”Lapsen etu on tärkein”
LASTEN OIKEUDET 20.11.2023 12:32
TEUVO V. RIIKONEN JA MEIJU BONSDORFF
Lasten asia on lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkariselle sydämen kutsumus.
Vuodesta 2019 lapsiasiavaltuutettuna toiminut Elina Pekkarinen on itse lama-ajan lapsi. Nyt hän ottaa vahvasti kantaa keskusteluun lasten ja nuorten lisääntyneestä väkivallasta, lapsiperheköyhyydestä ja sen vaikutuksista nuorten elämään.
Omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan Elina Pekkarinen vietti Helsingissä 1990-luvulla, jolloin Suomea koetteli lama.
– Lapsuudenmuistoni liittyvät Keski-Töölöön. Minulla oli kaksi siskoa ja yksi veli, isä, äiti sekä Misukka-kissa. Kesät vietettiin Pusulassa. Olin musiikkiluokalla ja harrastin pianonsoittoa. Olin myös ”heppahullu”, mutta ratsastus oli kallis harrastus monilapsiselle perheelle, Elina kertoo.
– Ensimmäinen työpaikkani oli siivoojana Ruotsin laivalla. Kun lama alkoi vaikuttaa, ihmisiä irtisanottiin. Perheemme muutti isän työn vuoksi Ranskaan. Kun tulimme takaisin, äiti jäi työttömäksi.
Oan opiskelualan etsintää
Vuonna 1995 Elina alkoi opiskella Helsingin yliopistossa soveltavia eläintieteitä.
– Olin maa- ja metsätalouden puolella, ja pääaineeni oli riistaeläintiede, vaikka en ollut koskaan harrastanut metsästystä. Olin ollut koulussa hyvä biologiassa.
Vuonna 1998 Elina vaihtoi kuitenkin alaa.
– Olin mennyt naimisiin nuoruudenrakkauteni kanssa ja odotin esikoistamme. Eläintiede ei tuntunutkaan sopivalta alalta, ja niin minusta tuli sosiaalitieteilijä, kertoo Elina. Ura johti jatko-opintoihin, ja vuonna 2010 hän väitteli tohtoriksi nuorisorikollisuudesta.
Nuorten todellisuus tutuksi sosiaalityössä
Koko juttu täältä
TEUVO V. RIIKONEN JA MEIJU BONSDORFF
Lasten asia on lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkariselle sydämen kutsumus.
Vuodesta 2019 lapsiasiavaltuutettuna toiminut Elina Pekkarinen on itse lama-ajan lapsi. Nyt hän ottaa vahvasti kantaa keskusteluun lasten ja nuorten lisääntyneestä väkivallasta, lapsiperheköyhyydestä ja sen vaikutuksista nuorten elämään.
Omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan Elina Pekkarinen vietti Helsingissä 1990-luvulla, jolloin Suomea koetteli lama.
– Lapsuudenmuistoni liittyvät Keski-Töölöön. Minulla oli kaksi siskoa ja yksi veli, isä, äiti sekä Misukka-kissa. Kesät vietettiin Pusulassa. Olin musiikkiluokalla ja harrastin pianonsoittoa. Olin myös ”heppahullu”, mutta ratsastus oli kallis harrastus monilapsiselle perheelle, Elina kertoo.
– Ensimmäinen työpaikkani oli siivoojana Ruotsin laivalla. Kun lama alkoi vaikuttaa, ihmisiä irtisanottiin. Perheemme muutti isän työn vuoksi Ranskaan. Kun tulimme takaisin, äiti jäi työttömäksi.
Oan opiskelualan etsintää
Vuonna 1995 Elina alkoi opiskella Helsingin yliopistossa soveltavia eläintieteitä.
– Olin maa- ja metsätalouden puolella, ja pääaineeni oli riistaeläintiede, vaikka en ollut koskaan harrastanut metsästystä. Olin ollut koulussa hyvä biologiassa.
Vuonna 1998 Elina vaihtoi kuitenkin alaa.
– Olin mennyt naimisiin nuoruudenrakkauteni kanssa ja odotin esikoistamme. Eläintiede ei tuntunutkaan sopivalta alalta, ja niin minusta tuli sosiaalitieteilijä, kertoo Elina. Ura johti jatko-opintoihin, ja vuonna 2010 hän väitteli tohtoriksi nuorisorikollisuudesta.
Nuorten todellisuus tutuksi sosiaalityössä
Koko juttu täältä