Herra puhui Manasselle ja hänen kansalleen, mutta he eivät kuunnelleet" (2 Aik.33:9-10).

Onko mitään toivoa ihmisellä, joka kulkeutuu näin kauas Jumalasta, on niin pahan ja pimeyden vallassa? Kyllä, jos hän nöyrtyy ja tunnustaa syntinsä ja uskoo Kristuksen ristin voittoon. Manasse päätyi vangiksi vieraan kansan alaisuuteen, sidottuna kahleisiin. Miten elävä kuva synnin palkasta. Kuitenkin kärsimyksessään hän lopulta huusi Herraa apuun ja tämä kuuli häntä, antoi anteeksi ja palautti hänet ennalleen.

"Mutta ahdingossa ollessaan hän etsi Herran, Jumalansa, mielisuosioita ja nöyrtyi isiensä Jumalan edessä. Ja kun hän näin rukoili häntä, niin Jumala taipui ja kuuli hänen rukouksensa ja toi hänet takasin Jerusalemiin, hänen valtakuntaansa. Silloin Manasse tuli tietämään, että Herra on Jumala" (2 Aik. 33:12- 13).

"Ja hän poisti vieraat jumalat ja kuvapatsaan Herran temppelistä sekä kaikki alttarit, jotka hän oli rakennuttanut Herran temppelin vuorelle ja Jerusalemiin, ja heitätti ne kaupungin ulkopuolelle" (2 Aik. 33:15).

Sana toivosta, anteeksiantamuksesta, armosta, rakkaudesta ja ennalleen asettamisesta on sinua varten! Ota vaari hänen sanastaan, kadu ja eheydy sitten kokonaan vaeltamaan Herran kanssa! Ei ole syntiä, jota ei voisi saada anteeksi, eikä kukaan voi olla liian kaukana tullakseen parannetuksi ja eheytetyksi.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 08.12.2015 09:16

NOSTA KÄTESI JA YLISTÄ
by David Wilkerson | March 12, 2012]


"Ja hän näytti minulle ylimmäisen papin Joosuan seisomassa Herran enkelin edessä ja saatanan seisomassa hänen oikealla puolellaan, häntä syyttämässä"(Sak.3:1).

Saatana vastustaa jokaista totista ylistäjää, joka lähestyy Jumalaa. Jaakob neuvoo: "Vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. Lähestykää Jumalaa"(Jaak.4:7-8).

Jaakob olettaa, että kun me lähestymme Jumalaa, vihollinen hyökkää meidän kimppuumme. Siksi hän varoittaa: "Taistele ensin kaikin voimin saatanaa vastaan, koska hän vastustaa ja yrittää harhauttaa sinua, kun alat ylistää koko mielelläsi ja sielullasi."

Saatanan päätarkoitus on estää rukous ja saastuttaa puhdas ylistys, erityisesti niissä, jotka ottavat Jeesuksen seuraamisen tosissaan. Aina kun Pyhä Henki liikkuu seurakunnassamme, kun kaikki mielet ovat kääntyneet katsomaan Herraa ja häntä ylistetään puhtaasti, saatana käyttää kaikki keinonsa hankaloittaakseen sitä.

Kerran eräs mies nousi seisomaan kesken jumalanpalveluksen, meni ulos, otti käteensä roska-astian ja heitti sen yhden auton ikkunaan. Sitten hän käveli rauhallisesti takaisin kirkkoon ja istuutui. Poliisin piti tulla seurakunnan keskelle ja viedä miehen ulos.

Tällaisia keskeytyksiä tapahtuu jatkuvasti. Riivatut kadun ihmiset istuutuvat ja nukahtavat. Juuri kun jumalanpalvelus alkaa ja Herra alkaa saada osakseen meidän ylistyksemme, saatana herättää nämä ihmiset ja he järjestävät teatterin.

Saatana tekee mitä tahansa häiritäkseen jumalanpalvelusta, koska hän pelkää sitä. Hän heittää mieleesi ovelia tikkoja, ajatuksia keskeneräisistä töistä, tuo mieleen kaikki ongelmasi, huolesi ja viime viikon laiminlyönnit.

Saatana haluaa sinun tulevan epätoivoiseksi, tappion kärsineeksi uskovaksi, joka kääriydyt omiin huoliisi, elatuksen murheeseen, ettet pysty ylistämään Jumalaa koko sydämelläsi ja mielelläsi.

Oletko katuvainen, täynnä Jumalan mielen mukaista murhetta? Juoksitko Jeesuksen luo puhdistautumaan? Jos niin on, vastusta paholaisen valheita! Nosta kätesi ja ylistä Vapahtajaasi!
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 13.12.2015 13:58

MEIDÄN YLIMMÄINEN PAPPIMME
by David Wilkerson | April 24, 2012

Isä Jumala asetti Poikansa meidän Ylimmäiseksi Papiksemme. Jeesus on nyt kirkkaudessa, ihmisenä ja Jumalana, meidän puolestamme. Hänet on puettu ylimmäisen papin vaatteisiin ja seisoo Isän edessä rukoillen meidän puolestamme, juuri nytkin, tätä kirjoitettaessa.

Epäilemättä Isälle tuottaa suurta mielihyvää saada pitää Poikaansa istumassa oikealla puolellaan. Raamattu ei sano, että Jeesus olisi noussut taivaaseen Isänsä takia. Se ei myöskään väitä, että hän olisi noussut taivaaseen saadakseen takaisin kunniansa. Ei, Raamattu sanoo, että Kristus nousi taivaaseen meidän takiamme, ylimmäisenä pappina: "Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkein pyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme" (Heb.9:24).

Johannes sai nähdä pilkahduksen Jeesuksesta, toimittamassa ylimmäispapillista palvelustaan meidän puolestamme, kirkkaudessa. Hän kirjoittaa, että Jeesus ilmestyi seitsemän lampunjalan (hänen seurakuntansa) keskelle ja hän palveli näitä yllään erityinen vaate:"... pitkäliepeinen viitta ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetty"(Ilm. 1:13).

Vanhassa Testamentissa Jumala antoi kuvauksen ylimmäisen papin tehtävästä (2 Moos .30). Kaikki, mitä hän teki, edusti Jeesuksen virkaa kirkkaudessa.

Ilmestysmajassa oli esirippu Pyhän ja Kaikkein pyhimmän välillä. Aivan Kaikkein pyhimmän ovella oli kullasta valmistettu alttari, puolentoista metrin korkuinen ja neljänkymmenenviiden sentin kokoisen neliön muotoinen. Suitsutus pantiin tälle alttarille ja sitä poltettiin koko ajan.

Ylimmäisen papin oli määrä pitää huolta lampuista ja lampunsydämistä. Joka aamu, kun hän meni Pyhään sytyttämään niitä, hän pani alttarille suitsutusta. Sillä piti olla aina palavia hiiliä, niin ettei tuli koskaan sammuisi. Suitsutus merkitsee Raamatussa rukousta ja alati palava suitsutus alttarilla Pyhässä edustaa Jeesuksen rukouksia, kun hän oli maan päällä.

Ei kulunut päivääkään, ettei Jeesus rukoillut opetuslastensa puolesta. "Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille,.... Minä rukoilen heidän edestänsä,.... varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut"(Joh. 17:8 -11).

Jeesus rukoili jatkuvasti, aamulla ja illalla, oikeastaan, Jeesus sanoi, ettei hän tee mitään kuulematta sitä ensin Isältään, rukouksessa.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 19.12.2015 11:36

ARMOLLINEN YLIMMÄINEN PAPPIMME
by David Wilkerson | April 20, 2012

Rakas lukija, mitä oletkin käymässä läpi, Jeesus on vaeltanut sinun saappaissasi ja se tekee hänestä armollisen ylimmäisen papin. Ei sinun tarvitse kertoa hänelle kaikkia kipujasi. Hän tietää kaiken, koska hän on kokenut sen itse. "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä"(Heb 4:15).

Kuvittele arvokasta, huolestunutta miestä, joka on joutunut suureen kiusaukseen. Hän on tehnyt karkean synnin Jumalaa vastaan ja tuntee sydämensä nyt kylmenevän. Hän ajattelee: "En pysty siihen Olen liian heikko ja Saatana heittää koko helvetin voiman minua vastaan. Vaikka olenkin langennut usein kiusauksiin, rakastan kuitenkin Jeesusta. Voi Herra, tahdon päästä vapaaksi ja puhdistua."

Mies on uupunut, lannistunut ja paholainen seisoo hänen vierellään syyttäen häntä: "Hän lankesi syntiin, Jumala. Hän ei pysty voittamaan kiusausta. Hänen vaatteensa ovat likaantuneet, saastaiset."

Mutta Puolustaja astuu miehen ja hänen syyttäjänsä väliin: "Isä, tiedän, mitä tämän miehen elämässä on juuri nyt. Paholainen ajoi myös minut erämaahan ja kiusasi minua kovasti. Oli kiusauksessa langeta jumalanpilkkaan, langeta maahan ja kumartaa Saatanaa. Tiedän. mistä kiusauksessa on kyse ja tunnen tämän miehen sydämen. Hänessä on vielä uskon kipinä ja rakkauden hiillos sydämessä minua kohtaan."

"Isä, katso häntä vanhurskauden silmin minun lävitseni. Päästä hänet pimeyden ja pahan vallasta. Haluan, että hyväksyt hänet, annat hänelle anteeksi, eheytät hänet ja annat hänelle voiman korkeudesta vastustaa pahaa. Rukoilen hänelle vapahdusta."

Seuraavana päivänä tämä mies ottaa esiin Raamattunsa ja lukee siitä voimallisen totuuden, jota ei ollut huomannut koskaan ennen. Hän lankeaa polvilleen, ja Jumala tuo hänelle vapahduksen, koska Ylimmäinen pappimme on rukoillut.

Puolustaja tuntee sinun osoitteesi. Hän on laskenut pääsi hiuksetkin. Hän tietää jokaisen ajatuksesi, tuntee kipusi, kuulee jokaisen rukouksesi. Niin, rakas lukija, rohkaistu, sillä Jeesus rukoilee puolestasi.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 24.12.2015 15:29

PYRI LÄHEMMÄKSI HÄNTÄ
by David Wilkerson | April 13, 2012

Todellisen, pelastavan uskon voimakkain tuntomerkki on halu pyrkiä lähemmäksi Jeesusta. "Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö"(1 Piet. 3:18).

Miksi Jeesus kärsi ja kuoli? Miksi hän ansaitsi meidän vanhurskauttamisemme? Miksi hänen täydellinen vanhurskautensa luetaan meidän hyväksemme? Siksi, että hän voisi tuoda meidät Jumalan luo. Kaikessa on kyse läheisestä suhteesta Isän kanssa.

Kun Aatami lankesi syntiin, hän menetti kaikkein arvokkaimman asian, mitä kukaan mies tai nainen voisi omistaa: yhteyden Jumalan kanssa. Synti ajoi Aatamin pois läheisestä suhteesta Isään, siksi hän piiloutui Jumalalta. Siitä lähtien ihmisen langetessa syntiin, hänellä on taipumus juosta pakoon ja piiloutua aivan, niin kuin hänen esi-isänsä Aatami teki.

Jumala vihaa syntiä, koska se ryöstää meidät hänen yhteydestään. Hän loi meidät yhteyteen itsensä kanssa. Hän kaipaa tätä yhteyttä niin kovasti, että lähetti oman Poikansa kuolemaan ristillä, jotta voisi vanhurskauttaa meidät ja repiä alas väliseinän, joka esti tämän yhteyden.

Vanhurskautuksen voima on siinä, että se aukaisi tien takaisin Jumalan alkuperäiseen tarkoitukseen ihmisen luomisessa, yhteyteen Isän kanssa.

Nykyinen maailma on täynnä pahuutta, herjausta, saatanallisia valheita, viettelyksiä, syyllisyyttä, pelkoa ja tuomiota Saatana on keksinyt nämä, jotta me tuntisimme itsemme arvottomiksi tulemaan Jumalan yhteyteen. Paholainen haluaisi meidän piiloutuvan, niin kuin Aatami teki, jotta emme voisi olla Jumalan yhteydessä.

Meidät on vapahdettu siitä. Meillä on oikeus Jumalan yhteyteen, kutsu hänen valtaistuimensa eteen, koska olemme täydellisen vanhurskautettuja hänen edessään. Jumala kutsuu meitä armon istuimen eteen, koska olemme hänen mielestään pyhiä Kristuksessa. Meidän syntimme on veren alla, anteeksiannettu, ja nyt meillä on oikeus hänen pyhyyteensä.

Rakas lukija, Jeesus ei kuollut vain saattaakseen sinut paratiisiin. Hän kuoli, että voisit elää joka päivä ihanassa, läheisessä yhteydessä Isään.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 30.12.2015 12:16

JUMALALLA ON RAJATTOMAT LÄHTEET
by Gary Wilkerson | April 16, 2012

Aviomiehen kuoltua leskirouva-parka jäi pelottavaan tilanteeseen kahden lapsen huoltajaksi. Kun hän ei selvinnyt maksuistaan, hän joutui velkojien hampaisiin.

Nainen oli epätoivoinen ja meni pyytämään profeetta Elisalta apua: "Eräs nainen, profeetanoppilaan vaimo, huusi Elisalle sanoen: 'Minun mieheni, sinun palvelijasi, kuoli, ja sinä tiedät, että palvelijasi oli herraapelkääväinen mies. Nyt velkoja tulee ottamaan minun molemmat poikani orjikseen' " (2 Kun. 4:1).

On tosiasia, että Jumala käyttää meidän ongelmiamme oman nimensä kirkastamiseen. Siitä syystä oma Jumala-kertomuksemme saattaa olla muotoutunut kivun tai myöhästyksen kautta. Joka kymmenes amerikkalainen on työtön ja muutkin ovat saaneet kestää palkkojen leikkauksia. Monen kodin aviopuolisot tekevät kahta työtä, jotteivät menettäisi kaikkea omaisuuttaan.

Olet ehkä oman kriisisi aikana miettinyt: "Jollei pian tule näköpiiriin ulospääsyä, en jaksa enää. Tarvitsen ihmeen säilyäkseni hengissä." Näitä ajatuksia kulki varmaan kertomuksemme leskenkin mielessä.

Elisa kysyi häneltä: "Mitä minä voin tehdä sinun hyväksesi? Sano minulle, mitä sinulla on talossasi" (2 Kun. 4:2). Hän ei käskenyt vaimon myydä arvoesineitään, sillä hänellä ei ollut mitään arvokasta. Elisa sanoi oikeastaan: "Jumala voi kohdata sinut juuri sellaisena kuin olet. Jos sinulla on uskoa, hän voi moninkertaistaa pienimmänkin asian, mitä sinulla on."

Leski vastasi: "Minulla ei ole muuta kuin astia öljyä". Tiedämme Raamatusta, että öljy edustaa Jumalan siunausta ja huolenpitoa. Tässä kohden Elisa antoi vaimolle tosi kummallisen ohjeen: "Mene ja lainaa itsellesi astioita kylästä, kaikilta naapureiltasi, tyhjiä astioita, tarpeeksi paljon"(2 Kun. 4:3).

Hän teki profeetan neuvon mukaan. Sitten Elisa sanoi: "Mene sitten sisään, sulje ovi jälkeesi ja poikiesi jälkeen ja kaada kaikkiin niihin astioihin. Ja aina kun astia on täysi, nosta se syrjään" (2 Kun. 4:4). Toisen kerran hän seurasi Elisan sanaa. Kun hän kaatoi öljyä omasta astiastaan, se täytti lainatun astian. Sama tapahtui uudestaan, ja uusi lainattu astia täyttyi. Sama tapahtui seuraavan astiankin kohdalla. Ja seuraavan. Öljyä näytti riittävän loputtomiin!

Kertomuksen ydin on tässä: Kun Jumala sanoo meille, että hän pystyy huolehtimaan meidän tarpeistamme, ei ole kyse pienistä määristä. Jumalalla on kaikki, mitä me tarvitsemme. Hänen kykynsä täyttää meidän tarpeemme on rajaton.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 02.01.2016 14:34

SELVEMPI NÄKY KRISTUKSESTA
by David Wilkerson | April 3, 2012

Danielin kirja mainitsee useita etuja niille, joiden sydän on katuvainen. Tosiaankin kaikille, jotka tunnustavat syntinsä ,Jumala tekee ihmeitä. Yksi sellainen etu on uusi ja selvempi näky Jeesuksesta. Lue, mitä Danielille tapahtui sen jälkeen, kun hän oli tehnyt parannusta Danielin 9. luvussa:

"Minä nostin silmäni ja näin, ja katso: oli eräs mies, puettuna pellavavaatteisiin ja kupeet vyötettyinä Uufaan kullalla. Hänen ruumiinsa oli kuin krysoliitti, hänen kasvonsa olivat kuin salaman leimaus, hänen silmänsä kuin tulisoihdut, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävän vasken välke; ja hänen sanojensa ääni oli kuin suuren kansanjoukon pauhina. Ja minä, Daniel, yksin näin sen näyn, mutta miehet, jotka olivat minun kanssani, eivät näkyä nähneet; kuitenkin valtasi heidät suuri pelko, ja he pakenivat ja lymysivät"(Dan.10:5-7).

Kenet luulet Danielin nähneen tässä näyssä? Jeesuksen tietenkin! Minkä ihmeellisen siunauksen Pyhä Henki avasikaan Danielille tässä näyssä, kun hän tunnusti syntinsä. Hänelle annettiin selvempi näky Kristuksesta kaikessa kirkkaudessaan!

Yritä ymmärtää, ettei Daniel pyytänyt näkyä. Hän teki parannusta, eli tunnusti ja katui syntejään. Jeesus itse tuli Danielin luo näyssä. Hän sen vaikutti. Kun me näet teemme parannusta ja selvitämme asiamme Jumalan ja toisten ihmisten kanssa, meidän ei tarvitse odottaa ilmestystä. Jeesus ilmaisee itsensä meille.

Danielilla oli ystäviä, jotka olivat myös jumalaa pelkääviä, koska hän seurusteli vain hurskaiden kanssa. Kuitenkin Raamattu kertoo meille, etteivät muut nähneet näkyä: "Ja minä, Daniel, yksin näin sen näyn, mutta miehet, jotka olivat minun kanssani, eivät näkyä nähneet; kuitenkin valtasi heidät suuri pelko, ja he pakenivat ja lymysivät. Ja minä jäin yksin"(Dan 10:7-8).

Todella katuvaisen sydämen ei tarvitse koskaan piiloutua Herralta, koska sillä ei enää ole tuomion pelkoa. Jos tunnustat syntisi Jumalan mielen mukaisessa murheessa ja kadut, voit katsoa luottavasti Mestarin kasvoihin. Sinun ei tarvitse säikkyä pelosta, kun kuulet moitteen jyrisevän sanan, koska saat nähdä Kristuksen hänen kirkkaudessaan.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

EdellinenSeuraava

Paluu Jatkuvia kirjoituksia, kirjojen esittely, ym tuontia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron