Onko pakko suvaita?

[rita4]

Heikki Andelin

Elämme suvaitsevaisuuden aikaa. Modernimpaa on, mitä suvaitsevampi joku on. On muodikasta nyökytellä hyväksyvästi, vaikka sydämessä kuuluisikin hälytyskellojen kilinä.

On helppoa suvaita asioita, jotka tapahtuvat kaukana, mutta kun suvaitsevaisuuden vaatimus tuleekin kodin kynnyksen yli, niin entä sitten? Onko pakko suvaita asioita, jotka ovat ristiriidassa oman arvomaailman kanssa?

Onko suvaitsevaisuuden vaatimus niin suuri, että se jyrää alleen ihmisyyden? Voiko vähemmistö koskaan missään sanella ehdot enemmistölle? Onko sananvapaus kaventunut siltä osin, mikä koskee oman mielipiteen ilmaisua? Muuttuuko oman mielipiteen esiin tuominen vihapuheeksi, ja kuka sen määrittelee?

Voiko vähemmistö määritellä sen, mitä mieltä saan olla? Onko minun mielipiteeni oikea? Jos ei, niin kenen mielipide on ja kestää?

Katsotaanpa Raamattua. Raamatun viimeinen kirja on Ilmestyskirja. Johannes sai nähdä ja kuulla asioita, jotka koskettavat meitä kaikkia. Uskovia ja uskottomia. Hurskaita ja kieltäjiä. Kiittäjiä ja niitä, jotka kiroavat. Jumala lopulta määrittelee kaiken. Vaikka maailmamme näyttäisi meistä hyvinkin sekasortoiselta, niin Jumala on, ja päivä tulee, jolloin Hän tuomitsee kunkin tekojensa mukaan.

Ilmestyskirjassa ovat kirjeet Aasian seitsemälle seurakunnalle. Vaikka kirjeillä oli aikanaan oma fyysinen osoite, niin Jumalan Sana elää ja päivittyy kaikkina aikoina kaikille.

Ilmestyskirja luku 2 ja jae 20:
"Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua."

Sanat ovat ylösnousseen Jeesuksen sanoja seurakunnalle.

Hän on vastaan sitä, että seurakunnassa suvaitaan opettajaksi ja profeetaksi tekeytynyttä naista, jonka opetus ja esimerkki johtaa kansaa moraalittomuuden harjoittamiseen ja näin rikkomaan Jumalan pyhyyden lakeja.

Raamatussa sanotaan "Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?" Voidaan käänteisesti ajatella niinkin, että entä jos Jumala onkin jotakin vastaan? Jos Jumala ei suvaitse haureutta ja ihminen suvaitsee, niin kumpi on oikeassa?

Tulen siihen päätelmään, että Jumalan rauha on niissä sydämissä, jotka ovat Herran kanssa samaa mieltä ja samalla puolella. Minun ei siis ole pakko suvaita sitä, mikä on vastoin Jumalan Sanaa.

Jos Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä, niin samoin minäkin. Jos Jumala määrittelee Sanassaan synnin ja sen tuhovaikutukset, saan rohkeasti olla samaa mieltä.

Suvaitsevaisuus ei koskaan voi peittää syntiä. Vaikka kaikki maailman ihmiset nyökyttelisivät hyväksyvästi vallitsevalle moraaliselle rappiolle, ei synti sillä koskaan poistu. Jumala valvoo kaiken Sanansa kautta, ja uskon Hänen olevan suurempi ihmiskuntaa. Vain Jeesuksen kallis veri voi puhdistaa synnin ja antaa rauhan sydämeen.

Jeesus tehtiin synniksi meidän tähtemme. Hänen sijaiskuolemansa edestämme avasi meille mahdollisuuden uskoa ja omistaa vapaus synnin, kuoleman ja perkeleen lain alta. Kerran taivaassa olevan juhlajoukon yksi yhteinen nimittäjä on siinä, että he ovat saaneet syntinsä anteeksi. Tähän joukkoon sinua siunaan.

Olkoon meillä siis se mieli, joka Kristuksella Jeesuksella on!

[rita4]

Onko suvaitsevaisuuden vaatimus niin suuri, että se jyrää alleen ihmisyyden? Voiko vähemmistö koskaan missään sanella ehdot enemmistölle? Onko sananvapaus kaventunut siltä osin, mikä koskee oman mielipiteen ilmaisua? Muuttuuko oman mielipiteen esiin tuominen vihapuheeksi, ja kuka sen määrittelee?

Voiko vähemmistö määritellä sen, mitä mieltä saan olla? Onko minun mielipiteeni oikea? Jos ei, niin kenen mielipide on ja kestää?

Katsotaanpa Raamattua. Raamatun viimeinen kirja on Ilmestyskirja. Johannes sai nähdä ja kuulla asioita, jotka koskettavat meitä kaikkia. Uskovia ja uskottomia. Hurskaita ja kieltäjiä. Kiittäjiä ja niitä, jotka kiroavat. Jumala lopulta määrittelee kaiken. Vaikka maailmamme näyttäisi meistä hyvinkin sekasortoiselta, niin Jumala on, ja päivä tulee, jolloin Hän tuomitsee kunkin tekojensa mukaan.

Jäin kuin miettiin tuota asiaa, että: pitääkö vain suvaita ja siksi antaa toisten tulla ns silmillemme, jyrätä alleen, sanoa oman joskus ihan loukkaavankin mielipiteensä ja sit vielä vaatia meitä uskovia olemaan vain hiljaa uskostamme, tai Jumalan teoista, taii..? Sillä, niin se vain taitaa olla, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat erittäin kielteisiä uskoa ja uskovia kohtaan ja tuovat sen tavalla tai toisella myöskin esille. Sellainen rakkaudettomuus, inho, ihan viha ja halu loukata on heidän mottonsa, kun uskova on vain lähellään..

En ole törmännytkään pitkiin aikoihin niin agressiiviseen tyyppiin, kuin tänään törmäsin kaupan kassalla. Tunnen hänet ja molemmat aikuiset poikansakin aika hyvin ja hän asuu tällä kylällä nykyään avokkinsa kanssa. Ennen hän oli ihan ok, mutta kerran kun sanoin hänelle, silloinkin kaupassa tavatessamme jotain heng niin hän muuttui minua kohtaan. En ollutkaan enää hänelle se kiva hiljanen tyyppi, vaan, kamala ärsyke. Ja kun sitten n vuosi sitten mieheni oli sanonut hänen pojalleen erään sukulaisensa uskoontulosta, kun tämä nuori mies oli iloinnut kun tuo mieheni sukulainen on viimeinkin tullut uskoon, niin hänen äitinsä oli kuulemma sanonut; Ettei todellakaan ole hieno asia, vaan karmeaa.

Nyt sain jäistä vettä niskaani, kun esitin tulevani käymään luonaan joku päivä pyöräillessäni. HM?? Yksin en ainakaan saa tulla missään tapauksessa,vaan jos mieheni tulee mukaani niin ehkä sitten voin tulla käymään, koska hän pitää miestäni sellaisena lepsuna ja ei oikein taida edes uskoa hänen olevan uskossakaan oikeesti..?! Oikeastaan en sitä ihmettele jos hän niin kokee, koska siinä on ollut paljon perääkin, kun mieheni ei ole koskaan oikein halunnut puhua ihmisten (uskomattomien) kanssa mistään heng asioista. Eli ei ole tuonut uskoaan esille. Mutta nyt on;Kiitos Herralle, siinäkin asiassa on alkanut tapahtua positiivista muutosta ja mieheni jo uskaltaa sanoa myöskin hengellisiä asioitakin, eikä vain jotain lässyn lässyä uskomattomille ihmisille.

Mutta se mikä jäi kuin mieleeni ja aloin sitä oikein pohtia, miettiä, niin oli se raju kielteinen asenne minua uskovana kohtaan. Vaikka olen aina kohdatessamme ollut häntä ja omaisiaankin kohtaan ystävällinen. Mistä moinen kylmyys ja viha, kiukku, raivo, joka loisti ihan silmistään..? Se oli Järkkyä!

Laitan pari Psalmia tähän;

Ps. 35:
19 Älkööt ne minusta iloitko, jotka syyttä ovat minun vihamiehiäni; älkööt silmää iskekö, jotka asiatta minua vihaavat.
20 Sillä he eivät puhu rauhan puheita, vaan miettivät petoksen sanoja maan hiljaisia vastaan.
21 He avaavat suunsa ammolleen minua vastaan ja sanovat: "Kas niin, kas niin! Nyt me sen omin silmin näemme!"
22 Sinä, Herra, näet sen, älä ole vaiti! Herra, älä ole minusta kaukana!
23 Heräjä ja nouse, minun Jumalani ja Herrani, hankkimaan minulle oikeutta ja ajamaan minun asiaani.
24 Tuomitse minut vanhurskautesi mukaan, Herra, minun Jumalani, älä salli heidän minusta riemuita.
25 Älä salli heidän sanoa sydämessänsä: "Kas niin! Sitä me halusimmekin." Älä salli heidän sanoa: "Me olemme hänet nielleet".

Ja tämä;

Ps. 120:
1 Matkalaulu. Ahdistuksessani minä huudan Herraa, ja hän vastaa minulle.
2 Herra, pelasta minun sieluni valheellisista huulista, petollisesta kielestä.
3 Mitä hän sinulle antaa ja mitä siihen vielä lisää, sinä petollinen kieli?
4 Väkivaltaisen teräviä nuolia ynnä kinsteripensaan tulisia hiiliä!
5 Voi minua, että minun täytyy oleskella muukalaisena Mesekissä, asua Keedarin majojen keskellä!
6 Kauan on minun sieluni täytynyt asua niiden seurassa, jotka rauhaa vihaavat.
7 Minä pidän rauhan, mutta jos sanan sanon, niin he ovat sotaan valmiit.

Minäpä arvelen, että me Herran pelastamat tulemme jatkossa yhä enenevässä määrin kohtaamaan juuri noita; erittäin vihaisia ja kielteisiä: uskoa ja Herrammekin kohtaan olevia ihmisiä, jotka haluaisvat lakaista maan alle ja pois silmistään, mielestään kaikki, jotka puhuvat, tai vain jotenkin tuovat esille uskoaan ja iloitsevat siitä, mitä Jumala tekee, tms...

Kun sydän paatuu, niin se kanssa PAATUU, sen olen joutunut näkemään varsinkin sellaisissa ihmisissä, jotka ovat joskus olleet ihanasti uskossa, mutta luopuneet siitä, niin heistä liiankin usein tulee kylmempiä kuin jää, koska heistä puuttuu se rakkaus ja välittäminen, joka edes jossain määrin on vielä heissä, jotka eivät ole vielä koskaan tehneet uskonratkaisua. Mutta emme voi tehdä mitään muuta, kuin rukoilla ja tuoda heitäkin sinne verisen Golgatan keskimmäisen ristinpuun juurelle.. Ei siis edelleenkään katsota ihmiseen tai hänen käytökseensä, puheisiinsa tms, EII!! Vaan uskotaan ja luotetaan, näytti miltä sitten näyttikin tai kuulosti, siis miltä: meistä tuntuu/näyttää, niin katsotaan vain ristille ja Jeesukseen ja uskotaan, että; Isä Jumala VOI heidätkin saada vielä tulemaan parannukseen, sekä nöyrtymään, etsimään Pelastajaansa ja saada siten pelastua.

Tämä seuraava Raamatunpaikka on ehkä enempikin tarkoitettu uskoville ja heidän välisille suhteilleen, mutta kyllä se minusta sopii yhtälailla siinäkin, miten me kohtelemme ja rakastammeko myöskin heitä?, joiden tähden joudumme kokemaan pilkkaa, häväistystä ja tulemme loukatuiksi, tms..Siinä, jos missä katsotaan meidän todellinen uskomme laatu ja rakastammeko me Isää Jumalaa, niin kuin rakastaa tulee?, sekä totella, seurata Herraamme Jeesusta Kristustakin, niin kuin Hän vaelsi ja teki hyvää kaikille. Siinä, jos missä on mentävä polvilleen itsekin ja pyydettävä Isää paljastamaan sydämen laatumme ja aitoutemme, puhtautemme, ym..


1. Johanneksen kirje 4:
9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
10 Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.

12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
17 Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
20 Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
21 Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.