ilosanoma.munfoorumi.com

by David Wilkerson | March 23, 2012

Ehkä rukous onkin sinulle vain taakka. Kyllästyttääkö rukous sinua? Onko se enemmän velvollisuus kuin ilo?

Niin harvat uskovat tulevat Jumalan läsnäoloon iloisina, nauttien hänen seurastaan. Jotkut pitävät sitä työnä. Jos olemme rakkaimpiemme seurassa täällä maailmassa, miellämmekö sen työksi? Ei, sehän on meille ilo ja nautinto. Jos olet onnellisessa avioliitossa, ei sinun tarvitse ajatella läheisten hetkienne puolisosi kanssa olevan "työtä".

Kristus vertaa suhdettaan kansaansa aviomiehen suhteeseen vaimon kanssa. Raamattu sanoo, että Jeesus iloitsee meistä! Itse asiassa, aviomiehen ilo vaimon läheisyyden nautinnosta ei ole vain hänen omien tarpeittensa tyydyttämisessä. Ei, hänen todellinen nautintonsa on siinä, että hän tietää vaimonsa jakavan tämän ilon. Hän sanoo sydämessään: "Hän todella haluaa olla kanssani. Minä olen hänen sydämensä ensimmäinen, ole hänelle kaikki kaikessa."

Me tiedämme, että Herra iloitsee kansastaan. Daavid sanoi: "Hän toi minut avaraan paikkaan, hän vapautti minut, sillä hän oli mielistynyt minuun"Ps.18:19). Herrasta iloitseminen ei tarkoita vain onnea hänen läheisyydessään. Minä kysyin Herralta, mitä sana "iloita" tarkoittaa ja hän vastasi:

"David, iloitseminen minussa tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että voit sanoa: Olisin mieluummin Jeesuksen kanssa kuin kenenkään muun kanssa maan päällä. Pidän hänen seuraansa parempana kuin oman aviopuolisoni, perheeni, ystävieni seura. Pidän häntä parempana kaikkia julkkiksia, maailman johtajia, jopa Jumalan suurmiehiä ja - naisia. Hän on minun iloni!"

Se tarkoittaa, että voit myös sanoa: "Kaipaan päästä yksinäisyyteen Jeesuksen kanssa, koska hän on ainoa, joka voi tyydyttää minut. Kaikki muut jättävät minut tyhjäksi ja tyydyttämättömäksi. Vain Jeesus voi koskettaa minun syvimpiä tarpeitani. Siksi riennän hänen luokseen niin usein kuin voin."

Kuinka usein rukous ja rukoukseen meno saattaa tuntua pakolta, velvollisuudelta, josta pitää selviytyä pois mahdollisimman nopeasti, jotta kerkiää vielä tehdä sitä ja mennä tuonne tai olla vain tekemättä yhtään mitään. Kuulostaisiko mitenkään tutulta?

Olen aina joskus miettinyt rukousta ja miten arvokasta uskovan elämässä on haluta mennä rukoukseen, sekä viipyä siinä..Niin, että se on mieluista, sydän kaipaa saada olla vain yksin Herran kanssa. Ja silloinkin kun ei voi polvistua, niin kävellessä, töitä tehdessään, ym, ym, voi ja tahtoo olla rukouksen hengessä ja ylistää ja kiittää Herraa.

Tänään Herra on puhunut jälleen minulle rukouksesta ja keitä hän kuulee. Kenen rukoukset ovat hänelle mieluisia? En nyt sano, etteikö hän kuulisi kaikkia ihmisiä, ei! Vaan hänen sydämensä iloitsee aina kun syntinen ihminen haluaa lähestyä häntä pelastuakseen, suostuen muuttumaan, tulemaan uskoon. Kuin myös silloin, kun uskova ihminen kaipaa hänen yhteyteensä: kiireistään ja menoistaan, väsymyksestään, kivuistaan, tms huolimatta. Kun sydän kaipaa jatkuvasti yhteyteensä: olla siis rukouksessa jutellen Herransa kanssa. Ja kun heikko uskova ymmärtää, että; kaikkeen apu ja voima, johdatuskin löytyy ainoastaan ristinsä juurella viipymällä: rukoillen, kiittäen, kuunnellen ääntään, jne..

Uskallammeko tulla pieniksi ja heikoiksi jälleen, irtisanoa sopimuksen lihamme kanssa? Uskallammeko olla heikkoina edessään, odottaen ja rukoillen uutta voimaa saada olla käytössään; oikeaan aikaan, oikeassa paikassa, oikealla käytöksellä, tai sanoilla?

Vai pitääkö yhä vain esittää kovaa ja kaiken jo osaavaa, pystyvää, viisautta, joka ehkä onkin loppujen lopuksi vain ihmisen omaa viisautta, mutta ei Jumalalta saatua viisautta ja voimaa? Siis; ylpeyttä!

Uskalla olla lapsi, joka tarvitsee Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeäkin oppaakseen. Älä tavoittele kunniaa, mainetta, toisten hyväksyntää, sillä... sillä tiellä on loppujen lopuksi vain katkeraa itkua ja murhetta, kun kaikki saattaakin kääntyä ihan toiseksi, silloin, kun Jumala puuttuu kädellään elämään ja näyttää: kuinka turhaa on hänen silmissään ihmiskunnia ja maine, jonakin luullen olevansa, siis kuin mukamas parempana muita.. Kaikki ovat ja ollaan samalla viivalla Jumalan edessä, vaikka ois mikä virkakin saatu seurakunnassa, niin se ei tee ketään paremmaksi, tai pyhemmäksi, hurskaammaksi muiden uskovien edessä, rinnalla kulkijoina. Älä siis ylpeile, vaan nöyrry ja alistu Jumalan Sanan auktoriteetin alle tottelemaan..

Ilm. 22:
1 Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2 Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.

3 Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4 ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
5 Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.

6 Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää.
7 Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!"

8 Ja minä, Johannes, olen se, joka tämän kuulin ja näin. Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt, minä lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti.
9 Ja hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin; kumartaen rukoile Jumalaa".

10 Ja hän sanoi minulle: "Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä.
11 Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
12 Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.

14 Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!

David Wilkerson kirjoitti:Ehkä rukous onkin sinulle vain taakka. Kyllästyttääkö rukous sinua? Onko se enemmän velvollisuus kuin ilo?

Niin harvat uskovat tulevat Jumalan läsnäoloon iloisina, nauttien hänen seurastaan. Jotkut pitävät sitä työnä. Jos olemme rakkaimpiemme seurassa täällä maailmassa, miellämmekö sen työksi? Ei, sehän on meille ilo ja nautinto. Jos olet onnellisessa avioliitossa, ei sinun tarvitse ajatella läheisten hetkienne puolisosi kanssa olevan "työtä".

Kristus vertaa suhdettaan kansaansa aviomiehen suhteeseen vaimon kanssa. Raamattu sanoo, että Jeesus iloitsee meistä! Itse asiassa, aviomiehen ilo vaimon läheisyyden nautinnosta ei ole vain hänen omien tarpeittensa tyydyttämisessä. Ei, hänen todellinen nautintonsa on siinä, että hän tietää vaimonsa jakavan tämän ilon. Hän sanoo sydämessään: "Hän todella haluaa olla kanssani. Minä olen hänen sydämensä ensimmäinen, ole hänelle kaikki kaikessa."

Kuinka tärkeää on rukoilla, niin yksinään, kuin muiden uskovien kanssa yhdessäkin. Mutta se, mikä minua on surettanut ja surettaa yhä vain enemmän meiddän uskovien kohdalla, sekä seurakunnissa, niin on;Rukoilemattomuus. Mitä tarkoitan kun sanon noin? Nyt kun olen seurailllut monia eri seurakuntia, niin etelässä, kuin pohjanmaallakin, niin liian monessa on kaikki muu laitettu tärkeämmäksi, kuin rukous. Menimme erääseenkin srk, ja oli ilmoitettu, että siellä olisi rukouskokous ja sen takia sinne menimmekin, koska haluamme rukoilla. Mutta siellä ei ollut yhtään rukousta, vaan rukouskokous olikin Raamattutunti ja lopussakaan ei ollut rukousta?

En nyt tarkoita, etteikö Raamattutuntikin ole hyvin tärkeä, toki on, mutta kun ei edes ole koko paikassa ollenkaan rukouskokousta, eikä näymmä rukoilla missään niiden tapahtumissa muutenkaan, niin kyllähän se minua alkoi ihmetyttää, sekä murehduttaa.. Yhtä tärkeä, kuin on Raamatun tutkiminen, niin aivan yhtä tärkeä on rukoilla. Miksi siis ei tahdota rukoilla?

Minun mieleeni nousee vain ajatus, että pidetäänkö itseään jo niin hyvänä uskovana, uskovinakin, ettei enää tarvitse rukoilla, koska ollaan mukamas jo niin oikeaoppisia ja täydellisiä Herran Jeesuksen opetuslapsia.. Ettei vaivauduta alentuun rukoilemaan, koska se olisi; kuin heikon ja Jeesusta paljon tarvitsevan uskovan merkki ja ei haluta olla enää niin paljon elämässään Jeesusta tarvitsevia: päjätään jo ilmankin, ehkä ajatellaan?. En tiedä?

Mutta rakkaat, ei yksikään selviä tästä elämästä perille asti, jos rukouselämä ei maistu, kiinnosta. Se on niitä ensimmäisiä asioita, mitkä pitää pysyä, uskosssa olo ajan pituudesta, tai vähyydestä välittämättä loppuun asti. Kun rukouselämää vähennetään, niin se tietää melko varmasti silloin oman uskon heikentymistäkin, ollaan tultu jo niin vahvoiksi ja varmoiksi, ettei elämään enää tarvita edes Jeesustakaan. Ja kyllähän se näkyy sekä kuuluu silloin sellaisen rukouksen väheksyjän puhetyylistä, sekä elämän tavastakin, näin uskon. En ole mollaamassa ketään, mutta haluan vain kuin herätellä mietttiin sitä ihan omaa rukouselämäänsä ja onko se palavaa, Jeesusta kaipaavaa, Herran tahtoa etsivää, jne..

Niin kuin David veljemme tuossa puhuu, niin kun rukouselämä ja suhde Jeesukseenkin on kunnossa, niin se näkyy uloskinpäin; iloisuutena, kun saa olla seurustelu/ystävyys suhteessa Jeesuksen Kristuksen kanssa, Se tuotta iloa sydämeen, kun saa ja voi rukoilla, lähestyä Herraa, eikä sen tarvitse edes olla paikoillaan olemista, vaan teit mitä tahansa, tai liikut, istut autossa, junassa, missä vain, olet kotona Raamatun ääressä, niin Aina voi rukoilla, kiittää Jumalaa, sekä lähestyä Herraa omienkin asioiden takia, tai muiden ihmisten asioita muistaen, tms..

Rukous on kuin hengittämistä, yhtä tärkeää ja ilman sitä ei voi uskovana edes elää. Mutta jos ei kiinnosta lähestyä Herraa Jeesusta, niin silloin kantsii kysyä itseltään, että; "Mitenkäs se nyt sitten oikein on tämä minun elämäni, sekä uskoni tila/laita, kun en kaipaa Sinua Herra elämääni, rinnalleni kulkemaan ja auttamaan, siunaamaan.".?

Tällainen raamatun paikka nousi sydämelleni tähän hetkeen;

Jaak. 4:
8 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.
9 Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.

Matt. 26:41 "Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko."

Luuk. 21:
33 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
34 Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta
35 niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat.
36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."

Lopuksi vielä tämä opetus. Rukoilkaa ettette joutuisi kiusauksee