ilosanoma.munfoorumi.com

Eero Kavasto

Kiittämättömyys

Luukkaan evankeliumin tekstikohta voitaisiin myös kääntää aivan päinvastaiseksi. Nimittäin osoitukseksi kiittämättömyydestä.

Sillä sitähän noiden yhdeksän pitaalista parantuneen käyttäytyminen osoitti. He ottivat muitta mutkitta kyllä vastaan parantumisensa, mutta viis välittivät enää siitä, että heidän olisi pitänyt jo kotona saadun äidin opetuksen mukaan aina kiittää saadusta lahjasta.

Näinhän meitä opetetaan. ´Sano nyt tädille kiitos´, ´kuinkas sanotaan´, ´muistitkos kiittää?´

Näinhän me olemme tottuneet kuulemaan vanhempiemme meitä opettavan. Joskus kyllä tuntui siltä, että enpäs kiitä! Eihän se kukkokaan käskien laula, miksi siis minun pitäisi nyt kiittää jostain saadusta lahjasta, vaikka se olisi kuinka mieluinen?

Kiittämättömyys on siis valinta. Me päätämme olla kiittämättä.

Tavat höltyvät, käyttäytyminen muuttuu entistä yliolkaisemmaksi, jokainen etsii omaa etuaan ja unohtuu kiittäminen.

Tällaista puhetta me kuulemme koko ajan. Kristityt pyörittelevät päätänsä erilaisten uusien asioiden edessä, eikä kukaan tunnu tietävän, miten kaiken maailman uutukaisuuksiin pitäisi oikein suhtautua.

Kansa on eksyksissä. Kansa käy kurittomaksi, kun siltä puuttuu ilmoitus, sanotaan Sananlaskuissa.

Juuri tämä näyttää nyt puuttuvan kansaltamme. Kansaamme viedään tilanteista toiseen, eikä kukaan tunnu tietävän, mitä tästä oikein tulee. Kansalle kyllä ilmoitetaan milloin mikäkin uudistus tai muutos, ja niihin ollaan pääsääntöisesti tyytyväisiä ja ne otetaan vastaan, mutta suurissa kysymyksissä, niissä ei kukaan tunnu tietävän juuta eikä jaata.

Tekstimme kymmenen miestä olivat erinomaisen tyytyväisiä ja onnellisia, kun he olivat parantuneet ikävästä taudista, joka oli heidän kohdallaan vaikuttanut vielä senkin, että he joutuivat erottautumaan toisista kuvitellun tartuntavaaran takia. Tämän tähden he jäivät seisomaan kauemmaksi Jeesuksesta, kuten kolmannessa Mooseksen kirjassa neuvottiin.

He eivät siis uskaltaneet tulla Jeesusta lähemmäksi.

Miten on meidän itsevarmojen, kopeiden, yliolkaisten, itseensä tyytyväisten ja erinomaisten suomalaisten kohtalo tänä päivänä. Jäämmekö mekin kohteliaan välimatkan päähän Jeesuksesta? Pidämmekö mekin älyväliä häneen, koska nykypäivän Suomessa jokaisella on oikeus olla sitä mieltä, mitä hän kulloinkin on ja välittää tuon taivaallista siitä, että esimerkiksi itsenäisyys olisi kohdaltamme Jumalan lahjaa?

Me kristityt emme käytä tässä yhteydessä ´olisi´-muotoa, vaan sanomme reilusti ´on kohdaltamme Jumalan lahja´.

Täällä Porissa meillä on joka kesä kuuluisat Jazz-juhlat. Minulla on Raittiuden Ystävien t-paita, jossa lukee "En usko humalaan." Laitoin sen päälleni muutamana päivänä. Olisittepa vain nähneet niiden satojen ihmisten hämmentyneen ilmeen, kun he Jazz-kadulla verkkaisesti siirtyivät ihmispaljoudessa eteenpäin! Ja varsinkin heidän ilmeensä oli näkemisen arvoinen, jos he sattuivat tuntemaan minut. - Miten pappi voi kulkea tuollainen paita päällä?!

En usko Jumalaan, niinhän siinä selvästi lukee, he silmät auki revähtäen katselivat epäuskoisina.

He eivät kiireessä siis olleet lukeneet aivan loppuun saakka, kunhan vähän vain sinne päin. Ja näin suomenkielen humala-sana sekoittui heidän ajatuksissaan Jumala-sanaan.

Näin nyt näyttää kansalaisten ajatuksissa muutenkin sekoittuvan käsitteet. Minunkin julkea paitani hyväksyttiin ihmispaljoudessa uuden totuuden nimissä.

Selvä. Tuo mies ei näytä uskovan Jumalaan ja hän ilmoittaa sen rohkeasti, mitäpä minulla on siihen sanomista, olkoon hän tuota mieltä, mutta on se vain aika rohkea kannanotto, olla uskomatta Jumalaan!

Tästä ei siis ollut nyt kyse, vaan siitä, että yritin raittiusliikkeeseen kuuluvana herätellä meitä ajattelemaan elämäämme myös raittiuden kannalta.

Mitähän ne kymmenen miestä oikein mahtoivat ajatella, kun he jo matkallaan näyttäytymään papeille, huomasivat parantuneensa? Varmasti he hypistelivät ihoansa, sivelivät kasvojansa ja tunnustelivat nenäänsä. Kyllä! Kyllä minä vain olen kuin olenkin parantunut, he varmasti ajattelivat iloissaan.

Vain yksi päätti palata.

Yhdeksän ottivat parantumisen vastaan sen kummallisemmin asiaa pohtimatta. Ehkä joku heidän omaisistaan kyllä - äitien opetuksen mukaisesti - sanoivat, etkö aio mennä kiittämään parantumisestasi?

Mitä turhia! Mies on jo varmasti lähtenyt sieltä eteenpäin, en edes löydä häntä enää, näinhän me usein ajattelemme.

Kiittämisestä on vaivaa. En kehtaa, en viitsi, siis jätän kiittämättä.

Mitä Jumala ajattelee Suomesta?

Missä on Jumalan kiitos kansamme keskuudesta?

Kerron teille nyt näyn. Olen sen jo Kullaan kirkossa maininnut, mutta tulkoon se nyt uudelleen esiin.

Olen tullut uskoon vuonna 1969 Amerikassa, jossa olin sen kesän vieraana. Tultuani Suomeen näin heti, 19-vuotiaana, juuri uskoon tulleena, mistään mitään tietämättömänä uutukaisena uskovaisena, näyn, jota olen parhaan taitoni mukaan yrittänyt ravistella pois niskoiltani, sillä olen pitänyt sitä epämukavana muistutuksena, aina näihin päiviin saakka.

Näyssä Suomen yllä riippui musta, uhkaava aalto, jossa oli vielä kuohuva pääkin. Se oli romahtamaisillaan Suomen päälle. Mutta samassa Suomen ylle lankesi kirkas, valtava valo, joka valaisi koko Suomen aivan sen itäisintä nipukkaa myöten. Samassa kuulin myös äänen: "Vain uskovien esirukoukset estävät tuon aallon romahtamasta teidän päällenne."

Viime vuonna näin toisen näyn. - Olkaa huoleti, en minä jatkuvasti mitään näkyjä näe. Tuossa näyssä oli pieni punainen sievä mökki kirkkaassa pälvessä, mutta nyt sitä ympäröi mustat aallot joka puolelta.

Mitä tämä tarkoittaa? Tulkitsin tilanteen sellaiseksi, missä Suomi nyt on. Aivan kuten sodan päivinä, meitä ei kukaan tullut auttamaan.

Kahden näyn välillä on siis neljäkymmentä vuotta. Tilanne Suomen kohdalta on siis hälyttävästi muuttunut huonompaan suuntaan.

Nyt tarvitaan kaikki rukoilemaan.

Nyt tarvitaan kaikki kymmenen kiittämään pelastuksen lahjasta! Nyt tarvitaan rikkumaton rintama Jumalan valtakuntaan, yhtenäinen joukko huutamaan Taivaan Isän puoleen! Romukoppaan on nyt heitettävä sovinnaisuus, empiminen, pelkuruus, sovinnaiset tavat! Nyt on herättävä kiittämään! "Aamen."

Otan jotain kohtia tästä edellisestä kirjoituksesta. Kuten nyt alkuun tämän;

Kiittämättömyys on siis valinta. Me päätämme olla kiittämättä.

Tavat höltyvät, käyttäytyminen muuttuu entistä yliolkaisemmaksi, jokainen etsii omaa etuaan ja unohtuu kiittäminen.

Tällaista puhetta me kuulemme koko ajan. Kristityt pyörittelevät päätänsä erilaisten uusien asioiden edessä, eikä kukaan tunnu tietävän, miten kaiken maailman uutukaisuuksiin pitäisi oikein suhtautua.

Kansa on eksyksissä. Kansa käy kurittomaksi, kun siltä puuttuu ilmoitus, sanotaan Sananlaskuissa.

Niin kyllähän pakostakin joutuu näkemään ja kuulemaan, ettei niitä "äidin ja isoäidinkään" hyvinä pitämiä käytöstapoja enää opeteta kodeissa, tai missään enää juuri muuallakaan. Niitä Ei siis pidetä tärkeinä, vaan annetaan lapsen ja nuoren päättää itse, että haluaako kiittää vaiko ei, saadusta lahjasta, tms. Ja useimmiten ne ei kiitä. Hyvin harvoin kiittää... :? Toki poikkeuksiakin on, mutta yhä vain harvemmin..Pidetään kaikkea kuin itsestäänselvyytenä, tai jopa rutistaan, kun ei saanutkaan sitä mitä halusi, jotain muka parempaa..

Ja kun ei ole käytöstapoja opetettu, niin ei vanhempanakaan arvosteta niitä hyviä käytöstapoja, tai toisia ihmisiä, vaan kaikki tuntuu olevan kuin "itsestään selvyys," että saa jotain, jne... Ja toinen ihminen, niin hän ei olekaan minkään arvoinen ihmisenäkään, kun ei osata kunnioittaa ja kiittää. Vapaa kasvatus ja lapsen asettaminen kuin jo aikuisen asemaan ja sitä uskotaan ja kuunnellaan silloinkin kun pitäisi sanoa eriävä mielipide ja ohjata oikeanlaiseen käytökseen, niin ei.. Lapsi saa olla kodin valtias ja olla kiittämätönkin, kun ei uskalleta toimia niin ettei se lapsi opi aina vain saamaan kaiken sen mitä hän kenties haluaa, vaan oppisi olemaan kiitollinen siitäkin mikä ei nyt välttämättä ollutkaan se mistä unelmoi, tai mitä pyysi, tms.. Pelätään antaa ns pettymys, ja siksi aina mennäänkin lapsen ehdoilla, joka johtaa lopulta useimmiten surulliseen päätökseen ja vanhemmista tulee hiiriä, ja lapsi dominoi vanhempiaan sekä kaikkea ja kaikkia muitakin, jos vain mahdollista.

Jopa kristitytkin hyväksyvät uudet tuulet ja menevät niihin innolla mukaan, ajattelematta seuraamuksia, tai miten onkin ehkä noustu Isän Jumalan tahtoa vastustamaan sekä Raamatun Sanaa vastustamaan ja sitä muokkaamaan oman lihallisen mielen mukaiseksi ja todellakin siitä on seurauksena; kurittomuus ja kiittämättömyys..Kuinka surullista ja pelottavaakin.

Tässä veli kertoo niistä 10,stä miehestä, joilla oli pitaalitauti ja jotka Jeesus sitten paransi. Kyllähän ne 10 miestä oli kyllä iloissaan parantumisestaan, mutta... vain 1 mies palasi kiittämään Jeesusta parantumisestaan. Miksi ne 9 eivät palanneet kiittämään? Kuuluivatko he siihen kansanosaan, kuin nyt on esim monet luterilaiset, että kun on saanut lapsikasteen niin sillä sitten porskutellaankin sitten kuolemaansa asti ja ajatellaan kenties, että; Jumalan velvollisuus on parantaa, auttaa.. Tätäkin asiaa kannattaa miettiä, mikä sai aikaan sen että ne 9, eli enemmistö heistä pysyi kaukana Herrasta, eivätkä kokeneet tai edes haluneet tulla kiittäämään parantumisestaan ja uudesta mahdollisuudesta saada jälleen elää muiden joukossa, eikä enää pois ajettuina ettei tartuta pitaalia muihinkin.. Olisihan sinä ollut aihetta tuoda kiitos Herralle Jeesukselle, joka paransi heidät.

Menemmekö me Herraa kiittämään, kun Hän auttaa meitä, vastaa rukouksiimme tai jopa parantaa meidät?

Mutta Jeesusta ei tarvita, ollaan siinä asiassa pelkän tiedon varassa: kuka Jeesus on, mutta läheisempää tuttavuutta ei kaivata, tai edes haluta. Näitä Jeesuksen nimen tuntevia kirkollisia kun oon niin paljon tavannut, mutta älä puhu heille Jeesuksesta Pelastajana ja Auttajana, Parantajanakaan, vaan parempi on puhua vain Jumalasta, jos hänestäkään.. Toki aina voimme kuitenkin rukoilla heidänkin puolestaan ja ehkäpä he enne kuin aika kohdallaan kullakin täyttyy, niin vielä kääntyiisvät etsimään Vapahtajaansa, Mestariaan, Jeesusta Kristusta ja löytäisivät elämäänsä ilon ja sydämeensä rauhan, sekä varmuuden taivaaseen pääsemisestäänkin kun ajan raja ylitetään ja aina yksin, siinä ei ole apuja enää kestään, tai uskonnollisuuden sakramenteistakaan.. Niin monet ylittää sen rajan, ilman Jeesusta, siksi on hyvä uskaltaa olla Herran omana avoin ja rohkea, joka uskaltaa olla uskovana vielä tänäkin aikanamme ja näyttää värinsäkin..Rukoilla pelastumattomien puolesta, niidenkin jotka eivät nyt kärsi kuulla sanaakaan Jeesuksestamme. Kaikki on mahdollista sille joka uskoo ja joka kiittää Jeesustaan että Hän yhä pelastaa ja parantaa..

Kiittämisestä on vaivaa. En kehtaa, en viitsi, siis jätän kiittämättä.

Kun ajattelen itseäni, niin minut on kasvatettu kiittämään. Huomioimaan toinenkin ihminen. Isäni piti huolen, että me likat kiitimme ja huomioimme toisenkin ihmisen ja hyvät käytöstavat kuuluivat elämäämme..Niin varmasti monilla -50 luvulla syntyneillä vielä, mutta miten on tänä uutena vuosituhantena kodeissamme? Haluan vedota nuoriin kasvattajin, siinä: Miten Tärkeää olisi kasvattaa lapsensa kiittämään ja huomioimaan toisenkin ihmisen. Ei se nyt niin kamalan vaikeaa ole ja siitä saa itselleenkin hyvän mielen. Ja; varsinkin uskovien kodeissa, joissa pitäisi Jumalan kunnioittaminen ja kiittäminen olla itsestään selvyys, niin että se nuoremmallekin polvelle opetetaan..Siinä on siunaus!

Ps. 118:
14 Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hän tuli minulle pelastajaksi.
15 Riemun ja pelastuksen huuto kuuluu vanhurskaitten majoissa: Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja.
16 Herran oikea käsi korottaa, Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja.
17 En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran töitä.
18 Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut.

19 Avatkaa minulle vanhurskauden portit, käydäkseni niistä sisälle kiittämään Herraa.
20 Tämä on Herran portti: vanhurskaat käyvät siitä sisälle.
21 Minä kiitän sinua siitä, että vastasit minulle ja tulit minulle pelastajaksi.
22 Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi.
23 Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme.

24 Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä.
25 Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys!
26 Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen; me siunaamme teitä Herran huoneesta.

27 Herra on Jumala, ja hän antoi valon meille loistaa. Sitokaa juhlauhrit köysillä alttarin sarviin asti.
28 Sinä olet minun Jumalani, ja sinua minä kiitän. Minun Jumalani, sinua minä kunnioitan.
29 Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.