ilosanoma.munfoorumi.com

Kyselet itsestäsi ja vertailet toisiin - Rukouksen miehet kiehtoivat nuorta, ja aiheuttivat myös syyllisyyttä
Dave Butts

Muistan nuorena miehenä lukeneeni E. M. Boundsin klassikkoteoksen Rukouksen voima. Kirjoittaja kertoi tarinan toisensa jälkeen suurista rukouksen miehistä ja naisista, jotka usein viettivät useita tunteja rukouksessa joka päivä. Olin innostunut näiden hämmästyttävien sotureiden rukouselämästä. Samalla tämä kiehtova asia myös häiritsi minua.

Nämä suuret rukoilijat, vietettyään tunteja rukouksessa, itkivät usein rukoilemattomuuttaan ja antautumisen puutettaan. Muistan ajatelleeni: "Jos nämä ihmiset syyllistyvät rukoilemattomuuteen, kuka sitten ei silloin syyllistyisi siihen syntiin?"

Tunnen itseni riittämättömäksi

Useimmat meistä kokevat, ettemme rukoile tarpeeksi. Rukoilimmepa viisi minuuttia päivässä tai tunnin, ei ole epätavallista tuntea itsensä kauhean riittämättömäksi. Mutta onko rukoilemattomuus syntiä?

Vaikka Raamattu ei sellaisenaan luokittele sitä synniksi, Jaakob, Jeesuksen veli, sanoi:

"Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, mutta ei tee, hänelle se on synniksi."
(Jaak 4:17.)

Siten voimme väittää, että rukoilemisenkin puutetta, voidaan pitää laiminlyönnin syntinä.

Epäilyksettä meitä käsketään rukoilemaan. Jeesus käski opetuslapsiaan rukoilemaan hellittämättä (Luuk 18:1-8). Paavali käski meitä rukoilemaan lakkaamatta (1 Tess 5:17). Pietari kirjoitti, että meillä tulee olla itsehillintää, niin että voimme rukoilla (1 Piet 4:7). Jaakob käski meitä rukoilemaan toistemme puolesta (Jaak 5:16).

Jos sellaisen tekemättä jättäminen, jota meitä käsketään tekemään, on syntiä, silloin rukoilemattomuus on varmasti uskovien suurimpia syntejä.

Onko riippuvuutta

On olemassa hyvin erityisiä tapoja, jotka auttavat meidät pois tästä synnistä kohti suurempaa rukousta. Ehkä perustavinta on, että rukoilemattomuus on ikään kuin julistus, että me emme tarvitse Jumalaa.

Ronnie Floyd sanoi suurenmoisessa kirjassaan Kuinka rukoilla, että meidän täytyy ymmärtää kaksi ratkaisevaa asiaa rukouksesta: "Rukoilemme, kun olemme riippuvaisia Jumalasta" ja "Emme rukoile, kun olemme riippuvaisia itsestämme".

Onko rakkautta?

Rukoilemisen laiminlyöminen on myös osoitus rakkauden puutteesta Herraa kohtaan. Rukous on ytimeltään yhteyttä ja yhteydenpitoa Jumalan kanssa. Mitä se kertoo hänelle, kun me emme etsi aikaa, jotta voisimme puhua hänen kanssaan?

Sanommeko sillä, että me emme ole ollenkaan kiinnostuneita viettämään aikaa Herran kanssa? Tai kertooko se, että emme välitä kuulla mitään häneltä? Kun me emme rukoile, meillä ei ole mahdollisuutta olla läheisessä kanssakäymisessä Kristuksen kanssa.

Kun emme rukoile, me syyllistymme myös siihen, ettemme rakasta toisiamme. Tuskin on olemassa suurempaa tapaa osoittaa rakkautta kuin rukoilla jonkun puolesta.

Olenko minäkin kovasydäminen?

Jumalallisessa esirukouksessa me nostamme toisen tarpeet Jumalalle ja katsomme, mitä Jumala tekee täyttääkseen rukouksemme toisen tarpeet. Rukouksen kautta kehot paranevat, perheet yhdistyvät, yksilöt pelastuvat ja seurakunnat uudistuvat.

Kun me pidätymme rukoilemasta toisten puolesta, me osoitamme olevamme kovasydämisiä ja sen, ettemme rakasta heitä tarpeeksi tuodaksemme heidän tarpeensa rakastavan Isän eteen.

Jatkuu artikkelissa:
Vakavasti rukouksesta

Vakavasti rukouksesta

Rukoilemisen laiminlyönti osoittaa kiinnostuksen puutetta Kristuksen valtakunnan edistämistä kohtaan. Kautta Raamatun ja kirkon historian hengelliset läpimurrot ovat tapahtuneet silloin, kun Herran omat ovat suhtautuneet rukoukseen vakavasti.

Rukous on ollut ase, jonka Jumala on antanut kansansa käsiin edistääkseen omia tarkoitusperiään. Se on nähty Mooseksen päivistä lähtien, jolloin tämä mies seisoi kukkulalla rukoilemassa Israelin puolesta, kun he taistelivat laaksossa, aina siihen saakka, kun Romaniassa alettiin tavoitteellinen esirukous, joka kukisti diktaattori Nicolae Ceausescun ja avasi oven evankeliumin vapaalle julistamiselle.

Maapallon kohtalo!

Kun me kieltäydymme rukoilemasta, ja juuri sitä rukoilemattomuus on, me käännämme selkämme sille, mitä Jumala haluaa tehdä maaplaneetalla meidän päivinämme.

Profeetta Samuel piti varmasti rukoilemattomuutta syntinä. Hän nuhteli Israelin kansaa heidän synnistään hylätä Jumalan asettama johtaja ja haluta kuningasta. Niin he huusivat syyllisyyttä tuntien: "Rukoile meidän puolestamme."

"Pois se minusta, että tekisin sen synnin Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta teidän puolestanne."
(1 Sam 12:23.)

Samuelin vastuu Herran kansan johtajana edellytti sitä, että hän kaitsi heitä rukouksen avulla. Sen laiminlyöminen oli synti hänelle.

Vakava kutsu

Eikö samoin ole tämän päivän kristittyjen, kun ajattelemme niitä, jotka Jumala on asettanut ympärillemme, joko läheiseen suhteeseen kanssamme tai sellaisiksi, joista me olemme vastuussa? Pastorien ja seurakuntien johtajien täytyy suhtautua vakavasti kutsuun rukoilla laumansa puolesta.

Isien ja äitien täytyy rukoilla lastensa puolesta. Lapset täytyy opettaa rukoilemaan sisarustensa ja ystäviensä puolesta. Kristityt työnantajat täytyy haastaa rukoilemaan työntekijöidensä puolesta. Seurakunnan jäsenten täytyy rukoilla toisten seurakuntalaisten puolesta. "Rukoilkaa toistenne puolesta."

Tule lähelle Isän sydäntä!

Veli tai sisar, oletko jo vakuuttunut siitä, että rukoilemattomuus on vakava synti Pyhää Henkeä vastaan, joka

"itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla."
(Room 8:26.)?

Voimmeko katsoa Raamattuun, joka osoittaa meille tietä Vapahtajan luo, joka nytkin esirukoilee meidän puolestamme (Hebr 7:25) ja olla näkemättä, että hän kutsuu meidät liittymään kanssaan rukouksen papilliseen palvelutehtävään? Me emme ole koskaan lähempänä Isän sydäntä kuin silloin, kun olemme liittyneet häneen rukouksessa.