ilosanoma.munfoorumi.com

by David Wilkerson

Eräs teini-ikäinen tyttö tunnusti minulle: “Kaksi vuotta sitten äitini ja isäni saivat surmansa auto-onnettomuudessa. He olivat parhaat vanhemmat, mitä tyttö ikinä voi saada. Kuinka Jumala saattoi antaa heidän kuolla niin väkivaltaisella tavalla? Viimeiset kaksi vuotta olen kantanut kaunaa hänelle. Suojeleeko Jumala omiaan? En voi enää rukoilla todella luottaen häneen, koska uskon, että hän petti minut. Mitä voin tehdä? Voin varmaan sanoa olevani vihainen Herralle”.

Eräs tuntemani nuoripari on kantanut kaunaa Herralle jo melkein kymmenen vuotta. Heidän kaunis, viisivuotias tyttärensä kuoli aivokasvaimeen, ja he katkeroituivat. He ovat kyllä pysyneet seurakunnassa ja ovat käsitelleet asiaa kaikin tavoin, mutta eivät enää voi uskoa rukouksen tehoon. He eivät uskalla luopua Jumalasta, sanoa häntä valehtelijaksi tai uskottomaksi isäksi, mutta he eivät ole koskaan voineet antaa hänelle anteeksi ”heidän ainoan lapsensa pois ottamista”.

Melkein kaikilla uskovilla on elämässään joskus sellainen kokemus, ettei hänen rukoukseensa ole vastattu. Rukoukseen ei tule vastausta viikkoihin, kuukausiin - ei edes vuosiin. Odottamaton sairaus tai tragedia koskee läheistä. Asioita tapahtuu ilman selvää syytä, ja silloin usko alkaa horjua. Raamattu tekee aivan selväksi, että epäilevä ihminen ei koskaan saa mitään Jumalalta.

Jeesus ymmärsi, että hänen opetuslastensa joutuvat helposti kantamaan kaunaa taivasta vastaan, kun vuoret eivät siirtyneetkään ajoissa. Hän varoitti Pietaria pyytämästä mitään Jumalan edessä, jos hänellä olisi jotakin lähimmäistään vastaan.

”Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne" (Mark.11:25).

Uskon Jeesuksen tarkoittaneen sanoa: ”Älä pyydä Jumalalta vuorten siirtymistä tai omien syntiesi anteeksi antamista, jos kannat kaunaa taivasta vastaan. Poista se ensin! Anna anteeksiantamuksen Hengen virrata lävitsesi. Rukoile uskollista Isääsi. Hän ei ole pettänyt sinua. Kyllä hän vastaa. Hän antaa runsaudestaan. Antaudu ja pyydä häneltä anteeksi, että olet antanut näiden epäilyksien nousta mieleesi”.

Melkein kaikilla uskovilla on elämässään joskus sellainen kokemus, ettei hänen rukoukseensa ole vastattu. Rukoukseen ei tule vastausta viikkoihin, kuukausiin - ei edes vuosiin. Odottamaton sairaus tai tragedia koskee läheistä. Asioita tapahtuu ilman selvää syytä, ja silloin usko alkaa horjua. Raamattu tekee aivan selväksi, että epäilevä ihminen ei koskaan saa mitään Jumalalta.

Eräs teini-ikäinen tyttö tunnusti minulle: “Kaksi vuotta sitten äitini ja isäni saivat surmansa auto-onnettomuudessa. He olivat parhaat vanhemmat, mitä tyttö ikinä voi saada. Kuinka Jumala saattoi antaa heidän kuolla niin väkivaltaisella tavalla? Viimeiset kaksi vuotta olen kantanut kaunaa hänelle. Suojeleeko Jumala omiaan? En voi enää rukoilla todella luottaen häneen, koska uskon, että hän petti minut. Mitä voin tehdä? Voin varmaan sanoa olevani vihainen Herralle”.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

”Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne" (Mark.11:25).

Uskon Jeesuksen tarkoittaneen sanoa: ”Älä pyydä Jumalalta vuorten siirtymistä tai omien syntiesi anteeksi antamista, jos kannat kaunaa taivasta vastaan. Poista se ensin! Anna anteeksiantamuksen Hengen virrata lävitsesi. Rukoile uskollista Isääsi. Hän ei ole pettänyt sinua. Kyllä hän vastaa. Hän antaa runsaudestaan. Antaudu ja pyydä häneltä anteeksi, että olet antanut näiden epäilyksien nousta mieleesi”.

Eräs asia, nuorehko ihminen, joka menetti vuosikymmeniä sitten äitinsä traagisesti, kun itse oli vielä lähes lapsi ja olisi vielä pitkään tarvinnut rakastavaa, uskovaa äitiään, mutta Jumala otti hänet pois..Ja tuo nuori joutui sijaiskotiin, uskovaan kyllä, mutta erittäin lakihenkiseen, jossa oli kieltoja kieltojen päälle ja se viimeistään tuhosi tuon nuoren elämän, uskon ja sydämen.

Nyt tuo nuori on aivan rappiolla, huumeiden ym orja, ilman omaa kotia, omaa elämää...Ja hän hakee päihteistä lohtua, niistä "ystävistään" siinä maailmassa turvaa ja kuin etsii jotain syvempää, parempaa.. Hän on mitä todennäköisemmin erittäin katkera ja vihainen Jumalalle, joka otti häneltä äidin pois ja sen haavan, kivun, tuskan voi parantaa ainoastaan ja vain yksin Jeesus Kristus, rakkaudellaan.

Kuinka saada hänet ja ne monet, monet samantapaiset ihmisetkin kokemaan, sekä löytämään jälleen se rakastava Jumala, joka heillä oli elämässään silloin kun kaikki oli vielä ns hyvin? Nyt he eivät edes halua kuullakaan mistään Jumalasta, Jeesuksesta, päinvastoin, koska he ovat niin kamalan vihaisia Jumalalle kaikesta siitä mitä heidän elämäänsä tuli, kun heiltä otettiin pois kodin ja äidin, vanhempien tms turva. Ja Nyt hän ja he ovat saatanan talutusnuorassa, joka pitää häntä ja heitä kahleissaan, orjinaan.

Mitä siis voimme tehdä, jotta he pelastuisivat, parantuisivat haavoistaan, ja heidän sydämensä tuska poistuisi, sekä löytäisivät rakastavan ja armahtavan Vapahtajan sydämeensä. Voivatko he edes pelastua, parantua, muuttua, tulla uskoon, uudistua uskossaan, antaa anteeksi Jumalalle, tms ihmisillekään? Voivat, koska rukouksiemme kautta ja avulla se on mahdollista. Ja siksi Herra laittaakin meidät rukoilemaan heidän sielujensa, kuin myöskin sydämiensä parantumisen puolesta, jotta nuo vuotavat haavat sisimmässään voisivat parantua, kuivua, ja myöskin muuttua kivisydän lihasydämeksi, saada uusi mahdollisuus ja toivo, voimakin muutokseen, jne..

Kaikki on mahdollista Jumalallemme, vaikka me näkisimmekin heidät täysin toivottomina tapauksina. Mutta Isälle EI OLE mahdottomia tapauksia, ei yhden yhtäkään. Meille, uskovinakin niitä näyttää kyllä löytyvän, ja siksi jätämmekin rukousvartiomme, rukoustaistelummekin heidän sielujensa pelastumisen puolesta, joka on suuri virhe ja saatanan juoni, ettei he pelastuisi. Emme jaksa rukoilla, emme uskoa meidän järkemme kertomaan muka täysin mahdottomaan tapaukseen, emme Jumalamme suuruuteen, Kaikkivaltiuteenkaan.. Hävettääkö? Minua ainakin hävettää myöntää ja tunnustaa; epäuskoni, uskoni heikkous ja vajavaisuus.

Mitäs jos nyt jo Päättäisimmekin alkaa rukoilla, lopettamatta; näytti, kuulosti sitten miltä tahansa, vaan me vaan: RUKOILLAAN KIITTÄEN VOITOISTA; ja uskotaan lapsenlailla Jumalan mahdollisuuksiin ja apuun, ym.. Eihän me itse ketään saada muuttumaan, ei pelastumaankaan, ei parannettua vuosien ja vuoskymmentenkin mukanaan tuomia syviäkin haavoja, sekä turvattomuutta.. Mutta Jumala voi, uskoimme sitä sitten tai emme.. Joko aloitetaan rukoustaistelu ja ei lopeteta, ennen kuin saamme iloiten kiittää voitoista pimeydeltä..!!