Epäjumalien palveleminen jatkuu

[rita4]

Ehkä joku kirjoitukseni lukija katsoi tuota otsikkoa ja ajatteli että kirjoitan maista, joissa ihmiset yhä palvovat puita, kiviä, vuoria, eläimiä. Ehkä joku otsikon nähdessään ajatteli, että tuossa varmaan kirjoitetaan israelilaisten naapurikansojen harjoittamasta epäjumalanpalveluksesta vanhan liiton aikaan. Mitään tällaistahan ei kristikunnassa enää esiinny. Kuka meistä on nähnyt kristityn ystävän olohuoneessa kiven tai puuesineen, jota palvottaisiin? Ei kukaan. Ei epäjumalanpalvelu jatku kristikunnassa.

Mutta oletko pannut merkille, että Raamatun useimmin toistuva varoitus synnistä ei koske valehtelemista, ei juoruilua, ei haureutta, ei varastamista, ei tappamista. Synti, josta Raamattu useimmin varoittaa on epäjumalanpalvelus.

Kun apostoli Paavali muistelee tessalonikalaisten herätyksen aikoja hän kuvaa heille, ”kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalan tykö, palvelemaan elävää ja totista Jumalaa” (1. Tess. 1:9-10). Tilanne on näyttänyt siltä kuin ihmiset olisivat palvelleet joko epäjumalia tai elävää Jumalaa.

Mutta tällainen siirtyminen pimeydestä valkeuteen tai jonkun jättäminen ja toisen vastaanottaminen on vaihe, jonka jälkeen synti hiipien palaa taas elämään. Siksi esim. apostoli Johannes näki tarpeelliseksi kirjoittaa: ”Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia” (5:21).

Koska hän kirjoittaa ”lapsukaisille”, hän siis kirjoittaa uskoville, hän kirjoittaa Jumalan lapsukaisille. Hän kirjoittaa kristityille näin, koska hän tietää, että epäjumalanpalvelus löytää ajan myötä tiensä myös Jumalan lasten elämään ja sydämeen.

Epäjumalanpalvelusta ei harjoiteta vain pakanoiden parissa. Epäjumalanpalvelus ei ole jotakin, josta vanhan liiton Jumalan kansaa, juutalaisia, piti jatkuvasti varoittaa. Epäjumalanpalvelus tulee ihmisten sisältä, sydämestä, mistä kaikki paha ja väärä lähtee. Sen ”siemenet” kulkevat meidän mukanamme.

Epäjumalanpalvelus on jotakin, joka tapahtuu silloin, kun me asetamme Jumalan ja hänen Poikansa vierelle jotakin muutakin, joka on meille yhtä tärkeää kuin Jumala itse. Huomio siis kiinnittyy Jumalaan ja johonkin muuhun.

Otan yhden esimerkin. Eri puolilta maailmaa kuulemme toistuvasti uutisia siitä, miten tunnetuiksi tulleet raamatunopettajat, jotka ovat palvelleet usein suuria ihmisjoukkoja, jossakin elämänsä vaiheessa (muilta ja itseltäänkin salaa) ottavat Jumalan aseman kaltaisen aseman ja alkavat toimia niin kuin heillä olisi kaikki valta ja ikään kuin heillä olisi oikeus tehdä niin kuin he oikeaksi näkevät.

Voi kestää vuosia ennen kuin muut ihmiset huomaavat, että tällaiset opettajat ovat saaneet ihmisten keskuudessa palvotun julistajan aseman ja että heitä ihaillaan niin, että he jo itsekin ovat alkaneet palvoa itseään ja aikaansaannoksiaan.

Monia muitakin epäjumalanpalvelun muotoja on kristityillä, mutta tämä on yksi muoto, joka tuhoaa sekä palvelijan että ne, jotka häntä seuraavat. Kun puhumme epäjumalanpalvelusta, aloittakaamme asian syvemmän selvittämisen aina itsestämme ja omasta sydämestämme.

Ed Stretzerin kirjoitus lyhennettynä ja muokattuna. Suom. POM