Vaikeita puheenaiheita..

[rita4]

Oletko koskaan puhunut jollekin niistä elämääsi kohdanneista vastoinkäymisistä ja ihmissuhde ongelmista, lapsuuden aikaisista vaikeuksista, tms? On vaikeaa avautua ja kertoa asioistaan kenellekään, niin ettei joutuisi pilkan, ivan, tai väheksymisen, syytösten leimaamaksi. Kuinka vaikeaa onkaan ihmisten mennä toisen rinnalle ja koittaa edes ymmärtää sitä, jolle elämä ei ole ollut ns suosiollinen tai helppo paikka elää.. koskaan.

Uskon, että meillä kaikilla, tai ainakin useilla on niitä haavoja, ehkä katkeruuttakin, tai kuin kammoa kun aletaan puhua jostakin aiheesta, joka koskettaakin läheltä, syvältä ja riipaisee omien haavojen ja menneisyytensä takia. Minulla ainakin on ja kehtaan sen rehellisesti myöntääkin. On asioita, joista olen koittanut aina joskus kuin kertoa ihmisille, jotta he jotenkin edes voisivat käsittää, mitä kaikkea olenkaan joutunut läpi elämässäni käymään ja kestämään: ihan vauvasta tähän päivään saakka. Mutta hyvin, hyvin harva haluaa edes kuunnella, tai sitten he eivät vain osaa kuin suhtautua siihen mitenkään ja siksi mieluimmin vaihtavatkin puheenaihetta, tai ainakin tulevat hyvin vaivautuneeksi. Ymmärrän sen hyvin. Mutta uskon yhä siihen, että: puhumalla, tai sitten kirjoittamalla voi monikin ihminen kuin paremmin käsitellä vaikeitakin asioitaan ja saada niihin siten kuin etäisyyttä, selvyyttä, pois mielestään saamistakin, tms..

Minä itse tiedän, että: minua on riisuttu ja koeteltu, jotta Jeesus voisi tulla läheisemmäksi ja rakkaammaksi/tärkeämmäksikin ja se koulu on ollut ja tulee olemaankin kova tie. Ja näin varmastikin on monilla, ja jopa ihan kaikilla uskovilla ihmisillä, jos vielä maailmassakin elävillä. Ja sehän ei koskaan tunnu kivalta lihassamme, eikä mielenkään tasolla useinkaan, kun haavat alkaa aukeamaan ja sattuu.. Tai kun niitä haavojamme aletaan puhdistamaan ja parantamaan. Mutta se on välttämätöntä, että; kaikki kuin paljastetaan ja tuodaan valoon, jotta meidät saataisiin näkemään se totuus: Ettei meillä ole mitään ilman Jeesustamme ja emme selviä, osaa, jaksa ilman häntä. Vaan kaikki hyvä tulee Valkeuksien Isältä meille. Ja vain nöyrtymällä, suostumalla, kuolemalla lihamme tahdolle; sen voimme saada, kun suostumme Savenvalajan pöydälle hiottavaksi/ muuttumaan... Tai sitten meidät kuin nostetaan jopa sinne Savenvalajan hyllyllekin, kuin odottamaan sitä aikaa, hetkeä, kun Herramme jälleen ottaa meidät sieltä hyllyltä pois ja alkaa muovata meistä uutta astiaa Hänen tarkoitustaan varten. Mutta silloinkaan emme ole yksin, emmekä hylättyinä, vaikka joudummekin sinne ns hyllylleen odottamaan seuraava työvaihetta, vaan hän kyllä muistaa meidät ja johdattaa, auttaa meitä siinäkin vaiheessa, kunnes tulee aika lähteä kuin uuteen tehtävään, kun astiaa on jälleen muovattu; uuteen uskoon ja paranneltu, vahvistettukin, tms..

Monet eivät tahdo ymmärtää sitä, että; Herra saattaa nostaa jonkun pois palvelustehtävästäänkin jopa, jotta hän voisi hioa ja kasvattaa, opettaa siellä yksinäisyydessä sitä lastaan siihen; mikä on Hänen suunnitelmansa ja tahtonsa. Siellä saattaa olla sitä väärien asenteiden pois laittamista ja muuttamista, eli toisin sanoen; lihan tahdon kuolettamista, ristiinnaulitsemista, Jeesukseen katsomisen oppimista, kärsivällisyyden ja anteekisannon, sekä rakkaudenkin näkemistä, oppimista, ja sitä, mikä On Isän Jumalammekin tahto; minua, sinua, meitä kaikkia kohtaan ja mikä on vain omaa tahtoamme ja ajatteluamme, ei Herramme tahdon mukaista, niin sen on väistyttävä, kuoltava, tms... Siellä voi olla myöskin totuuden ja vääryyden paremmin näkemistä, sekä sen erottamiskyvyn kehittymistä, että: Mikä on valheoppia/valheen opettaja ja mikä on Herrammekin tahdon ja Sanan mukaista opetusta ja toimintaa, ym.. tosi paljon sielloin siellä yksinäisyydessä kuitenkin tapahtuu koko ajan ja uskova joko muuttuu, nöyrtyy, suostuu paremmin Herramme käyttöön, jos hän ei katkeroidu, tai jää anteeksiantamattomuuteen..joka sitten ei kyllä kasvata ketään uskossaan, päinvastoin.

On niin helppoa arvostella, syyttää, syyllistää, moittia, tuomitakin toinen uskova sen mukaan: mikä on jonkun uskovan ihmisen oma ajatus, ymmärrys; uskossa elämisestä ja siinä mikä on hänen mielestään: Herramme tahtokin uskovia, omiaan kohtaan. Mutta kuinka vaikeaa on niin monille tajuta, että: Jumala voikin ottaa kuin pois muiden seurasta saadakseen opettaa uskovaa, siellä poissa juhlakansan humussa ollen, siis srk yhteydessä käyden..Kun uskova jää aivan yksin ja kukaan ei käy, kysy perään, välitä, vaan käännetäänkin selkä, hylätään ja juostaan jopa pakoon ja vältellään, halveksutaan, ym..?! Hyvin monille näyttää olevan kuin syntiä jäädä pois srk elämästä, ja kuitenkin se onkin voinut olla Herramme päätös ja tahto, saadakseen siellä rauhassa opettaa omaansa; Kuka on numero 1 ja keneen meidän tulee vain uskoa ja katsoa, luottaa, turvata. Eli; Jeesuksen Kristukseen, ei itseemme, ei toisiin ihmisiin, parhaimpiinkaan, Ei! Vaan vain yksin katse Golgatalle ja Jeesukseen! Niin ettei jäljelle jää kuin vain yksin Jeesus Kristus, joka saa täyttää meidän sydämemme ja mielemme Hengellään ja johdattaa tahtonsa mukaan meitä..Niin kuin Hän tahtoo, eikä niin kuin me itse tahdomme, tai jotkut muut määräävät, ehei.

On helppoa elää uskoaan todeksi kun on uskovia ystäviä: livenä. Mutta jos niitä ei olisikaan, niin mitenkäs silloin ajan tullen kävisi? Alkaisiko usko heiketä, rapistua ja maailma tullakin jälleen rakkaammaksi, tai katkeroitua, tms? Sitä voisi olla jokaisen sormella osoittajan hyvä miettiä henk koht, että: Miten itse sen kaiken kokisi ja kestäisi, ja pysyisikö siltä uskossaan lujana ja yhä vain lähempänä Herraansa eläen, jossa risti ja ristin sanoma tuleekin yhä vain rakkaammaksi ja tärkeämmäksi, sekä Hänen tahtoansa kysyen ja siinä pysyenkin.?

Ja palaan tuohon alkuun, sillä: Jumalahan on tiennyt ja tuntenut meidät jokaisen jo ennen kuin edes synnyimmekään tähän maailmaan. Vai mitä? Ja hän on siis tiennyt millaiseen perheeseen synnymme, sekä millaista on elää siinä perheessä ja varttua aikuiseksi siinä. Olemmeko toivottuja, vaiko emmekö ole. Saammeko rakkautta ja hyväksyntää, vai emmekö saa, jne? Mitä on nuoruudessamme, aikuisuudessamme ja miten silloin elämme, kenen kanssa ja millaista elämää on esim avioliitossamme, tms.. Aivan Kaiken hän on jo tiennyt ja tietää.

Ja miksihän onkin niin, että; Ne, joilla on ollut vaikea lapsuus, ei ole saanut rakkautta, hyväksyntää, ei ole päässyt äidin, isän syliin koskaan, tai on vaikeaa koulussa, avioliitossaan, tms.. Niin juuri heitä Jumala tahtoo sitten ajallaan käyttää työssään. Ja heitä hän kuin saattaa jopa kasvattaa siellä yksinäisyydessäkin. Koska hän tietää, että: Sellaiset, kuin paremmin kestävät jopa sen; Hylkäämisen ja yksinkin jäämisen tuoman surun ja murheen, tuskan ja oppivat siten huutamaan avukseen Vapahtajaansa, sekä oppia myöskin luottamaan ja turvautumaan vain Yksin häneen, Jeesuksemme; jolla riittää rakkautta, ymmärrystä lohdutusta, anteeksiantoakin ym.. Ja näin saa kuin kasvaa ja vahvistua uskossaan ja olla Herransa käytössä, kun sen aika on.

Ap. t. 2:
25 Sillä Daavid sanoo hänestä: 'Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi.
26 Sentähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa;
27 sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.
28 Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.'

2. Kor. 1:
3 Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,
4 joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.

5 Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta.
6 Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva,
7 koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta.

[rita4]

Sellainen ajatus nousi jälleen kuin mieleeni, että: Miten vaikeaa on puhua siitä, miten kukin suhtautuu Raamatun totuuteen ja elääkö sen mukaan, vaiko maailman, tai jopa oman tahdon tiellä, jossa on vain usko siitä, että: kaikki on kunnossa.. mutta onko sittenkään? Hyväksyykö Jeesus meitä takaisin tullessaan mukaansa?

Peräänkuulutan jälleen kerran anteeksiabntamisen ja pyytämisenkin tärkeyttä, sekä menneiden asioiden hylkäämistä, unohtamista ja lähteäkin vain uusin mielin ja voimin Yhdessä viemään evankeliumia kansoille.. Miksi roikkua menneissä jutuissa ja pysyä niistä niin riippuvaisena ja kiinni, muistellen niitä aikoja ja asioita, ettei voida eikä edes halutakaan olla yhtä, saati tehdä työtä elovainioilla yhdessä? Ei kuin välitetä, tai sitten vain ei ymmärretä edes, miten oma inho, viha, anteeksiantamattomuus, näkemys jostakin uskovasta, sen toiminnasta, puheista, kirjoituksistaan, tms on pimittänyt Herran antaman näyn; olla yhtä, jotta maailmakin tuntisi meidät omikseen?? Se on minusta sielunvihollisen harha ja ansakin, jottei uskovat tekisi yhdessä työtä ja olisi yhtä, huono muistisia menneistä, ja hyvä muistisia Herran tahdosta omiaan kohtaan. Tätä jälleen pohdin, Missä on halu sopuun ja anteeksiantoon, rauhaan ja yhteiseen työnäkyynkin?

[rita4]

Olen nyt pohtinut erästä asiaa aika pitkäänkin ja monet kerrat siihen kuin joutunut törmäämänkin. Ja en nyt sit oikein tiedä, että passaako siitä edes ääneen puhua ja ovatko muut sellaista huomioineet tässä ajassamme...?

Se, mihin joudun vähän jo liiankin usein, siis kuin törmään ja jota en kertakaikkiaan pysty ymmärtään, tai edes hyväksyyn on; vihanpito, kielteinen asenne kun haluaa puhua, kirjoittaa, tuoda, antaa toiselle jotain hyvää, siis tuoda toiselle hyvää mieltä, tai rohkaista. Ja Luulee tuovansa toiselle iloa, hyvää mieltä, rohkeutta, lohdutusta, tms. Siis, Vain kuin: VAIN LUULEE!? Niin saakin kylmää vettä vain niskaansa ja suuttumista, vihapuhetta, välttelyä, välinpitämättömyyttä, kiittämättömyyttä, niin kuin ois se kamalin ihminen maailmassa ja kaikki; selän kääntäminen, tms, niin vain sen takia, että: huomioi toisen ihmisen tarpeet, tai arkuuden, yksinäisyyden, tai uskaltaa olla Herransa käytössä sellaisena kuin on, sekä ehkä saa sanoja taivaastakin, jotka on koeteltu rukouksessa ja ajan kanssa, tms..

1. Tess. 5:
11 Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.
12 Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä,
13 sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne.

14 Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan.
15 Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille.

Näin sanoo Jumalan Sana ja näin meitä siskojakin kehotetaan elämään eikä vain pelkästään veljiä ja toimimaan Herramme tahdon mukaan, Sanansakin mukaan ja rakastamaan ja huomioimaan kaikkia jos mahdollista. Onnistuuko? No eipä useinkaan, se on rehellisesti kyllä myönnettävä, vaan eteen saattaa tulla jokin syy miksi emme muka halua, tai vain kuin pysty olemaan ystävällisiä, sisarellisia, veljellisiä, tms..Tuttua varmaankin meille kaikille, koska olemmehan siltikin yhä vielä kovinkin vajavaisia ja lihallisia, herkkähipiäisiäkin, tai katkeria, kateellisia, tms.. Minä ainakin tunnustan sitä olevani aivan liiankin usein, siis em.

Mutta kun ns maailman ihmiset tekevät meitä kohtaan jäynää, puhuvat pahaa, halveksuvat, ym, niin sehän on kuitenkin aika normaalia, koska heissä vielä asuu se väärä henki, pimeyden henki, joka vaikuttaa ja johtaa heitä kiroamaan Herran omia sekä välttelemään heitä. Siispä me voimme vain koittaa jaksaa olla suuttumatta, loukkaantumatta, tai kostamatta heille millään tavalla heidän tylyä ja ilkeää, halveksuvaakin käytöstään/puheitaan. Ja siihen me emme itsessämme useinkaan kykene, vaikka niin ehkä saatammekin usein kuvitella ns "pienessä mielessämme", mutta ei. Vaan me tarvitsemme siihen Jumalan voimaa, sekä siis; Herramme Jeesuksen läsnäoloa, voimaa, johdatusta, apua, neuvoja, anteeksiantoaankin, sekä haluakin: antaa anteeksi muille, ja paljon paljon rukousta.

Nyt meitä Herran omia koetellaan hyvinkin usein ja sitä miten niihin asioihin, tilanteisiin, ihmisiinkin suhtaudumme. Ja hyökkäykset kun tulevat valitettavasti aivan liian usein myöskin omiemme kautta, eikä niinkään aina vain yksin maailman väestä. Sehän se vasta kovalta ja satuttavalta tuntuukin, kun sanat ja iskut, kaikki paha tulee omien (uskovien) kautta. Sitä ehkä vielä jotenkin tajuaa sen kun vielä maailman herran oma satuttaa, loukkaa, hylkää, sanoo ilkeästi, tai vain on kuin oisimme heille ilmaa.

Mutta annas olla kun se hyökkäys ja ilkeät, sopimattomatkin sanat, halveksunta, tms tuleekin sieltä omasta väestä (srk,sta), niin sitä on hyvinkin vaikeaa käsittää, tai kestää, antaa anteeksikaan..Siinä sitten jo tarvitaankin tosi paljon asian pohtimista ja tuomista se rukouksessa Herramme ristin juurelle ja itkeä siellä kaikki itkumme Golgatan verisen ristin juurella Herramme Jeesuksen Kristuksen jalkojen juuressa ollen/ viipyen, odottaen apuaan, voimaansa, lohdutustaankin, ym; saadaksemme voimaa nousta siitä takaisin jaloillemme, pystyyn ja lähtemään vain rohkeasti eteenkinpäin uskontiellämme. Helppoa se ei tule olemaan kellään, jolta on viety kuin matto jalkojensa alta ja muserrettu, tms ikävää on tapahtunut, joka on rikkonut herkän sydämemme, joka nyt vuotaa verta, kyyneleitä, ja pelkää, tai on jopa vihankin tunteita..

Laitan vielä tämän mieleeni nousseen Raamatunpaikan tähän lopuksi; ja se on niin ensin itselleni ja sitten vaikkapa sinullekin osoitettu Herraltamme rakas ystäväni.

Kol. 3:
8 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
9 Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa
10 ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.

11 Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.

12 Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.

14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.

16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.

[rita4]

Niinpä, mietin usein kuinka vaikeaa on varsinkin tänä aikana julistaa syntisille Jumalan rakkaudesta sekä tarpeesta muutokseen, tulla uskoon ja pelastua, saada syntinsä Jeesukselta anteeksi, jne. Tuommeko julki rohkeasti tai edes heikostikin sen totuuden, ettei yksikään pääse taivaaseen pelkällä kirkkoonsa kuulumisella, lapsikasteella, tai millään muillakaan kasteilla, hyvällä elämällä, tms..Tuli tossa ehtoolla mieleeni se Raamatunpaikka kun julistin, uskon näin; Jumalan tahdosta ja Pyhän Hengen johdattamana eräälle tutulleni evankeliumin totuutta. Kun hän laittelee mulle aika typeriä ja etten sanoisi jopa pilkallisiakin tekstareita, joihin en enää vastaa..Se Raamatunpaikka oli ja on tämä;

Room. 10:
13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
16 Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Miksi arvelen saaneeni sanat kirjoittaa Isältä? Noh, koska sain jälleen häneltä tosi typerän ja halveksuvankin tekstarin ja koittipa soittaakin mulle, niin en halunnut vastata ja mietinkin; mikä sitten onkaan motiivinsa kirjoituksiinsa, niin päätin etten vastaa, koska se ei hyödytä mitään. Se on vain kuin heittäisi bensaa tuleen..

Mutta sitten paljon myöhemmin koin hengessäni miten Herra alkoi puhua sydämelleni, että nyt on aika laittaa hänelle ensimnmäistä kertaa evankeliumia ja silloin koin sydämelläni tuon em Raamatunpaikankin. Mietin sitä sittenkin vielä jonkin aikaa, siis siirsin laittamistani..Huokailin hiljaa sydämestäni Herralle, että: Mitä se kannattaa..? Silloin koin kuin kehotuksen vain sanoa mitä sydämelleni lasketaan ja hän tämä mies ei ole koskaan saanut sillai kuulla evankeliumia ja on saanut kielteisen kasvatuksenkin uskon asioihin ja uskoviinkin, niin nyt on aika kertoa totuus. Koska jos ei kukaan kerro sitä hänelle niin hän kuolee synneissään tietämättä sitä mikä on Jumalamme Sana ja tahto häntäkin kohtaan. Sanon rehellisesti, ettei ajatus ollut kovin miellyttävä, kun tunnen tyypin..Saan päälleni pilkkaa ja ivaa ym..

Mutta lopulta päätin kuitenkin taipua ja aloin kirjoittaa evankeliumia hänelle ja todentotta; sain sanat mitä kirjoittaa taivaasta, kiitos siitä Herrallemme!! Eikä se muuten sit ollutkaan mikään lyhyt viesti. Ja lopussa huomasin kysyväni, että: Haluaako hän saada syntinsä anteeksi ja päästä kerran taivaaseenkin ym..Ja kerroin sen olevan vapaaehtoista ja mihin joutuu jos Jeesus ei kelpaa. (hytinä oli tavallaan koko ajan, että: uskallanko sanoa niin suoraan, mutta sanoin sittenkin)

Ja sainhan mä vastauksen ja ivallisen, ylimielisen, Jumalaa halveksuvan, ym sellaisen. Noh sen arvasinkin toki.

Laitoin kuitenkin uuden viestin ja nyt latasinkin sitten pelkkiä Raamatun totuuksia ja totuuksia Jumalastakin ja monesta muustakin häntä läheltä koskettavaa asiaa.. En olisi uskaltanut sitä sanoa, jos ei Herra olisi antanut sanoja Henkensä kautta ja rohkaissut, en todellakaan olisi ruvennut millekään..

Mutta juuri sinulle rakas kanssamatkaajani tahdon sanoa kuin rohkaisuna; Uskalla olla rohkea, kun Jumala kehottaa sinua toimimaan tai puhumaan, kirjoittamaankin. Nyt on aika evankelioida ja saada sitten palkka kun Jeesus saapuu ja ei tartte jäädä itkemään, kun ei kelvannutkaan taivaaseen, sittenkään. Ja miten voimme päästä tähän, niin uskon että: Vain rukouselämän lisäämisen sekä Sananakin lukemisen tärkeys kun tulee rakkaaksi sinulle ja minulle ja tahdomme etsiä Herramme tahtoa sekä kasvojaankin, pysyä siellä verisen ristinsä juurella, niin sieltä tulee ja löytyy se voima sekä rohkeuskin olla Herramme käytettävissä. Me valitsemme sittenkin, että; Tahdommeko nöyrtyä tahtoonsa ja totella Häntä, sekä Sanaansakin?!! Minun mottoni on, että; "Ettei kukaan joutuisi kadotukseen vain minun haluttomuuteni, välinpitämättömyyteni, laiskuuteni, arkuuteni, tms takia!" Mikä sinun mottosi on olla Herrasi käytössä, vaikka koetkin ehkä jopa heikkoutta ja jopa kelvottomuuttakin olla työssään mukana?

Minä, tai sinäkään, niin ei voida yhtään mitään, jos Herra ei anna ja vaikuta! Me emme voi muuttaa ihmisiä, niiden tapoja, ajattelua, elämää, emme pelastaa tai parantaakkaan heitä. Mutta Herra Jumala voi! Halleluja! Me saamme olla käytössään, jos vain niin tahdomme olla. Tahdommehan? Hän ei vaadi meiltä mahdottomia, vaan tietää mitä tekoa me itse kukin olemme ja senkin; mihin pystymme ja mihin taas emme pysty. Lepo siis vain kaikessa: Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessamme! Hän antaa voimaansa ja viisauttaankin, miten vastata ja miten toimia, puhua, tms..Nosta siis pääsi ja ole Rohkea!!

[rita4]

Tänään jälleen olen joutunut miettimään surua ja miten sen itse kokee ja miten sen kokevat muut ihmiset, kun jollakin on surua. Mietin ensin omaa ajatteluani ja kohtaamistani ja tajuan etten ole muita parempi, kummempi, vaan olen laiska ottamaan yhteyttä sureviin, läheisensä menettäneisiin. En siis puhu korkealta ja kovaa, vaan paremminkin alhaalta ja pienenä, heikkona ja saamattomankin; olla rinnallakulkijana, kuuntelijana, kun jollakin on surua, tuskaa, kipua, tms..Häpeän itseäni, koska tiedän, että: minun pitäisi käydä katsomassa erästäkin vanhempaa rouvaa tuolta keskikylältä, jolta kuoli mies jokin aikaa sitten jo..

Sitä ei oikein edes varmanakaan monikaan tajua; miten se pieni käynti, yhteydenotto, tms saattaisi jopa pelastaa surevan ihmisen, koko sen päivän ainakin. Ja tuoda tunteen, ettei olekana yksin. Itse tänään taas aattelin, että; onneksi minulla on nuo lapset ja tämä foorumikin ja täällä kaikki rakkaat siskot ja veljet. Mutta jollain tavalla se suru vain pahenee mitä kauemmin siitä kuolemastaan on kulunut aikaa, vaikka kuinka koittaisikin etsiä Herran kasvoja ja koittaa hyväksyä, että se oli mieheni aika lähteä, kotiin. Kun haimme nuorimmaiseni kanssa tänään puita uuniin ja saunaankin ja se valtava määrä mitä mieheni teki sauna ja uuni puita meille ennen kuolemaansa, niin se puhui siitä, miten hän kuin tietämättään aavisti lähtönsä lähestyvän ja tekevän meille puut jotta pärjäisimme kesään asti noilla puilla ainakin.. Se kosketti ja koskettaa syvältä, itkettää..

Mietin, miten selviän kaikesta tulevasta, missä asumme jatkossa, pystynkö koskaan enää rakastumaan, mitä vain nousee mieleeni, mutta ehkä kuitenkin on suurin suru siitä, kun olen niin yksin, kun kukaan (uskova) ei ole kiinnostunut siitä, miten jaksan, selviän, jne.. Vain muiden mieheni sukulaisten surua kysellään ja jaksamisiaan, heidät kyllä huomioidaan, mutta minut on kuin jätetty ulkopuoliseksi kaikesta ja kuin en surisikaan, etten kaipaisi miestäni, tarvitsisi ystäviäkään? Se loukkaa ja satuttaa.. en jaksa enää katsella/kuunnella kun paapotaan toista ja minä, joka elin kuitenkin mieheni kanssa yli 16v aviossa, joka päivä hänen kanssaan, niin minua ei haluta huomioida, ei välittää..Katselen vain sivusta kun muita vain huomioidaan ja säälitäänkin. Sitä on raskasta seurata kuin sivullisena, outona, ei tärkeänä, rakkaanakaan uskovana..

Mutta samalla se puhuu sydämelleni omasta kohdastani huomioida kärsivä, sureva ihminen, pyrkiä huomioimaan se joka ei ehkä saa keltään ymmärystä, lohdutusta, tukea, tms.. Mitä Minä voisin tehdä niiden hyväksi, joilla on vaikeaa, joilla on surua, kipua, tuskaa, murhetta tai kaipaavat rakkaimpiaankin?! Kun tuskan aallot lyövät päälle, tai epätoivo yrittää viedä halun elämältäänkin, tms..Osaisinko minä mennä, ottaa yhteyttä, välittää sellaiselle ihmiselle Jeesuksen minulle jo antamaa rakkautta sekä toisesta välittämisen malliakin.

Matt. 7:12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.