Hyvä on ( että yhdessä voimme ) - PetrusKatselin näitä jo paljon vanhempia kirjoituksia ja tämä erikoisesti nousi sydämelleni.
Ei sen takia että itse olisin sen aikoinaan kirjoittanuit,
ei todellakaan, vaan sen tähden, että: Voin yhä
allekirjoittaa nuo sanat mitä olen silloin aikanaan tänne tuonut Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi! Amen!

Halusin laittaa tuon kuvan meille ja teille, ja myöskin itsellenikin, että me kukin voisimme olla Kristus valona ja tuoksunaankin siellä missä elämme ja kuljemme, olemmekin elämässämme. Ei pidä sanoa;
"Ei minusta näy, tai maistu mikään hyvä". Se on kuin kieltäisi sen kaiken hyvän mitä olemme saaneet Isältämme ja joka on meissä Herran Jeesuksen asuessa sydämissämme. Sillä kun olemme uudestisyntyneet kerran elävään uskoon ja olemme ottaneet Jeesuksen Kristuksen vastaan elämäämme, sekä sydämiimme asumaankin, niin
eihän me itse ollakaan mitään, mutta Herra Jeesus on meissä ja meidän kauttammekin ja
Hän voi meitä käyttää sekä johdattaa Pyhän Henkensä avulla/kautta tahtonsa mukaan. Halleluja, kiitti Isä siitä!
Siis rakas kanssamatkaajani; tahdothan sinäkin olla valona ja kirjeenä, hyvänä, armahtavana ja ihanana tuoksunakin niiden kohdalla, joita kohtaamme ja joista huolta kannamme, ja joiden puolesta rukoilemme, jne.. Ja mikä tärkeintä, niin; vain siunata, niin kuin Raamattukin kehottaa siunaamaan, jotta itsekin saisimme siunauksen.
1. Piet. 3:9Kiitos Isä tästä ihanasta keväästä, johon olemme jälleen saaneet tulla ja nähdä sen suuremmoisen ihmeen, miten luonto jälleen herää, ja alkaa kukoistaa sekä vihertää: linnut laulavat ylistystä Sinulle taivaan Jumala ja Isämme, Halleluja, Amen!

Kiitos, kun olet kanssamme ja otat pois kaikenlaisen pelon sydämistämmekin tänä vaikeana aikana. Opeta meitä aina ja kaikessa vain turvautumaan, sekä uskomaan ja luottamaan yksin vain Sinuun Isämme, joka olet Kaikkivaltias Jumala sekä: Olet hyvä, ja rakastava, armahtavakin Isä lapsillesi.

Me olemme täällä vain heikkoja ja kurjia maan matosia, mutta kuitenkin saamme olla Sinun ominasi, sekä vain kuin luottaa, ja turvata Poikaasi Jeesuksen Kristukseen aivan kaikessa, sekä saamme huutaa Häntä avuksemme, kun itse emme
enää kuin jaksa, osaa, pysty..Kiitos Jeesus!
Golgatan keskimmäisessä Ristissä, sekä Hänen veressään, niin siinä on meidän turvamme sekä apumme, puhtautemmekin veressäsi, kun saamme, sekä myöskin kuin tahdommekin: polvistua siihen Sinun jalkojesi juureen, Jeesus Kristus, pyytämään kaikkia syntejämme anteeksi! Siinä me kiitämme Sinua, Jeesuksen ihanassa nimessä sekä veresi voitto voimassa, ja vain rukoillen pyytää elämäämme Sinulta rakas Vapahtajamme: sitä uutta voimaa sekä viisauttakin elää, sekä toimia oikein, niin kuin Sinä Herra tahdot, eikä niin kuin me itse tahtoisimme elää tai toimia, Amen!
Kysytkö palvelushintaaMe Laulamme Kirkkaudesta

Siunattua päivää juuri sinulle rakas ystäväni! Olkoon Jeesus Kristus kaikessa sinun kanssasi! Pysy aina Herran omana,
Älä luovuta! Hän, Jeesus rakastaa sinua ja tahtoo auttaa sinua, kunhan vain
rohkeasti sitä Häneltä pyydät!
Ps. 50:15Tämä ihana laulu vielä lopuksi;
Taivas on uskoni määrä