Sheila Cassidyn kirjasta "Pyhiinvaeltajan rukous"

[rita4]

"Ajattelen usein, että elämämme muistuttaa ristiä."

Pystypuu kuvaa ihmisen suhdetta Jumalaan, ihmisen vastausta käskyistä ensimmäiseen ja suurimpaan: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi." Pystypuu muodostaa siis rukouselämämme.

Vaakapuu kuvaa ihmisen suhdetta muihin ihmisiin, hänen vastaustaan toiseen käskyyn, joka on ensimmäisen vertainen:

"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."

Kenties vaikeinta kristitylle on selvittää, miten nämä hänen elämänsä ulottuvuudet olisivat keskenään tasapainossa.

Eräässä mielessä emme voikaan ratkaista tätä ongelmaa, sillä mitä enemmän rukoilemme, sitä enemmmän rukousta huomaamme tarvitsevamme ja mitä enemmän annamme itsestämme toisille, sitä selvemmin näemme, että meidän tehtävämme on palvella.

Minua itseäni on auttanut ristinpuun rakenteen ajatteleminen.

Jos ristin pystypuu on hento, ei vaakapuukaan voi olla kovin paksu. Jos lisäämme vaakapuun painoa, toisin sanoen jos yritämme kannattaa heikon rukouselämän varassa yhä raskaampaa huolenpidon ja vastuun taakkaa, ristimme pysyy pystyssä jonkin aikaa, mutta ennen pitkään kuorma käy liian raskaaksi ja risti kaatuu.

Näin ajattelen käyvän monille sellaisille ihmisille, jotka jonkin aikaa tekevät suuria tekoja, mutta uupuvat lopulta, koska toimivat oman voimansa varassa.

Mutta jos ristimme pystypuu on vahva eli jos rukouksella on elämässämme vankkumaton ja luja sija, huomaamme, että pystymme kannattamaan paksua ja raskasta vaakapuuta. Toisin sanoen jaksamme kantaa joka päivä veljemme ja sisaremme kivun ja kärsimyksen.

"Tuota kuormaa emme silloin kanna itse vaan Jumala tekee sen."

(Sheila Cassidy)