Danielle Miettinen
Raija ja Timo Hämysen voimavarana kentällä ja kotimaassa on ollut huumori ja kyky iloita pienistä arjen asioista. Kuva: Saija Tiilikainen.
Kun hyttysverkko oli illalla laskettu, työasiat saivat odottaa seuraavaan päivään, Raija Hämynen muistelee työvuosiaan Senegalissa. Avioliitto voi olla läheteille suuri voimavara, mutta se on myös altis ottamaan osumaa työn henkisestä ja hengellisestä kuormasta. Raija Hämynen, Tiina ja Karri Koistinen sekä Sirkka-Liisa Huhtinen kertovat, miten he ovat selättäneet parisuhteen haasteita.
Vuodet Senegalissa alkoivat paikallisen wolofin kielen opiskelulla, ja sen jälkeen diakoni Timo Hämynen toimi Lähetysseuran oppilaskodin isäntänä, taloudenhoitajana ja osallistui seurakuntatyöhön. Raija osallistui nais- ja lapsityöhön lasten ollessa päivähoidossa. Puolison epäsäännöllinen työaika söi pariskunnan yhteistä aikaa.
– Timolla oli selkeä työ ja siitä kerrottavaa, ja minusta tuntui, että tuhlaan vain lähetyksen rahoja. Kansalliset vertailivat helposti uusia lähettejä muihin lähetteihin niin työntekijöinä kuin kielenoppijoina.
Raija Hämynen muistaa, että heidän oli pariskuntana vaikea hyväksyä eritahtisuus ja vastata toisen odotuksiin uudessa ympäristössä.
– Olin paljon yksin kotona ja kaipasin asioiden jakamista yhdessä.
Lähetysseuran läheteilleen Suomessa järjestämä avioliittoleiri tuli sopivaan kohtaan kahden työkauden väliin. Sen avulla Hämyset saivat keskusteltua avoimesti toiveistaan ja tarpeistaan.
Raija ja Timo Hämynen ottivat Senegaliin mukaan parisuhdetta käsitteleviä kirjoja. Heillä oli työalueella myös belgialainen ystäväpariskunta, jonka kanssa pystyi puhumaan kaikesta. Kuva: Saija Tiilikainen.
Sadan prosentin arvostus
Myöhemmin Raija Hämynen sai enemmän vastuuta paikallisseurakunnan nais- ja lapsityöstä. Toiselle työkaudelle lähdettäessä työosuuden nostaminen sataan prosenttiin oli tärkeä muutos.
– Minusta tuli lähettikunnan täysipainoinen jäsen.
Mitä hankalampi vaihe oli menossa, sitä tärkeämpää puolisoiden oli huolehtia omasta ja yhteisestä hiljentymisestä.
Toisaalta parisuhteen haasteet olivat hyvin samanlaisia kuin ne olisivat voineet olla kotimaassakin, Hämynen pohtii. Kun työhön uppoutuva mieli unohti huomioida toista, puoliso muuttui arkipäiväiseksi ja palautteen puute teki nälkäiseksi.
– Jos joku vähän kehui, sydän alkoi läpättää. Ihastumisia koimme puolin ja toisin. Onneksi pystyimme puhumaan avoimesti siitä, mitä olimme olleet puolisoina vailla, kun näin kävi.
|Taistelemme samalla puolella sielunvihollisen nuolta vastaan.
Toisesta ihmisestä viehättymisen lisäksi voi kiinnostua myös työalueen kulttuurista ja uskonnosta mieltä sotkevalla tavalla. Raija Hämynen kävi musliminaisten kanssa paikallisissa musiikkitilaisuuksissa ja olisi voinut viipyä niissä loputtomiin.
– Vaarana voi olla synkretismi, toinen uskonto liukuu kristillisten käsitysten sekaan.
Tavallisen perhearjen puolustaja
Kaikenlaisista asioista puhuminen on tärkeää, Raija Hämynen muistuttaa, mutta yhtä tärkeää on valita siihen oikea aika ja paikka.
– Ruokapöydässä perheen kesken emme puhuneet työasioita. Ja kun hyttysverkko oli laskettu, työ sai jäädä verkon ulkopuolelle.
Hämysen mukaan on tarpeen huolehtia, etteivät lapset koe itseään lähetystyötä vähempiarvoisiksi.
–Pyrimme elämään normaalia arkea perheenä sen iloineen ja suruineen.
Realisti kannattaa kuitenkin olla, ja virheitä tulee. Lähettikuraattorina Raija Hämynen on huomannut, että lähetystyöntekijät kamppailevat ihan samanlaisten asioiden kanssa kuin kaikki muutkin. On alkoholiongelmia, sivusuhteita, nettipornon käyttöä ja puolison tarpeiden laiminlyömistä.
Hämysten voimavarana kentällä ja kotimaassa on ollut huumori ja kyky iloita pienistä arjen asioista. Tärkeää on myös hyväksyä epätäydellisyys itsessä, toisessa ja parisuhteessa.
Nauhoilla koristeltu Ford
”Hei, aletaaks oleen?”
Tiina Koistinen luki tekstiviestin, jonka hän sai ihan kivalta pojalta. Nuoret olivat tutustuneet Suomen Lähetysseuran nuortenleirillä. Karri Koistinen oli pettynyt vastauksesta: ”Oot ihan kiva, mutta ollaan kavereita.”
Ystävyys kesti kahdeksan vuotta, mutta lopulta tummansininen Ford koristeltiin valkoisilla nauhoilla ja takaikkunaan kirjoitettiin ilkikurinen lappu: ”Vaan kavereita.”
Kymmenen vuoden avioliitto on osoittanut, että parisuhteen hoitamiselle ei ole vaihtoehtoja, ja se on aloitettava ajoissa.
– Menimme puoli vuotta naimisiin menon jälkeen Mennään eteenpäin -aviopariviikonloppuun. Väänsimme siellä kyyneleitä, esiin tuli tärkeitä asioita.
Karri Koistinen pitää vertauskuvista, ja avioliiton vertauskuvaksi sopii talo. Sitä on vahvistettava hyvällä säällä, sillä jonain päivänä puhurit tulevat.
– Kun taloa vahvistaa ajoissa, myrsky ei saa aikaan liian pahoja tuhoja.
Ensimmäinen kunnon myrsky pääsi irti viime syksynä.
Koko juttu täältä
