Kristittyinä suurin aarteemme on Jumalan lahjoittama vanhurs

[rita4]

Kristittyinä suurin aarteemme on Jumalan lahjoittama vanhurskaus
Olavi Peltola

”Totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä” (Jes. 53:4, KR38).

Kristittyinä suurin aarteemme on Jumalan meille lahjoittama Kristuksen vanhurskaus, uskon vanhurskaus. Jumalan vanhurskaana palvelijana Jeesus kantoi meidän pahat tekomme ja syntimme (Jes. 53:11,12). Hän antoi itsensä sovitusuhriksi (10). Tähän sanomaan uskoessamme (1) Jumala näkee meidät Jeesuksen vanhurskauttamina (11) lapsinaan ja taivaan perillisinä.

Tämä uskon vanhurskauden aarre on kuitenkin kätkettynä mitä vastenmielisimpään saviastiaan. Edelleenkin olemme luonnostamme Vapahtajamme jumalattomia vihollisia. Syvällä sisimmässämme asuu salainen viha Jumalaa kohtaan, ja teemme joka päivä syntiä. Se tekee murheelliseksi ja ahdistaa.

On ihmeellistä, että tämä syntisyytemme tunto ei estä meitä iloitsemasta Jumalan armosta ja rakkaudesta. Olemme vakuuttuneita siitä, että Jumala Kristuksen tähden ei lue meille syyksi syntejämme. Hänen edessään saamme kaikesta syntisyydestämme huolimatta vapauttavan tuomion ja hän antaa nytkin kaiken anteeksi alttiisti ja soimaamatta.

Jatkuvasti joudumme opettelemaan luottamusta siihen, että Jeesus kantoi Golgatalla myös meidän kipumme ja sairautemme. Hän kantoi ne, vaikka se ei ole muuttanut tilannettamme arkielämässä. Edelleen meitä vaivaavat monet kivut ja sairaudet ja edelleen käytämme lääkkeitä. Mutta eihän Jeesus Golgatalla kantanut myöskään syntejämme sillä tavalla, että ne olisivat hävinneet meistä. Joudumme jatkuvasti kärsimään niistä kuten kivuistamme ja sairauksistammekin.

Jeesus on ristinkuolemallaan poistanut kirouksen ja tuomion meidän synneistämme ja siksi myös kaiken sen varsinaisen pahan, mikä sisältyy kipuihimme ja sairauksiimme. Nyt ne ovat meitä rakastavan Jumalan käsissä olevia työkaluja, joita hän käyttää kohdallamme. Ehkä emme koskaan täällä ajassa tule ymmärtämään niiden tarkoitusta. Sen vain uskomme, että niiden kanssa olemme meitä todella rakastavan Jumalan hyvissä ja turvallisissa käsissä. Olemme hänen lapsiaan sairainakin.

”Hänen kätensä on lempeä ja laupias, se nostaa, se on antelias ja eläväksi tekevä - ja hänen kätensä on ankara, kurittava, haavoittava ja nöyryyttävä. Toisinaan kohtaamme toisen, toisinaan toisen, mutta ratkaisevaa on, että Jumalan rakkaus ohjaa niitä kumpaakin. Tapahtuipa meille mitä tahansa, hyvää tai ikävää, emme koskaan kohtaa muuta kuin Jumalan hyvyyttä ja armoa. Sillä tavoin hän on kääntänyt pahan hyväksi” (Leif Andersen).

Enää vain hetki ja niin olemme Jeesukseen uskoessamme kirkkaudessa. Silloin ovat poissa kaikki kipumme, sairautemme ja ennen kaikkea syntisyytemme.
-------------------------------------------------------------------------------------------

Laitan vielä tämän laulun lopuksi; Hän kantoi meidän sairautemme

[rita4]

On ihmeellistä, että tämä syntisyytemme tunto ei estä meitä iloitsemasta Jumalan armosta ja rakkaudesta. Olemme vakuuttuneita siitä, että Jumala Kristuksen tähden ei lue meille syyksi syntejämme. Hänen edessään saamme kaikesta syntisyydestämme huolimatta vapauttavan tuomion ja hän antaa nytkin kaiken anteeksi alttiisti ja soimaamatta.

Jatkuvasti joudumme opettelemaan luottamusta siihen, että Jeesus kantoi Golgatalla myös meidän kipumme ja sairautemme. Hän kantoi ne, vaikka se ei ole muuttanut tilannettamme arkielämässä. Edelleen meitä vaivaavat monet kivut ja sairaudet ja edelleen käytämme lääkkeitä. Mutta eihän Jeesus Golgatalla kantanut myöskään syntejämme sillä tavalla, että ne olisivat hävinneet meistä. Joudumme jatkuvasti kärsimään niistä kuten kivuistamme ja sairauksistammekin.

Jeesus on ristinkuolemallaan poistanut kirouksen ja tuomion meidän synneistämme ja siksi myös kaiken sen varsinaisen pahan, mikä sisältyy kipuihimme ja sairauksiimme. Nyt ne ovat meitä rakastavan Jumalan käsissä olevia työkaluja, joita hän käyttää kohdallamme. Ehkä emme koskaan täällä ajassa tule ymmärtämään niiden tarkoitusta. Sen vain uskomme, että niiden kanssa olemme meitä todella rakastavan Jumalan hyvissä ja turvallisissa käsissä. Olemme hänen lapsiaan sairainakin.

Jäin kuin miettiin noita sanoja ja ne puhuttelee minua, joka olen ns monisairas ja en ole parantunut läheskään kaikista sairauksistani, vaan ne kuuluvat arkipäivääni, niin kurjia kuin ne ovatkin, sekä elämääni rajoittavia. Mutta samalla noissa lauseissa on lohdutus, rohkaisu ja tulee kuin halu; vain nostaa pääni kohti Golgataa ja nähdä Herramme Jeesuksen Kristuksen kärsimykset vuokseni ja vuoksemme, sekä sen, ettei hän mennyt ristille vain poistaakseen meiltä sairauksiamme, vaan että pelastuisimme Hänen nimessään ja veressään, sekä saisimme Häneen uskomalla sekä syntejämme anteeksi pyytämällä: kaikki syntimme myöskin anteeksi, armon ja vapauden niiden taakoista, Hänen kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressään sekä nimessään. Hän, Herramme antaa syntimme anteeksi, kunhan vain näemme syntisyytemme, tunnustamme ne ja pyydämme niitä myöskin Häneltä anteeksi katuen, ei vain huulillamme, vaan: sydämestämme Katuen!

Hän käyttää totisesti meidän sairauksiamme myöskin ... sanoisinko työkaluinaan. Oletko rakas sairas uskonystäväni koskaan pysähtynyt miettimään sitä tosiseikkaa, miten Jumala käyttää kipujamme ja sairauksiamme myöskin tavalla ja toisella, josta myöskin syntyy lopulta siunauksiakin, kunhan vain suostumme hiottavakseen ja koeteltavakseen ja näin pyrimmekin jättämään itsemme, sairautemme, aivan kaiken elämässämme; Hänen rakastaviin käsiinsä, sekä hoitoonsa ja lopetamme omiin vaivoihimme tuijottamisen, murehtimisen, niissä rypemisenkin ja pyrimme sen mukaan kuin vain on suinkin mahdollista nostamaan katseemme kohden Golgatan veristä ristinpuuta, Jeesukseemme, joka voi niin tahtoessaan jopa toki parantaakin meidät, tai ainakin antaa tarvittavan voiman kestää niitä aina päivän matkan verran. Hän on luvannut olla kanssamme ja auttaa, johdattaa, vahvistaakin sekä rohkaista, vai emmekö pysty enää kuin näkemään Herraamme lähellämme, elämässämme ja apunamme? Onko terveys meille tärkeämpää, kuin sielumme tila sekä pelastuminen taivaan kotiin?

Hän, Jeesuksemme kyllä tietää; mitä jaksamme ja kestämme ja mikä on meidän parhaaksemme, vaikka me itse usein ajattelemmekin; ettei Jumala välitä, ei Hän kuule rukouksiamme, tai ettei häntä kiinnosta; miten me voimme, tai mitä edes jaksamme, kestämme, tms.. Kyllä Hän tietää ja välittää, ja Hän on kiinnostunut meistä, meidän jaksamisestamme ja itkee vuoksemme, säälii meitä, sekä suree kun meillä on vaikeaa ja kipuja, sekä seuraa hiljaa vieressämme meidän taisteluitamme ja jopa meidän epäuskoammekin; Hänen rakkauttaan meitä kohtaan ja apuaan asioissamme.. )(voi meitä kurjia). Olemme usein niin heikkoja ja tahdomme vain vaivamme pois, sen sijaan että; päättäisimme kestää Hänen avullaan ja Hänen voimassaan, pyytäen vain saada olla omanaan sekä lähellään sairaanakin;olla ja elää siinä Isän turvallisella kämmenellä, kuin pieni lapsi ainakin!

Niinpä, meissä on ja pysyy se kamala, ikävä: synti, syntitottumus; lihamme tahto, tietynlainen kuin nurina ja kapinakin Jumalaa kohtaan loppuun asti. Eikä meistä tule tässä ajassa koskaan valmiita, eikä täysin puhtaita, synnittömiäkään, viattomia, ehei! Meissä riippuu loppuun asti; synti, sekä oman tahtomme, ajattelumme, toiveidemme ym mukaan pyrkiminen elämään, ja Jumalan pitäisi usein meidän mielestämme totella meitä ja toteuttaa meidän toiveitamme, tahtoamme, eikä päinvastoin (onko tuttua?) Mutta eihän se nyt sillai mee, ei todellakaan, mutta aika usein minä ainakin kuin säikähdänkin sitä ajatusta, että: Jumalan pitää tehdä niin kuin Minä tahdon, koska en halua olla näin sairas, vaivanen, jne..Siitä ajatuksesta on tehtävä Heti parannus!

Ehkä sinä rakas kanssamatkaajani olet tässä asiassa jo valmiimpi ja suostuvaisempi, nöyrempikin kuin minä, mutta myönnä pois rehellisesti, että; Tahdot täysin vielä parantua (kukapa ei sitä haluaisi) ja sen tähden juokset , monienkin käsien alla hakemassa rukousta, öljyllä voiteluakin ja parantumista, lupauksia paranemisestasi. Minä en enää kuin jaksa mennä rukoiltavaksi ja yksi suuri tekijä siihen on myöskin se, koska Uskon Isän voivan niin tahtoessaan parantaa minut tässä ja nyt, ilman välikäsiä, toisten rukouksia, tms, vain Sanallaan! Puhuuhan Raamattu miten Jeesus paransi sairaita vain Sanalla. uskon Jumalan Sanan voimaan ja mahdollisuuksiin ja siksi tahdonkin vain jäädä eteensä, ja suostua tahtoonsa, tai ainakin pyrkiä siihen.. Minulle ei enää parantuminen ole se ns ykkösasia, vaan että; saan kerran olla ylösotossa mukana ja päästä kotiinkin asti, Jeesukseni luokse, nähdä hänet kasvoista kasvoihin sekä päästä elämään siellä taivaassa: kivutonta ja surutonta, iloista ja vapaata elämää kanssa toisten pyhien, ikuisesti. Halleluja!

Minä olen alkanut ajatella, niin kuin ajattelin vuonna -06 kun olin jo aivan varma etten parane koskaan niistä hirvittävän monista allergioistani, ristiallergioista, ym ja kun en pystynyt enää olemaan edes kesälläkään ulkona kuin 5min ja heti oli henki tukossa ja olin kuin kuolemaa tekevä.. Jouduin olemaan tosi paljon silloin rukouksessa ristinsä juurella, jotta jaksaisin ja kestäisin sen kaiken, vaikeankin ja sanoin jo Herralle aina rukoillessani; "Vaikka sairaana, polvillani kontatenkin, mutta perille aion päästä, jos en parane enää tästä koskaan!" Ja näin huomaan jälleen ajattelevani; Vaikka sairaana, kipujen runnellessa kehoani ja usein mielialaanikin, mutta perille asti aion taistella rukouksin ja pysyä ristinsä juurella; parannusta tehden, verensä pesua tarviten synnin ajatuksistani ja teoistanikin..

Room. 7:
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.

18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

2. Kor. 4:
6 Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.

8 Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat,
9 vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut.
10 Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.
11 Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.

12 Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä.
13 Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,
14 tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne.
15 Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.

16 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.