Kantajien usko

Kantajien usko

ViestiKirjoittaja rita4 » 20.07.2023 17:03

Sakari Ahola

"Ja muutamien päivien perästä hän taas meni Kapernaumiin; ja kun kuultiin hänen olevan kotona, kokoontui paljon väkeä, niin etteivät he enää mahtuneet oven edustallekaan. Ja hän puhui heille sanaa." (Mark. 2: 1-2)

Ehkä meidän on vaikea ymmärtää Jeesuksen ajan elämää. Ei ollut tiedotusvälineitä, ei lehtiä eikä sähköisiä välineitä, joilla olisi voinut ilmoittaa ihmisille, missä Jeesus kulki.

Se, jolla valta on

Kuitenkin kansaa kokoontui runsain joukoin, kun tiedettiin, että Jeesus oli tullut kotiinsa. Jeesus oli tehnyt suuria ihmeitä, ja se kiinnosti ihmisiä. Kukaan ei tiennyt, mitä seuraavaksi saataisiin nähdä.

Kapernaumissa Jeesus julisti ihmisille Jumalan Sanaa. Raamatu kertoo, että Jeesus "opetti niin kuin se, jolla valta pn", ja sen tähden se oli erilaista kuin kirjanoppineiden julistus.

Siihen aikaan kokoukset saattoivat kestää useita tunteja. Silloin ei eletty sellaista markkinatalouden aikakautta kuin nykyään, jolloin kiire on erottamaton osa ihmisten elämää.

Uusi tie

"Ja he tulivat tuoden hänen tykönsä halvattua, jota kantamassa oli neljä miestä. Ja kun he väentungokselta eivät päässeet häntä tuomaan hänen tykönsä, purkivat he katon siltä kohdalta, missä hän oli, ja kaivettuaan aukon laskivat alas vuoteen, jossa halvattu makasi." (Mark. 2: 3-4)

Kun nämä neljä miestä lähtivät tuomaan halvaantunutta Jeesuksen luo, heillä oli vain yksi ajatus: Jeesus parantaa tämän halvaantuneen.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan heidän suunnitelmiensa mukaan. Talossa oli niin paljon väkeä, että piti suunnitella uusi tie Jeesuksen luo.

Ihmisjoukot esteenä

Potilas vietiin katolle, ja kattoon tehtiin aukko Jeesuksen kohdalle. Siitä paarit laskettiin Jeesuksen eteen.

Tässä on meille paljon opittavaa, niin terveille kuin sairaillekin. Meilläkin on edessämme samoja ongelmia. Ihmisjoukot ovat esteenä Jeesuksen kohtaamiselle. Kun ei päästä ihmisten ohi, Jeesus jää kohtaamatta.

Jeesus näkee uskon

"Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi". Mutta siellä istui muutamia kirjanoppineita, ja he ajattelivat sydämessään: "Kuinka tämä näin puhuu? Hän pilkkaa Jumalaa. Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?"

Ja heti Jeesus tunsi hengessänsä, että he mielessään niin ajattelivat, ja sanoi heille: "Miksi ajattelette sellaista sydämessänne? Kumpi on helpompaa, sanoako halvatulle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja käy'? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" -hän sanoi halvatulle- "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." (Mark. 2:5-11)

Sydämen asenne

Jeesus ihmetteli kantajien uskoa. Halvaantunutta ei lähdetty tuomaan Jeesuksen luokse sillä asenteella, että saa nähdä, parantaako Jeesus hänet.

Nämä miehet olivat varmoja, että jos tämä mies viedään Jeesuksen luokse, tämä parantaa hänet. Kirjanoppineet tutkivat tarkasti, tapahtuiko heidän käsityksensä mukaisesti. He tulivat sille kannalle, että Jeesus ylitti valtuudet, jotka heidän mielestään kuuluivat vain Jumalalle.

Kun Jeesus antoi vielä parantuneelle synnit anteeksi, se oli kirjanoppineiden mielestä jo Jumalan pilkkaamista.

Todiste Jumalan voimasta

Tavallinen kansa iloitsi. He kiittivät ja ylistivät Jumalaa, kun saivat nähdä halvaantuneen parantuneen. Joskus olen miettinyt, kumpi on tärkeämpää, parantua ja saada täysi terveys Jumalalta vai saada syntinsä anteeksi.

Tämä halvaantunut sai kokea nämä molemmat. Hänen elämänsä muuttui hyvin radikaalilla tavalla. Hänestä tuli ihmisten edessä todiste Jumalan ihmeellisestä voimasta.

Lähde; Ristin Kansa lehti nro 5/2019
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9145
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Paluu Jeesus Kristus; Ainoa Auttajamme ja Parantajamme!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron