ilosanoma.munfoorumi.com

Veli Lavia

Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu. Room. 8:11

Olen tavannut ihmisiä, jotka uskovat, että kun Pyhä Henki asuu ihmisessä, on itsestään selvää, että kaikki sairaudet lähtevät pois vain käskemällä.

Kuitenkaan edellä mainitsemani Raamatun kohta ei puhu fyysisistä sairauksista vaan hengellisestä parantumisesta. Johannes puhuu kirjeessään siitä, kuinka olemme siirtyneet kuolemasta elämään. Olemme kaikki olleet kuoleman tilassa ennen uskoontuloamme ja uudestisyntymistämme.

Jos asia olisi toisin, ei olisi olemassa montakaan sairasta uskovaa. Jokainen Pyhälä Hengellä täyttynyt parantuisi saman tien. On olemassa monta ihmistä, joita Herra on käyttänyt voimallisesti elovainioillaan evankeliumin eteenpäin viemiseksi, vaikka he ovat olleet fyysisesti sairaita.

Paavali, jolla tiettävästi oli armolahja parantaa sairaita, joutui jättämään kaksi työtoveriaan sairauden vuoksi pois matkastaan (2 Tim. 4:20)

Odota Herraa

Jeesus antoi kahdelletoista opetuslapselleen voiman karkottaa riivaajat ja parantaa sairaita. Hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja lupasi: "Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." (Mark. 16: 17-18)

Ikävä kyllä kaikki sairaat eivät parane. Kaikki rukoilijat eivät kai ole siinä määrin lähettäjänsä yhteydessä, että olisivat saaneet tarvittavan voiman. He toteuttavat vain omia mieltymyksiään saadakseen mainetta ja pyyntöjä pitämään kokouksia.

Johannes kastaja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta."(Joh. 3:27) Ei tule lähteä omin neuvoin Jumalan valtakunnan työhön ilman lähettäjän tahtoa.

Tulisi muistaa, mitä Jeesus sanoi ensimmäisille opetuslapsilleen ennen helluntaita: " Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet." (Apt. 1:4)

Lääke Kristuksen haavoissa

Omana kokemuksenani voin sanoa, että kannattaa odottaa, muutoin toimintamme on turhaa. Ennen viimeistä matkaani suomeen koin voimakasta kutsua julistaa evankeliumia lähinnä kotiseudullani Suomessa. Rukoilin kauan aikaa, usein yön hiljaisina tunteina, varmuutta, onko Herran tahto lähteä.

Sain vastauksen, kun heräsin usein siihen, että puhuin kielillä. Vaimonikin vakuuttui, että Herra on matkaseurassani.

En voi sanoa, että olisi tapahtunut mitään valtavia parantumisihmeitä. Herra kehotti kuitenkin julistamaan evankeliumia, ja sitä pyrin tekemään. Suurin sairaus yhteiskunnassamme on synti, ja sen seurauksena miljoonat ihmiset menettävät toivonsa. Tähän on kuitenkin löydettävissä lääke Kristuksen haavoissa, kuten profeetta Jesaja jo kauan sitten kirjoitti.

Lähde: Ristin Kansa lehti nro 1/2019

Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu. Room. 8:11

Olen tavannut ihmisiä, jotka uskovat, että kun Pyhä Henki asuu ihmisessä, on itsestään selvää, että kaikki sairaudet lähtevät pois vain käskemällä.

Kuitenkaan edellä mainitsemani Raamatun kohta ei puhu fyysisistä sairauksista vaan hengellisestä parantumisesta. Johannes puhuu kirjeessään siitä, kuinka olemme siirtyneet kuolemasta elämään. Olemme kaikki olleet kuoleman tilassa ennen uskoontuloamme ja uudestisyntymistämme.

Jos asia olisi toisin, ei olisi olemassa montakaan sairasta uskovaa. Jokainen Pyhälä Hengellä täyttynyt parantuisi saman tien. On olemassa monta ihmistä, joita Herra on käyttänyt voimallisesti elovainioillaan evankeliumin eteenpäin viemiseksi, vaikka he ovat olleet fyysisesti sairaita.

Paavali, jolla tiettävästi oli armolahja parantaa sairaita, joutui jättämään kaksi työtoveriaan sairauden vuoksi pois matkastaan (2 Tim. 4:20)

Ajattelin sairautta, jota itsellänikin on ihan... voisko sanoa liiankin kanssa, vaikka saankin olla Jeesukseen uskova sekä taivasta kohti kulkeva uskova. Mutta kun sitä tuossa mietin, niin koin kuin Hengen puheena, ettei se terveys fyysisessä mielessä sittenkään ole se kaikkein tärkein asia sittenkään, vaikka sekin toki olisi mahtava asia kokea. Vaan; terveys siellä sydämen tasolla, hengessämme, uskonvaelluksemme aikana. Ja tuossa veli puhuukin yllätäen juuri samoista asioista joita pohdin ja joihin sain kuin vastauksenkin, rohkaisun taivaasta.

On suloista, kun uudestisyntyneinä meillä On Pyhä Henki sydämissämme asumassa, ohjaamassa meitä uskovina: Isän Jumalan tahdon tietä kulkemaan, sekä avaa Sanaakin meille.. Ja me, minä ainakin tänä aikana yhä vain selvemmin olen alkanut kuin tajuaan Pyhän Hengen merkityksen uskovalle, sekä tärkeydenkin uskovan elämässä, sydämessä, jotta voisi ja osaisikin yhä vain kuin rohkeammin olla Herran Jeesuksen todistajana tässä uskoa vieroksuvassa ja kylmässä, kovassa, rakkaudettomassakin maailmassamme. Me rakkaat tarvitsemme Pyhän Hengen voimaa sekä voitelua, jotta me osaisimme ja uskaltaisimmekin olla todistajina, kertomassa maailman ihmisille, miten Jeesus Kristus rakastaa heitäkin, sekä tahtosi heidätkin pelastaa.

Mutta terveys, niin ihana asia kuin se vain voikin olla, niin sitä Ei Raamattukaan lupaa kaikille, vaan meidän pitää vaeltaa, kulkea tuo kipu ja kivut, vaivat hidastamassa ja hiljentämässä meitä; tässä savimajassamme ehkä jopa loppuun asti kuoleman rajalle asti. Kunnes ne sitten poistuvat kokonaan, kun saamme astua sinne taivaan porteista sisään; elämään ikuista elämää Herran Jeesuksen, sekä kaikkien pyhiensä kanssa taivaassa.

Mutta koitetaan kilvoitella ja jaksaa uskossamme sinne asti (perille), jos ei Herra Jumalamme tahdo sitten meitä vielä parantaakin sitä ennen. Sekin toki on täysin mahdollista, mutta.. niin ei saisi sanoa muttaa, mutta nyt sen kuitenkin sanon, sillä; Emme saa yltiöpäisesti Herran omina, mielestäni kuitenkaan vain juosta kokouksesta toiseen, käsien alta toisten käsien alle rukoiltavaksi, jotta parantuisimme. Se ei varmastikaan ole Herrammekaan mieleen, tai tahto. Koska tämä on nyt vain minun oma ajatukseni, mutta minä koen sen olevan heikkouttakin, haluttomuutta, kapinaa Jumalaakin vastaan.. Siis suosstua vain kestämään: koetukset ja vaivat ruumiissamme, ja siksi haluaisimme niistä kuin vapautua, paeta sitä, minkä avulla Jumala mahdollisesti jopa kouluttaa meitä, jolloin; lihamme tahdon, sekä maailman tärkeyskin jäävät sivuun, kun on halu palvella Elävää Jumalaa sairaanakin sen mukaan kuin hän kullekin päivälle voimaansa antaa! Tahdomeko suostua? Sinä sen yksin päätät; mietitäänpä tätä kukin tykönämme!

Olen nyt kuin joutunut paljonkin miettiin sairautta sekä siitä mahdollista parantumista ja parannunko koskaan tästä selkä/jalka vaivastani? kuukausia on jo kulunut ja tilanne on yhä akuutti. On käyty lääkärissä, fysioterapiassa, sekä veljet ovat rukoillet ja voidelleet öljylläkin, mutta ei ole muutosta parempaan tapahtunut kuitenkaan. Olenkin alkanut jo kuin tavallaan jollakin tasolla edes hyväksyä sen ajatuksen, etten tule koskaan enää paranemaan tästä kurjasta vaivastani. Sen kanssa on vain opittava elämään ja kestämään se.

Toki mulla on paljon muitakin elämää hankaloittavia vaivoja sormissani, olkapäässäni, niskassani, jne.. Mutta tuo selkävaiva on melkein kiusallisin niistä kaikista sittenkin ja kun odottaa paranevansa, niin se rassaa mieltä ja vie joskus ihan alakuloonkin, kun ei enää pysty tekemään, liikkumaan niin kuin ennen pystyi.

Mutta samalla kuin vahvistuu sekin ajatus, etteivät kaikki parane, vaikka kuinka olisivatkin uskossa eläviä, rukoilevat ja kävisivät vaikka keiden käsienkin alla rukoiltavana. Pahinta ehkä kuitenkin olisi se, jos kävisi toisten veljien rukoiltavana ja luvattais parantumista, tai vaadittais parantumaan, jotta ei saisi syytöksiä: elävänsäkin synnissä, kun Jumala ei tahdo parantaa.

Me emme ihmisinä pysty kuitenkaan useinkaan ymmärtään sitä, miksi Isä ei parannakaan. Se on salattua meiltä ihmislapsilta. Mutta sen tiedän ja ymmärrän jo; ettei se ole Jumalan ilkeyttä, rakkaudettomuutta, tms, ei. Vaan sillä täytyy olla jokin syvempi, salattu merkitys, johon emme vain saa ehkä koskaan tämän elämän aikana vastausta, selvyyttä. Ja silloin meidän on vain kyettävä hyväksymään se, mitä nyt on ja pyrkiä silti iloitsemaan elämästämme sen mukaan kuin se meille itsekullekin on mahdollista. Ei aina ollenkaan niin helppoa kuin miltä se voisi kuulostaa, mutta onneksi meillä on Jeesus Kristus, joka auttaa meitä ja johdattaa Henkensäkin kautta meitä, niin että opimme viipymään ristinsä juurella, pyrkiä elämään veren pesuaan anoen nimessään ja veressään; syntiemme ylle rukoillen, jne.. Koska vain sieltä me kukin saamme uuden voiman, sekä lohdutuksen hetkiimme, elämäämme ja kestämme taas pikkuisen matkaa eteenkinpäin sillä tiellä, joka vie meitä hetki hetkeltä kohti taivaan ihanuutta, kirkkauden rantaa katsellen jo siellä edessämme meitä kuin kutsuen ja odottaen.. Päästä katselemaan kerran Jeesustamme kasvoista kasvoihin ja kun kaikki kipu ja tuska on poissa, menneisyyttä..

Tarvitsemme toinen toisiamme ja on siunattua, jos meillä on rukoilevia ja ymmärtäviä uskon ystäviä. Syytökset ei ketään auta, eikä pelottelu, vaan rakkaus ja välittäminen, rinnalla olo on se voimavara, jonka turvin kestämme ja selviämme eteenkinpäin, kun kaikki kuin tuntuu kaatuvan niskaan ja sielunvihollinenkin saattaa yltyä syyttämään ja moittimaan uskomme laatua, tms.. Saaden meidän pois raiteiltamme, ehkä jopa lopettamaan uskovien yhteydessä käymiset, rukoukset, Raamatun lukemisenkin. Se kaveri kun kyllä osaa sen tehdä, mutta meidän tulee vastustaa sitä kaikessa ja pitää sota-asu aina yllämme, vaikka sitten miten heikkoina olisimmekin, niin Jeeusksen veri riittää, ja parannus on parasta apua elämässämme sittenkin, jotta voimme elää ja olla, jatkaa matkaa levosta käsin Herraamme vain turvaten sekä uskoen, jne..

Me itse kuitenkin saamme vapaehtoisesti aina päättää, miten elämme, toimimme ja tahdommeko nöyrtyä, tunnustaen, että: tarvitsemme Herraamme joka hetki seurassamme vaeltamaan, vaiko..? Meitähän ei ketään pakoteta mihinkään vaan kaikki on aina loppujen lopuksi kuitenkin meidän omassa päätösvallassamme. Rakkaus ei vaadi, vaikka toki Hän odottaakin, että tahdomme elää Hänen ominaan ja turvata kaikessa vain yksin Häneen; Herraan Jeesukseemme! Kun ei jaksa rukoilla, niin ole vapaa, huokase vain Isän puoleen ja kiitä, kun Hän tahtoo auttaa sinua jaksamaan, jatkamaan ja tahtoo kantaa sinua isolla Isän kämmenellään, sekä vahvistaa ja lohduttaa itkujesikin keskellä. Sillä: HÄN Rakastaa Juuri Sinua! Tuntui sinusta sitten miltä tahansa, tai näytti tilanteesi sitten miten toivottomalta tahansa. Turvaa Herraan, Hän kyllä auttaa ja kuulee rukoukset ja huokauksetkin ja on lähelläsi, aivan siinä vieressäsi, vaikka et voikkaan Häntä nähdä.

Lasse Heimonen - Siihen Asti