Avoin rukouksen portti

[rita4]

Taisto Salo

Aamuvarhain Kalle oli herännyt ja valmistanut itselleen yksinäisen miehen arkisen aamiaisen. Kaurapuuro miehen tiellä pitää, sen hän oli oppinut jo poikasena, ja siksi se kuului päivän ensimmäisen aterian vakiomenuun. Puuron ohella pöydällä oli höyryävä kahvimuki ja muutama ruisleivän siivu terästettynä kunnon kinkkuviipaleilla. Tuvassa vallitsi syvä hiljaisuus, jonka rikkoi ajoittain kahvin ryystämisen ääni. Syödessään Kalle selaili Raamattuaan löytääkseen sieltä sopivan Sanan rieska- annoksen uutta päivää varten.

Yhtäkkiä Kalle säpsähti ja katsoi ulko-ovelle, jossa joku aamuvirkku vaeltaja koputteli ja ilmeisesti halusi poiketa matalaan majaan. Kalle nousi ylös ja riensi ovelle ottamaan selkoa aamun varhaisesta kulkijasta. Oven avattuaan hänen edessään seisoi Veikko Rantakari, pitäjän tunnettu ja intohimoinen kalamies.

– Huomenta, Kalle, ja anteeksi, että häiritsen sinua näin varhain. Jätin autoni tuonne päätien varteen ja kävelin tänne. Tarkoitukseni on mennä narraamaan ahvenia kalakukkoa varten, Veikko tervehti Kallea.

– Tule toki sisään rupattelemaan ja eiköhän kahvipannua puristamalla löydy kahvitilkkanen siullekin, Kalle pyyteli vanhaa tuttuaan peremmälle.

Päällimmäiset kuulumiset kerrottuaan Veikko piti pienen tauon ja katsoi Kallea anovasti ja lopulta virkahti:

– Olisi minulla jotakin kysyttävääkin sinulta. Sinähän tiedät, että olen kompuroinut uskossani ja siitä olen saanut hurskailta tulen rapinat. He jopa väittävät, ettei Jumala kuule rukouksiani tottelemattomuuteni tähden.

Kalle nappasi Raamatun käteensä, katsoi Veikkoa silmät innosta sädehtien ja hymysuin vastasi:

– Onhan noiden hurskaiden väitteissä hitusen totuuttakin, muttei koko kuvaa rukouksia kuulevasta Jumalasta. Mie haluan viedä siut rukouksen perusjuurille. Ennen syntiinlankeemusta ei tarvittu rukousta, koska ihmisen ja Jumalan yhteys perustui ”kasvoista kasvoihin” -yhteyteen. Se oli olemukseltaan esteetöntä vuorovaikutusta Jumalan kanssa, mutta myös hänen puheensa kuulemisen ja ymmärtämisen yhteyttä. Syntiinlankeemuksessa ihminen tosin kadotti tämän ainutlaatuisen ”kasvoista kasvoihin” -yhteyden. Vaikka Aadam menetti alkuperäisen kyvyn kommunikoida Jumalan kanssa, jotakin hyvin merkityksellistä hän sai silti säilyttää mielensä sopukoissa: muistiyhteyden paratiisin aikaan.

Kalle piti pienen tauon ja hymyili samalla Veikolle ja jatkoi sen jälkeen:

– Kun Aadam karkotettiin ihmisen alkukodista, paratiisista, hän kantoi kuitenkin muistinsa syvyyksissä himmentynyttä ja vaiennettua muistikuvaa aidosta ja avoimesta yhteydestä Jumalaan. Siinä tilassa, langenneena ja syyllisyyden alaspainamana, häneltä jäi huomaamatta, että karkottaessaan ihmiset paratiisista Jumala jätti heille rukouksen portin auki. Kyvyttömyys yhteyteen oli Aadamissa tapahtunut muutos, ei Jumalassa, joka rakkaudessaan ei sallinut rukousyhteyden katketa lankeemuksen aiheuttamassa turmeltumisessa.

Kalle kaatoi Veikolle kahvia ja selvensi sitten lisää rukouksen salaisuutta:

– Kesti lähes sata pitkää hiljaisuuden vuotta, jonka aikana Aadam muisteli kadotettua läheisyyttä ja yhteyttä Jumalaan. Niinä vuosina hän usein vuodatti katumuksen katkeria kyyneleitä ja kaipasi takaisin siihen, minkä oli menettänyt. Vastoinkäymisten kasaantuessa Aadam koki voimiensa hupenevan ja pelkäsi luhistuvansa elämän pyörteisiin. Näiden ahdinkojen keskellä hän oivalsi ensi kertaa jotakin ainutlaatuista Jumalan mielenlaadusta, sen, että hän oli jättänyt rukouksen portin auki ja odottaa yhteydenottoa. Siitä oivalluksesta alkoi ihmiskunnan rukoushistoria, jonka alku on tallennettuna Raamatun lehdille: ”Tuohon aikaan ruvettiin huutamaan avuksi Herran nimeä” (1. Moos. 4:26). Veikko, sinulla on täysi oikeus jatkaa tuolloin alkanutta rukoushistoriaa.

Veikko nousi pöydästä, asteli eteiseen ja keräsi kalastusvälineensä. Hän suoristi itsensä ja sanoi:

– Kalakukkokalat jäävät saamatta, jos tästä ei lähde järvelle. Kiitos, Kalle, rohkaisun sanoista. Nyt tiedän, että se portti on auki minullekin.

Lähde: Raamattu Kansalle lehti nro 2/2016