Kun on paljon annettu..

[rita4]

Tällainen ajatus on nyt pyörinyt mielessäni, kun meille itse kullekin on Herra antanut oman tehtävän, kutsumuksen ja johdattaa siinä meitä tahtonsa mukaan. Toiset ovat pastoreita, toiset evankelistoja, taitaa olla ehkä vielä (profeettojakin), sen kuitenkin laitan sulkuihin, ym, jossa Herra on kutsunut omakseen ja pelastanut ja haluaa meidän olevan ominaan käytössään.. Hän tahtoo ennenkaikkea meidän olevan rohkeita todistajia/ evankeliumin totuuden puolustajia ja julistajia, varoitellen väärästä tiestä, toiminnasta, elämästäkin..Ja se jos mikä On rakkautta lähimmäistään kohtaan, kun uskaltaa sanoa totuuden ja varoittaa, jos ja kun näkee toisen luisuvan vaikkapa takaisin maailmaan, tms.. Ja samoin meitä kutsutaan kertomaan siitä, mikä on mielestämme Isän Jumalamme tahto omiaan, ihmiskuntaa kohtaan, jne..

Minua on moitittu ylpeäksi, kun sanon olevani evankelista. Olen sitä hyvin paljon itsekseni miettinyt, että voinko sanoa olevani yhä sellainen, kun en kuulu enään srk ja tajuan kyllä, ettei he pidä minua enään evankelistana, koska uskoivat sen viran itse minulle antaneensa ja siihen siten siunanneensa minut, ja uskoivat voivansa ottaa pois minulta sen palon rinnastani, jos en taivu ja alistu heidän vaatimuksiinsa ja tahtoonsa. Mutta voiko ihminen ottaa pois toiselta kutsumusta? Ei voi! Sen voi tehdä vain yksin Jumala.

Noh, jos nyt hiukan palaan ajassa jo pisemmänkin matkaa takaisinpäin, niin muistan hyvin miten ennen uskoontuloanikin minulla oli jo valtava halu saada puhua Jumalan Sanaa eräässä telttakokouksessakin, johon eräs rouva halusi minut kaverikseen mukaan, ym kertoja sitäkin aikaisemmin jo..oisin niin halunnut mennä sinne eteen puhumaan.. puhumaan mitä? kun en edes ollut vielä uskossakaan ja en juuri ollenkaan edes lukenut Raamattuakaan, vain hädissäni rukoilin ja iltaisin.. Mutta se tuli kuin oli jo siellä, vain syttyäkseen.. Ja arvatkaapa ihmettelinkö sitä silloin itsekseni pitkään, et miksi olisin halunnut puhua heille siellä Jumalan Sanaa? Joo kyllä, se oli vaikeaa minun vielä sitä silloin käsittää, miksi se polte oli niinkin kova siis; halu puhua, ei olla esillä, vaan puhua..

Olinhan kyllä hyvin uskonnollinen, mutta en uskova vielä silloin. Mutta se polte joka oli rinnassani, niin sitä ei saanut aikaan ihmiset, enkä minä itsekään, vaan se oli syntymästäni asti minulle annettu valmius, jos tahdon ottaa vastaan pelastuksen ja Jeesuksen sydämeeni. Mutta siihen meni 34v ennenkuin minullekin kelpasi pelastus ja Jeesus.

Nyt odotan seuraavaa siirtoa tehtävässäni, tai tämän tehtäväni vahvistumista minkä sain uudestisyntyessäni elävään uskoon. Ja näin on käynyt monille muillekin, joille on uskottu vieläkin enemmän vastuuta ja tehtäviä Herran työssä, kuin koskaan minulle, tai ns rivijäsenille/uskoville. Tarkoitan pastoreita. Luuk. 12:42-48

Minusta tuossa Raamatun paikassa on asia sanottu hyvin selvästi. Lueppa tuo jae 48 varsinkin, niin siinähän sanottu, että: "Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään."

Huomasitko? Jos minulle, tai sinulle on Herra antanut tehtävän, jossa vaaditaan enemmän, niin meidän silloin myöskin täytyy yhä lujemmin pyrkiä elämään ja toimimaan, olemaan sen tehtävämme arvoisia, ilman omaa kehua, tai luuloa, että olisimme muka toisia parempia silloin, ei niin, vaan työtä tekemään Herralle ja hänen kanssaan sekä tietenkin olla johdattamassa totuuteen muitakin, niin että olemme sen ansion mukaisiakin, joihin meidät on katsottu PYSTYVÄN! (Vain yksin Isä sen tietää)

Se Ei ole ylpeilyä, tai manipuloimista, vaan rakkautta kanssamatkaajiaan kohtaan ja jopa vielä uskosta osattomiakin kohtaan, sekä kuuliaisuutta Herrallemme. Siinä tehtävässä ei ole mitään aihetta nostaa nokkaa tai alkaa kuin kuvitella olevansa jotain suurta ja erikoista, muka parempi muita, Ei! Siinä jos missä se on; lihan tahtonsa ristiinnaulitsemista päivittäin, sekä suostua nöyrtymään, kestämään sanomisia ja pilkkaa, häväistystä, vääriäkin syytöksiä, ym.. Helppoako ja mukavaa? No ei varmasti ole sitä! Mutta siitä selviää ja kestääkin sen, kun elää lähellä Herraa ja pysyy siellä verisen ristinsä juurella rukouksessa, kiittäen voimastaan..

Mutta lopulta se aina johtaa meidät,... siis jos vain tahdomme ja suostumme, nöyrrymme, annamme anteeksikin, jne,.. Niin se asenne sydämessämme, ja halu, jossa tahdomme olla Herran käytössä, ominaan, lähimmäisenä joka välittää, niin se johtaa meidät pakostakin kuin: etsimään Herramme tahtoa, sekä elämään rukouksessa, kuolemaan omalle tahdollemme. Ja sanoisin, että; Se on välttämätöntäkin, muuten ei pysy Kristus kalliolla, Rukouksessakaan, eikä Sana enää pian oliskaan se auktoriteetti, vaan kaikki muu, helpompi elämänmalli, tms..lepsuus.

Ja jos ja kun vain siihen suostuu, niin se johtaa meitä hiljenemään oikealla tavalla, sekä tietenkin myöskin tämä; se laitta meidät palaamaan aina uudestaan ja uudestaan sinne Golgatalle, verisen ristin juurelle, sekä vain yhä lisää rukoilemaan, pyytämään voimaa: pystyä antamaan anteeksi, sekä; viisautta elää, toimia, puhua, kirjoittaa, jne..; Isän tahdon mukaan. Se on sitä lihan kuolemista ja sen lihansa tahdon ristiinnaulitsemista. No toki se aina sattuu, ja liha ei siihen tahdo koskaan suostua vapaaehtoisesti, mutta kun nöyrtyy, siis suostuu, niin se vahvistaa ja tuo lopulta siunauksen. Älkäämme rakastako itseämme, tai sitä, mitä silmiemme eteen tarjoillaan kultalautasilla (maailman houkutukset) ja väärät opettajat, väärät opit, jotka eivät pysy Raamatun ilmoitetussa Sanassa, vaan ihmisen tahdossa ja ihmisten mielisuosiota hakien, sekä palkkioita, menestystä, tms..

Mutta se mikä minua on surettanut, niin olen seuraillut tätä aikaamme ja uskoviakin, joilla on vastuu ja virka, mutta jotka aloittivat oikein ja olivat nöyriä, ja varoittivat srk vaaroista, susista, niistä, jotka ovat pukeutuneet valkeuden vaatteisiin, muka lampaiksi, ym.. Mutta nyt he kaveeraa kaikkien kyseenalaisten pastorien ja julistajien kanssa ja ovat niin heidän kanssaan samaa mieltä ja kaveria. Juuri Niiden kanssa, joista heidän pitäisi varoittaa muita, niin he itsekin ovat niiden pauloissa ja eksyneinä. En sano nimiä, se ei ole tarpeen, mutta joitakin tunnen, joita katselin netin kautta ja voi miten minun sydäntäni riipaisi kun näin millaisia he nyt ovat ja keiden kanssa ollaan niin kaveria, ym.. Herra armahda Suomen Siionia!

[rita4]

Niin.. aikaa onkin jo kulunut viime kirjoituksestani, mutta ajatukseni ovat samoja, ne eivät ole muuttuneet; vahvistuneet vain.

Luuk. 14:
16 Niin hän sanoi hänelle: "Eräs mies laittoi suuret illalliset ja kutsui monta.
17 Ja illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina'.
18 Mutta he rupesivat kaikki järjestään estelemään. Ensimmäinen sanoi hänelle: 'Minä ostin pellon, ja minun täytyy lähteä sitä katsomaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä'.
19 Toinen sanoi: 'Minä ostin viisi paria härkiä ja menen niitä koettelemaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä'.
20 Vielä toinen sanoi: 'Minä otin vaimon, ja sentähden en voi tulla'.

21 Ja palvelija tuli takaisin ja ilmoitti herralleen tämän. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalleen: 'Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle'.
22 Ja palvelija sanoi: 'Herra, on tehty, minkä käskit, ja vielä on tilaa'.
23 Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;
24 sillä minä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka olivat kutsutut, ole maistava minun illallisiani'."

25 Ja hänen mukanaan kulki paljon kansaa; ja hän kääntyi ja sanoi heille:
26 "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
27 Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.

Laitoin tuon Raamatunpaikan, jossa puhutaan tulevista Karitsan häistä. Kaikkihan on kutsuttu hääjuhlaan mukaan, mutta.. Miten käykään, kun pitäisi olla valmiina lähtemään häihin? Tuleekin esteitä, kun kaikki muu onkin tullut rakkaammaksi, kuin palvella Herraa ja olla käytössään, pyrkiä pysymään puhtaana, sekä laittaa Jeesus Kristus sille paikalle, jolle Hän kuuluukin; Tärkeimmälle, ensimmäiselle sijalle elämässään.

Palaan jälleen nuorena saamaani ja näkemääni uneen/näkyyn. Se kuin nostetaan mieleeni ja muistutetaan, miten useiden uskovien käy, kun Jeesus saapuu noutamaan omiaan häihin, tuuliin ja pilviin..Ja se saa mieleni murheelliseksi, kun ei välitetä sydämensä, uskonsa tilasta, vaan mennään virran mukana väärään, ja ristinmies jää kaikessa vain kakkoseksi..Tilalle tulee valhe jeesus ja valhe evankeliumi, joka ei vie taivaaseen, vaan pimeyteen..kadotukseen, niin uskova kuin onkin ja Jeesus nimeäkin käyttänyt, virassa ollut, ym..Puhun nyt siis vain ja ainoastaan meistä uskovista, niin itsestäni, kuin sinustakin rakas sisareni, veljeni..En uskosta osattomista, vaan meistä joille on uskottu kullekin, jokaiselle uudestisyntyneelle Jumalan lapselle; kykynsä mukainen leiviskä, jolla asioida.. Matt. 25: 14-30

Sinä olet saanut leiviskän Isältä, jolla asioida ja mahdollisesti jopa voittaa sieluja taivaasenkin. Minullekin on annettu leiviskä samoin perustein, kuin myöskin kaikille uskoon tulleille. Niille, jotka pysyvät opetettavina ja niille, jotka opettavat.

Toinen saa enempi leivisköitä, koska Jumala tietää ja uskoo heille viran, tehtävän työssään. Mutta jokaisen leiviskä on kuitenkin yhtä arvokas. Eihän meitä ole edes tarkoitettukaan kaikkia opettajiksi, saarnaajiksi, evankelistoiksikaan, tms.. Ehei!

Vaan saat ihan levollisin mielin olla se miksi Jumala onkin sinut luonut ja miten hän on sinua kohdannut, opettanut, kasvattanut lapsekseen. Sinä voit voittaa sieluja Jeesukselle yhtälailla, kuin jokin paljon vastuuta saanut ja oppinutkin, monen leiviskän omistava uskovakin. Älä siis vähättele missään tapauksessa itseäsi ja ethän vain pidä itseäsi kelvottomana Herran työhön, käyttöönsä. Sillä Sinä Olet arvokas timantti Isän kädessä, vaikka et kokisikaan halua/tarvettakaan olla esillä..Ei kaikkien edes tarvitsekaan olla johtajia ja puhujia, toimijoita, kunhan vain sydän palaa Jeesukselle, ja haluat elää lähellä veristä ristinpuuta; rukouksessa ollen, suostuen tahtoonsa ja nöyrtyen, ..Mitä enemmän haluat olla rukouksessa ja tutkia Jumalan Sanaa, niin sitä myöten uskosi alkaa kasvaa ja uskon vahvasti siihen, että; polvilleen meno, nöyrtymisen ja suostumisen merkiksi siunaa ja tyydyttää Isän Jumalan sydäntäkin ja saat kokea hänen rakkauttaan, iloaan, voimaansa, sekä siunauksiaan,.. Mutta sen pitää aina tapahtua; Vapaaehtoisesti, ei milloinkaan velvollisuudesta, pakosta.. Sillä silloin se on: hyödytöntä. Se menee silloin vain äkkiä kuin lakihenkisyyteen, ym..Varo sitä. Nöyrät perivät maan, eivät ylpeät..Tuo vielä nousi sydämelleni lopuksi.