Piinaviikko sairaalassa

[rita4]

Teksti: Taisto Valta

Olen pohtinut: Mitä on
kokea ja elää Vapahtajan
kärsimykset omassa
ruumiissa ja elämässä?

Kiirastorstain aamuun heräsin pirteänä ja terveenä. Pian kuitenkin alkoivat ikävät virtsavaivat ja kuume. Oma lääkärini tutki minut ja totesi tulehduksen ja määräsi suun kautta otettavan lääkkeen. Kuitenkin vaivat pahenivat nopeasti, ja jouduin turvautumaan Tampereella Acutan apuun. Yön aikana todettiin munuaistulehdus ja aloitettiin suonensisäinen lääkitys.

Seuraavana aamuna minut siirrettiin Hatanpään sairaalaan. Siellä sain hoitoa viikon ajan. Henkilökunta oli tehtävänsä osaavaa ja ystävällistä. Kiitos heille! Pääsiäisenä tilanne rauhoittui, ja viikon aikana paranin täysin. Tunsin koko ajan, etten ollut yksin sairauteni keskellä. Vapahtaja oli kanssani joka hetki.

Oli erikoinen kokemus viettää piinaviikko sairaalassa. Kun taudin vakavuus selvisi, oli pitkäperjantai. Uskomme keskittyy pääsiäisviikon tapahtumiin. Silloin puhumme ja ajattelemme paljon Jeesuksen kärsimystä. Paavali sanoo, että ”Kristuksen kärsimykset tulevat runsaina osaksemme” (2. Kor. 1:5).

Se osa, mikä vielä puuttui

Olen pohtinut: Mitä on kokea ja elää Vapahtajan kärsimykset omassa ruumiissa ja elämässä? Aavistan, että ne jotenkin liittyvät omiin ”luonnollisiin” kärsimyksiini. Paavali koki myös täyttävänsä sen osan, mikä vielä puuttui Kristuksen kärsimyksistä, omassa lihassaan seurakunnan hyväksi (Kol. 1:24).

Olen nähnyt filmin Jeesus Nasaretilaisesta ja hänen ristinkuolemastaan. Nuo kuvaukset tuovat hyvin lähelle Vapahtajan ruumiilliset ja henkiset kärsimykset. Mutta niiden kokeminen omaksi kärsimykseksi on vaikeaa. Vaikka filmi on hyvin todellinen, se kuitenkin pysyy kaukaisena. On vaikea samaistua todellisuuteen, joka tapahtui 2 000 vuotta sitten.

Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas

Parikymmentä vuotta sitten osallistuin Tansaniassa Dar es Salaamissa (Rauhan paikka) kristittyjen lääkäreiden ja sairaanhoitajien koulutustilaisuuteen. Oppilaamme työskentelivät lähetyssairaaloissa psykiatristen potilaiden hyväksi, siis ihmisten keskuudessa, jotka ovat äärimmäisen syrjittyjä yhteiskunnassa. Minun vastuulleni oli annettu päätösjumalanpalveluksen saarna.

Pohdin pitkään, mitä minulla olisi sanottavaa noille, jotka seuraavana päivänä menisivät keskelle inhimillistä kurjuutta, tilanteisiin, joissa he kohtaisivat moninaiset psykoosit, HIVin, malarian, tuberkuloosin, ripulitauteja, tietämättömyyttä ja demoneja.

Saarnani aihe oli ”Jeesus ristillä kahden ryövärin välissä” ja tekstini Joh. 19:17–20. Pyrin vakuuttamaan heille, että Jeesus on heidän kanssaan tuossa vaikeassa työssä. Pyysin heitä myös kertomaan potilailleen, että itse Vapahtaja on läsnä heidän kärsimyksessään ja haluaa auttaa heitä. Uskoin, että sairailla oli mahdollisuus elämään, jossa Kristus oli läsnä kärsimyksissä.

Vapaaehtoinen matka Golgatalle

Nyt pitkäperjantaina olin tautini kanssa sairaalan vuoteella ja katselin TVjumalanpalvelusta. ”Siellä (Golgatalla) hänet (Jeesus) ristiinnaulittiin ja kaksi muuta hänen kanssaan, yksi kummallekin puolelle ja Jeesus heidän keskelleen” (Joh. 19:18). Tuona hetkenä koin, että olin osa Kristuksen kärsimystä, ja hän oli mukana omassa kärsimyksessäni, sairaudessani. ”…häntä (Jeesusta) haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden… ja hänen (Jeesuksen) haavojensa kautta meidät on parannettu.” (Jes. 53:5.)

Vasta viime vuosina olen tajunnut syvemmin ristin teologiaa: Jumala itse kuoli ristillä. Jeesus kehotti meitä ottamaan ristimme ja seuraamaan häntä. Hänen tiensä johti Golgatalle. Meidänkin tiemme tulisi johtaa Golgatalle. Tämä matka tapahtuu aina vapaaehtoisesti.

Paavali iloitsi, kun hän joutui kärsimään uskonveljiensä tähden. Kärsimyksensä hän halusi tehdä Kristuksen ruumiin eli seurakunnan hyväksi. (Kol. 1:25–26.) Yli 60 vuotta olen halunnut nähdä vaivaa ja palvella kirkkoani ja seurakuntaani.

Lähde: Raamattu Kansalle 2 | 2020