On olemassa jotakin suurempaa kuin parantuminen

[rita4]

”Sairaudesta parantuminen on ihmiselle valtavan suuri asia”, sanoo pyörätuolissa istuva amerikkalainen Jony Tada ja jatkaa: ”Mutta jos jäämme siihen, me menetämme sen parhaan, mikä Jumalalla on meille tarjona. On olemassa jotakin paljon suurempaa kuin parantuminen.”

Jony Tada oli runsas 10 vuotta sitten innokas sukellusharrastaja ja hän nautti vedenalaisen kasvi- ja eläinkunnan tutkimisesta. Kymmenisen vuotta sitten hänelle sattui sukelluksen aikana onnettomuus ja hän halvaantui.

Sen jälkeen hän sai parantumiselta vaikuttaneen kokemuksen. Sairaidenparantajan antaman näennäisen parantumisen jälkeen Tada joutui opettelemaan luottamista Jumalaan, joka ei aina paranna eikä aina varjele onnettomuuksilta eikä aina estä tai lievitä kärsimysten aiheuttamaa tuskaa.

Monet kristityt sanovat nykyisin: ”Jos vain luotat Jumalaan – todella luotat Jumalaan – niin sinä kyllä paranet. Toiset meistä kristityistä saattavat kiistää sen, että Jumala tällä tavalla palkitsisi terveydellä tai vauraudella ”todellisen luottamuksen”.

Mutta salassa saatamme toisinaan kuitenkin ajatella, että terveyden ja vaurauden saaminen on ehkä sittenkin mahdollista sille, joka tarpeeksi uskoo. Ajattelemme, että jos me uskomme kylliksi, rukoilemme riittävästi ja palvelemme Jumalaa runsaasti, niin pääsemme eroon sairauksistamme.

Mutta toisinaan musta epäilyksen pilvi heittää varjonsa tällaisten salaisten toiveittemme ylle. Ystävä, naapuri, läheinen omainen sairastuu syöpään tai joutuu vakavaan onnettomuuteen. Hyvän kristillisen kodin nuori tytär kuolee huumeiden yliannostukseen. Uskova ja tunnollinen liikemies joutuu konkurssiin, kristittyjen ihmisten avioliitto hajoaa. Missä meidän toiveemme silloin ovat? Missä on uskomme? Vielä enemmän: Missä on Jumala?

Jony Tada on kärsinyt neliraajahalvauksesta ja kroonisesta kivusta 10 vuotta. Nyt hän on saanut lääkäreiltä diagnoosin, jonka mukaan hänellä on rintasyöpä. Mutta Tada ei ole keskittynyt miettimään, mitä hänelle on tapahtunut ja tapahtuu, vaan miten kärsimykset vetävät häntä lähemmäksi Jeesusta. Hän sanoo:

”Vaikka näyttää siltä, että paljon asioita nyt nousee minun taakoikseni, yritän ajatella 1. Piet. 2:21 sanoja (jotka kuuluvat englanninkielisen käännöksen mukaan): ”Näihin kärsimykseen teidät on kutsuttu sillä kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja hän jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään.”

Kärsineen Kristuksen jälkien seuraaminen ei vie kristittyä ihmeisiin eikä Jumalan puuttumiseen elämän asioihin. Kärsineen Kristuksen jälkien seuraaminen vie kristityn usein kärsimyksen tuttavaksi.

Tada sanoo, että hänen sairautensa ovat avanneet hänelle ovia evankeliumista kertomiseen. Hän ymmärtää Jeesuksen sanat Joh. 14. luvussa niin, että hän sairaana voi tehdä juuri niitä ”suurempia tekoja” joista Jeesus puhui.

Tada on oivaltanut, että ”suurempi teko” ei ole ihme vaan se on Jumalan evankeliumin kirkastuminen. Sen suurempia tekoja ei Jeesus tehnyt eikä tee emmekä me voi mitään suurempaa toisille välittää.

Sarah Bailey (suom. ja ed. POM)

[rita4]

Tämä on koskettava kertomus. Kuinka äkkiä kaikki voikin muuttua terveydestä sairauteen, halvaantumiseen. Jopa kuolemaankin joskus. Mietin omia sairauksiani ja vaivojani, jotka ei näy ulospäin ja siksi toisten on hyvin vaikeaa uskoa minun olevan niin sairas kuin usein olen. Ja vaikka se näkyisikin ulospäin, niin sitä on nin vaikeaa kuitenkin itse kunkin mennä toisen paikalle, ns "housuihin" ja ymmärtää se kipu, tuska, murhe, ym..mikä toisella saattaa olla hyvinkin konkreettista. Laitampa tähän sydämelleni nousseen Raamatun paikan; Jes. 40:1-

Nyt on kuin muotia juosta vaikka keiden parantajien käsien alla parantumista hakemassa ja samoin on tämä ylipositiivinen menestysteologian opetus, että; kun vain uskoo tarpeeksi, niin voi parantua. Ja jos ei paranekaan, niin ei ole uskonut tarpeeksi paljon. Tällainen syyllistää ja ahdistaa aivan liian monia näiden oppien opettajien käsien alla käyneitä, jotka eivät olekaan parantuneet. Ja siksi toisekseen, tuollaista ei opeta Jumalan Sana, vaan ihmiset, jotka eivät välitä totuudesta, tai tunne Jumalan tahtoa, Sanaa..

Minäkin kerran erehdyin menemään erään veljen käsiin rukoiltavaksi jalkojeni takia, kun hänellä kuului olevan voima saada jalat kasvamaan. No joo, samat vaivat on yhä, ja olen siksi toisekseen tajunnut tämän veljen olevan mennari ja .. Mutta näitä on paljon, jotka ovat tehneet itsestään pikku jumalia ja sitten niitä juostaan katselemaan, kuuntelemaan ja niiden käsien alle parantumista toivomaan. Mutta mikä voima heidän kauttaan parantaa? Kysyn vain! Koska pimeyskin voi jopa parantaa..Ja siksi niin monet meneekin harhaan ja uskoo näitä Jeesus nimeä käyttäviä ja Raamattuaan heiluttelevia puhujia, vaikka heidän hedelmänsä paljastaa heidän seuraavan väärää voimaa.. Surullista.

Sitten olen käynyt eräänkin kerran edessä, rukousjonossa ja kaikki edestä ja takaa kupsahtelee nurin ja on oikein vastaanottajat, mutta minä seistä törötän paikallani. Onko minun uskoni heikko ja väärä, kun en kaatunutkaan, niin kuin toiset mätkähti takana olevan veljen käsiin? Jos Ja kun Jumala toimii Henkensä kautta, niin silloin EI kaaduta muuta kuin eteenpäin ja polvilleen. Ei tarvita veljiä selän taakse vastaanottamaan..Uskotko tämän? Joku paranee Jumalan voimasta ja kosketuksesta penkissä, kotonaan, ystävän luona, jne.. Ei tarvita rukousjonoja..

Olen joskus ajatellut, että Jos Herra antaisi minulle parantamisen armolahjan, niin vaikka voisinkin käydä puhumassa ilosanomaa, evankeliumia ja voisin koskettaa sairasta, niin mitään rukousjonoja en antaisi tehdä, vaan kaikki halukkaat alttarille polvilleen ja rukoukseen..Tai heikko polviset pysyköön penkeissään ja siihen rukoilija viereen kanssaan rukoilemaan..Tiedän siskoja, joilla on parantamisen armolahja, mutta kaikki ne vaan kerää porukkaa jonoon, pysty, tai vaaka, mutta jonoon..harmi!

Olen saanut ns syntymälahjana monenkinlaista vaivaa ja haittaa+ mitä on tullut elämän myötä lisää. Toki minäkin haluaisin parantua, mutta mutta.. Onko se Isän tahto, vaiko vain minun oma tahtoni? Taitaisi olla sit kuitenkin vain minun oma tahtoni, ei Isän, Herra yksin tietää. Koska olen kuin tajunnut jotain salaista ja syvää sairauksieni myötä.. Ja se on uskossa kasvamisen vaikeus ja ihanuus. Kun ei ole enään muuta kuin vain Yksin Jeesus Kristus, joka voi auttaa ja ymmärtää. ja silloin... pienin ja usein kyllä kivuliainkin askelin alkaa suostua Isän tahtoon ja kuin kuolla omalle; lihansa tahdolle, ja alkaa suostumaan ristiinnaulitsemaan lihansa ristille ja elämään vain niin kuin jaksaa, osaa ja miten kokee Jumalankin tahtovan, ei siis enää minä, vaan Jeesus Kristus minussa.. Room. 14:7-9 Ja Gal. 2:19-21

Olenhan minäkin saanut toki kokea parantumisiakin Jumalan kautta, mutta ne ovat tapahtuneet sairaalassa odottaessani uutta tarkempaa tutkimusta ja huokastessani Herran puoleen, että: "Jeesus, Auta minua!" ja siten lääkärit katsoo minua ja kollegoitaan silmät pyöreenä, kun kasvain onkin poissa, jne..Kyllä siinä kiitosmieli maistuu silloin. Mutta siltikään en enään kuin hae parantumisia, vaan vain saada olla Herran omana ja käytössään tällaisena kuin olenkin, omine vajavaisuuksineni ja ..Sanon vain; "Herra, Käytä Minua! Anna minun olla käytössäsi ja välittää, lohduttaa, rohkaista, kuunnella ja sairauksieni myötä olla antamassa tukea jaksaa samaa vaivaa sairastavien..jne"

Aina joskus Jumala parantaa, toki, mutta onko parantuminen tärkeämpää, kuin nöyränä ja kuuliaisena, vaikka sairaankin vaeltaminen uskossa Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen? Joskus Isä voi parantaa, jotta ihmiset uskoisivat Hänen yhä elävän ja toimivan. Herra antaa elämän ja Herra sen myöskin pois ottaa. Meidän tulee rukoilla sairaiden puolesta, jotta he jaksaisivat elää, ja että Herra ottaisi pois kipujaan..Ja jos on vielä jäljellä etsikkoaika, niin että ihmiset pelastuisvat ja saisivat kokea Jumalan todellisen välittämisen ja rakkauden, anteeksiannon, sekä tietenkin, että jokainen pääsisi kerran taivaan kotiin, kun on; elämänsä Jeesukselle antanut. Sillä, ilman Jeesusta ja uudestisyntymää ei ole taivastakaan, ei terveille, eikä sairaillekaan.. Siis kiirehdi rakas, sairastava ystäväni, jos et vielä ole Jeesuksen oma. Hän, Jeesus kutsuu jokaista pelastukseen..

1. Joh. 5:
2 Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä.

3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;

4 sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.

5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.

7 Sillä kolme on, jotka todistavat:

8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.

9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.

10 Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.

11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.

12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.

14 Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.

15 Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.

[rita4]

Näin juuri; On jotain suurempaa kuin parantuminen! Amen! Ja se jokin on sydämen rauha, halu elää lähellä Herraa Jeesusta, sekä saada palvella Häntä niillä lahjoilla, joita on saanut.

Olen sairas ja niitä on vain tullut (sairauksia) vuosien saatossa yhä vaan lisää ja lisää.. Ne vaikeuttavat jokapäiväistä elämää ja liikkumista, kaikkea arjessa. Joskus jopa puhumistakin ja ..Kyllähän mä silloin alussa kun niitä alkoi tulla niin omalla tavallaan kapinoinkin niitä vastaan; en tykänny, en halunnu ja kukapa niitä itselleen haluaisikaan; Ei kukaan. Jokainenhan me haluttais olla ja elää terveinä, vai mitä?

Mutta eipä minulta ole kysytty, että; "Haluanko selkääni hermovian, joka kyllä viime tipassa juuri ennen halvaantumistani leikataan, mutta joka jätti ikuisen säryn ja vaivan, ja haitan kävelyyni, nivelrikon, bronktiesian, tai kun sormet meni pilalle epäonnistuneissa rannekanava leikkauksissa; eikä niissä pysy mikään, eikä niillä pysty tekeen oikein mitään enää, kun vaivasenluu repii ja vääntää varpaita ja herättää öisin kamalaan kipuun, tai kun on ruusu korvassa, ja oli kasvohalvaus niin paha, että puhuminen on yhä vieläkin joskus vaikeaa, ym ym ym...

En edes viitsi laittaa ihan kaikkea. Ja näiden kaikkien kanssa on vain opittava elään ja oleen, tuleen toimeen. Ihmisen joka on aina ollut kova tekeen töitä ja jämtti, ehdoton, etten sanoisi jossain määrin jopa kunnianhimoinenkin työn laadun suhteen ja nopeuden suhteen..

Se, mitä olen oppimassa on juuri se tosiasia, ettei parantuminen sittenkään ole se tärkein juttu, vaan..: Oppia elämään ja olemaan lähellä veristä ristinpuuta, katsomaan Jeesukseen, nöyrtyä, kuolla itselleen ja maailman tarjonnallekin ja saada olla Hänen omanaan ja käytössään..Tulla pieneksi ja paljon Mestariani tarvitsevaksi aivan kaikessa! Olla edessään kipeillä polvillakin polvillaan ja vain kiittää, rukoilla, anoa, pyytää voimaa ja viisautta elää, jaksaa, kestää ja nähdä ihmisten saavan avun, sekä pelastuvan, uudistuvan, muuttuvan, jne.. Hallleluja! Kiitos Jeesus!

Sitten kerran taivaassa saan minäkin olla terve ja sinä rakas ystäväni. Kestetään tämä lyhyt matka ja turvataan kaikessa Jeesukseen; Hän ymmärtää, välittää, kuulee meitä kun huudamme ja auttaa, johdattaa, sekä vahvistaa!! Siellä taivaassa sitten saamme iloita ja kiittää, kun saimme olla seurassaan, ominaan, työssään ja kestää kivut ja vaivatkin, kaiken sen mikä nyt vielä meitä satuttaa ja mielemme pahoittaa..Hän, Jeesus, Poika Jumalan on kanssasi ja kanssamme! Kiitos Jeesus, Kiitti!

Birgitta Silvennoinen - Vie Maailman Murheitten Taa

[rita4]

Niin, jälleen olen miettinyt parantumista ja etten sanoisi parantumisen pakkoakin. Kun on itse tavattoman kipee ja sit kuule vieläkin pahemmista sairauksista, kuin mitä nyt itsellään on, niin se pakostakin laittaa pohtiin tätä elämää, miksi jotkut paranee ja jotkut taas eivät, jne..? Mikä on se asia, jonka takia Jumala parantaa toisia ihmisiä, kun taas toiset joutuvat kärsimään ja epätoivoisina ja ehkä joskus jopa kiukkuisinakin lopulta Jumalalle, kun Hän ei parantanutkaan, tai paranna jotakin läheistämme..

Niinpä?! Ja kuitenkin Jumala tietää ja tuntee, näkee, Hän kyllä tekee aivan oikeita päätöksiä, vaikka me emme tietenkään sitä kykene hyväksymään, saati ymmärtämäänkään. Se on meille ihmisinä ja lähimmäisinä hyvinkin vaikeaa käsittää, hyväksyä se jollekin kuitenkin parhaaksi ratkaisuksi. Tajuamme nuo päätökset mitä Isä sitten tekeekin kunkin kohdalla vasta perillä. Jos se enää silloin meitä edes kiinnostaa, kun olemme jo päässeet itse (jos olemme uudestisyntyneitä Jumalan lapsia), niin olemme päässeet kotiin, taivaaseen, iloon ja rauhaan, luo Jeesuksen..Voimmeko sanoa omalle kohdallemme; "Tapahtukoon sinun tahtosi Jumala kohdallani?" Entä, voimmeko sanoa sitä ääneen jonkun rakkaan ihmisen sairastuttua? Uskallan sanoa: ettei se ole aina ollenkaan helppoa.

Matt. 26:
36 Sitten Jeesus tuli heidän kanssaan Getsemane nimiselle maatilalle; ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Istukaa tässä, sillä aikaa kuin minä menen ja rukoilen tuolla".
37 Ja hän otti mukaansa Pietarin ja ne kaksi Sebedeuksen poikaa; ja hän alkoi murehtia ja tulla tuskaan.

38 Silloin hän sanoi heille: "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani".
39 Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: "Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä".

40 Ja hän tuli opetuslasten tykö ja tapasi heidät nukkumasta ja sanoi Pietarille: "Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa minun kanssani!
41 Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko."

42 Taas hän meni pois toisen kerran ja rukoili sanoen: "Isäni, jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, minun sitä juomattani, niin tapahtukoon sinun tahtosi".

43 Ja tullessaan hän taas tapasi heidät nukkumasta, sillä heidän silmänsä olivat käyneet raukeiksi.
44 Ja hän jätti heidät, meni taas ja rukoili kolmannen kerran ja sanoi samat sanat uudestaan.

Laitoin tuon meille kaikille hyvinkin tutun Raamatun paikan, jossa Jeesus kävi rukoustaistelua ja pyysi Isää ottamaan sen kaiken kamalan mitä Hän joutuisi kohtaamaan ja kivunkin ja kaiken pois, Jos se on mahdollista. Mutta ei niin kuin Hän tahtoi, vaan niin kuin Isän tahto oli.

Me voimme sanoa; "Tapahtukoon sinun tahtosi.." Mutta tarkoitammeko sittenkään ihan sitä, jos kova paikka tulisi eteemme? Sitä on hyvä meidän jokaisen miettiä ja kysellä itseltämme, tutkistella sydäntämme siellä turvallisessa Golgatan ristinsä juurella, kun pyydämme veren pesua syntiemme päälle, puhdistusta ja muutosta, apuaankin, ym.. Seisommeko sanojemme takana? Sillä on aivan turhaa sanoa, rukoilla noin, jos ei sitä oikeesti myöskin tarkoita. Mutta Jos emem sihen nyt kykene, niin voimme pyyttää Herraltamme Jeesukselta Kristukselta siihen voimaa ja viisauttaan, apuaan, ym tarvittavaa, jotta mekin voismme sen sanoa koko sydämellämme, sitä myöskin tarkoittaen; "Tapahtukoon Isä sinun tahtosi elämässäni, eikä minun oma, usein niin lihallinenkin ja mukavudenhaluinenkin tahtoni!"

Sairaus, sairastaminen, vakavatkaan sairaudet eivät koskaan ole mitään mukavia, helppoja kestää, saati ymmärtää, että; se on nyt mulla ja piste ja ikuisuusranta saattaa kohdata hyvinkin pian. Mutta kun katseemme on kiinnitettynä joka hetki Jeesukseemme ja tahdomme oppia tuntemaan Hänet yhä vain paremmin ja läheisemminkin, seurata askeleissaan tuli mitä sitten tulikin eteemme, jne.. Niin se on, uskon näin, kuitenkin se kaikkein paras tie. Kun tahdomme kirkastaa Jeesustamme elämällämme ja puheillamme, tms.. Ja sitten lähteä kotiin Isän luokse, jossa on kyyneleet pyyhitty pois ja on vain rauhaa ja iloa, ..Niin..?!

Minä elän jatkoajalla ja tiedostan, että se voi loppua ihan milloin vain, kun viimeinenkin päiväni siellä Jumalan kirjassa täyttyy.. En pelkää kuolemaa, mutta yhden kuitenkin tahdon; Saada olla Herrani käytössä juuri omana itsenäni, puutteineneni ja erikoisen luonteenikin kanssa, jossa tahdon vain sanoa lempi Raamatun lauseeni;

Fil. 1:
21 Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.
22 Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin.
23 Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi;
24 mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi.

Hymn - Old Rugged Cross

[rita4]

Sairaidenparantajan antaman näennäisen parantumisen jälkeen Tada joutui opettelemaan luottamista Jumalaan, joka ei aina paranna eikä aina varjele onnettomuuksilta eikä aina estä tai lievitä kärsimysten aiheuttamaa tuskaa.

Monet kristityt sanovat nykyisin: ”Jos vain luotat Jumalaan – todella luotat Jumalaan – niin sinä kyllä paranet. Toiset meistä kristityistä saattavat kiistää sen, että Jumala tällä tavalla palkitsisi terveydellä tai vauraudella ”todellisen luottamuksen”.

Mutta salassa saatamme toisinaan kuitenkin ajatella, että terveyden ja vaurauden saaminen on ehkä sittenkin mahdollista sille, joka tarpeeksi uskoo. Ajattelemme, että jos me uskomme kylliksi, rukoilemme riittävästi ja palvelemme Jumalaa runsaasti, niin pääsemme eroon sairauksistamme.

Olen nyt miettinyt tätä ihmisenä ja uskovana elämisenkin taakkaa, kun nuo kivut, sairaudet ovat palanneet moninkertaisina kroppaani ja samalla mieltänikin rassaamaan.. En tiedä, miksi Jumala sallii sairauksia, minulla ei siihen ole vastauksia, mutta jotain ehkä jo kuin varovaisesti ja salaa ymmärrän.. Ja se on; suostuminen Isän tahtoon, nöyrtyminen Jumalamme edessä, suostua myöntään: ettei pärjää, jaksa, osaa ilman Jeesusta, sekä alistumaan Sanansa alle tottelemaan, ja etsimään Herramme kasvoja, tahtoa, eikä enää sitä, mikä on vain omaa lihallista ja itsepäistäkin, vääränlaista tahtoamme..Jolla vain kapinoimme Jumalaamme vastaan ja olemme kuin pahankurisia lapsia hänelle.

Voi, kuinka suloista ja siunattua olisikaan tulla terveeksi, tai ainakin paljon vähemmäksi näitä kaikenlaisia vaivoja, jotka rajoittavat elämääni aika rankastikin. Minua itseäni ei ole oikein koskaan kauheesti kiinnostanut juosta parantajien käsien alla, se ei ole mun juttuni ollu, eikä tule olemaankaan, kiitos ei. Mutta monet, aivan liian monet juoksevat parantajalta toiselle, heidän käsiensä alla hakemassa Jumalan kohtaamista sekä parantumista. Mutta kuinkahan monet pettyvät, kun psyykkensä kautta muka tapahtuukin ihme ja olo paranee, mutta kohta se palaa entiselleen tai jopa monta kertaa pahenpanakin?

Pelkään pahoin, että näitä jokaisen rukoilijan käsien alta parantumista pyytäviä on todella paljon, jotka eivät vain siltikään parane. Ja pettyvät rukoilijoihin ja pettyvät Jumalaankin ja uskovat olevansa niin heikkoja tai huonoja, syntisiäkin ihmisiä, ettei Jumala edes tahdo parantaa heitä. Sielunvihollinenhan osaa käyttää hyväkseen ihmisen heikkoutta ja pettymyksiäkin ja saa siten hänet uskomaan, ettei Jumala edes tahdo auttaa heitä. Mutta se on vale, saatanan valhe, joka valitettavasti vain uskotaan aivan liiankin helposti monien pettymysten jälkeen; uskotaan sitä ääntä sydämellä... Kun sairaudet pysyvät, tai jopa vain lisääntyvät..

Mutta Jumala ei syytä, ei rankaise, ei ole rakkaudeton, tai vain ilkeä ja kuin nauti kun ihminen kärsii ja itkee, on sairas ja epätoivoinen, uupuu, masentuukin jo.. EI! Jumala on Rakkaus; Amen! Ja hänen suunnitelmansa meidän ihmisten ja uskovienkin kohdalla on usein ihan eri, kuin mikä se mahdollisesti on meidän ihmisinä; se meidän oma tahtomme, halumme, tai toiveemme, tms.. Hän yksin tietää: mikä on kuitenkin meidän parhaaksemme ja miten saada meidät tulemaan jälleen kuin lähemmäksi ristiä, huutamaan sydämestämme: uutta voimaa jaksaa ja olla jopa sairaanakin, mutta pelastettuna ja Jeesuksen seuraajana sekä ehkä jopa avuksi ja voimavaranakin, lohduttajana, tsemppaajana muille sairastaville, tms..Se onkin tosi tärkeä tehtävä!

Kaikella on kuule tarkoitus ja ei Herra tahallaan anna sinun kipuilla, sairastaa, masentua.. Ei Hän nauti ja iloitse kun sulla on vaikeaa, paha olla, kipuja, ja epäuskokin jo iskee, ehei. Vaan Hän kuule tahtoo saada sinut ymmärtämään sen totuuden, ettei me eletä tätä aikaa, tätä maailmaa varten täällä, EI! Vaan meillä on kotimme taivaassa ja siellä meillä on myöskin se meidän ihan oma paikkamme, tehtävämmekin ja siellä saadaan sitten olla lopullisesti ja ihanasti, onnellisina, terveinä kaikesta siitä, mikä vielä nyt vaivaa ja kiusaa, masentaakin meitä. Eiks oo kuule mahtavaa ajatella sitä?! Minusta ainakin on.

Lopeta juokseminen kaikkien käsien alla hakemassa terveyttä! Hän, Jeesus voi niin tahtoessaan parantaa sinut vaikka siinä istuessasi, jos se on Hänen tahtonsa. Ei siihen kuule tartteta parantamisen armolahjalla varustettuja uskovia, eikä mitään poppaskonstejakaan, jos ja kun Jumala tahtoo sinua kohdata ja auttaa. Hän odottaa vain, että sydämesi kääntyy kiitokseen, nöyrtyy ylpeydestään, katkeruudestaan ja anteeksiantamattomasta sydämestäkin, sekä suostuu olemaan vaikka sairaanakin, mutta silti onnellisena Jumalan lapsena Hänen käytössään, käytetävissään, koska Hän antaa siihen kyllä voimansa ja apunsakin, sekä; katsoen vain Jeesukseen, eikä enää itseemme, ja niitä miettien, surkutellen, .. Onnistuiskohan?

Mennari opettajat opettavat terveyttä ja että siihen tarvitaan vahva usko: höpö höpö sanon minä. Jumala ei edes ole luvannut koskaan, että meidän uskomme vahvuudella on niin suurta merkitystä, ja onko kellään edes niin vahvaa uskoa?? Siis niillä mennari opettajilla itselläänkään? Epäilen suuresti. Hei, kyllä me kuule ollaan kaikki heikkoja ja vajavaisia, ja ei ne teot osoita uskomme lujuutta, tai mitä muut uskovat meistä sanovat, tykkäävät, ei! Vaan se, kun tahdomme tulla jälleen pieniksi ja heikoiksi, sekä Paljon paljon Jeesustamme tarvitseviksi, jotka eivät jaksa, osaa, selviä hetkeäkään; jos ei saa olla lähellä Herraa Jeesusta ja katsoa Hänen armahtaviin, rakastaviin, sääliviin silmiinsäkin sekä tahtoen olla käytettävissään sen mukaan kuin Hän tahtookin meitä omiaan käyttää työssään, elovainioillaan, sielujen puolesta rukoilijoina, jne..

Voin puhua vain omasta puolestani, mutta kyllä minulla on ainakin tullut sellainen ajatus näiden lisääntyvien sairauksieni myötä, että: kaipaan jo kotiin sinne Herrani luokse. Mutta se aika mitä minulle onkin annettu täällä ajassa elää, niin en enää tahdo katkeroitua, olla vihainen kenellekään, vaan pyrkiä antamaan anteeksi, sekä pyytää Herraa: ettei anna katkeruuden juurikon enää päästä tekeen juuriaan sydämeeni, ja että voisin tällaisenani olla Herrani käytössä, käytettävissäänkin, Jos Hän vain tahtoo minua työssään tavalla tai toisella käyttää.

Ja olen siitä Hänelle kiitollinen, että kelpaan, vaikka tiedän ettei uskoni ole mikään vuorilinna tyylinen, vaan hauras ja heikko, vajaa.. Mutta kaipaan saada olla omanaan ja nähdä, kun sieluja pelastuu ja ihmisiä parantuukin silloin, kun Hän niin tahtoo. Minä, tai kukaan ihminen ei voida ketään parantaa, se on satavarma asia. Mutta me voimme rukoilla sairaidenkin puolesta ja koittaa kuin nollata sen mukana, kuinka sitten siinhen vain pystymmekin ja haluamme, ne meidän omat vaivamme..Niin ettei ne olisi aina kaikessa päällimmäisinä ja toisten on sit kuunneltava valitustammekin..vali vali ja aijai..

Mitä tahdon sanoa; Älä enää juokse parantajapappien käsien alta, tai siskojenkaan käsien alta ihan joka kokouksessa hakemassa terveyttä. Koska Jos ja Kun se on vain Jumalamme tahto, niin Hän voi niin tahtoessaan parantaa sinut vaikka juuri nyt ja tässä hetkessä, missä sitten oletkin.

Ja kun sinut voidellaan öljyllä ja veljet rukoilevat puolestasi Raamatun Sanan mukaan, niin on epäuskoa sen jälkeen enää mennä jonkun toisen käsien alta pyytämään parantumista. Oletko muuten koskaan edes pysähtynyt ajattelemaan sitä, että se on EPÄUSKOA JUMALAA KOHTAAN, jos sinun puolestasi on rukoiltu, voideltu öljylläkin ja siltikin vaan yhä vain juokset käsien alla hakemassa terveyttä, kun mitään ei tapahtunutkaan ja et parantunutkaan?! Ehkei Jumala vaan katsonut aiheelliseksi, tarpeelliseksi juuri nyt sinua parantaa. Ehkä sinun olisi tehtävä invertaario elämässäsi ja sydämessäsi, ja kysyttävä Isältä, jos on jotain pois pantavaa, muutettavaa, tms..? Älä loukkaannu sanoihini, mutta uskon että näitä hyvin harvat ajattelevat olevan jopa esteenä parantumiselleen.. Ja se totuus, jota on meidän kaikkien niin vaikea varmastikin edes uskoa, hyväksyä, niin on tämä, että: Jumala Ei paranna kaikkia, jotkut eivät parane täällä ajassa koskaan, vaikka he asuisivat rukoilevien käsien alla, tms..

Koitetaan tyytyä vain osaamme, sairainakin ja katsoa Herramme ja Vapahtajaamme ristillä, jossa Hän kärsi valtavat kivut ja tuskan meidän syntisraukkojen tähden, jotta meillä olisi kerran ikuinen elämä ja ikuinen terveyskin taivaassa. Hän on ylösnoussut Jumalan Poika, meidän Herramme ja Vapahtajamme; Jeesus Kristus, Auttajamme silloinkin, vaikka emme paranisikaan, Hänen maahan vuotaneessa Golgatan keskimmäisen ristin sovintoveressään on voimamme ja voittovoima: Amen!