David Wilkersonin kirjoituksia

Pitkiä kirjoituksia, kirjojen esittelyä, ym..

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 13.06.2015 09:58

JOS ETSIT HÄNTÄ
by David Wilkerson | March 6, 2013

”Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle”(Matt.6:6).

Kun Jeesus puhuu menemisestä salaiseen kammioon etsimään Isää, hän tarkoittaa jotakin paljon suurempaa kuin fyysistä paikkaa. Vanha Testamentti kertoo, että Jumala jakoi kansansa kahteen ryhmään: niihin, jotka käyttivät säännöllisesti salaista kammiotaan rukoukseen ja niihin, jotka eivät tehneet niin.

Kun Jumala vihastui israelilaisiin heidän epäjumalan palveluksensa takia, Mooses pystytti rukousteltan leirin ulkopuolelle. Raamattu sanoo: ”Jokaisen, jolla oli kysyttävää Herralta, oli mentävä ilmestysmajalle, leirin ulkopuolelle”(2 Moos. 33:7). Kaiken epäjumalanpalveluksen keskelläkin Jumalan kansa varasi aikaa Herran etsimiseen. Tämä jäännös tiesi, että heidän oli mentävä leirin ulkopuolelle, etteivät lankeaisi kansaa vallitsevaan luopumukseen.

Vuosisatoja myöhemmin kansa ymmärsi kuningas Aasan aikana, miksi Jumala siunasi heitä ja antoi heidän menestyä. Heillä oli myös rauha kaikkien vihollistensa kanssa: ”Me olemme etsineet häntä, ja hän on suonut meidän päästä rauhaan joka taholla."Niin he rakensivat, ja se heille onnistui”(2 Aik. 14:7).

Eräässä Aasan hallitusajan vaiheessa Etiopian yksimiljoonainen armeija tuli Israelia vastaan. ”Ja Aasa huusi Herraa, Jumalaansa, ja sanoi: ’Herra, sinä yksin voit auttaa taistelussa voimallisen ja voimattoman välillä. … Herra, sinä olet meidän Jumalamme; älä salli ihmisen päästä voitolle sinusta.’ Niin Herra antoi Aasan ja Juudan voittaa etiopialaiset, ja etiopialaiset pakenivat … Herra ja hänen sotajoukkonsa tuhosivat heidät” (2 Aik.14:11- 13). Kun Aasaa vastaan hyökättiin, hän kaatui kasvoillensa ja rukoili Jumalaa, ja Jumala vastasi antamalla hänelle voiton.

Kuitenkin vähän tämän voiton jälkeen profeetta Asarja tuli Aasan luo ja sanoi: ”Herra on teidän kanssanne, kun te olette hänen kanssansa; ja jos häntä etsitte, niin te löydätte hänet, mutta jos hylkäätte hänet, niin hän hylkää teidät”(2 Aik.15:2). Toisin sanoen: ”Jos lakkaatte etsimästä Jumalaa ja huutamasta hänen nimeään avuksi kaikessa, mitä teette, hän hylkää teidät.”

Joka kerran, kun Israel etsi Herraa, Jumala siunasi heitä: ”Mutta kun he ahdistuksessansa palasivat Herran, Israelin Jumalan, tykö ja etsivät häntä, niin he löysivät hänet”(2 Aik.15:4). Israel nautti lepoa, kun etsi Jumalaa rukouksessa. Hän pelasti heidät aina ja antoi heille käskyjä ja voimaa.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 20.06.2015 12:12

VOIMA PYSYÄ PYSTYSSÄ
by David Wilkerson | March 12, 2013

Raamattu sanoo, että ilo Herrassa on meidän väkevyytemme. Ilman sitä emme pysy pystyssä. Rakas lukija, meidän pitää valvoa, koska syyllisyys ja synnin tuomio pilaavat täydellisesti ilon Herrassa!

Monet uskovat ovat näiden sitomia juuri nyt. He eivät pysty hyväksymään täyttä, vapaata anteeksiantamusta ja uskovat, ettei heillä ole oikeutta olla iloisia. Koko Raamatun läpi Jumala vuodattaa iloöljyään niiden päälle, jotka ovat oppineet vihaamaan syntejään ja rakastavat hänen vanhurskauttaan. Jumalan Sana sanoo Jeesuksesta: ”Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sen tähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi"(Hebr.1:9).

Ne, jotka ovat luovuttaneet syntinsä ja vaeltavat Herran kanssa, saattavat silti joutua taisteluun. Se ei ole vielä päättynyt. Jokin ihmeellinen veto heillä kuitenkin on Herraa kohti, sellainen nälkä, että lopputulos on ilmeinen: heillä on oleva ilo!

Kuvittele, että Jeesus ilmestyy lihassa, vaatetettuna ihan tavallinen ihmisen tapaan ja istuutuu viereesi. Haavoitettuna, tappiolle joutuneena uskovana, onnettoman näköisenä, syyllisenä, tuomittuna ja peloissasi et tunnista häntä, kun hän alkaa jutella sinun kanssasi:

”Rakastatko todella Herraa?” hän kysyy.
Ehkäpä vastaisit: ”Tosi paljon”.
”Etkö olekin tehnyt syntiä?”
”Ky-y-llä”, vastaat.
”Uskotko, että hän antaa anteeksi kaikille, jotka tunnustavat ja kääntyvät pois synnistään?”
”Kyllä, mutta… olen pahoillani. Olen tainnut loukata Vapahtajaani ja haavoittanut häntä todella kovasti.”
”Jos olet tunnustanut syntisi, miksi et ole ottanut vastaan hänen anteeksiantamustaan?”
”Olen tehnyt niin, liian monta kertaa!”
”Uskotko, että hän antaa anteeksi 499 kertaa, joka kerta kun tunnustat ja kadut?”
”Uskon.”
“Vihaatko syntejäsi? Haluatko vielä Jeesusta?”
“Voi, kyllä haluan!”
”Miksi sitten annat paholaisen ryöstää sinulta ristin voiton, Karitsan veren voiman? Miksi et huoli hänen ilostaan ja huolenpidostaan?”

Rakas lukija, älä lannistu ja luovu ilostasi Herrassa. Sinulla on oikeus ylistää häntä, laulaa, huutaa ja olla onnellinen Herrassa, koska sinulla on Isä, joka antaa anteeksi!
_________________
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 24.06.2015 10:32

KUULIAINEN USKOVA
by David Wilkerson | March 19, 2013

“Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan”(Joh 15:10). Jeesus totteli uskollisesti kaikkia Isältään saamiaan käskyjä. Tätä hän nimitti kuuliaisuudeksi.

Jotkut uskovat ajattelevat voivansa valita, mitä Kristuksen käskyjä haluavat noudattaa. Jos he eivät pidä siitä, mitä on säädetty, he vain jättävät sen kohdan silleen tai selittävät, miksi he eivät ole kuuliaisia. ”En näe sitä juuri noin, en usko sen olevan niin.” Jos ihmiset eivät pidä pastorinsa kehotuksesta olla pyhiä, he lähtevät etsimään pastoria, joka pitää esillä myönteisiä asioita. Siksi kauhea apatian rutto leviää tänä päivänä seurakunnissa. Olemme pelänneet niin paljon tekoja, ärsyyntyneet lakihenkisyydestä, että olemme antaneet kuuliaisuudelle pahan leiman.

Kuinka on mahdollista, ettei jokin hänessä oleva oksa tottele häntä? Jeesus sanoi: ”Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niin kuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat”(Joh 15:6). Voisiko sen sanoa selvemmin? Kuuliaisuus edellyttää lepoa ja vastuuta. On mahdollista olla hänessä, kiinnittyneenä viinipuun runkoon, mutta ei silti yhteydessä elämän nesteen virtaan, jolla kantaa hedelmää. Kuuliaisuus on Kristuksen käskyjen ehdotonta tottelemista, koska jokaisella oksalla on vapaa tahto, elämänvoima itsessään. Oksa ei ole passiivinen, sen pitää vetää elämää itseensä viinipuun rungosta. ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä”(Joh 15:7). Tässä tulee esiin se, että Jumalan Sana on Isän leikkausveitsi. Kuinka mikään oksa voisi kantaa hedelmää, jos Jumalan Sanaa ei tunneta vaan hyljätään ja laiminlyödään?

Me näemme kuivuuden hedelmien kumpuavan esiin kaikkialla Herra viinitarhassa, aviorikokset, haureus, juominen, huumeet, koska oksien leikkaaminen on loppunut niin monissa. Jumalan Sana on hänen veitsensä, kaksiteräinen miekka. Suurin osa uskovia tänä päivänä ei tunne Jumalan Sanaa, koska he eivät lue sitä. On mahdotonta kantaa vanhurskauden hedelmää ilman, että Sana asuu meissä. Sanan laiminlyöminen aiheuttaa hedelmättömyyttä, ja se kuihduttaa Jumalan kansan.

Kuuliainen uskova on se, joka rakastaa ja pelkää Jumalaa, joka isoaa Sanaa ja vapisee tuntiessaan syntinsä. Hän iloitsee, kun Jumalan Sana viiltää pois kaikki esteet, rukoilee, että Kristuksen elämä ja kaltaisuus voisi aina vain lisääntyä hänessä. Niinpä hän kasvaa kypsyydessä kuuliaisena ja rakastavana.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 29.06.2015 09:32

JEESUS ON ELÄMÄNI KUNINGAS
by David Wilkerson | April 11, 2013

Ne, jotka antautuvat Kristuksen herruuteen, saavat lisää voimaa ja hänen tuntemistaan. He kirjaimellisesti saavat uuden mielen ja fyysisen voiman.

”Sen tähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä, vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta, ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla”(Kol.1:9 -11).

Jumala pitää hänen herruuteensa antautuvat moitteettomina Kristuksen tulemuksen päivään asti. Jos luotamme Jeesukseen, pidämme hänen käskynsä emmekä nojaa omaan ymmärrykseemme, meiltä ei koskaan puutu mitään. Hän varaa meille kaiken, mitä tarvitsemme ollaksemme hänelle mieleen. Herra itse varjelee ja pitää meidät nuhteettomina aivan loppuun asti!

”Että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa, sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu, niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä. Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä. Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen”(1Kor.1:5 -9).

Meidän tulee uskoa elämämme Jeesuksen hoitoon Silloin hän ottaa vastuun suojella ja varjella meitä: ”Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta”(2 Tess. 3:3). Hän sanoo: ”Sen tähden, uskokoot myös ne, jotka Jumalan tahdon mukaan kärsivät, sielunsa uskolliselle Luojalle, tehden sitä, mikä hyvää on”(1 Piet. 4:19).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 04.07.2015 08:41

RISTIN SIUNAUKSEN VASTAANOTTAMINEN
by David Wilkerson | April 23, 2013

Jumala iloitsee epäonnistuvista, miehistä ja naisista, jotka ajattelevat, ettei heistä ole mihinkään. Eräs nainen kirjoitti minulle äskettäin: Minun avioliittoni ei onnistu. Näyttää, että teen kaikki väärin lastenkasvatuksessa. Minusta tuntuu, etten kelpaa mihinkään tai kenellekään. En ole ollut kovin hyvä aviovaimo, äiti tai uskova. Olen varmaan maailman pahin epäonnistuja.”

Hän on juuri sellainen henkilö, jota Herra etsii. Sellainen, joka tietää, ettei mitään hyvää tapahdu heidän itsensä kautta, vaan ainoastaan Jumalan takia. Kaikki loistavat uskovat, jotka kulkevat ympäriinsä kaatamassa ihmisiä, eivät koskaan tee vaikutusta Jumalaan. Jumala katsoi alas viekkaaseen, moraalittomaan, heikkoon mieheen, jonka nimi oli Jaakob ja sanoi: ”Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, … minä autan sinua… Katso, minä panen sinut raastavaksi puimaäkeeksi, uudeksi, monihampaiseksi. … sinä iloitset Herrassa, Israelin Pyhä on sinun kerskauksesi”(Jes. 41:14- 16).

Usein ihmiset käyttävät Jumalaa saadakseen omaisuutta, mainetta, kunniaa ja kunnioitusta. Taitoa, persoonallisuutta ja älykkyyttä käytetään Jumalan valtakunnan edistämiseen, mutta hän ei ole vakuuttunut siitä. Hänen voimansa tulee täydelliseksi meidän heikkoudessamme, kyvyttömyydessämme totella hänen käskyjään omassa voimassamme.

Jumala kutsuu meitä pyhään ja eristäytyneeseen elämään. Hän käskee meitä olemaan vapaita synnin siteistä. Hänen sanansa tulee meidän luoksemme mahdottomin haastein: ”Vastusta paholaista. Vaella Hengessä. Lähde pois heidän keskeltään. Rakasta vihollisiasi. Jätä taaksesi kaikki pelkosi. Hylkää kaikki himokkaat halusi. Älä anna synnin hallita sinua.”

Kun ajattelet rehellisesti, kuinka vähän voit tehdä itse näiden haasteiden täyttämiseksi, tajuat, kuinka heikko olet. Sydämesi alkaa itkeä: ”Herra, kuinka voisimme tehdä niin suuria, pyhiä asioita?” Juuri tässä kohden Herramme ottaa johdon! Hän tulee luoksemme tuomaan lohduttavaa sanomaa: ”Laske kaikki aseesi maahan. Lopeta yrittämästä olla niin itseriittoinen ja vahva. Minä olen sinun aseesi ja sinun voimasi. Anna minun tehdä se, mitä et itse koskaan pysty tekemään. Minä annan sinulle vanhurskauteni, pyhyyteni, leponi, voimani. Et voi pelastaa itseäsi tai miellyttää minua millään muulla tavalla kuin ottamalla vastaan ristin siunaukset uskon kautta. Anna minulle vastuu pyhyyskasvuasi hallitsemisesta.”
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 08.07.2015 10:01


PYSÄHDY KUUNTELEMAAN

by David Wilkerson | April 26, 2013

Ihmettelen usein, väsyykö Herra siitä, että hänen lapsensa tulevat hänen läsnäoloonsa, eikä koskaan lakkaa kuuntelemasta heitä. Mikään ei ole tyhjempää ja epätyydyttävämpää kuin yhdensuuntainen keskustelu. Yritä kuunnella jotakuta muutama tunti saamatta yhtään sanaa väliin. Se panee sinut tuntemaan yksinäisyyttä. Henkilö, joka sai ”laskettua kuorman omalta sydämeltään” menee pois tuntien olonsa paremmaksi, mutta kuuntelijaparka jää saamatta tyydytystä.

Kuinka usein me jätämme Herran yksin salaiseen kammioomme, yksinäiseksi ja vaille tyydytystä? Me kiirehdimme hänen läsnäoloonsa sanoen: ”Ylistys sinulle, Jeesus! Rakastan sinua, Herra! Tässä olisi minun ostoslistani ja paranemiskorttini. Aamen! Kuinka monta kertaa hän on ollut valmis ja innokas avaamaan omaa sydäntään, kun ihme ja kumma, ketään ei ollutkaan paikalla?

Jos rukoilemme tunnin, me puhumme tunnin. Jos rukoilemme tuntikausia, me puhumme tuntikausia. Jos rukoilemme koko yön, puhumme koko yön: miljoonia ääniä puhumassa ja ylistämässä! Kaiken julistustyöni ajan olen yrittänyt saada ihmisiä rukoilemaan. Nyt näen, ettei vika olekaan siinä. On ongelmallista jättää Vapahtaja yksin salaiseen kammioon, vaille tyydytystä siitä, että olisi voinut sanoa sanan meille.

Olemme lähteneet salaisesta kammiostamme sitten, kun olemme kertoneet kaiken meitä painavan taakan. Me kerroimme hänen toiveistamme, unelmistamme, haluistamme. Me lähdimme tuosta pyhästä rukouksen paikasta tyytyväisinä. Herramme vain jäi odottamaan intoa täynnä saadakseen jakaa sydäntään yhteydessä meihin. Uskon, että Herramme sanoo: ”Kyllä, kyllä, kiitos ylistyksestäsi. Otan sen vastaan. Olen niin iloinen, kun otit aikaa sulkeutuaksesi minun kanssani kahdenkeskeiseen oloon. Olen kuullut pyyntösi, ja Isä on antava sinulle, mitä haluat sydämessäsi. Odota kuitenkin! Älä lähde aivan vielä. Minulla on muutamia asioita, joita haluaisin jakaa sinulle. Sydämeni on halkeamaisillaan halusta kertoa niitä sinulle. Olen pullottanut kaikki kyyneleesi, olen lohduttanut huolekasta mieltäsi. Nyt on minun vuoroni puhua! Anna minun kertoa sinulle, mitä minulla on sydämelläni”.

Herramme Jeesus haluaa puhua. Hän tahtoo kertoa meille, mikä särkee hänen sydäntään meidän sukukunnassamme. Hän haluaa puhua jokaiselle lapselleen suunnitelmastaan niitä varten, jotka uskovat häneen. Hän haluaa näyttää ihania totuuksia. Hän haluaa antaa meille johdatusta ja auttaa meitä kasvattamaan lapsiamme, ratkaisuja ongelmiimme, uusia työntekijöitä ja toimintoja, jotka voivat pelastaa kadotettuja. Hän haluaa puhua erityisiä sanoja työpaikastamme, urastamme, kodistamme, elämänkumppanistamme, totuutta taivaasta, helvetistä ja tulevista kauheuksista. Ennen kaikkea hän haluaa puhua meille siitä, kuinka hän rakastaa meitä ja välittää omistaan.

”Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani”(Ilm.3:20).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 12.07.2015 09:38

KURITTOMAT USKOVAT
by David Wilkerson | April 30, 2013

”Kun Mooses näki, että kansa oli kurittomuuden vallassa, koska Aaron oli päästänyt heidät kurittomuuden valtaan, vahingoniloksi heidän vihollisillensa”(2 Moos.32:25). (suom. huom. englanninkielisessä Raamatussa käytetään sanaa ”alaston”). Alkukielen heprean sanana käytetty para merkitsee ”irrottaa, paljastaa, hyljätä kaikki estot”. Se merkitsee myös ”uutta alkua”. Israelilaiset sanoivat: ”Mikään ei ole niin kuin pitäisi. Me olemme väsyneitä taisteluun, väsyneitä odottamaan Jumalaa. Nyt aiomme nauttia olostamme. Pois kaikki vanha meno! Me haluamme uutta vapautta, uuden alun ja me haluamme sen nyt!”

Raamatussa alastomuus merkitsee myös sitä, ettei ole kilpeä taistelussa. Kaikki miehet ilman kilpeään olivat kuin alastomia. Yllämainitut israelilaiset olivat kirjaimellisesti alastomia, he olivat riisuneet vaatteet yltään ja olivat tanssimassa kultaisen vasikan edessä. Heillä ei ollut enää haarniskaakaan yllään.

Voitko kuvitella, miltä he näyttivät vihollistensa, amalekilaisten edessä, jotka katselivat heidän menoaan ympäröiviltä vuorilta? Amalekilaiset vapisivat aiemmin israelilaisten näkemisestäkin. Jumala oli pannut heidän sydämeensä pelon omaa kansaansa kohtaan. Nyt he näkivät Israelin ottavan päältään haarniskansa ja riisuvan pois vaatteensa. Amalekilaiset pilkkasivat ja nauroivat heitä: ”Katsokaa, he ovat aivan kuin me! He haluavat nautintoa ja huveja ja käyttäytyvät aivan kuin mekin. Mitä pyhyyttä tämä on? Ei, vaan teeskentelyä!”

Yhdessä alastomuuden hetkessä israelilaiset pienensivät Jumalansa jumalattomien silmien edessä. He tekivät Herrasta sydämettömän, julman, välinpitämättömän, avuttoman. He tarhasivat hänen kunniansa, hänen mahtinsa, hänen kaikkivaltiutensa. He eivät olleet enää esimerkkinä maailmalle.

Näin juuri mekin teemme, kun riisumme yltämme uskon vaipan ja lakkaamme luottamasta Jumalaan. Jos uskovalla ei ole lapsenomaista luottamusta Jumalaan, hän seisoo alastomana maailman edessä, alttiina kaikelle epäilylle, pelolle ja epäuskolle!
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 20.07.2015 10:23

KUKA SEISOO HERRAN RINNALLA?
by David Wilkerson | May 1, 2013

”Mooses seisahtui leirin portille ja huusi: "Joka on Herran oma, se tulkoon minun luokseni". Silloin kokoontuivat hänen luoksensa kaikki leeviläiset”(2 Moos.32:26).

Miten Jumala voisi rusentaa Israelin korruption? Kenet hän valitsisi työvälineekseen pahana aikana? Tulisivatko enkelit alas ja suorittaisivat oikeudenmukaisen tuomion? Aaron ja hänen poikansa olivat jo korruptoituneet. Kenet siis Jumala nostaisi säteilemään hänen sotaväkensä pyhyyttä?

Kaikista ihmisistä hän valitsi Leevin pojat, murhaajan pojat. Hänhän veljensä Simeonin kanssa aiheutti Jaakobin perheelle suuren häpeän pakanoiden silmien edessä. Simeon ja Leevi ottivat miekkansa ja löivät kuoliaaksi Siikemin sisarensa Diinan raiskaamisesta. He surmasivat myös tämän isän, Hamorin ja ottivat heidän lampaansa, härkänsä ja aasinsa, heidän rikkautensa ja vaimonsa ja lapsensa.

Voi, sitä Jumalan armon äärettömyyttä, kun hän valitsee työvälineekseen arvottoman, kaikista heikoimman. ”Silloin kokoontuivat hänen luoksensa kaikki leeviläiset. …Niin leeviläiset tekivät Mooseksen käskyn mukaan”(2 Moos.32:26, 28).

Ehkä heidän sisimmässään oli jotakin, joka sanoi: ”Me emme petä Jumalaamme, niin kuin isämme tekivät! Me emme saata Jumalamme nimeä häpeään. Me astumme esiin ja seisomme Herran puolella!”

Mooses oli luvannut heille: "Koska te nyt olette olleet omia poikianne ja veljiänne vastaan, niin vihkiytykää tänä päivänä Herran palvelukseen, että hän tänä päivänä antaisi siunauksen teille"(2 Moos.32:29). Jumala tosiaankin palkitsi heidät papillisella nimityksellä ”leeviläiset”, joille annettiin tehtäväksi palvella Jumalan huoneessa.

Jos olemme Herran puolella, otamme miekkamme ja käytämme sitä taistelussa epäuskon voimia vastaan, pannen pois kaiken epäilyksen ja pelon. Se merkitsee uskollisuutta Jumalaa ja hänen sanaansa kohtaan, välittämättä siitä, mitä ihmiset sanovat. Silloin ei katsota, kuinka uskollisia ystävämme, kuinka maailmallisia rakkaimpamme ovat. Meidän täytyy astua esiin ja julistaa: ”Minä olen Herran puolella! Minä lähden torjumaan kaikkia meidän Jumalamme kaikkivaltiutta ja uskollisuutta vastaan tehtyjä hyökkäyksiä!”
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 25.07.2015 21:37

HERRA VALITSEE EDELLEEN HEIKKOJA
by David Wilkerson | May 2, 2013

”Sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään”
(1 Kor.1:27).

Jumala valitsee edelleen heikkoja näyttääkseen voimansa. Oletko koskaan ollut murheissasi oman heikkoutesi takia? Oletko kokenut olevasi Jumalalle vähäpätöinen, surkea ja tarpeeton? Oletko katsonut toisia, jotka näyttävät niin vahvoilta ja täydellisiltä, ja ajatellut olevasi liian syntinen, liian tylsä Jumalan käyttöön? Jumala ei etsi hengellisiä jättiläisiä, vaan pikemminkin tavallisia pyhiä, joilla on lapsenomainen usko ja jotka ovat menettäneet luottamuksensa lihan käsivarteen.

Jumala yllättää vahvat ja viisaat voitelemalla työkaluikseen niitä, joita pidetään heikkoina ja hölmöinä. Herra ohittaa ne, jotka nojaavat lihan käsivarteen, jotka luottavat omiin kykyihinsä, tietoonsa, taustaansa, perheen maineeseen. Sen sijaan hän nostaa esiin ne, joilla on särkynyt sydän, jotka ovat heikkoja ja surkeita. Hän vuodattaa heidän ylleen ylistyksen hengen ja rakkauden kasteen. Hän näyttää heille suuruutensa, uskollisuutensa, liittonsa ja heistä tulee väkeviä Herrassa ja hänen valtansa voimassa.

Onko sinussa henki, jotka haastaa sinua uusiin ja korkeampiin paikkoihin Herrassa? Onko sinun sisälläsi palo Jumalan puoleen? Koetko vetoa uudistumiseen uskossa ja luottamuksessa Jumalaan? Ole kiitollinen! Se on Herran Jeesuksen Kristuksen kutsu!

Hän lupaa meille suuria ja ihania asioita: ”Kuinka suuri on sinun hyvyytesi, jonka talletat pelkääväisillesi ja jota osoitat sinuun turvaaville ihmislasten edessä! Sinä peität heidät kasvojesi suojaan ihmisten salavehkeiltä; sinä kätket heidät turvaan kielten riidalta”(Ps.31:19- 20).

”Niin kuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat". Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin”
(1 Kor.2:9- 10).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 31.07.2015 10:43

HÄN EI UHANNUT
by David Wilkerson | May 3, 2013

Tässä on Kristuksen kärsimykseen yhdistetty ihmeellinen totuus: “Joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut”(1 Piet.2:23).

Mikä ihmeellinen lause: ”Kun hän kärsi, hän ei uhannut.” Hän ei koskaan puolustautunut niitä vastaan, jotka kohtelivat häntä väärin. Hän ei rankaissut ketään eikä kostanut kenellekään.

Me olemme erilaisia! Me uhkaamme, kun kärsimys käy sietämättömäksi. Me puolustaudumme, suojelemme oikeuksiamme ja mainettamme. Pahinta kaikesta, me uhkaamme Jumalaa. Se on aika paha juttu, eikä useimmat meistä edes huomaa tekevänsä niin. Kun rukouksiimme ei tule vastausta, kun vaikeudet ja odottamattomat tapahtumat kohtaavat elämäämme, kun Herra näyttää hyljänneen meidät ja meistä tulee yksinäisiä ja kivun kalvamia, me peräydymme Jumalan luota. Me laiskistumme rukoilemisessa ja Raamatun lukemisessa. Silti rakastamme häntä, mutta annamme intomme laskea. Me alamme ajelehtia ja uskomme tylsistyy, passivoituu. Näillä tavoin juuri uhkaamme Herraa.

Joka kerta, kun peräydymme etsimästä Herraa kaikesta sydämestämme, me uhkaamme häntä. Se on inhottava tapa sanoa: ”Herra, minä tein parhaani, mutta sinä hylkäät minut”.

Jumalalla on loputtomasti kärsivällisyyttä niitä kohtaan, joilla on kipuja. Hän odottaa rakastaen, kunnes palaamme hänen hellään hoitoonsa. Jumalan uskollisuuden uhkaamisesta voi kuitenkin tulla elämäntapa, jos emme suostu heräämään ja uudistumaan uskossamme ja toivossamme häneen. Jotkut meistä pettyvät niin, että he antavat himoilleen ja haluilleen vallan. He tyydyttävät halujaan, koska taistelu näyttää niin toivottomalta. Sillä tavoin he sanovat: ”Mitä kannattaa? Me pyydämme Jumalaa auttamaan, vapahtamaan, mutta apua ei tule. Edelleenkin minussa on jäljellä sama, kaikkien kyyneleiden ja rukousten jälkeen.”

Lopulta päädymme tähän: ”Minulla on oikeus tehdä se, koska minua on satutettu niin pahasti.” Tämä taas on uhkaus Jumalalle, tapa päästä hänen kanssaan tasoihin, koska hänkään ei vastannut rukouksiimme aikanaan.

Rakas lukija, on vielä toivoa! Sotajoukkojen Jumala on kanssamme! Hän yksin on varjelijamme. Hän ei anna lastensa liukastua tai langeta. Hän pitää meitä kämmenellään.

Tehkäämme, niin kuin Kristus teki. Hän ”jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee” (1Piet.2:23). ”Jättää asiansa” tarkoittaa, että annamme elämämme kokonaan hänen käsiinsä. Lopeta taistelusi, lakkaa yrittämästä suorittaa mitään omassa voimassasi. anna ruumiisi ja sielusi varjeleminen kokonaan Sotajoukkojen Jumalan haltuun!
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

EdellinenSeuraava

Paluu Jatkuvia kirjoituksia, kirjojen esittely, ym tuontia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa