ilosanoma.munfoorumi.com

Olen nyt joutunut miettimään tosi paljon sitä sanontaa, kun joku sanoo itsellään olleen rankan elämän ja on sentähden niin rikkinäinen tms..

Mitä me itsekukin sitten pidämme ns "rankkana elämänä?" Mistä syntyy tuo ajatus/sanonta? Tiedämme ja olemme kuulleetkin, sekä lukeneet heistä joilla on lapsuudessa alkoholisti isä, tai vanhemmat, tai vanhemmat ovat kuolleet kun on ollut pieni ja joutunut vieraaseen perheeseen asumaan ja elämään, tai jopa lastenkotiin.. Koska lapsuudestahan nuo psykologitkin ja muut mielenterveyden auttajat hakevat syitä elämän haaksirikkoon ja ongelmiin, mielenterveyteen ym..

Ja sieltähän ne haavat yleensä saadaankin, siis lapsuudesta. Mutta ei aina kuitenkaan ole niinkään, vaan se vain kovin helposti mielletään vain ja ainoastaan sieltä tuleviksi ongelmiksi ja hankaluuksiksi kun aikuisena on paljon kaikenlaista ongelmaa elämässä, jota ei enää kuin kestä, kärsi, vaan sairastuu..

Olen peilannut asioita omaan elämääni ja minullahan voi sanoa, että jos jotain onkin tullut elämään, niin se kaikki on alkanut lapsuuden traumoista, hylkäämisestä, väkivallasta, ja kun en ollut edes kuin kelvollinen perheeseemme jäseneksikään ja sen myötä on sitten ongelmat kuin vain jatkuneet ensimmäisen avioliittoni myötä ja toisenkin avioliittoni myötä. Ja nyt olen tässä, niin kuin jossain lukee; Olet tässä! Niin minäkin olen nyt tässä ja mietin elämääni ja jonkin verran menneisyydenkin traumoja kokonaisuudessaan. Noh; Löytyyhän sieltä itsetuhoisia vuosiakin ja montaa muuta kurjaa, mutta kaiken kaikkiaan huomaan sitä miettiessäni olevani aika vahva persoona sekä vaikeuksien sietokykyni on kehittynyt vaikeuksien myötä ja vain kuin vahvistunut. En tiedä, mut niin kuitenkin koen?

Minulta on kuollut monia omaisiani ja onhan ne aina kovia kokemuksia, varsinkin kun nuorin ja vanhin siskoni kuolivat nuorina onnettomuuden kautta molemmat. Tosi monissa hautajaisissakin olen joutunut käymään elämäni varrella. Mutta kun kuulin vasta eräältä uskovalta että hänellä on sentähden rankka elämä ja sen takia mielenterveys heittelee ja on vaikeaa kun on menettänyt niin monia omaisiaan kuoleman kautta.. Niin jäin kuin miettiin, että: Mikä on se; millaisena ja mitä me pidämme ns rankkana elämänä?

Onko se syy sairauksiin, kun on menettänyt omaisiaan? Vaiko se kun on hakattu, haukuttu, hylätty, vihattu, petetty jne.. Kun kuulin, että, psykiatrinsa oli sanonut hänellä olevan nyt niin vaikeaa kun on niin rankkoja kokemuksia takanaan, eli omaistensa kuolemia, niin..? Koska on ollut hyvä ja turvalinen lapsuus, nuoruus, on ollut rakastettu jne... Ja on aina saanut aivan kaiken mitä onkin sitten halunnut.. Niin..?

Jäin vain miettimään, että: Miksi ei voida ajatella ja sanoa, siis amattiauttajatkin, että kuolema vain kuuluu osana tähän elämään: syntymä ja kuolema.. Onko jo niin vieraannuttu näistä elämän perusasioista, koska kukaan ei ole vielä jäänyt tänne..Ja kaikilla meillä on se oma aikammekin täällä, eikä sen yli vain päästä, vaikka se onkin aina omaisille kova paikka, kun rakas ihminen kuolee. Mutta meille uskoville sen pitäisi olla iloinen asia kun joku kuolee uskovana ja pääsee Jeesuksen luokse, kotiin.

Ja onko se huonompi asia jos tottuu saamaan kaiken mitä haluaa ja koskaan mistään ei kielletä? Minusta on, koska sitten ei kestetä elämän mukanaan tuomia vaikeuksiakaan, vastoinkäymisiä, ym..Vaan eletään kuin itsesäälissä rypien. HM? Ja sieltä itsesäälin suosta ei muuten sit pääse pois, jos ei vain kuin päätä alkaa katsoa Jeesukseen ja katsoa vaikka toisiinkin kärsiviin, ettei ole ainoa jolla on vaikeaa, jne..

En moiti ketään tällä, vaan mietin vain miksi ei kestetä kun kaikki ei meekkään oman mielen mukaan? Ja kuitenkin uskovina eläessämme olemme yhä vain enemmän sen tosiseikan edessä, että vihollinen vain lisää voimiaan ja koittaa saada meidät Herran omatkin lankeamaan, tai surkutteleen itseämme ja väsymme, uuvumme, emme jaksakaan taistella, ottaa sotavarustustamme joka päivä päällemme. Ehkä hengellinen elämämmekin tarvisi piristysruiskeen ja uuden voiman.. Mehän olemme Jeesuksen seuraajia ja meille tulee samat jutut kuin oli Jeesuksellakin eläessään maan päällä. Ei toki niin rankkoina kuin Hänellä oli, mutta sinnepäin kuitenkin ja vain ja ainoastaan; rukouksen ja Raamatun lukemisen kautta, sekä uskovien yhteyden avulla me kestämme ja pysymme valveilla, pystyssä.

Tuetaan toisiamme ja rukoillaan toistemme puolesta, sekä rohkaistaan katsomaan vain yksin Kristukseen Jeesukseen, ei enää itseemme. Voittopalkintomme odottaa meitä taivaassa ja palkka..

Otan vielä jotain tuosta otsikosta. Olen nyt kuin joutunut sitä miettiin ja kohtaankin, niin omalta kohdaltani, kuin toisenkin rikkinäisen ja rankan elämän eläneen elämän kautta ja sen myötä tulleen käytöksen myötä mitä on elämä kaikkineen isolla Eellä. On selvästikin melko vaikeaa ihmisille ja jopa uskovillekin tajuta miten vaikeaa on enää luottaa toiseen ihmiseen, kun itsellään on ollut vaikeita ja raskaita kokemuksia takanaan sekä hylkäämistä, pettämistä, väkivaltaa, tms.. Ne aina jättää jälkensä, enempi tai vähempi.

Mutta rukousten kautta alkaa kuin tajuta niin itseään kuin omaa käytöstäänkin, kuin myöskin sen toisenkin käytöstä. Mutta siihen aina tarvitaan itsetutkistelua ja täytyy sulkea myöskin korvat muiden puheilta..Koska olen joutunut kuin huomaamaan, että on aina myöskin niitä, jotka luulevat tietävänsä asiat paremmin kuin itse tietää, tai osaa toimia tai olla toimimatta. Varoittajia ja neuvojia aina riittää: valitettavasti, ja jos neuvoissa ei oteta ollenkaan huomioon, kuin varoittajien ja neuvojien omia mielipiteitä ja ajatuksia. Mutta ei asianomaisen ajatuksia ja toiveita, tms, jota varoitetaan ja tahdotaan neuvoa, niin ollaan aikalailla metsässä silloin..

Se, joka ei tiedä, tai edes halua ymmärtää miten hidas prosessi on parantua menneisyyden haavoistaan, niin olisi ehkä sittenkin vain parempi ettei edes yritä alkaa oppaaksi rikkimenneelle ihmiselle, vaan ja ainoastaan jäädä rukoileen asianomaisen parantumisen sekä vahvistumisen, pärjäämisen ym puolesta. Edes toinen rankan elämän elänyt ei sittenkään tahdo kuitenkaan ymmärtää sen toisen eritavalla rikotun taustoja tai käytös häiriöitäkään. Jotain me ehkä voimme kuin käsittää, ymmärtää, mutta kun me kaikki olemme yksilöitä ja taustoimme riippuen ym me ajattelemme ja suhtaudumme kuitenkin aika sokeasti sen toisenkin elämän tyyliin, ajatteluuun ja käytökseen, jolla on taas olutkin erilailla rankkaa menneisydessään.. Niin uskallan sanoa ettei sitä osaa mennä sen toisen paikalle, oli sitten uskossa tai ei. Eikä edes kauheesti auttaakaan sitä toista, vaan voi jopa vain pahentaa asioita kun luulee jo tietävänsä miten pitää elää, toimia, tms..

Rukoillaan, siunataan, ollaan rinnalla ja välitetään, ollaan korvana, olkapäänä, eikä syytetä, tai syyllistetä sitä toista mistään, vaan luovutetaan hänetkin rukoustemme kautta ristin juurelle, saamaan veren pesun, sekä anteeksiannon ja kokemaan Jumalan ihmeellisen ja ihanan rakkauden tunteenkin, avun ja kaiken tarvitsemansa, että hän jaksaa vaeltaa tätä elämää eteenkinpäin. Hymy on parempi, kuin tiukka sana, moite, edes hyvältä kuulostava neuvo..

Olen jälleen miettinyt omaa elämääni ja miten paljon se kaikki mitä olen läpikäynyt niin lapsuudessani kuin edellisisssä avioliitoissanikin vaikuttaa yhä elämääni, sekä käytökseeni, suhtautumiseeni asioihin ja ihmisiiinkin? Ja myönnettävähän se on, että kaikki se vaikuttaa varmaankin loppuun asti melkolailla, vaikka paljon onkin poistunut ja muuttunut, kuin pehmennytkin tavallaan, niin ettei se enää kolahda niin rajusti. Mutta kuitenkin huomaan miten sit jossain vaiheessa se kaikki aivankuin ryöpsähtää ns silmilleni ja muistan asioita, joilla mua on satutettu ja huomaan alkavani toimia etten enää joutuisi samaan tilanteeseen.. Väsyneenä ja kipeenä varsinkin huomaan olevani heikoimmillani lihani kanssa..

Kyllähän menneisyys tavallaan kuin unohtuukin ja jää kuin vain muistoksi (aika kultaa muistot, sanotaan), mutta kuitenkin jokin asia, ihminen, teko, sana tms saattaa aukasta, kuin laukaista ja nostaa kivun vieläkin, kun ne kipeät haavat ja mustelmat alkavat taas muistuakin mieleeni, se, miten ne oli vaikeita aikoja, asioita ja kivuliaitakin, jolloin huomaan puolustautuvani ja kuin tuovani julki, etten enää suostu loukattavaksi, alistettavaksi, hylättäväksi, tms.. Ja vaikka Herra Jeesus onkin hoitanut kipeitä ja syviäkin haavojani ihanalla taivaallisella balsamillaan, niin kyllä sitä vain huomaa olevansa loppuun asti kuitenkin; arka, pelokas, sekä raadollinenkin ja liha tahtoo vaan... halus tai ei, niin se tahtoo kuohahtaa, joka taas aiheuttaa vain lisää ongelmia ja rikkeitä ihmissuhteisiin. Ja sitten taas ollaankin "yllätys yllätys" kiusallisessa tilanteessa, kun lihantahto sai nostaa päätään ja sit tulee sanottua sitä, mitä saa sitten katua ja hävetä, jopa itkeä omaa typeryyttään, sanojaan.. ja sit koittaa pyydellä anteeksikin, sopia, jne.. Voi voiih!

Mutta yhden asian olen jo alkanut kuin oppia, ja se on: Rukoukseen meno, kun tulee jotain ikävää, tai sielunvihollinenkin on päässyt auttaan, rikkoon ihmissuhteita tai jotain muuta ikävää on tapahtunut. On siis viisainta ja parastakin vain pyrkiä menemään heti rukoukseen ja jutteleen Herralle asioita ja tunteita, kiukkua, ym.. Mutta kyllähän sitä vaan yhä vain kuin hoksaa miten vaikeaa on suostua meneen rukoileen, ei se taho vaan onnistua edelleenkään... Sitä ei vain taho sitten millään Heti mennä, vaan pitää saada ensin kuin kiukutella ja olla pahoilla mielin, kun tilanne, toimintamme voisi olla toisinkin... Elikkäs, suostua, nöyrtyä, pyytää ristin verensä voitto voimaa kyetä taas kerran antaan anteeksi, sekä pyytää anteeksikin, tai vain sopia, yrittää unohtaa, sekä nähdä ettei mitään niin vakavaa ole edes tapahtunutkaan, kuin miltä se siinä hetkessä mahdollisesti tuntui tai näytti olevan. Sitä tahtoo vain kuin antaa lihan möyrytä ja itkunkin tulla, suuttua, loukkaantua ja vain päättää olla antamatta anteeksi, tai itse pyytää anteeksi.. Voi minua kurjaa Jumalan lasta, uhmakasta pikkukakaraa..

Jaak. 4:
1 Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
2 Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
3 Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.

4 Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
5 Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?

6 Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
7 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.

8 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.
9 Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.

11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?

Matt. 5:
21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.

25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.