Löydänkö itseni?

[rita4]

Niin kuin ei meri ole vain peilityyni pinta, valon väräjävä sinisyys. Eikä meren ääri, tuo utuinen piirto taivaan rannassa, auringon kimallus lipuvilla laineilla. En minäkään näe peilistä itseäni, en toisten ihmisten heijastumassa. Jossain syvällä, piilossa, minä olen ja tulen todeksi vasta, kun löydän tieni: hiljaisuuden, rukouksen, nöyryyden. Tulen todeksi vasta yhteydessä itseäni Suurempaan. En tahdo tyytyä varjo-elämään. Meri on syvä ja ääretön....

Kirj ?

[rita4]

Joskus tuntuu, kuin pitäisi ihan kysyä itseltään; "Kuka minä olen ja miksi minä olen edes täällä?!" Kun pysähtyy miettiin elämäänsä, niin monenkinlaiset mietteet valtaavat mielen, kun alkaa kelaan elämäänsä taaksepäin ja kaikkea sitä mitä on ollut sekä tapahtunut elämässä (huonoa ja hyvääkin). Toki me uskovina emme saisi liiaksi katsoa enää taaksemme, tai edes elää menneissä,... Enkä minäkään sitä enää tee kuin joskus rukouksessa, kun sielunvihollinen, tai oma tuska ja kipu valtaavat mielen, niin silloin kyselen Herralta, että; "Mikä tämän kaiken tarkoitus oikein loppujen lopuksi minua ajatellen on? Ja miksi se kipu ei koskaan helpota, tai hyljeksintä, taii.."

Sitten kuin jälleen oivallan ja tajuan, miten vasta uskoontuloni myötä löysin kuin itseni oikealla tavalla. Siihen asti olin elänyt kuin meri, usva, tai haavekuva, jota tavoittelin epätoivoisesti uupumukseen asti. Odotin sisäisen sään paranevan ja ilmojen leutoontuvan tai ihan mitä vain.. Olin hukassa, itseltäni. Se on niin ihmeellistä, ja vain Jumalan rakkaus poisti turhat haavekuvat ja toi kuin todellisuuden esiin itsestänikin, sekä siitä; mikä on hänen tahtonsa minunkin kohdalleni tarkoitettuna. Ja sehän oli ja on tulla uskoon, lähteä seuraamaan Herraani ja Vapahtajaani Jeesusta Kristusta, sekä antamaan anteeksi niille jotka minua satuttivat ja satuttavat. Ilman Jumalan voimaa ja apua en minä, etkä kyllä sinäkään rakas ystäväni siihen koskaan kunnolla pysty.

Se, että: Löydänkö koskaan ns itseni on suuri kysymysmerkki, mutta nyt jo ainakin tiedän sen, että: Olen Jumalan lapsi ja perillinen, ja tahdon päästä kerran taivaan kotiin asumaan iäisesti. Siellä poistuvat nämä kivut ja vaivat, ei ole enää surua, ei tuskaa, ei hylkäämistä, joka repisi sisintäni rikki, ei kipujakaan, vaan on vain rauhaa ja iloa, kanssa toisten pyhien; luona Jumalan, sekä Jeesuksemme! Sinne tahdon päästä!

Ja siksi tahdon elää parannuksessa, lähellä veristä ristiä, ja Herraani, sekä Vapahtajani jalkojen juuressakin, palvella sen mukaan kuin osaan tai pystyn, jaksan; lähimmäisiänikin, sekä Jumalaa ja katsoa vain rohkeasti eteenpäin, sekä uskoa taivaallisiin. Kun sitten kerran pääsen luokseen,.... niin siihen asti: pyrin kilvoittelemaan, sekä elämään uskossani niin, etten jäisi taipaleelle, pois Karitsan hääjuhlastakaan. Ethän sinäkään tahdo jäädä pois niin Mahtavista häistä, jotka odottaa jokaista uskollista Herran omaa?!!

[rita4]

Olen nyt hiljentynyt jälleen kuin miettimään omaa elämääni, ajatteluani, käytöstäni ja sitä, että; kestänkö vaikeuksia, sekä tätä kaikkea mikä kuin lyö päin kasvojani, kun en toimikaan niin kuin minun odotetaan/vaaditaankin toimivan, tai puhuvan? Miksihän minusta on tuntunut etten osaa elää koskaan oikein, niin että minua uskottaisiin tai koitettais edes ymmärtää, uskottais sanojani? Tuntuu kuin olisin hukassa niin itseltäni, kuin muiltakin..

Olenko kova, rakkaudeton, anteeksiantamaton, herkkähipiäinen, tms? Selviänkö elämästä, kun yhä vain enemmän ja enemmän kaipaan jo päästä kotiin rakkaideni ja tietenkin myöskin Jeesukseni luokse, kaikesta tästä mihin Herra on minut laittanut ja jossa Hän totisesti koettelee uskoani, kestokykyäni sekä sitä, että: menenkö ristinsä juurelle hakemaan, sekä pyytämään apuaan, voimaansa.

Laitan psalmin, joka kuin nousee eteeni yhä uudestaan ja uudestaan luettavakseni yön hiljaisina tunteina kun rukoilen Herralta apua ja voimaa jaksaa, kestää, antaa anteeksi sekä unohtaa ilkeydet, mennä eteenpäin ja vain pyrkiä siunaamaan heitä.., vaikka itsessäni ei olekaan siihen voimaa, niin Herra tahtoo sitä minulle ja sinullekin rakas ystäväni antaa; Uutta Voimaa taivaastaan, jossa saamme vain levätä läheisyydessään sekä kokea apuaan ja lohdutustaan, johdatustaankin, jne..

Ps. 38:

1 Daavidin virsi; syntiä tunnustettaessa. Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivastuksessasi kurita minua.
2 Sillä sinun nuolesi ovat uponneet minuun, sinun kätesi painaa minua.
3 Ei ole lihassani tervettä paikkaa sinun vihastuksesi tähden eikä luissani rauhaa minun syntieni tähden.
4 Sillä minun pahat tekoni käyvät pääni ylitse, niinkuin raskas kuorma ne ovat minulle liian raskaat.

5 Minun haavani haisevat ja märkivät minun hulluuteni tähden.
6 Minä käyn kumarassa, aivan kyyryssä, kuljen murheellisena kaiken päivää.
7 Sillä minun lanteeni ovat polttoa täynnä, eikä ole lihassani tervettä paikkaa.
8 Minä olen voimaton ja peräti runneltu, minä parun sydämeni tuskassa.

9 Herra, sinun edessäsi on kaikki minun halajamiseni, eikä minun huokaukseni ole sinulta salassa.
10 Minun sydämeni värisee, minun voimani on minusta luopunut, minun silmieni valo-sekin on minulta mennyt.

11 Minun ystäväni ja läheiseni pysyvät syrjässä minun vitsauksestani, ja minun omaiseni seisovat kaukana.
12 Jotka minun henkeäni etsivät, ne virittävät pauloja; ja jotka minulle pahaa suovat, ne puhuvat turmion puheita ja miettivät petosta kaiket päivät.

13 Mutta minä olen kuin kuuro, en mitään kuule, kuin mykkä, joka ei suutansa avaa.
14 Minä olen kuin mies, joka ei mitään kuule ja jonka suussa ei vastausta ole.

15 Sillä sinua, Herra, minä odotan, sinä vastaat, Herra, minun Jumalani.
16 Minä sanon: älkööt iloitko minusta, älkööt ylvästelkö minua vastaan, kun jalkani horjuu.
17 Sillä minä olen kaatumaisillani, ja minun tuskani on aina edessäni;
18 sillä minä tunnustan pahat tekoni, murehdin syntieni tähden.
19 Mutta minun viholliseni elävät ja ovat väkevät, ja paljon on niitä, jotka minua syyttä vihaavat,
20 jotka hyvän pahalla palkitsevat ja vihaavat minua, koska minä hyvään pyrin.
21 Älä hylkää minua, Herra, minun Jumalani, älä ole kaukana minusta.
22 Riennä avukseni, Herra, minun pelastukseni.

[rita4]

Tony Montana-Ikävä mun on sua

Aloitan tuolla laululla, sillä se ikävä joka kuin taas iski päin naamaa ja särki sydäntäni, kun kävin eilen poikani kanssa mieheni haudalla, jonka kuolemasta tuli muutama pv sitten 4kk. Niin se valtava ikävä laittoi itkemään, kun hän ei enää ole täällä kanssani, ja vaikka tiedänkin hänellä nyt olevan hyvin, kun pääsi Jeesuksen luokse, niin minun ikävääni se ei kuitenkaan vähennä, poista.

Mietin omaa elämääni, omaa tahtoani, ajatteluani, tulevaisuuttani ja todellakin; Löydänkö itseni? Löydänkö sen sisältäni, joka kuitenkin haluaa elää, mennä eteenpäin ja jos Herra niin suo, niin jopa vielä vanhanakin rakastua? Vaikka... en kyllä jaksa enää uskoa rakkauteenkaan.. Ja en nyt sentään ihan ketä vain edes rinnalleni enää huolisikaan, vaan nyt minun Täytyy jo rakastaa sitä miestä, jos sellainen vielä jostain elämääni löytyy.

Olen funtsinut entistä elämääni ja miehiäni siinä, 2 aviomiestä ja pari muutakin, jos ei lasketa mukaan nuoruuden "rakkauksiani", mutta ei sittenkään sellaista jalat alta vievää ihastumista koskaan ja lapsuuteni traumat ovat ehkä sittenkin olleet syynä siihen, etten ole pystynyt, osannut rakastaa heitä, tai antaa tulla lähelleni, vaan olen huomioinut ärsyyntyneeni kun on tullut liian lähelle. Niin se vain on ollut, mutta rukoukseni on, että; voisin ottaa jo viimeinkin vastaan rakkautta, lähelleen ottoakin ja kyetä itsekin rakastamaan toista ..

Jumala on hoitanut sisintäni todella paljon kaikkien vuosikymenten aikana joita olen jo saanut olla omanaan, mutta.. Paljon on vielä ja aina tuleekin olemaan rikkinäisyyttä, epävarmuutta, tms.. Poikani tuumasikin tuossa lenkillä hyvin kun kuitenkin kysymyksessä on 31v lievästi kehitysvammainen nuori, niin hän tuumasi minulle, että: "On se kummallista äiti, kun sä tykkäisit jostakin niin se ei sit tykkää sinusta ja se josta sä et tykkää sillai niin se ois kiinnostunut susta!" Ison "lapsen" suusta kuulee totuuden.

Mutta taidetaan me vähän kaikki tavallaan kuin etsiä itseämme varmastikin kaiken elinaikamme, vai mitäpä tuumaat ystäväiseni?

[rita4]

Tämä aihepiiri jotenkin nyt puhuttelee minua ja mietin lähestulkoon päivittäin omaa ajatteluani, elämääni, niin mennyttä, kuin tulevaakin koitan uskaltaa jo ajatella taas..mitä on edessäni ja pystynkö ottaan sitä vastaan mitä mahdollisesti on edessäpäin odottamassa? Yhä vain koen olevani kuin hukassa itseltäni ja kyvytön sittenkään, vieläkään kuin..uskaltaan heittäytyyn elämän virtaan kiinni ja antaa sen viedä, tosin; Herramme tahdon mukaisesti, tottakai. Ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Isä tahtoo! Amen!

Matt. 6:
24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

25 Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?

26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?

27 Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?

28 Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää.

29 Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.

30 Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?

31 Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'

32 Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.

33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

34 Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."

Laitoin tuon Raamatunpaikan, koska niin helposti me vain murehdimme ja ehkä jopa koitamme itse toimia, jotta asiat menisivät tahtomallamme tavallakin, tms.. Emmekä sittenkään annakaan Jumalan toimia tahtomallaan tavalla tai ajallaan? Olemme hoppuhousuja, joiden mielestä kaiken pitäisi tapahtua; nyt ja heti, eikä viidestoista päivä... vasta. Mutta kuitenkin monet asiat saattavat olla (siis tuntua) hitaankin puoleisilta, mutta kuitenkin kaikki menee koko ajan eteenpäin Herran tahtomalla tavalla. Jaksammeko siis vain kärsivällisesti odottaa ja vain myöskin kiittää Herraa, kun Hän auttaa, johdattaa, vaikuttaa asioissamme niin kuin ne ovat sittenkin meille hyväksi, meidän parhaaksi, eikä koskaan meitä vastaan.. tuntuu tai näyttää kaikki sitten meistä itsestämme miltä tahansa.

Minun täytyy nolona tunnustaa, että; olen kamala hoppuhousu, joka niin mielelläni tahtoisin kaiken tapahtuvan nyt ja heti, tai ainakin mahdollisimman nopeesti ja mielellään helpoimman kauttakin, tottakai.

Mutta kuitenkin Herra opettaa meille kaikille kärsivällisyyttä, malttia, jaksaa vain odottaa, sekä ennenkaikkea vain pysyä ristinsä juurella, lähellään, omanaan, niin ettei mikään asia, ihminen, vaikeus, tms veisi meitä kauemmaksi Herrastamme, ristinsä juurelta poispäin. Joka on sama, kuin senjälkeen itse taas koittaisimme olla oman elämämme herroja, joilla on kaikki valtit ja kyky, voima ym mukamas omissa käsissämme ja emme tarttekaan enää Jeesustamme elämäämme, koska on niin kiire saada asiat kuntoon mahdollisimman kivuttomasti ja nopeasti, ilman vaikeuksia, vastoinkäymisiä, kärsimystä, tms.. Ja silloin van saatamme Isän, sekä tietenkin Pyhän Hengenkin murheelliseksi takiamme. Ja emmehän tahdo niin käyvän, emmehän rakkaat?

Minä etsin sitä; minua itseäni ja kuka olen, miksi olen täällä, jne ja tiedänkin jo vastauksenkin jollain tasolla, koska Isä on siitä sydämelleni puhunut. Nyt vain on ollut sellaista hapuilemista, vääriäkin juttuja, joiden takia on kuin menty takapakkiakin, mutta silti haluan uskoa, että: Isä ohjaa minuakin kurjaa asioissani ym Henkensä kautta ja saan vielä kiittää kasvojensa avusta, voimasta sekä iloita Jeesuksestani, kiittäen kun saan olla omanaan ja käytössäänkin, jos Hän vain niin tahtoo minuakin käyttää työssään. Halleluja!