Onko laivasi ankkurissa?

[rita4]

Silja Edvardsson

Näin näyn: seisoin valtavan meren rannalla ja katselin kuinka suuri laiva oli heittänyt ankkurinsa mereen, mutta laivalla ei jostakin syystä ollut liikettä, laiva vain oli siinä paikoillaan. Näin ankkurin, joka oli heitetty mereen ja suuren kettingin josta ankkuri oli kiinni.

Ihmettelin miksei laivalla näy liikettä. Mitä varten laiva seisoi paikoillaan? Seisoin siinä paikoillani, niin minulle annettiin selitys: laivalla oli tapahtunut jotain, ja siitä syystä siellä oli kaaos. Laivan henkilökunta ei voinut hyvin, he tulkitsivat tilannetta ristiriitaisesti, ja siitä syystä matkan teko oli pysähtynyt.

Laiva kuvaa ihmistä. Se olin tässä asiassa minä itse. Meri on Jumala, valtava ja armollinen. Mutta mikä on laivan mereen heitetty ankkuri? Se kuvaa elämää, joka on aivan kuin heitetty Jumalan haltuun. Kun ankkuri on ja lepää Jumalassa ja hänen voimassaan ja viisaudessaan, niin silloin laiva on ainakin turvassa. Kaaos ihmisen sisällä estää eteenpäin menemisen Jumalan asioilla. Mutta kun on elämänsä jättänyt Herran huomaan, niin hän auttaa ja korjaa.

Katsellessani näkyä, tiesin, että tulee päivä jolloin tämä laiva jälleen seilaa eteenpäin, kunhan asiat on saatu korjatuksi. Aika kului ja niinpä eräänä päivänä näin kuinka tuo suuri laiva oli jälleen seilailemassa eteenpäin.

Silmäni täyttyivät kyynelistä katsellessani näkyä, miten Jumala on armollinen ja suuri on hänen rakkautensa meitä kohtaan. Mieleeni tulee tutun laulun sanat: "Oi tullos mun purteeni Jeesuksein, en uskalla lähteä yksin, on eessäni matka niin vaarallinen, suo kanssas ett käyn käsityksin."

Kun Jumala saa olla laivamme kapteeni, niin hän ohjaa sitä oikeaa reittiä, valvoen ja rakastaen, nostaen ja kantaen. "Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että tottelette sen himoja. Älkää antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne kuolleista eläviksi tulleina Jumalalle ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle." (Rm 6:12-13.)

[rita4]

Näin näyn: seisoin valtavan meren rannalla ja katselin kuinka suuri laiva oli heittänyt ankkurinsa mereen, mutta laivalla ei jostakin syystä ollut liikettä, laiva vain oli siinä paikoillaan. Näin ankkurin, joka oli heitetty mereen ja suuren kettingin josta ankkuri oli kiinni.

Ihmettelin miksei laivalla näy liikettä. Mitä varten laiva seisoi paikoillaan? Seisoin siinä paikoillani, niin minulle annettiin selitys: laivalla oli tapahtunut jotain, ja siitä syystä siellä oli kaaos. Laivan henkilökunta ei voinut hyvin, he tulkitsivat tilannetta ristiriitaisesti, ja siitä syystä matkan teko oli pysähtynyt.

Laiva kuvaa ihmistä. Se olin tässä asiassa minä itse. Meri on Jumala, valtava ja armollinen. Mutta mikä on laivan mereen heitetty ankkuri? Se kuvaa elämää, joka on aivan kuin heitetty Jumalan haltuun. Kun ankkuri on ja lepää Jumalassa ja hänen voimassaan ja viisaudessaan, niin silloin laiva on ainakin turvassa. Kaaos ihmisen sisällä estää eteenpäin menemisen Jumalan asioilla. Mutta kun on elämänsä jättänyt Herran huomaan, niin hän auttaa ja korjaa.

Katsellessani näkyä, tiesin, että tulee päivä jolloin tämä laiva jälleen seilaa eteenpäin, kunhan asiat on saatu korjatuksi.

Olipa jotenkin niin lohdullinen ja rohkaisevakin kuva ihmiselämästä ja kun siihen elämäämme tulee; asioita, tilanteita, jotka ovat kuin kaaottisiakin ja silloin ei vaan voi purjehtia eteenpäin, vaan on pysähdyttävä paikoilleen, odottamaan, selvittään asioita, sekä kuin vain suostuttava: odottelemaan Jumalan sunnitelmaa, puhettaan ja ohjaustaan kohdallemme. Niin silloin ei tarvitse kuitenkaan hätääntyä, pelätä, tai alkaa itse toimimaan oman järjenkään mukaan, tai jopa toisten neuvojen mukaan, ei! Siis; mikä ihaninta, niin kun ankkurimme on heitetty Jumalan käsiin/huomaan; luottaen, että: Hän tietää mikä on meille parhaaksi ja oikein, niin on hyvä odottaa Jumalan apua sekä Hänen voimaansakin, lohdutustaan, sekä sitä aivan uutta näkyään tulevasta: rauhallisin ja turvallisin mielin juuri siinä missä nyt onkin ollut menossa elämän merellä.

Tuo oli kuin juuri minulle tähän hetkeen sopiva kirjoitus, sekä lohdutus, rohkaisu ja apukin taivaasta, etten niin kamalasti surisi ja huolehtisi, kantaisi murhetta siitä miten toimia, miten pärjäämme, missä asua, jne.. Kun kaikki on elämäni purressa sekaisin. Vaan kun olen kerran heittänyt ankkurini sinne Golgatan ristin juurelle ja antanut elämäni Jeesuksen käsiin/hoitoon, niin Hän kyllä ohjaa minua ja auttaa, sekä vie eteenkinpäin tahtomallaan tavalla, kun sen aika on. Nyt on aika vain olla kuin paikoillaan ja odottaa, kuunnella Isän puhetta ja Pyhän Henkensäkin neuvoja sydämelleni, sekä vain koittaa levätä Kristuksessa Jeesuksessa ja Hänen armossaan! Niin ja vain katsoa Jeesukseen, eikä itseeni, ei omaan jaksamiseenikaan tai omiin voimiini, kuin ei myöskään toisten ikävänpuoleiseen käytökseenkään, tai toisten loukkaantumisiin, ikäviin sanoihinsa, kun toiminkin eri tavoin, kuin he ovat minua neuvoneet, tai jopa olettaneet minun toimivan niin kuin he haluaisivat..tms... Vaan vain kuin myöntää itselleen rehellisesti, että; "Nyt en jaksa, osaa, pysty mihinkään, ilman Herraani ja Auttajaani, tarvitsen Sinua Jeesus Kristus, Herrani, Vapahtajani!"

Herra Jeesus tietää; mikä on minulle tai sinullekin rakas ystäväni; oikein, sekä meidän parhaaksemme. Ja jos on aika laivamme vain olla ankkurissa sekä vain odottaa, niin maltetaan odottaa ja pysytään siellä ristinsä juurella rukoillen, huokaillen, (voimiemme mukaan) katsoen Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesuksen Kristukseen, sekä Hänen sääliviin ja rakastaviin, armahtaviinkin silmiinsä, niin silloin me jaksamme ja maltamme mielemme olla liiaksi touhuamatta: omin päin.


Rukoukseni ja kiitokseni;

Minä kiitän sinua Rakas Jumalani, kun johdatat minua näitä synkkiäkin teitä, jolloin minulla ei ole, eikä voikkaan olla mitään muuta turvaa, kuin vain Yksin sinun armosi ja anteesiantosi Jumalani. Sinun apusi ja lohdutuksesi, voimasi minua auttaa ja saan levätä sinun vahvoilla turvallisilla käsivarsillasi Herra! Kiitänkin siitä!

Sinä veit minulta kuin pohjan, turvankin elämästäni ja katsoit; miten siihen suhtaudun ja toimin; pysynkö omanasi, etsinkö turvaa siipiesi suojasta, vai alanko syyttäämään sinua siitä, mitä teit ja tapahtui elämässäni. Sinä olet totisesti koetellut minua, Herra. Ja näe, että tahdon yhä edelleenkin siltikin vaeltaa sinun jalanjäljissäsi, Herra, sekä pysyä lähelläsi, omanasi ja vain luottaa, iloita, kiittää; Golgatan ristintyöstäsi, sekä ylösnousemus voimastasikin, Jeesus Kristus, minunkin Herrani ja Vapahtajani, Auttajani!

Ja sinä aloit puhua minulle, näytit mikä on Sinun tahtosi kohdallani, muistutit näystä, jonka annoit minulle hyvin, hyvin monia vuosia sitten jo, ja siitä, mikä on Sinun tahtosi minunkin kurjan ja heikon lapsesi kohdalla. Herra Jeesus; Kuule anomiseni ja pyyntöni, kun rukoilen Sinulta: uutta voimaa jaksaa tämäkin päivä, sekä vain luottaa siihen, että: Sinä olet purressani mukana ja kun aika on valmis, niin ankkuri nostetaan taas ylös ja pääsen seilaamaan sinun tahtosi mukaisesti tällä elämäni merelläkin! Kiitos siitä Isä, Jumala! Kiitos ristin veren voittovoimastasi Jeesus: minunkin Herrani; kuninkaiden Kuningas, sekä herrojen Herra; Halleluja! Amen!

Ps. 142:
1 Minä korotan ääneni ja huudan Herraa, minä korotan ääneni ja rukoilen Herralta armoa.
2 Minä vuodatan hänen eteensä valitukseni, kerron hänelle ahdistukseni.
3 Kun minun henkeni minussa nääntyy, niin sinä tunnet minun tieni. Polulle, jota minä käyn, he ovat virittäneet paulan minun eteeni.
4 Katso minun oikealle puolelleni ja näe: ei kukaan minua tunne. Ei ole minulla pakopaikkaa, ei kukaan minun sielustani välitä.
5 Minä huudan sinun puoleesi, Herra; minä sanon: Sinä olet minun turvani, minun osani elävien maassa.
6 Tarkkaa minun huutoani, sillä minä olen sangen viheliäinen, pelasta minut vainoojistani, sillä he ovat minua väkevämmät.
7 Vie minun sieluni ulos vankeudesta kiittämään sinun nimeäsi. Vanhurskaat kokoontuvat minun ympärilleni, kun sinä minulle hyvin teet.