Miksi kaikki eivät parane?
Marjaana Perttula
Miksi Jumala ei paranna? Miksi hän sallii omilleenkin onnettomuuksia, jopa useita vastoinkäymisiä samaan perheeseen? Miksi hän ei vastaa rukouksiin? Kannattaako edes rukoilla?
-Vaikeuksien keskelläkin Jumala on aina läsnä, vakuuttaa rovasti, Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Henrik Perret. Hän viittaa Psalmin 10 sanoihin: "Sinä olet sen nähnyt, sillä sinä havaitset vaivan ja tuskan, ja sinä otat sen oman kätesi huomaan; sinulle onneton uskoo asiansa, sinä olet orpojen auttaja."
Vastoinkäymisissä uskovakin saattaa miettiä, mitä pahaa hän on tehnyt, kun ikäviä asioita tapahtuu.
- Tällaisesta selitystavasta ei löydy vastausta tai ulospääsyä. Sairaus ei ole henkilökohtaisen synnin merkki. Jos Jumala rankaisisi meitä siitä, mitä me olemme tehneet, kukaan meistä ei olisi olemassa, Perret huomauttaa.
- Toisaalta Raamattu varoittaa meitä pettämästä itseämme. Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Joskus Jumala sallii pysähdyttäviä asioita, jotta ihmiset kääntyisivät hänen puoleensa ja tulisivat uskoon. Silti moni asia jää ilman vastausta.
- Joskus miksi-kysymykseen voi tulla siksi-vastaus myöhemmin tässä ajassa, mutta usein vastaus tulee vasta iankaikkisuudessa.
- Kristityn ei pidä leikkiä Jumalaa ja selittää omin päin, mitä Jumala milläkin asialla on tarkoittanut, Perret toteaa.
Jumalaa ei voi käskeä
Henrik Perret korostaa rukouksen merkitystä. Saamme tuoda kaikki asiamme rohkeasti Jumalan eteen - niin kuin pieni lapsi, joka esittää pyyntönsä vanhemmilleen suoraan ja kiertelemättä.
- Rukoileminen ei tarkoita sitä, että Jumala tekee työtä käskettyä. Rukous on Jumalan kasvojen etsimistä, ihmisten ja asioiden kantamista hänen eteensä. Jumala on kuullut rukouksemme, vaikka tapahtuisi sellaista, mitä me itse emme haluaisi.
Perret tietää, että menetyksen kohdannut ihminen voi surussaan olla vihainen myös Jumalalle: Mitä hyötyä on rukoilemisesta? Kannattaako edes rukoilla, jos Jumala kuitenkin tekee niin kuin tahtoo?
- Tällainen ajattelu ei ole kristinuskoa vaan fatalismia, kohtalouskoa.
- Vaikeudet voivat kuitenkin joskus lamauttaa uskovankin niin, että rukous tuntuu hänestä turhalta. Tämä ei kuitenkaan ole Jumalan vaan sielunvihollisen ääni. Miksi Jeesus olisi käskenyt meitä rukoilemaan, jos se olisi tarpeetonta? Rukouksen päätavoite on saattaa meidät yhteyteen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Se, mitä muuta rukous saa aikaan, on salaisuus, Perret linjaa.
Hän on huomannut, että ahdistus on joskus läheisille kovempi kuin sille, joka sairastaa.
- Jostain kumman syystä rukous tuntuu vaikuttavan ainakin sen, että sairastava ihminen itse hyväksyy tilanteen, on levollinen ja tuntee olevansa Jumalan käsissä.
Ihmettä saa rukoilla
Läheisten tehtävä on kantaa sairastunutta Jumalan eteen. Henrik Perret ottaa esimerkin Markuksen evankeliumista, jossa neljä ystävää kantoi halvaantunutta Jeesuksen eteen, väentungoksen takia katon kautta. Raamattu kertoo, että kantajien uskon tähden Jeesus auttoi.
- Jos kantajat olisivat luovuttaneet, heiltä olisi jäänyt näkemättä elämän kohokohta: se, että halvaantunut nousi vuoteestaan, kiitti ja ylisti Jumalaa.
Samalla tavalla ystävien pitäisi tukea sairasta ja rukoilla tälle paranemista samalla periksiantamattomuudella kuin Abraham, joka toivoi, vaikka toivoa ei ollut (Room. 4:18). Jumala vastaa sitten niin kuin vastaa.
Terveyden rukoilemista kuitenkin vältellään. Monesti kuulee vain toivotettavan voimaa ja kestävyyttä vaikeuksissa.
- Jos minulla olisi vakava sairaus, masentuisin, jos ihmiset rukoilisivat minulle vain voimaa kuolla. Pitäisi rukoilla terveyttä ja Jumalan ihmettä! Sairaat tarvitsevat nimenomaan rohkaisua ja toivon signaalia, Perret muistuttaa.
Itkekää itkevien kanssa
Menetyksessä suurin lohdun lähde uskovalle on Jumala ja hänen sanansa, mutta myös ihmiset voivat lohduttaa surevaa itkemällä itkevien kanssa ja samastumalla toisen tilanteeseen.
- Eräs pienen vauvansa menettänyt isä kertoi saaneensa eniten lohdutusta ystävältä, joka itkien soitti ja sanoi, ettei tiennyt, millä ystäväänsä lohduttaisi.
- Ja kun oma poikani jäi kuusivuotiaana auton alle, koin lohdutusta siitä, että poikani kaverin isä reagoi samalla tavalla kuin jos hänen oma poikansa olisi jäänyt auton alle, kertoo Henrik Perret kiitollisena siitä, että hänen lapsensa toipui täysin kuntoon, vaikka ehti raahautua toistakymmentä metriä auton alla.
- Tuossakin tilanteessa lohduttavinta oli kuitenkin turvaaminen Jumalaan, Perret jatkaa.
Miksi Jumala ei paranna? Miksi hän sallii omilleenkin onnettomuuksia, jopa useita vastoinkäymisiä samaan perheeseen? Miksi hän ei vastaa rukouksiin? Kannattaako edes rukoilla?
-Vaikeuksien keskelläkin Jumala on aina läsnä, vakuuttaa rovasti, Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Henrik Perret. Hän viittaa Psalmin 10 sanoihin: "Sinä olet sen nähnyt, sillä sinä havaitset vaivan ja tuskan, ja sinä otat sen oman kätesi huomaan; sinulle onneton uskoo asiansa, sinä olet orpojen auttaja."
Vastoinkäymisissä uskovakin saattaa miettiä, mitä pahaa hän on tehnyt, kun ikäviä asioita tapahtuu.
- Tällaisesta selitystavasta ei löydy vastausta tai ulospääsyä. Sairaus ei ole henkilökohtaisen synnin merkki. Jos Jumala rankaisisi meitä siitä, mitä me olemme tehneet, kukaan meistä ei olisi olemassa, Perret huomauttaa.
- Toisaalta Raamattu varoittaa meitä pettämästä itseämme. Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Joskus Jumala sallii pysähdyttäviä asioita, jotta ihmiset kääntyisivät hänen puoleensa ja tulisivat uskoon. Silti moni asia jää ilman vastausta.
- Joskus miksi-kysymykseen voi tulla siksi-vastaus myöhemmin tässä ajassa, mutta usein vastaus tulee vasta iankaikkisuudessa.
- Kristityn ei pidä leikkiä Jumalaa ja selittää omin päin, mitä Jumala milläkin asialla on tarkoittanut, Perret toteaa.
Jumalaa ei voi käskeä
Henrik Perret korostaa rukouksen merkitystä. Saamme tuoda kaikki asiamme rohkeasti Jumalan eteen - niin kuin pieni lapsi, joka esittää pyyntönsä vanhemmilleen suoraan ja kiertelemättä.
- Rukoileminen ei tarkoita sitä, että Jumala tekee työtä käskettyä. Rukous on Jumalan kasvojen etsimistä, ihmisten ja asioiden kantamista hänen eteensä. Jumala on kuullut rukouksemme, vaikka tapahtuisi sellaista, mitä me itse emme haluaisi.
Perret tietää, että menetyksen kohdannut ihminen voi surussaan olla vihainen myös Jumalalle: Mitä hyötyä on rukoilemisesta? Kannattaako edes rukoilla, jos Jumala kuitenkin tekee niin kuin tahtoo?
- Tällainen ajattelu ei ole kristinuskoa vaan fatalismia, kohtalouskoa.
- Vaikeudet voivat kuitenkin joskus lamauttaa uskovankin niin, että rukous tuntuu hänestä turhalta. Tämä ei kuitenkaan ole Jumalan vaan sielunvihollisen ääni. Miksi Jeesus olisi käskenyt meitä rukoilemaan, jos se olisi tarpeetonta? Rukouksen päätavoite on saattaa meidät yhteyteen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Se, mitä muuta rukous saa aikaan, on salaisuus, Perret linjaa.
Hän on huomannut, että ahdistus on joskus läheisille kovempi kuin sille, joka sairastaa.
- Jostain kumman syystä rukous tuntuu vaikuttavan ainakin sen, että sairastava ihminen itse hyväksyy tilanteen, on levollinen ja tuntee olevansa Jumalan käsissä.
Ihmettä saa rukoilla
Läheisten tehtävä on kantaa sairastunutta Jumalan eteen. Henrik Perret ottaa esimerkin Markuksen evankeliumista, jossa neljä ystävää kantoi halvaantunutta Jeesuksen eteen, väentungoksen takia katon kautta. Raamattu kertoo, että kantajien uskon tähden Jeesus auttoi.
- Jos kantajat olisivat luovuttaneet, heiltä olisi jäänyt näkemättä elämän kohokohta: se, että halvaantunut nousi vuoteestaan, kiitti ja ylisti Jumalaa.
Samalla tavalla ystävien pitäisi tukea sairasta ja rukoilla tälle paranemista samalla periksiantamattomuudella kuin Abraham, joka toivoi, vaikka toivoa ei ollut (Room. 4:18). Jumala vastaa sitten niin kuin vastaa.
Terveyden rukoilemista kuitenkin vältellään. Monesti kuulee vain toivotettavan voimaa ja kestävyyttä vaikeuksissa.
- Jos minulla olisi vakava sairaus, masentuisin, jos ihmiset rukoilisivat minulle vain voimaa kuolla. Pitäisi rukoilla terveyttä ja Jumalan ihmettä! Sairaat tarvitsevat nimenomaan rohkaisua ja toivon signaalia, Perret muistuttaa.
Itkekää itkevien kanssa
Menetyksessä suurin lohdun lähde uskovalle on Jumala ja hänen sanansa, mutta myös ihmiset voivat lohduttaa surevaa itkemällä itkevien kanssa ja samastumalla toisen tilanteeseen.
- Eräs pienen vauvansa menettänyt isä kertoi saaneensa eniten lohdutusta ystävältä, joka itkien soitti ja sanoi, ettei tiennyt, millä ystäväänsä lohduttaisi.
- Ja kun oma poikani jäi kuusivuotiaana auton alle, koin lohdutusta siitä, että poikani kaverin isä reagoi samalla tavalla kuin jos hänen oma poikansa olisi jäänyt auton alle, kertoo Henrik Perret kiitollisena siitä, että hänen lapsensa toipui täysin kuntoon, vaikka ehti raahautua toistakymmentä metriä auton alla.
- Tuossakin tilanteessa lohduttavinta oli kuitenkin turvaaminen Jumalaan, Perret jatkaa.