Unohtamisen taito (ajatelma)

[rita4]

- Mitä muisti on?
Kysymyksen esitti eräs pyhäkoulunopettaja. Kukaan lapsista ei osoittanut pienintäkään merkkiä siitä, että osaisi ehdottaa vastausta. Eikä ihme. Sinä ja minä olisimme varmasti olleet yhtä sanattomia.

Nyt kohosi kuitenkin yksi käsi, mutta vain puoliksi.
- No Andres, mitä luulet muistin olevan?
- Se on se, millä unohdetaan.
Sekä opettaja että toverit hymyilivät. On tuskin luultavaa, että Andresin antama vastaus olisi hyväksytty koevastauksena.

Kuitenkin tämä omalaatuinen vastaus sisälsi aimo annoksen totuutta.

Monet ovat sitä mieltä, että ihmisaivot on suunniteltu sillä tavoin, että ne varastoivat kaiken sen, minkä näemme, kuulemme ja koemme. Kaikki varastoituu alitajuntaamme. Siellä se on, vaikka meillä ei ole siitä aavistustakaan.

- Kuulostaa kammottavalta, joku sanoo.

Niin, sekä kammottavalta että ihmeelliseltä, sillä me emme ole kuulleet, nähneet ja kokeneet ainoastaan pahoja asioita. Olemme kohdanneet paljon sellaista, mikä on hyvää. Ja paljon sellaista, mikä ei ole hyvää eikä pahaa.

On hieno asia, jos on hyvä muisti, että voi oikealla hetkellä poimia esille juuri sen, mitä tarvitsemme: sanan, nimen, matemaattisen kaavan tai hengellisen totuuden.

On sääli niitä ihmisiä, joiden muisti on menettänyt kyvyn onkia esiin sielun kätköistä sellaista, mitä he ehdottomasti tarvitsevat.

Vähintään yhtä paljon säälittävät ovat kuitenkin ne ihmiset, joilla ei ole unohtamisen taitoa, vaan heidän on pakko vatvoa mielessään sellaista, mistä ei ole heille itselleen eikä kenellekään muulle vähäisintäkään hyötyä.

Monet meistä ovat luonnostaan sellaisia, että meidän on helpompi kerätä rojua kuin jalokiviä. Ehkä se on luonnollista. Ilkeillä sanoilla on taipumus tunkeutua syvemmälle kuin hyvillä sanoilla. Ja pahoissa sanoissa on väkäsiä. Ne tarttuvat kiinni.

Tikarinpiston aiheuttamaan haavaan muodostuu arpikudosta, sekä ruumiissa että sielussa. Joskus käy niin, että haava tulehtuu, ennen kuin arpi ehtii muodostua.

Vain uskovia ihmisiä oli koolla sinä iltana, jolloin minulle välähti, että esittäisin kysymyksen, joka ei lainkaan kuulunut tavalliseen menettelyyni. Annoin kysymyksen kuitenkin tulla kuuluville, juuri kun koko seurakunta oli syventynyt rukoukseen.

-Kuinka monella on jotakin selvitettävää jonkun lähimmäisensä kanssa? Kuinka moni ei ole kokosydämisesti jaksanut antaa jollekulle anteeksi? Kuinka moni tuntee piikin sielussaan joka kerta, kun kuulee tietyn nimen mainittavan?

Noin kolmannes mukana olleista kohotti kätensä merkiksi siitä, että he mielessään ja muistissaan kantoivat jotakin, mikä ei ollut hyvää. He eivät olleet jaksaneet unohtaa.

Edessäni oli kuitenkin joukko tunnustavia kristittyjä. Ja monet heistä rukoilivat joka päivä tärkeän ja vakavan rukouksen: "Anna anteeksi meidän velkamme niin kuin mekin anteeksi annamme..."

Kirjaimellisesti ymmärrettynä hyvälle muistille on ominaista se, että se siirtää sivuun ja menneeseen kaiken sellaisen, jolla on huono vaikutus meihin ja päästää esille kaiken sellaisen, jolla on hyvä ja jalostava vaikutus meihin.

Juuri niin. Siirtää sivuun - ja päästää esille.

Nämä kaksi asiaa kuuluvat yhteen. Jos otamme vain ensimmäisen osan, huomaamme pian muistuttavamme poikaa, joka antautui tappeluun nuohoojan kanssa. Mitä enemmän hän sai iskujaan osumaan sitä mustemmaksi hän itse tuli.

On viisaampaa kuunnella Paavalin neuvoa:

- Sitä mikä on totta, jaloa, oikeaa ja puhdasta, mikä on rakastamisen ja kunnioittamisen arvoista, kaikkea mitä kutsutaan hyveiksi ja kaikkea mikä ansaitsee kiitoksen, siihen kiinnittäkää mielenne.

Ja jos todella haluamme ohjata ajatuksemme oikeaan suuntaan,teemme visaasti toimiessamme täsmälleen niin käytännöllisesti kuin Jeesus meitä opetti: - Kun rukoilette, antakaa anteeksi niille, joiden kanssa teillä on jotakin selvittämättä. Silloin myös teidän Taivaallinen Isänne antaa anteeksi teidän rikkomuksenne.

Hän ei sanonut, että meidän pitäisi odottaa antaaksemme anteeksi sitten, kun se joka on rikkonut meitä vastaan nöyrtyisi ja tulisi pyytämään anteeksi, vaan että meidän pitäisi antaa anteeksi ollessamme Jumalan kasvojen edessä rukoilemassa.

Muuta tietä ei ole.

Juuri nyt voimme ryhtyä harjoittamaan unohtamisen - ja - muistamisen - vaikeaa taitoa.

- Unohdan sen, mikä on takana.

- Ylistä Herraa, minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää hän on sinulle tehnyt!

Lähteitten maa kirjasesta.

[rita4]

On hieno asia, jos on hyvä muisti, että voi oikealla hetkellä poimia esille juuri sen, mitä tarvitsemme: sanan, nimen, matemaattisen kaavan tai hengellisen totuuden.

On sääli niitä ihmisiä, joiden muisti on menettänyt kyvyn onkia esiin sielun kätköistä sellaista, mitä he ehdottomasti tarvitsevat.

Vähintään yhtä paljon säälittävät ovat kuitenkin ne ihmiset, joilla ei ole unohtamisen taitoa, vaan heidän on pakko vatvoa mielessään sellaista, mistä ei ole heille itselleen eikä kenellekään muulle vähäisintäkään hyötyä.

Monet meistä ovat luonnostaan sellaisia, että meidän on helpompi kerätä rojua kuin jalokiviä. Ehkä se on luonnollista. Ilkeillä sanoilla on taipumus tunkeutua syvemmälle kuin hyvillä sanoilla. Ja pahoissa sanoissa on väkäsiä. Ne tarttuvat kiinni.

Tikarinpiston aiheuttamaan haavaan muodostuu arpikudosta, sekä ruumiissa että sielussa. Joskus käy niin, että haava tulehtuu, ennen kuin arpi ehtii muodostua.

Tuo alkoi puhutella minua, siis; Mikä on muisti? Nyt kun on tullut ikää, niin sitä vain unohtaa nimiä, asioitakin, vaikka kuinka koittaiskin pitää muistia ns. tarkkana. Mutta totta puhuen, on myöskin tavallaan hyväkin asia, ettei enää ihan kaikkea muista. On nääs asioita, jotka saavatkin jo jäädä unholaan. Vaikka oishan se kiva muistaa enempikin niitä hyviä sekä iloisia asioita..

Minä olin nuorempana ammattimurehtia, niinkin sen voisi sanoa. Elämääni oli tullut niin paljon pahaa ihan pienestä lähtien. Oli syviäkin haavoja sielussani, jotka murehduttivat mieltäni vielä pitkään aikuisenakin...Ja toki muistanhan minä ne vieläkin, mutta onneksi ne ei enää vaivaa mieltäni, tai laita murehtiin väärin kohteluani, niin lapsena, kuin avioliitoissanikin. Siitä kaikki kiitos ja ylistys kuuluu vain yksin Jumalallemme! Koska Hän on pikku hiljaa parantanut haavojani, sekä vapauttanut minut niistä hirveistä, hirveästä katkeruudesta, sekä antanut minulle anteeksi ja kyvyn antaa anteeksi sekä unohtaa kaikki ikävä...

On viisaampaa kuunnella Paavalin neuvoa:

- Sitä mikä on totta, jaloa, oikeaa ja puhdasta, mikä on rakastamisen ja kunnioittamisen arvoista, kaikkea mitä kutsutaan hyveiksi ja kaikkea mikä ansaitsee kiitoksen, siihen kiinnittäkää mielenne.

Ja jos todella haluamme ohjata ajatuksemme oikeaan suuntaan,teemme visaasti toimiessamme täsmälleen niin käytännöllisesti kuin Jeesus meitä opetti: - Kun rukoilette, antakaa anteeksi niille, joiden kanssa teillä on jotakin selvittämättä. Silloin myös teidän Taivaallinen Isänne antaa anteeksi teidän rikkomuksenne.

Hän ei sanonut, että meidän pitäisi odottaa antaaksemme anteeksi sitten, kun se joka on rikkonut meitä vastaan nöyrtyisi ja tulisi pyytämään anteeksi, vaan että meidän pitäisi antaa anteeksi ollessamme Jumalan kasvojen edessä rukoilemassa.

Muuta tietä ei ole.

Juuri nyt voimme ryhtyä harjoittamaan unohtamisen - ja - muistamisen - vaikeaa taitoa.

- Unohdan sen, mikä on takana.

- Ylistä Herraa, minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää hän on sinulle tehnyt!