ilosanoma.munfoorumi.com

Jumala loi pohjattomassa rakkaudessaan kodin luomilleen ihmislapsille. Hän loi tähdet taivaalle loistamaan, kuun yön pimeyttä valaisemaan, auringon lämmittämään, elämän antamaan voimaa.

Kaiken luodun Isä Jumala antoi rakkaudessaan. Hän antoi elämän puhalluksen mukana älyn ja ajatuksen voiman itsestään ja suuren rakkauden, että hänen lapsensa voisivat elää maan päällä onnellisina rakastaen toisiaan.

Kun paholainen työnsi murheen mustat pilvet ihmispoloisten ylle, miksi ei vyöryisi kysymysten aalto? Miksi toivottomien odottamat vastaukset vain peittyvät epätoivon aallon alle.

Kavala vihollinen leyhyttelee uneliaisuuden henkeä Jumalan lasten ylle, etteivät he jaksaisi rukoilla. Opetuslapsiakin tahtoi vaivata väsymys. Jeesus kysyi heiltä:" Ettekö jaksaneet yhtä hetkeä valvoa kanssani?" Mutta taas he nukkuivat, kun Jeesus taisteli rukouksessa.

Jos annamme myöten uneliaisuuden hengelle, väsymys ei sillä lopu. Enemmän vain nukuttaa. Apu löytyy, kun käymme puhdistumassa verilähteellä. Se, joka ei elä Jumalassa, on vihollissuhteessa hänen kanssaan.

Ihminen ei kykene itseään pelastamaan, siksi rakastava Jeesus jätti taivaan loiston synnin vallassa olevien tähden. Hän kuoli ristinpuulla heidän puolestaan, että syntiset löytäisivät hänen kauttaan iankaikkisen elämän.

Jeesus elää ja rakastaa edelleen. Vielä hän tahtoo vapauttaa syntitaakan alta ja hoitaa verensä voimalla, kasvattaa lunastettua lastaan. "Se, mikä on vanhaa, on kadonnut. Katso, uusi on sijaan tullut." (2. Kor. 5:17)

Hannes Rintala
Kauhajoki

Kun paholainen työnsi murheen mustat pilvet ihmispoloisten ylle, miksi ei vyöryisi kysymysten aalto? Miksi toivottomien odottamat vastaukset vain peittyvät epätoivon aallon alle.

Kavala vihollinen leyhyttelee uneliaisuuden henkeä Jumalan lasten ylle, etteivät he jaksaisi rukoilla. Opetuslapsiakin tahtoi vaivata väsymys. Jeesus kysyi heiltä:" Ettekö jaksaneet yhtä hetkeä valvoa kanssani?" Mutta taas he nukkuivat, kun Jeesus taisteli rukouksessa.

Jos annamme myöten uneliaisuuden hengelle, väsymys ei sillä lopu. Enemmän vain nukuttaa. Apu löytyy, kun käymme puhdistumassa verilähteellä. Se, joka ei elä Jumalassa, on vihollissuhteessa hänen kanssaan.

Otin tuon lainauksen edellisestä kirjoituksesta, koska se on niin totta, mitä veli siinä sanoo. Uneliaisuus valtaa liian usein uskovan mielen ja sydämen, jopa seurakunnankin. Alkaa väsyttää, kun mitään ei tapahdukaan, tai ..Mutta rukouselämä on usein kuin pakkopullaa ja tökkii, ei huvittais/kerkiäis edes rukoilla. Uskon että se on meille kaikille tuttua, kun siirtää ja siirtää aina vaan rukoukseen menoaan, kun aina löytyy sitä kuin tärkeämpääkin tekemistä ja menemistä, tms.. Onko tuttua? Varmasti on, jos olemme ihan rehellisiä itsellemme.

Herra sattaa herättää meidät yölläkin ja odottaa, että haluaisimme mennä hetkeksi rukoukseen. Mutta onko uni tärkeämpää, kuin rukous? Uskon, että se on meille kaikille, siis uni rakkaampaa kuin nousta ja lähteä hetkeksi rukoukseen, tai miksei rukoilla siinä sängyssäkin. Tosin minulle ainakin sängyssä rukoilu ei oikein tahdo luonnistaa, kun koko ajan sit tekee mieli vain laittautua takaisin nukkumaan ja ajatukset on vain nukkumisessa ja jaksaako aamulla jos on pitkään hereillä, tms..Siksi nousenkin ylös ja menen toiseen huoneeseen rukoilemaan ja ettei mieheni herää takiani, kun haluan olla ihan kahden kesken Herrani kanssa..

Näin juuri, uneliaisuus ei lopu nukkumalla, vaan ainoastaan, kun tahdomme mennä verilähteelle puhdistautumaan, peseytymään kaikesta väärästä ja synnistä, pyytää niitä anteeksi Jeesukselta ja uskoa ja kiittää kun saamme uskoa ne anteeksi annetuiksi: Jeesuksen Kristuksen kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä. Kyllä uneliaisuus pyyhkiytyy pois ja tulee iloinen ja vapaa, rauhallinen mieli ja ei nukuta ei!

Ja ei tarvitse kysellä; miksi, miksi.. Vaan rohkeasti uskaltaen vain jäädä sinne ristin juurelle, joka on ainoa turvapaikka ihmispoloselle. Sieltä käsin saamme kertoa asiamme, pyytää voimaa; jaksaa odottaa ja saada nähdä vastauksiakin rukouksiimme ja siltikin pysyä luottavaisina siihen, mitä sitten rukoilimmekin, niin että: Herra kyllä auttaa meitä, johdattaa meitä oikeaa tietä, ja antaa rukousvastauksia tahtonsa mukaan. Ei koskaan meidän tahtomme mukaan, vaan niin kuin Hän ne itse tahtoo antaa ja tehdä. Sillä usein meidän tahtomme saattaakin olla ihan eri, kuin mikä Jumalan tahto kohdallamme on.

Ihminen ei kykene itseään pelastamaan, siksi rakastava Jeesus jätti taivaan loiston synnin vallassa olevien tähden. Hän kuoli ristinpuulla heidän puolestaan, että syntiset löytäisivät hänen kauttaan iankaikkisen elämän.

Jeesus elää ja rakastaa edelleen. Vielä hän tahtoo vapauttaa syntitaakan alta ja hoitaa verensä voimalla, kasvattaa lunastettua lastaan. "Se, mikä on vanhaa, on kadonnut. Katso, uusi on sijaan tullut." (2. Kor. 5:17)

Kuinka usein me uskovinakin saatamme kysellä Isältä; Miksi? Emme kuin pysty, tai jaksa ymmärtää sitä, että: Miksi Hän sallii elämäämme erilaisia asioita, vaikeuksia, sairautta, tms.. Laittaako ne miksi kysymyksemme meitä kuitenkaan etsimään yhä lujemmin vain Herramme kasvoja, sekä tahtoaan? Vai aiheuttaako se pikemmitenkin kiukkua, suuttumusta, katkeruutta, sellaista tunnetta, kuin Jumala ei välittäisikään meistä oikeesti, vaan ehkä jopa nauttii, kun meillä on vaikeaa, raskasta: ihmissuhteissa, arjessamme, työssämme, koulussa, tms?

Me olemme tuntevia ihmisiä ja tunteemme usein ovat hyvinkin voimakkaita ja jos niiden mukaan, tai niiden kelkkaan lähtee, niin huh huh! Olemme herkkiä, vaikka moni saattaakin esittää ulospäin kovista, kyllä minä kestän ja pärjään tyyppiä. Niin uskallan sanoa, että sen koviksenkin sisimmässä on se pieni poika tai tyttö, joka kaipaa huomiota, hellyyttä, ymmärrystä ja voimaa jokaiseen päiväänsä, sekä hetkiinsä, eri tilanteisiin elämässään. Koviskin särkyy ja väsyy, väsyy esittämään kovista. Ja kun Herra Jeesus saa koskettaa sydäntään, niin se kuori jota on rakennettu suojaksi useimmiten murtuu, särkyy ja silloin löytyy; se tunteva ja ehkä kärsiväkin ihminen sieltä sisältä, joka löytää uuden: avun, voiman, lohdutuksen ja oikeanlaisen rohkeudenkin Herrassaan Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen tuntemisessaan, seuraamisessaan, rakkaudessaan, anteeksi annossaankin.

Minäkin usein kyselen; Miksi Herra? Miksi sinä sallit kaiken sen tapahtua minulle, joka rikkoo sydämeni ja laittaa minut kokemaan pienuutta ja kelvottomuutakin ja miksi et jo auta ja vahvista, vapautakin minua siitä ja tuostakin.. Miksi minun pitää kärsiä kipua niin monin eri tavoin ja kestää kaikki se mitä elämä ja ihmiset elämääni tuovatkin (surua, tuskaa ja tietenkin myös iloakin)? On isoja MIKSI kysymyksiä. On paljonkin Miksi kysymyksiä Herralle.. Kun ei tajua niin ei tajua, tai tajuaakin tavallaan ja ymmärtää syyn moiseen (lihan tahdon kuolettaminen), mutta sitä vain on usein niin kamalan vaikeaa sitten kuitenkaan, ainakaan aluksi hyväksyä, että pitää olla niin kovat keinot, jotta Jeesus tulisi rakkaammaksi ja tärkeämmäksi, ykköseksikin.

Room. 9:20-21
Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?" Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten?

Pikku hiljaa alan kuin hyväksyä, oppia ja oppia ennen kaikkea menemään asioideni ja tunteideni kanssa rukoukseen. Joskus ihan kiukuttaakin Herran edessä, kun väsyn ja uuvun kaiken tämän elämäni ja asioideni, ihmissuhteiden ym keskellä, enkä enää kuin jaksa kestää kaikkea sitä, mitä tapahtuu ja tulee usein oikein tuutin täydeltäkin päin pläsiä, en kuin pysty ymmärtään, hyväksyyn jotakin jne.. Mutta tahdon uskoa, että: Isä kestää kiukuttelummekin, kunhan sitten myöskin siitä rauhoitumme ja pyydämme anteeksikin. Suostumme ottamaan kaiken Hänen kädestään! Mutta mites se olikaan Raamatussa:

Luuk. 12:48 Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.

Ninpä; jollekin kuin annetaan vähemmän ja hän ei ehkä kestäisikään liian rankkoja juttuja, vaikka hän nyt jo pienimmissäkin asioissaan hän kuin saattaa kokea, että: "Herra antaa, tai on antanut hänelle aivan liian raskaan taakan/tehtävän/elämän kantaa, selvitä." Mutta Jumala tietää ja tuntee meidät ihan joka ainoan ja Hän kyllä tietää; mitä kukin jaksaa, kestää ja mistä hän vielä selviää ns ehjin nahoin koetuksen läpi. Ja sitten on taas toisia, joille annetaan todella paljon koetuksia, koettelemuksia, vaikeuksia, sairautta, hylkäämistä, pilkkaa, ym ym.. Ja Vaikka tuo lapsi Jumalan vaikeroikin niissä, niin se vetää häntä kuitenkin samalla lähemmäksi Herraa Jeesusta ja turvautumaan, luottamaan, uskomaan Häneen yhä lujemmin ja pysymäänHänessä kiinni,sekä yhä enemmän olemaan, menemään vain rukoukseenkin, sekä Sanaansa tutkien. Ja vaikka tuli on polttava, ja koetus on raju, vaativa, ja uskova joutuukin luopumaan paljosta uskonsa ja Herransa nimenkin tähden, niin hän selviää siitä kuitenkin .. Jotkut rimaa hipoen, jotkut ehkä jopa paremmin, mutta lopuksi he kaikki toivottavasti ainakin päättävät selvitä voittajina maaliin asti.

Mutta silti he eivät ole noita heikoimpia astioita yhtään sen parempia, eikä myöskään pyhempiä/hurskaampia, vaan kaikki ovat Jumalan edessä ja silmissä yhtä arvokkaita ja rakkaita, riippumatta siitä; mitä kestää ja miten siitä koetuksestaan selviää. Tärkeintä on kuitenkin, että: Jeesus Kristus, Poika Jumalan on jokaiselle rakas, tärkeä ja uskova haluaa olla edessään nöyränä, kuuliaisena, palvoen ja palvellen Elävää Jumalaa koko pienellä sydämellään ja sillä voimalla ja kyvyillä, jotka kukin meistä omistaa. Mitään kilpailu tilannetta ei saisi tulla, tai ylpeyttä, halveksuntaakaan.. Vaan yhteyttä Herran Jeesuksen opetuslasten kanssa, jotka ovat uudestisyntyneitä. Rukoilkaamme, että; oppisimme kiittämään Herraa; vaikeistakin asioista ja ajoista, vaikka emmme aina käsittäisikään; Miksi..?