Jumalanpelko
Lähetetty: 22.09.2021 13:11Juhani Karvinen
Jumalanpelko on harvoin käytetty sana kristittyjen keskuudessa. Tämä voi johtua siitä, että tälle sanalle on annettu negatiivinen, jopa pelottava merkitys. Kuitenkin se on yksi tärkeimmistä jumalasuhteen peruspilareista ihmisuvun alusta alkaen.
Vanhan liiton aikana jumalanpelko yhdessä lain ja uhrien kanssa muodosti oikean jumalanpalveluksen perustuksen. Se ilmensi ihmisen uskon laatua käytännön elämässä.
Job oli esimerkki miehestä, joka pelkäsi Jumalaa. Hän eli ennen Aabrahamia, ja hän ilmentää alkuperäistä jumalauskoa ennen Israelin valintaa Jumalan kansaksi: "Tämä mies oli nuhteeton ja rehellinen, pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa." (Job 1:1)
Katkeruuden ja luottamuksen välimaastossa
Job ei kuitenkaan ollut täydellinen ihminen. Kärsimyksen keskellä hänen ajatuksensa harhailivat katkeruuden ja luottamuksen välillä.
Välillä hän sai uskonotteen Jumalaansa ja sanoi:"Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. "(Job 19:25-27)
Kun Jumala lopuksi puhui kärsivälle lapselleen, Job näki kaiken uudessa valossa, sai uuden positiivisen jumalakuvan ja tunnusti Jumalan oikeamielisyyden.
Loppupuheessan hän totesi: " Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa." (Job 42:5-6)
Kristityn perushyve
Apostolien teoissa jumalaapelkääväksi kutsutaan pakanoita, jotka eivät olleet kokonaan kääntyneet juutalaisuuteen mutta uskoivat Jumalaan ja pyrkivät elämään hurskasta elämää.
Koska tämä termi tarkoitti heitä, sitä ei käytetty kristityist. Jumallaapelkääväiset eivät olleet useinkaan uudestisyntyneitä, ja he saattoivat juutalaisten yllyttäminä vainota kristittyjä. Kuitenkin jumalanpelko kuuluu myös kritillisyyden perushyveisiin.
Lyhyesti sanottuna kysymys on Jumalan rakastamisesta niin, että karttaa kaikkea, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista. Tällainen kristitty karttaa syntiä ja jos lankeaa siihen, puhdistautuu siitä parannuksessa ja uskossa Jeesuksen sovintovereen.
Pyhä pelko
Jumalanpelkoa kutsutaan myös pyhäksi peloksi, jonka valtaamana Nooa rakensi arkin perheensä ja eläinkunnan pelastukseksi (Hebr 11:7)
On vaikea kuvitella, että Nooa teki suurta työtään kauhun vallassa. Kyse ei ollutkaan tästä. Hänen pyhä pelkonsa oli Jumalan ilmoitukseen luottamista ja toimintaa sen mukaisesti.
Tämä täyttää uskon määritelmän täysimääräisesti: " Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." (Hebr. 11:1)
Nooa ei vain uskonut. Hän myös toimi eli ojentautui uskonsa mukaan.
Lähde; Ristin Kansa 8/2021
Jumalanpelko on harvoin käytetty sana kristittyjen keskuudessa. Tämä voi johtua siitä, että tälle sanalle on annettu negatiivinen, jopa pelottava merkitys. Kuitenkin se on yksi tärkeimmistä jumalasuhteen peruspilareista ihmisuvun alusta alkaen.
Vanhan liiton aikana jumalanpelko yhdessä lain ja uhrien kanssa muodosti oikean jumalanpalveluksen perustuksen. Se ilmensi ihmisen uskon laatua käytännön elämässä.
Job oli esimerkki miehestä, joka pelkäsi Jumalaa. Hän eli ennen Aabrahamia, ja hän ilmentää alkuperäistä jumalauskoa ennen Israelin valintaa Jumalan kansaksi: "Tämä mies oli nuhteeton ja rehellinen, pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa." (Job 1:1)
Katkeruuden ja luottamuksen välimaastossa
Job ei kuitenkaan ollut täydellinen ihminen. Kärsimyksen keskellä hänen ajatuksensa harhailivat katkeruuden ja luottamuksen välillä.
Välillä hän sai uskonotteen Jumalaansa ja sanoi:"Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. "(Job 19:25-27)
Kun Jumala lopuksi puhui kärsivälle lapselleen, Job näki kaiken uudessa valossa, sai uuden positiivisen jumalakuvan ja tunnusti Jumalan oikeamielisyyden.
Loppupuheessan hän totesi: " Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa." (Job 42:5-6)
Kristityn perushyve
Apostolien teoissa jumalaapelkääväksi kutsutaan pakanoita, jotka eivät olleet kokonaan kääntyneet juutalaisuuteen mutta uskoivat Jumalaan ja pyrkivät elämään hurskasta elämää.
Koska tämä termi tarkoitti heitä, sitä ei käytetty kristityist. Jumallaapelkääväiset eivät olleet useinkaan uudestisyntyneitä, ja he saattoivat juutalaisten yllyttäminä vainota kristittyjä. Kuitenkin jumalanpelko kuuluu myös kritillisyyden perushyveisiin.
Lyhyesti sanottuna kysymys on Jumalan rakastamisesta niin, että karttaa kaikkea, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista. Tällainen kristitty karttaa syntiä ja jos lankeaa siihen, puhdistautuu siitä parannuksessa ja uskossa Jeesuksen sovintovereen.
Pyhä pelko
Jumalanpelkoa kutsutaan myös pyhäksi peloksi, jonka valtaamana Nooa rakensi arkin perheensä ja eläinkunnan pelastukseksi (Hebr 11:7)
On vaikea kuvitella, että Nooa teki suurta työtään kauhun vallassa. Kyse ei ollutkaan tästä. Hänen pyhä pelkonsa oli Jumalan ilmoitukseen luottamista ja toimintaa sen mukaisesti.
Tämä täyttää uskon määritelmän täysimääräisesti: " Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." (Hebr. 11:1)
Nooa ei vain uskonut. Hän myös toimi eli ojentautui uskonsa mukaan.
Lähde; Ristin Kansa 8/2021