Miksi kaikki eivät parane?

[rita4]

Marjaana Perttula

Miksi Jumala ei paranna? Miksi hän sallii omilleenkin onnettomuuksia, jopa useita vastoinkäymisiä samaan perheeseen? Miksi hän ei vastaa rukouksiin? Kannattaako edes rukoilla?

-Vaikeuksien keskelläkin Jumala on aina läsnä, vakuuttaa rovasti, Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Henrik Perret. Hän viittaa Psalmin 10 sanoihin: "Sinä olet sen nähnyt, sillä sinä havaitset vaivan ja tuskan, ja sinä otat sen oman kätesi huomaan; sinulle onneton uskoo asiansa, sinä olet orpojen auttaja."

Vastoinkäymisissä uskovakin saattaa miettiä, mitä pahaa hän on tehnyt, kun ikäviä asioita tapahtuu.

- Tällaisesta selitystavasta ei löydy vastausta tai ulospääsyä. Sairaus ei ole henkilökohtaisen synnin merkki. Jos Jumala rankaisisi meitä siitä, mitä me olemme tehneet, kukaan meistä ei olisi olemassa, Perret huomauttaa.

- Toisaalta Raamattu varoittaa meitä pettämästä itseämme. Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

Joskus Jumala sallii pysähdyttäviä asioita, jotta ihmiset kääntyisivät hänen puoleensa ja tulisivat uskoon. Silti moni asia jää ilman vastausta.

- Joskus miksi-kysymykseen voi tulla siksi-vastaus myöhemmin tässä ajassa, mutta usein vastaus tulee vasta iankaikkisuudessa.

- Kristityn ei pidä leikkiä Jumalaa ja selittää omin päin, mitä Jumala milläkin asialla on tarkoittanut, Perret toteaa.

Jumalaa ei voi käskeä

Henrik Perret korostaa rukouksen merkitystä. Saamme tuoda kaikki asiamme rohkeasti Jumalan eteen - niin kuin pieni lapsi, joka esittää pyyntönsä vanhemmilleen suoraan ja kiertelemättä.

- Rukoileminen ei tarkoita sitä, että Jumala tekee työtä käskettyä. Rukous on Jumalan kasvojen etsimistä, ihmisten ja asioiden kantamista hänen eteensä. Jumala on kuullut rukouksemme, vaikka tapahtuisi sellaista, mitä me itse emme haluaisi.

Perret tietää, että menetyksen kohdannut ihminen voi surussaan olla vihainen myös Jumalalle: Mitä hyötyä on rukoilemisesta? Kannattaako edes rukoilla, jos Jumala kuitenkin tekee niin kuin tahtoo?

- Tällainen ajattelu ei ole kristinuskoa vaan fatalismia, kohtalouskoa.

- Vaikeudet voivat kuitenkin joskus lamauttaa uskovankin niin, että rukous tuntuu hänestä turhalta. Tämä ei kuitenkaan ole Jumalan vaan sielunvihollisen ääni. Miksi Jeesus olisi käskenyt meitä rukoilemaan, jos se olisi tarpeetonta? Rukouksen päätavoite on saattaa meidät yhteyteen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Se, mitä muuta rukous saa aikaan, on salaisuus, Perret linjaa.

Hän on huomannut, että ahdistus on joskus läheisille kovempi kuin sille, joka sairastaa.

- Jostain kumman syystä rukous tuntuu vaikuttavan ainakin sen, että sairastava ihminen itse hyväksyy tilanteen, on levollinen ja tuntee olevansa Jumalan käsissä.

Ihmettä saa rukoilla

Läheisten tehtävä on kantaa sairastunutta Jumalan eteen. Henrik Perret ottaa esimerkin Markuksen evankeliumista, jossa neljä ystävää kantoi halvaantunutta Jeesuksen eteen, väentungoksen takia katon kautta. Raamattu kertoo, että kantajien uskon tähden Jeesus auttoi.

- Jos kantajat olisivat luovuttaneet, heiltä olisi jäänyt näkemättä elämän kohokohta: se, että halvaantunut nousi vuoteestaan, kiitti ja ylisti Jumalaa.

Samalla tavalla ystävien pitäisi tukea sairasta ja rukoilla tälle paranemista samalla periksiantamattomuudella kuin Abraham, joka toivoi, vaikka toivoa ei ollut (Room. 4:18). Jumala vastaa sitten niin kuin vastaa.

Terveyden rukoilemista kuitenkin vältellään. Monesti kuulee vain toivotettavan voimaa ja kestävyyttä vaikeuksissa.

- Jos minulla olisi vakava sairaus, masentuisin, jos ihmiset rukoilisivat minulle vain voimaa kuolla. Pitäisi rukoilla terveyttä ja Jumalan ihmettä! Sairaat tarvitsevat nimenomaan rohkaisua ja toivon signaalia, Perret muistuttaa.

Itkekää itkevien kanssa

Menetyksessä suurin lohdun lähde uskovalle on Jumala ja hänen sanansa, mutta myös ihmiset voivat lohduttaa surevaa itkemällä itkevien kanssa ja samastumalla toisen tilanteeseen.

- Eräs pienen vauvansa menettänyt isä kertoi saaneensa eniten lohdutusta ystävältä, joka itkien soitti ja sanoi, ettei tiennyt, millä ystäväänsä lohduttaisi.

- Ja kun oma poikani jäi kuusivuotiaana auton alle, koin lohdutusta siitä, että poikani kaverin isä reagoi samalla tavalla kuin jos hänen oma poikansa olisi jäänyt auton alle, kertoo Henrik Perret kiitollisena siitä, että hänen lapsensa toipui täysin kuntoon, vaikka ehti raahautua toistakymmentä metriä auton alla.

- Tuossakin tilanteessa lohduttavinta oli kuitenkin turvaaminen Jumalaan, Perret jatkaa.

[rita4]

Vastoinkäymisissä uskovakin saattaa miettiä, mitä pahaa hän on tehnyt, kun ikäviä asioita tapahtuu.

- Tällaisesta selitystavasta ei löydy vastausta tai ulospääsyä. Sairaus ei ole henkilökohtaisen synnin merkki. Jos Jumala rankaisisi meitä siitä, mitä me olemme tehneet, kukaan meistä ei olisi olemassa, Perret huomauttaa.

- Toisaalta Raamattu varoittaa meitä pettämästä itseämme. Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

Joskus Jumala sallii pysähdyttäviä asioita, jotta ihmiset kääntyisivät hänen puoleensa ja tulisivat uskoon. Silti moni asia jää ilman vastausta.

- Joskus miksi-kysymykseen voi tulla siksi-vastaus myöhemmin tässä ajassa, mutta usein vastaus tulee vasta iankaikkisuudessa.

- Kristityn ei pidä leikkiä Jumalaa ja selittää omin päin, mitä Jumala milläkin asialla on tarkoittanut, Perret toteaa.

Otin lainauksen tuosta edellä olevasta kirjoituksesta, koska siinä on paljon hyvää ja tärkeää asiaa meille kaikille, mutta varsinkin sairaille ja epäonnistumista kokeville.

Kuinka usein saa kuulla, että; "on täytynyt tehdä, tai sanoa jotain kamalaa, kun näin rangaistaan sairaudella, tai vaikeuksilla." Minä en nykyään enään usko, että Jumala rankaisee sairauksilla, vaikka toki, joskus hän kyllä saattaa sallia sairaudenkin tulla, jotta se laittaisi nöyremmäksi ja uskosta osattoman huutamaan Jeesusta auttamaan ja pelastamaan itsensä.

Jumala on oikeudenmukainen Tuomari, mutta hänen sydämensä pursuaa rakkautta ja sääliäkin ihmiskuntaa ja yksilö ihmistä/uskovaa kohtaan, eikä hän ole mikään raaka ja kova, välinpitämätön raakalainen joka nauttii, kun ihminen kärsii, Ei!

Vaan kun hän sallii esim sairauden, tai vaikeuden kohdata ihmislasta, niin hän vain tahtoo, että ihminen ei olisi niin kova ja ylpeä, vaan nöyrtyisi ja suostuisi tulemaan Ristin juurelle, jossa Poikansa Jeesuksen veri voi puhdistaa, vapauttaa, ja parantaakin kärsivän ihmisen. Mutta ei ihmisen tekojen, tai tahdon mukaan koskaan, vaan niin kuin Isä tahtoo! Mutta eikös me kaikki olla hiukan sellasia kuin itepäisiä juurakoita, joista ei saa irti sitä väärää ajattelua/toimintaakin, jossa ollaan kaveria Jeesuksen kanssa kun on vaikeaa... Mutta annas olla kun saamme avun, niin ei se Jeesus olekaan enään niin tärkeä, rakaskaan, vaan pärjätään omillamme.

Niin juuri, me emme koskaan itse kykene selittämään niitä asioita, joissa meillä on.. ? Onkin siis parempi olla edes yrittämättä selittää, miksi Jumala on sallinut jonkun syntyä sairaana, tai miksi joku sairastuu, tai tulee kovia vastoinkäymisiä elämässä, tai.. Me emme kuitenkaan tiedä sitä oikeaa vastausta, vaan vain Luulemme tietävämme Jumalaakin paremmin syyn ja seurauksen lain..

Laitampa vielä tämän tähän lopuksi, koska itselleni rukous on äärettömän tärkeää, jaksaakseni kipujeni ja vaikeuksieni kanssa eteenkinpäin, katkeroitumatta, kostamatta, jne.. Suostutaan nöyrtymään ja polvistumaan verisen Golgatan ristin juureen ja tulemaan kaikkine asioinemme sinne Jeesuksen vastaanotolle, koska; Vain sieltä etsivä ja kärsivä saa avun ja voiman, lohdutuksen. Voiman jaksaa jatkaa eteenkinpäin.

Jumalaa ei voi käskeä

Henrik Perret korostaa rukouksen merkitystä. Saamme tuoda kaikki asiamme rohkeasti Jumalan eteen - niin kuin pieni lapsi, joka esittää pyyntönsä vanhemmilleen suoraan ja kiertelemättä.

- Rukoileminen ei tarkoita sitä, että Jumala tekee työtä käskettyä. Rukous on Jumalan kasvojen etsimistä, ihmisten ja asioiden kantamista hänen eteensä. Jumala on kuullut rukouksemme, vaikka tapahtuisi sellaista, mitä me itse emme haluaisi.

Perret tietää, että menetyksen kohdannut ihminen voi surussaan olla vihainen myös Jumalalle: Mitä hyötyä on rukoilemisesta? Kannattaako edes rukoilla, jos Jumala kuitenkin tekee niin kuin tahtoo?

- Tällainen ajattelu ei ole kristinuskoa vaan fatalismia, kohtalouskoa.

- Vaikeudet voivat kuitenkin joskus lamauttaa uskovankin niin, että rukous tuntuu hänestä turhalta. Tämä ei kuitenkaan ole Jumalan vaan sielunvihollisen ääni. Miksi Jeesus olisi käskenyt meitä rukoilemaan, jos se olisi tarpeetonta? Rukouksen päätavoite on saattaa meidät yhteyteen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Se, mitä muuta rukous saa aikaan, on salaisuus, Perret linjaa.

Hän on huomannut, että ahdistus on joskus läheisille kovempi kuin sille, joka sairastaa.

- Jostain kumman syystä rukous tuntuu vaikuttavan ainakin sen, että sairastava ihminen itse hyväksyy tilanteen, on levollinen ja tuntee olevansa Jumalan käsissä.

[rita4]

- Rukoileminen ei tarkoita sitä, että Jumala tekee työtä käskettyä. Rukous on Jumalan kasvojen etsimistä, ihmisten ja asioiden kantamista hänen eteensä. Jumala on kuullut rukouksemme, vaikka tapahtuisi sellaista, mitä me itse emme haluaisi.

Tässä jälleen pysähdyin miettimään sitä, kun kaikki eivät parane, vaan kuolema voittaa. Minua ainakin lohdutti tuo minkä lainasinkin, koska siinä on se minkä me rukoilevina Herran omina saatamme usein kuin unohtaa, tai jopa kieltää. Meidän tehtävämme ei ole käskyttää Jumalaa, vaan pyytää tahtonsa tapahtumista, sekä apua läheistemme elämään ja jos mahdollista ja Jumala niin on sen sallinut, niin jopa parantumistakin pyytää ja rukoilla. Mutta aina viime kädessä Jumala päättää ja toimii, niin kuin Hän tahtoo ja tietää parhaaksi. Ei niin kuin me tahdomme ja pyydämme, toivomme tapahtuvan.

Se, että me rukoilemme on jo Herramme tahto meitä kohtaan. Emme saa heittää rukkasia naulaan ja lopettaa rukoustamme, vaikka mitään ei tapahtuisikaan, tai vaikka sairas ei paranisikaan, sillä.. Ehkä jopa jonkun kuoleman kautta sattaakin joku lähiomainen tulla herätykseen ja haluten: pelastua, muuttua. Olen saanut tällasistakin todistaa nähneeni. Joskus toisen kuolema on toisen voitto ja pelastus. Karseeta sanot. Niin onhan se, mutta niinkin saattaa käydä. Eli joku herää sitten vasta, kun se toinen on jo poissa.

Meidän tuleekin rohkeasti puhua Jumalan Sanaa pelkäämättä ihmisiä ja niiden mielipiteitä, koska jos emme puhu, niin me joudumme viimeisellä tuomiolla sen tähden tiukkaan Isän Jumalan puhutteluun, koska olimme arkajalkoja, tai jopa välinpitämättömiä toisten sielun tilasta. Ehkä elimmekin vain itsellemme ja omien tarpeidemme ja toiveidemme täyttymistä rukoilimme. Tai vain emme kertakaikkiaan kehdanneet häiritä uskon asioilla sairasta, tai hänen läheisiään, tms..

Jes. 12:
1 Sinä päivänä sinä sanot: "Minä kiitän sinua, Herra, sillä sinä olit minuun vihastunut, mutta sinun vihasi asettui, ja sinä lohdutit minua.

2 Katso, Jumala on minun pelastukseni; minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, hän tuli minulle pelastukseksi."

3 Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

4 Ja sinä päivänä te sanotte: "Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansain keskuudessa, tunnustakaa, että hänen nimensä on korkea.

5 Veisatkaa ylistystä Herralle, sillä jaloja töitä hän on tehnyt; tulkoot ne tunnetuiksi kaikessa maassa.

6 Huutakaa ja riemuitkaa, Siionin asukkaat, sillä suuri on teidän keskellänne Israelin Pyhä."

Laitoin tuon Raamatunpaikan, koska siinä on asioita joita me usein kuin väheksymme. Kiitosmieli on se tärkeä elementti, missä meidän tulisi elää olosuhteistamme riippumatta. Ja Israelin pyhä on keskellämme, kanssamme, kun olemme uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Meidän tulee kaiuttaa Jumalan ihmetekoja joista suurin on; syntisen halu pelastua sekä tulla uskoon, pelastua. Ei niinkään parantuminen, vaikka toki sekin on tärkeä, mutta ei tärkein.. Sielun pelastuminen on aina ykkösasia! Saa olla erikin mieltä, mutta näin sen itse koen.

Laitan vielä lopuksi tämän lainauksen:

- Vaikeudet voivat kuitenkin joskus lamauttaa uskovankin niin, että rukous tuntuu hänestä turhalta. Tämä ei kuitenkaan ole Jumalan vaan sielunvihollisen ääni. Miksi Jeesus olisi käskenyt meitä rukoilemaan, jos se olisi tarpeetonta? Rukouksen päätavoite on saattaa meidät yhteyteen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Se, mitä muuta rukous saa aikaan, on salaisuus, Perret linjaa.

Hän on huomannut, että ahdistus on joskus läheisille kovempi kuin sille, joka sairastaa.

- Jostain kumman syystä rukous tuntuu vaikuttavan ainakin sen, että sairastava ihminen itse hyväksyy tilanteen, on levollinen ja tuntee olevansa Jumalan käsissä.

[rita4]

Itkekää itkevien kanssa

Menetyksessä suurin lohdun lähde uskovalle on Jumala ja hänen sanansa, mutta myös ihmiset voivat lohduttaa surevaa itkemällä itkevien kanssa ja samastumalla toisen tilanteeseen.

Sain tänään suruviestin siskoltani, kun hänen miehensä oli eilen illalla kuollut vaikean sairauden murtamana. Olen rukoillut, että; Herra vielä tahtoisi antaa mahdollisuuden pelastua, parantuakin, mutta näin oli Isän tahto. Olen tuntenut sen miehen n 35v Ja hän oli aikoinaan alivuokralaisenakin, kun vielä asuin ex-ni kanssa etelässä.

Laitoin siinä kummitytölleni ja siskollenikin jo aikaisemmin suruvalitteluni. Mutta... ei siinä ole sanoja, vain syvä myötätunto, säälikin, niin kuin Jeesuskin sääli kärsiviä ja sairaita, heikkoja, jne..

Meillä, joilla on asiat Jumalan kanssa ns kunnossa, eli olemme ottaneet jo vastaan pelastuksen, niin.. suru on aina yhtä lähellä, mutta meillä on auttaja, lohduttaja taivaassa. Mutta kun ihminen ei vielä ole ottanut Jeesusta sydämeensä asumaan, niin silloin pitää pyrkiä olemaan entistäkin varovaisempi siinä: mitä sanoo, ettei loukkaa, tai pilaa kaikkea, ja synnytä jopa katkeruutta Jumalaakin kohtaan sanoillaan..

Meidän täytyy kyetä kuin samaistumaan itkevien ja kärsivien tuskaan ja menetykseen, jotta osaismme olla rinnallaan ja välitttää, lohduttaa.. Auttaahan me tuskin kukaan silloin osaamme, tai edes voimme toista auttaa... Mutta uskon että Isä antaa sanat mitä sanoa, tai varoittaa Henkensä kautta meitä, mitä ei tulisi sanoa..

Olen itse joutunut menettämään 2 siskoani tapaturmaisesti, molemmat vanhempani, 2 anoppiani syöpään ja appiukkoni aivoinfarktiin. Jotain jo tiedän surusta ja menetyksestäkin, mutta se on ihan eri asia menettää itse joku rakas ja tärkeä ihminen, kuin osata ajatella toista juuri rakkaansa menettänyttä.

Mutta yhden asian meistä jokainen osaa, jos vain niin haluaa ja sehän on tietenkin; Rukous toisen puolesta! Oi, Herra auta meitä olemaan rinnalla ja välittämään, lohduttamaan, sekä olemaan kuitenkin koko ajan Kristus kirjeinä ja :maailmankin ihmisille.

Kun Sä Käyt Yli Virran

[rita4]

Niinpä, miksi kaikki eivät parane, vaikka ovat uskovia, heidän puolestaan on paljon rukoiltu ja Raamatun Sanankin mukaan voideltu öljyllä..? Jäin miettimään eilen oikein sitä, miten paljon on kaikenlaista sairautta ja joka on sen laatuista, ettei siitä parane tämän elämän aikana, vaan vasta taivaassa, sikäli mikäli on ottanut eläissään Jeesuksen Kristuksen elämäänsä, sydämeensä asumaan, uudestisyntynyt Jumalan lapseksi.

On synnynnäistä sairautta, monenkinlaista, joka on kuin "riippana" koko läpi elämänsä. Ja on monia, hyvinkin monia, jotka eivät kuin ymmärrä edes etsiä apua ja mahdollista parantumistakaan Herralta Jeesukselta. Vaan luotetaan ja uskotaan vain siihen, mitä lääkärit sanovat, tai omaiset, taii..Olenhan törmännyt sairaisiin ihmisiin, jotka turvautuvat ainoastaan ihmisapuun ja ihmisviisauteen, eikä edes halutakaan lähteä rukoileen apua Jumalalta. Miksi? Ehkä ei pystytä uskomaan edes Jumalaan, tai ainakaan siihen että Hän voisi tai edes haluaisi auttaa, parantaa. Vaan uskotaan, että; Vain nuo koulujaan käyneet lääkärit voivat heitä ainoastaan auttaa. Ja jos he ei siihen pysty, niin sitten ei mikään, tai kukaan muukaan ei voi heitä heitä enää auttaa, parantaa.

Kun ajattelen omia, monia vaivojani ja ne koko ajan tuntuu vain lisääntyvän, siis nuo ikävät, sekä elämää rajoittavatkin vaivat, niin jos en olisi uskossa Herraan Jeesukseen, niin olisin jo aika päiviä sitten aivan romahtanut henkisesti; näiden kaikkien epäonnistuneiden leikkausten ja monien muiden, erilaisten sairauksieni takia. Vain yksin Jumalan avulla, Hänen voimassaan, johdatuksessaan kuin pyrkien olemaan ja elämäänkin, niin olen jotenkuten kestänyt ja selvinnyt ns järjissäni ja samalla on katseeni kuin kiintynyt ja siirtynyt odottamaan Herraa Jeesusta tulevaksi noutamaan minutkin kurjan kotiin ja hääjuhlaansa mukaan.

Minulle on tullut vuosien saatossa voimavaraksi kestää kaikki tämä; vain ja ainoastaan pyrkimällä lisäämään rukouksessa oloa, Raamatun lukemista sekä tahtoen samalla olla Herrani käytettävissä, jos Hän vain haluaa minuakin onnetonta lastaan vielä käyttää työssään. Tänäänkin mua niin siunasi kun kohtasimme poikani kanssa päivällä lenkillä erään lähinaapurimme miehen, jonka kanssa en ole jutellut kertaakaan niiden 16v aikana mitä olemme tässä nyt asustelleet. Mutta hän pysähtyi viereemme ja alkoi puhua ja häntä selvästikin jännitti valtavasti puhua kanssani, mutta rohkaistui, kun huomasi minun olevan ihan vain tavallinen kuolevainen, niin kuin hän ja kaikki muutkin ihmiset ovat. Enkä lyönytkään häntä heti Raamatulla, tai heng asioilla päähän.

Joskus minusta kuin tuntuu, että; sairaana on helpompi kohdatakin maailman ihmisiä, kuin mitä ois terveenä, koska he tietävät ainakin jonkin verran sairasteluistani ja yleensä minun kanssani on helppoa puhua, koska olen aika sosiaalinen. Mutta on ollut niitäkin, joiden kanssa en saa juttua aikaan, en sitten millään, vaan vain tökkii pahasti.. Silloin yleensä poistun vähin äänin ja toivottelen vain mukavaa päivää.

Mieleeni nousee kuva niistä, joilla on täällä ajassa monekinlaisia sairauksia ja vaivoja, ns puutteita ja sitten kun he kerran pääsevät taivaan kotiin, niin voi sitä riemua ja iloa, kun saavat siellä ollakin täysin terveenä ja kuin nuortua.

Kestä vielä hetkinen rakas kanssamatkaajani! Ja sinä, joka et ole vielä tehnyt ns tilejäsi Herran Jumalan kanssa selviksi, eli tullut reilusti ja näkyvästikin uskoon, niin mitäs jo nyt viimeinkin laittaisit ne taivas asiatkin kuntoon, niin saat sen jälkeen levollisin ja turvallisin mielin jatkaa matkaasi, kun sydämessäsi on varmuus pääsystä Isän luokse ja syntiesi anteeksi saamisesta, veren pesusta Jeesuksen kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressään ja nimessään! Vain katumuksen ja puhdistumisen kautta, ristinsä juurella ollen ja siellä myöskin viipyen me jaksamme ja pääsemme myöskin kerran kotiinkin asti, luo toisten pyhien, jotka ovat jo ennen meitä päässeet kotiinkin asti. Jeesuksen veressä on voittovoima, sekä syntien anteeksi saaminenkin! Pysytään siis siellä verilähteellä päivittäin..

Ef. 2:
11 Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi-
12 että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.

14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.

17 Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.

Matt. 8:
14 Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, näki hän hänen anoppinsa makaavan sairaana kuumeessa.
15 Niin hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä; ja hän nousi ja palveli häntä.
16 Mutta illan tultua tuotiin hänen tykönsä monta riivattua. Ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi;
17 että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: "Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme".

[rita4]

Tuttu kysymys varmastikin monille, ainakin sairastaville. Mutta niin se vain on totuus, haluttiinpa me sitä sitten tai emme, niin kaikki eivät koskaan parane, ei ainakaan täysin terveeksi. Tätä asiaa kuin aina välillä joutuu pakostakin miettiin omakohtaisesti, kun on niin monenlaisia vaivoja ja niihin olen hakenut apua eri tahoilta, sekä omaehtoisella jumpalla, liikunnalla, ruokavaliolla jne.. Mutta ei, niin ei! Kivut on ja pysyy sekä monenkinlainen vaivaisuus. on päiviä, jolloin tuntuu ettei ois kannattanu koskaan syntyäkään, koska säryt ovat 24/7 En pääse kunnolla liikkuun selkäni ja jalkani takia, eikä pysty tekeen oikein mitään käsillänikään, niska on kuin rautatanko, paitsi että: rautatanko ei tunne kipua, niin kuin niskaani jomottaa ja huippaa..ym ym..

Olen vienyt asioitani rukouksessa enemmän tai vähemmän ristin juurellekin. Ja olen huomioinut, ettei monikaan ns terve ymmärrä mun vaikeuksini ja vaivojani, vaan luulevat mun vain turhaan valittavan, kerjäävän kuin sääliä. Mutta kiitos ei, inhoan säälin kerjäämistä ja siksi nykyään jo enempikin mieluimmin oon vain hiljaa ja kärsin hiljaa itsekseni, koska en kaipaa sääliä, vaan myötäelämistä ja rukousta.

Se, miksi kaikki eivät parane on salaisuus, johon minulla ainakaan ei ole vastausta ja tuskin kellään ihmisellä sitä on. Se on Täydellisesti vain yksin Jumalan tiedossa ja ehkä sittenkin kaikessa onkin tärkeintä se, että: oppisimme hyväksymään vaivamme, niin kurjia ja haittaavia kuin ne sitten ovatkin. Sekä pysymään nöyrällä ja jopa kiitollisellakin mielellä Isän edessä, kiittäen Jeesustamme, joka on kanssamme Pyhän Henkensä kautta, sekä auttaa meitä kestämään kaiken keskellä ja antaa rauhaansa sydämiimme, jolloin se Jumalan rauha antaa voimaa jaksaa sekä kestää hiukka paremmin sen ja tuon, noiden kaikkien päiviemme kivut ja taakat, asiat. Kunnes kerran sitten pääsemme perille sinne taivaan kirkkauteen, jossa ei enää ole mitään kipua, tai surua.. Kilvoitellaan perille asti ja pidetään tilivälit Herrankin kanssa lyhyinä. Ristin juurella on paras paikka syntisen ja kurjan, amen!