He palaavat riemuiten

[rita4]

Tapani Suonto

"He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat." (Ps. 126:6)

Kun työmme oli ollut käynnissä 10 vuotta, kyselin usein uupuneena, miten kauan tämä vielä jatkuu. Suurin osa niistä ihmisistä, jotka olivat tulleet uskoon työmme kautta, olivat kadonneet eri seurakuntiin ja niin piti käydäkin. He tarvitsivat hengellistä kotia ja meillä ei ollut silloin sellaista tarjota.

Suurin osa niistä alkoholisteista ja narkomaaneista, jotka uudistuivat hoitokodillamme, eivät koskaan palanneet edes kiittämään saamastaan avusta. Heillä alkoi uusi elämä ja vanha haluttiin unohtaa. Luoksemme tulivat usein vain ne, joilla meni jälleen huonosti.

Eri seurakunnat saivat arvokkaita vapaaehtoisia työntekijöitä ja taloudellisia tukijoita niistä, jotka pelastuivat työmme kautta, mutta meidän työmme taisteli olemassaolostaan yhä rankemmin.

Monet ikäiseni ystävät olivat eri seurakunnissa vastuullisissa viroissa ja nauttivat suurta kunnioitusta. Kerran istuin erään pastorin autossa matkalla johonkin pastoreiden kokoukseen. Huomasin auton ikkunalla matkapuhelimen. Ne olivat silloin hyvin harvinaisia, sillä ne maksoivat maltaita. Vain joillakin yritysjohtajilla oli sellainen autossaan. Siihen aikaan myytiin kännykän kopioita, pelkkiä muovileluja, jotka näyttivät oikeilta puhelimilta. Ihmiset laittoivat niitä auton ikkunalle, jotta ne tekisivät ohikulkijoihin vaikutuksen.

Kun näin puhelimen ikkunalla, sanoin ihmeissäni: "Onko sinulla oikein matkapuhelin autossasi?" Tähän ystäväni vastasi: ”Det måste vara.” Samaan aikaan me kamppailimme olemassaolostamme.

Noina aikoina kysyin Herralta, mitä elämässäni on mennyt vikaan, kun minun tieni on näin kivinen? Silloin Herra vastasi: "Minä olen kutsunut sinut kylvämään."

Ehkä sinä olet ollut vuosia, jopa vuosikymmeniä, kylvämässä evankeliumia ihmisten ovilla, työpaikoilla, kaduilla ja vankiloissa ja itkenyt monet itkut, kun tie tuntuu niin raskaalta. Muista, mitä Raamattu sanoo: "He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat."

Tänäänkin moni kylväjä tekee työtä kyyneleet silmissä, mutta kerran tulee päivä, jolloin he iloitsevat. Älä ihmettele, että kylväjän tie on kyynelten tie, sillä niin on kirjoitettu.

He palaavat riemuiten

Jos haluat olla niiden joukossa, jotka kerran palaavat riemuiten, ryhdy kylvämään. Ota se korkeimmaksi päämääräksesi elämässäsi. Älä luovu siitä mistään hinnasta vaan päätä: minä haluan olla niiden joukossa, jotka kerran palaavat riemuiten lyhteensä kanssa.

Jokaisella kristityllä tulisi olla selkeä päämäärä elämässä, muuten me voimme ajelehtia takaisin pimeyteen. Mikä se päämäärä on? Kerran minä olen niiden joukossa, jotka palaavat riemuiten!

On niitäkin ihmisiä, jotka menevät tänään riemuiten, mutta palaavat kerran itkien. Jeesus sanoi heistä: "Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle syödä. Minä sairastin, mutta te ette käyneet minua katsomassa."

On ihmisiä, jotka haluavat palvella Herraa, mutta se ei saa häiritä heidän yltäkylläistä elämäänsä ja onneansa. Siinä ei saa olla kyyneleitä.

Monenlaiset uskovat ovat käyneet vuosien aikana kokouksissamme tutustumassa One Way Missioniin ja esittäneet erilaista kritiikkiä: "Suonto, sulla on ihme porukkaa siellä seurakunnassasi. Moni haisi viinalle ja tupakalle ja siellähän oli joku homokin." Eräs mies sanoi kerran: "Kun mä juttelin niiden ihmisten kanssa siellä One Wayn kokouksessa, niin jotkut oli ihan harhaoppisia. Siellä One Wayssä on kummaa porukkaa."

Kaikki, mitä nämä ihmiset sanovat, on totta. Me emme ole koskaan olleet mallikelpoisia. Mutta itse toivon, että viinan ja hasiksen haju ei koskaan katoa kokouksistamme. Jos täällä ei koskaan haise tupakka tai viina eikä kukaan ole pahasti eksyksissä, se tarkoittaa sitä, että kukaan ei ole tullut uskoon pitkään aikaan. Tai kukaan etsivä ei ole uskaltanut tulla kokoukseemme.

On hienoa, että sellaisiakin seurakuntia on, joissa kaikki ovat kypsiä ja kokeneita kristittyjä. Hekin tarvitsevat seurakuntaa. Mutta meidät on kutsuttu kylvämään. Kylvävä seurakunta ei voi koskaan tulla täydelliseksi, koska aina tulee mukaan uusia, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea ja kumpi vasen. Meille Jumala on uskonut näitä ihmisiä vuosien aikana paljon.

Missä Henki puhaltaa

Usein kuulee ihmisten sanovan: "Siellä, missä Henki puhaltaa, sinne kansa kokoontuu." Se on varmasti totta ja olen itsekin monesti toistanut tuota lausetta. Se on kuitenkin vain toinen puoli totuudesta.

Joskus ihmiset lähtevät rukouskokouksesta pois kesken kaiken kriittisinä todeten, että "tämä on liian aneemista, täällä ei ole Pyhää Henkeä." Sellainen ihminen kritisoi todellisuudessa silloin itseään. Olen nähnyt lukemattomia kertoja, että kun yksi ihminen avaa suunsa kiitokseen, Pyhä Henki tulee mukaan ja koko seurakunta syttyy kiittämään Jumalaa. Tai kun yksi ihminen avaa suunsa rukoukseen, koko masentunut ja uupunut seurakunta syttyy rukoilemaan. Ei tarvita kuin yksi Pyhän Hengen johdossa oleva ihminen ja koko rukouskokous voi muuttua täysin.

Voisin luetella työmme keskeltä suuren joukon ihmisiä, joita Jumala käyttää jatkuvasti tällä tavalla. He vain avaavat suunsa rukoukseen ja Pyhä Henki virvoittaa ja uudistaa monia masentuneita, väsyneitä ja uupuneita kristittyjä. Siksi haluan sano: "Ole siinä tehtävässä edelleen uskollinen."

Kun Henki ei puhalla, avaa suusi ja anna itsesi Pyhän Hengen käyttöön, niin alkaa puhaltaa. Se on kylvämistä. Meidät kaikki on kutsuttu kylvämään. Sinä kylvät silloin uskoa, toivoa, iloa ja rohkeutta lamaantuneisiin sydämiin ja Pyhä Henki tulee siihen mukaan. Sinne, missä on masennusta, uupumusta ja surua, meidät on kutsuttu kylvämään elämää ja toivoa, ei istumaan vain hiljaa ja ihmettelemään tai kritisoimaan.

Jos toisaalta olet niitä maan hiljaisia, jotka ovat mielellään rukouskokouksissa, mutta eivät rohkene rukoilla ääneen, ole edelleen vapaasti hiljaa. En ole arvostelemassa sinua tällä kirjoituksellani. Me olemme ihmisinä erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa. Joidenkin elämässä on sellaisia koettelemuksia, että he eivät jaksa sanoa yhtään mitään, mutta haluavat silti tulla rukoilemaan. Ne hiljaiset rukoukset eivät ole turhia.

Jotta kukaan ei ymmärtäisi väärin sanomaani, täytyy myös todeta, että One Wayllä on suuret joukot uskollisia esirukoilijoita ympäri Suomea ja suuri määrä rukoussoluja täällä pääkaupunkiseudulla. Niissä rukoillaan palavasti joka viikko työmme ja ihmisten puolesta.

Kerran olin johtamassa rukouskokousta, jossa kukaan muu ei rukoillut ääneen koko tilaisuuden aikana. Kukaan ei laulanut, kun johdin yhteislaulua. Olin ainoa, joka koko iltana avasi suunsa ja oli äänessä. Se oli harvinaisen raskas rukousilta. Ehkä siellä oli joku hengellinen ihminen, joka totesi: "Voi Suonto-parka, ei taida Henki puhaltaa sinun seurakunnassasi. Tänne ei kannata tulla toiste." Mutta hän ei tiennyt, että joku läsnäolijoista oli tullut uskoon ehkä edellisenä päivänä. Osa läsnäolijoista ei ollut vielä edes uskossa, mutta he halusivat silti tulla kohtaamaan elävää Jumalaa. Se rukouskokous ei ollut suurta juhlaa, jossa koetaan suuria siunauksia. Se oli kylvämistä. Raamattu sanoo: "He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät".

Kylväminen ei ole juhlaa

Sen lisäksi, että sanomme: "Siellä, missä Henki puhaltaa, sinne kansa kokoontuu", voimme myös sanoa: "Siellä, missä on juhlaa, sinne kansa kokoontuu." Ei juhlassa ole mitään pahaa. Mekin vietämme juhlaa joka sunnuntai Helsingissä kokoontuessamme OWM:n sunnuntaijuhlaan. Jumala haluaa antaa meille myös juhlaa, jossa Pyhä Henki saa toimia ja jossa lauletaan ja ylistetään Jumalaa ja ollaan onnellisia. Hän haluaa virvoittaa omiaan. Kokoussalimme on usein täynnä kansaa ja toivottavasti siksi, että siellä on läsnä Pyhä Henki, joka itse tekee tilaisuudesta läsnäolollaan juhlan.

Mutta muista, mitä Raamattu sanoo: kylväjän tie on kyynelten tie. Jos me haluamme palata kerran riemuiten, se merkitsee sitä, että meidän täytyy suostua myös kylvämään itkien. Se tie ei ole pelkkää juhlaa.

"Missä Henki puhaltaa, sinne kansa kokoontuu." Muista kuitenkin, että kylväjä menee usein sinne, minne kansa ei kokoonnu.

Eräs tunnettu muusikko ja ylistysjohtaja esiintyi vuosia suurissa juhlissa eri puolilla Suomea. Hän kiersi ystäviensä kanssa näyttämässä, miten Jumalaa ylistetään. Näin hän itse asian ilmaisi. Sitten eräänä päivänä Pyhä Henki puhui hänelle. Hän jäi pois ylistysbändistä ja näistä suurista kokouksista ja lähti yksin aivan muualle. Hän meni sinne, missä ei tunneta ylistyslauluja ja missä kaikki tämä "juhla" on vierasta. Hän ei mennyt sinne näyttämään, miten pitäisi ylistää, vaan näiden ihmisten rinnalle kohtaamaan Herraa heidän kanssaan ja kiittämään ja ylistämään Häntä heidän omilla ehdoillaan ja omalla kielellään.

Miksi hän toimi näin? Jumala kutsui hänet kylvämään, että hän saisi myös kerran leikata ja palata lyhteensä kanssa riemuiten.

Älä ymmärrä minua väärin. One Way Missionissa lauletaan paljon ylistyslauluja ja olen itse vetänyt ylistysbändejä jo ennen kuin moni lukijani oli syntynytkään. Johdin ylistysiltoja Helsingin Vanhassa kirkossa 1980-luvun alussa, kun ylistäminen vielä oli täysin vierasta monissa seurakunnissa. Käsien kohottaminenkin oli monissa seurakunnissa silloin kielletty.

Me ylistämme Jumalaa, koska Raamattu sanoo: "Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät."

Ylistysjuhlat ovat hienoja tapahtumia, mutta emme saa unohtaa, että meidät on kutsuttu kylvämään. Meidät on kutsuttu lähtemään juhlasta sinne, missä ihmisen on vielä vaikea uskoa, vaikea toivoa ja vaikea rakastaa. Meidät on kutsuttu sinne, missä kädet eivät vielä kohoa ylistykseen.

Kylväminen ei ole helppoa

Eräs lähetystyössä toimiva pastori kertoi kerran traagisesta tilanteesta elämässään. Kaupungissa oli mustamaalattu hänen seurakuntaansa ja sen seurauksena kaupungin miehet olivat kokoamassa joukkoa, joka seuraavana aamuna tulisi hajottamaan hänen kirkkonsa maan tasalle. Koko yön hän rukoili yksin kirkossa ja huusi Jumalaa avuksi. Aamulla hän kuuli, miten tuo metelöivä joukko lähestyi kirkkoa. Hän astui ulos kirkon ovelle kohtaamaan heitä. En enää muista, mitä siellä tapahtui, mutta tuo hulinoiva joukko pysähtyi ovelle, pudotti kirveensä ja kankensa maahan ja lähti hiljaisina takaisin kotiinsa.

Hämmästyin, kun tämä pastori sanoi, että sinä yönä hän ei laulanut yhtään ylistyslaulua. Hän vain huusi suuressa hädässä Jumalan puoleen ja Jumala kuuli hänen huutonsa. Sama pastori kuitenkin johti ylistävää seurakuntaa, jossa aina aloitettiin kokoukset ylistyslauluin.

Joskus kylväminen voi olla sellaista taistelua kuoleman laaksoissa, että emme enää kykene muuta kuin huutamaan kovaan ääneen taivasta avuksemme. Kylvämisen tie ei ole vain kyynelten tie, vaan se voi olla jopa hädän ja pelon ja kauhun tie. Mutta siitä huolimatta Jumalan lupaus pysyy voimassa: "He palaavat riemuiten kun lyhteensä tuovat!"

Älä koskaan unohda sitä, kun on vaikeaa. Päämäärä on edelleen olemassa. Jumalan lupaus pysyy edelleen voimassa. Tulee päivä, jolloin me palaamme riemuiten.

Kylväjän näky

Kerran kotiimme tuli eräs vanhus. Hän oli jo hyvin raihnainen, silmissä oli kaihi ja hän astui sisään saattajan taluttamana. Vanhus tuli tuomaan meille lahjoja. Hän oli kutonut kaikille perheemme jäsenille sukat ja halusi itse tuoda ne perille pienissä lahjapaketeissa. Sitten hän ojensi vaimolleni kirjekuoren. Kun vaimoni Anne avasi sen, hän purskahti itkuun ja sanoi: "Ette te voi eläkeläisenä antaa tällaista summaa vähistä varoistanne." Silloin vanhus vastasi hyvin tomerasti: "Kukaan ihminen ei voi kieltää minua tekemästä sitä, mitä Herra on kehottanut." Lahja oli pakko ottaa vastaan.

Tuo vanhus oli erikoinen ihminen. Kerran hän oli kutonut sukat kaikille kotikylänsä taksikuskeille ja jakoi ne talvipakkasella heille lahjapaketeissa, joissa oli myös hengellinen kirja. Näin hän toimi kaikkialla. Mikä oli tehnyt hänestä tällaisen? Hän oli ymmärtänyt, että hänet oli kutsuttu kylvämään. Hän kylvi suurella innolla kaikkialle rakkautta. Vaikka hän jaksoi tuskin enää kävellä, hänen silmänsä paloivat siitä ilosta, että hän sai rakastaa ja kylvää ympärilleen sitä elämää, minkä hän itse omisti Kristuksessa. Ei hän ehtinyt murehtia vaivojaan ja kipujaan, kun kylvämistä oli niin paljon. Tämä vanhus on tänään taivaan kodissa ja saa iloita siitä, että oli kerran valinnut kylväjän tien.

Kiitä heitä!

Olen kirjoittanut tämän artikkelin syvästi tietoisena siitä, että kirjoitan suurelle joukolle kylväjiä.

Heitä ei ole vain One Wayn työssä Helsingissä, vaan myös radioiden ja TV-vastaanottimien ääressä kuuntelemassa ohjelmiamme eri puolella Suomea. Heitä on Raportti-lehden lukijoiden joukossa jopa eri puolilla maailmaa.

Kun me One Wayn julistajat puhuen ja kirjoittaen haastamme ihmisiä kylvämään, ymmärrämme samalla sen, että olemme kosketuksissa sellaiseen kristikansaan, joka on monella tavalla esimerkillistä.

Monet teistä todistatte Kristuksesta ja kylvätte joka viikko evankeliumia paljon enemmän kuin minä. Monet teistä kylvätte varoistanne ja uhraatte Jumalan valtakunnan työlle paljon enemmän kuin minä. Monet teistä rukoilette joka viikko ja paastoattekin paljon enemmän kuin minä.

Heräsin eräänä yönä pirteänä kesken unien ja nousin rukoilemaan. Kävi niin kuin usein ennenkin, kun minut tällä tavalla herätetään, että Herralla oli minulle asiaa. Sain kaksi sanaa: "Kiitä heitä!"

Kiitos, että rukoilette, sillä ilman sitä ei One Waytä olisi olemassa. Kiitos, että todistatte, sillä vain todistava seurakunta voi olla elävä. Kiitos, että uhraatte omastanne, sillä ilman sitä me emme olisi voineet viedä evankeliumia maailman ääriin saakka.

One Way Mission on Jumalan ihme. Tätä ihmettä on kestänyt jo 28 vuotta. Se koostuu ihmisistä, jotka ovat antaneet itsensä elävinä uhreina Jumalalle ja lähteneet kylvämään. Ilman kylvävää kristikansaa ei olisi One Waytä.

Me olemme kulkeneet vuosia eteenpäin itkien. Vain Jumala tietää ne tuhannet kyyneleet, jotka on vuodatettu tämänkin työn keskellä. Mutta muista: me palaamme kerran riemuiten. Me emme kylvä turhaan!

"Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat." (Jes.35:10)

[rita4]

Tänäänkin moni kylväjä tekee työtä kyyneleet silmissä, mutta kerran tulee päivä, jolloin he iloitsevat. Älä ihmettele, että kylväjän tie on kyynelten tie, sillä niin on kirjoitettu.

He palaavat riemuiten

Jos haluat olla niiden joukossa, jotka kerran palaavat riemuiten, ryhdy kylvämään. Ota se korkeimmaksi päämääräksesi elämässäsi. Älä luovu siitä mistään hinnasta vaan päätä: minä haluan olla niiden joukossa, jotka kerran palaavat riemuiten lyhteensä kanssa.

Jokaisella kristityllä tulisi olla selkeä päämäärä elämässä, muuten me voimme ajelehtia takaisin pimeyteen. Mikä se päämäärä on? Kerran minä olen niiden joukossa, jotka palaavat riemuiten!

On niitäkin ihmisiä, jotka menevät tänään riemuiten, mutta palaavat kerran itkien. Jeesus sanoi heistä: "Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle syödä. Minä sairastin, mutta te ette käyneet minua katsomassa."

On ihmisiä, jotka haluavat palvella Herraa, mutta se ei saa häiritä heidän yltäkylläistä elämäänsä ja onneansa. Siinä ei saa olla kyyneleitä.

Tämä jäi puhuttelemaan sydämelleni. Kuinka usein kylvömme on vain itkua, tuskaa, kyyneleitä, epäonnistumisen tunnetta, ym.. Maa on kovaa ja se pitää ensin muokata, jotta siihen voi kylvösiemenen heittää itämään. Mutta millä muokata ja kyntää sitä kovaa maata, jos ihmiset eivät halua muuttua, pelastua, uudistua uskossaan, lakata olemasta vain uskonnollisia, ilman Jeesusta eläviä "Jumalan lapsia", jne..?

Olipa tehtävämme, vasta muokata sitä maaperää sopivaksi vastaanottamaan kylvösiemen, tai jo kun olemme saaneet heittää kylvösiemenen sydämen multaan, niin usein se on vaikeaa, raskasta, ja vastutusta on paljon. Annammerko periksi? Luovutammeko, kun emme mielestämme osaa, tai jaksa, näe tuloksia, tms? Annammeko helposti periksi?

Näen kuin sieluni silmin uskovia, joille oma elämä, oma seurakuntaelämä ja siellä olevat ystävät ovatkin niitä kaikkein rakkaimpia ja liha haluaa päättää sekä voida hyvin, päästä helpolla, nauttia lepoa, kun on jo päässyt sisälle uskoon, ym.. Ei enään halutakaan nähdä vaivaa, uhrautua Herran työhön sekä sielujen pelastus tehtävään. Ehkä rukoillaan niiden puolesta, sanotaan muutama mukava sana kun vastaan tulevat, ettei ne vain säikähdä ja ala pelkäämään meitä uskovia, siksi ollaan väärällä tavalla arkajalkoja ja väärällä tavalla rakkaudelisa, suvaitseviakin..Näkyykö meistä, että olemme Jeesuksen seuraajia, vai häpeämmekö uskoammekin maailman ihmisten edessä? Miten on?

Me emme itsessämme osaakaan, emmekä jaksa jos vain itse yritämme toimia, ei! Mutta kun olemme siellä rukouskammiossamme ja kiitämme Jeesusta, kun auttaa ja vashvistaa, johdattaa, neuvoo meitä Henkensä kautta elämään ja toimimaan oikein, niin silloin me saamme olla; täynnä Jumalan voimaa ja viisaus annetaan jokaiseen hetkeen, jossa sitten voimme ja saamme olla Kristus tuoksuina. Ja se rakkaus meissä, joka tulee Jumalalta, ei lihastamme, niin se saa aikaan muruja, joista syntyy pikku hiljaa siemen ja ..Myöhemmin saammekin jo olla kertomassa arkisella, mutta ymmärrettävällä tavalla ilosanomaa heillekin, jonka he kestävät, vastaanottavat ja tietenkin toivomme, että työmme saisi kantaa sitä hyvää hedelmää, jolloin kadotukseen vaeltavia ihmisiä pelastuu ja tulee uskoonkin.

Mutta se usein ensin vaatii niitä kylvön itkuja ja usein meidät riisutaan omavoimaisuudestammekin ja viisaudestamme, niin että; Herra saa olla meissä ja käyttää meitä työssään. Myöskin hukkuvien sielujen kohdalla, joista sitten kerran tulee uusia kylvösiemen viejiä maailmaan..

Saarn. 11:4
4 Joka tuulta tarkkaa, ei kylvä; ja joka pilviä pälyy, ei leikkaa.

5 Niinkuin et tiedä tuulen teitä etkä luitten rakentumista raskaana olevan kohdussa, niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki tekee.

6 Kylvä siemenesi aamulla äläkä hellitä kättäsi ehtoollakaan; sillä et tiedä, tuoko onnistuu vai tämä vai onko kumpikin yhtä hyvä.

Otin vielä tuon Saarnaajan jakeet, koska niissä on asia hyvin sanottu. Tuossa on viisaus. On kiitos aihe, että saamme olla kylvämäsä Jumalan Sanaa, jospa se joidenkin sydämissä vielä koskettaisi niin, että hekin haluavat pelastua, uudistua ja lähteä työhön elovainioille..Ja loppuun tämä Raamatun paikka.

"Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat." (Jes.35:10)

[rita4]

Mutta muista, mitä Raamattu sanoo: kylväjän tie on kyynelten tie. Jos me haluamme palata kerran riemuiten, se merkitsee sitä, että meidän täytyy suostua myös kylvämään itkien. Se tie ei ole pelkkää juhlaa.

"Missä Henki puhaltaa, sinne kansa kokoontuu." Muista kuitenkin, että kylväjä menee usein sinne, minne kansa ei kokoonnu.

Eräs tunnettu muusikko ja ylistysjohtaja esiintyi vuosia suurissa juhlissa eri puolilla Suomea. Hän kiersi ystäviensä kanssa näyttämässä, miten Jumalaa ylistetään. Näin hän itse asian ilmaisi. Sitten eräänä päivänä Pyhä Henki puhui hänelle. Hän jäi pois ylistysbändistä ja näistä suurista kokouksista ja lähti yksin aivan muualle. Hän meni sinne, missä ei tunneta ylistyslauluja ja missä kaikki tämä "juhla" on vierasta. Hän ei mennyt sinne näyttämään, miten pitäisi ylistää, vaan näiden ihmisten rinnalle kohtaamaan Herraa heidän kanssaan ja kiittämään ja ylistämään Häntä heidän omilla ehdoillaan ja omalla kielellään.

Miksi hän toimi näin? Jumala kutsui hänet kylvämään, että hän saisi myös kerran leikata ja palata lyhteensä kanssa riemuiten.

Näin juuri, kansa haluaa kivaa oloa, vain iloa, vauhtia, ääntä, ihmeitä, kokemuksia, jne..Ja niitähän kyllä saa ja löytää, kun menee vain "oikean" julistajan kokoukseen ja paikan päälle huumaantumaan siitä kaikesta räväkästä menosta ja puheesta, ym... Siellä kyllä toimii henki, mutta hyvin harvoin, jos koskaan Pyhä Henki, ei; vaan pimeyden valhehenki.

Mutta siellä, missä todella toimii ja on läsnä Pyhä Henki, niin hyvin harvoin siellä sitten onkaan mitään sirkusmeininkiä, tai ääntä, melua, tms..Koska PH Ei pysy väärän hengen kanssa samassa paikassa, vaan poistuu hyvinkin äkkiä ja jäljelle jääkin vain se valhehenki, jota porukat sitten pitää Herran Henkenä, mutta sitähän se ei ole, ei todellakaan. Mutta Kuka erottaa Hengen ja hengen? Tänä päivänä, pelkään pahoin, että; hyvin harvat. Miksi näin? Koska ei enää haluta mennä sinne, missä ei olekaan vauhtia ja ääntä, meteliä.. Vaan on hiljaista, on pelkoa, arkuutta, epätoivoa, unelmien särkymistä, taloudellisiakin vaikeuksia, ym..Sinne ja niiden joukkoon harvat haluaa enään mennä, kun se on niin vaikeeta ja ..Siellä, jos missä tarvitaan paljon Herran läsnäolon tuntua ja apua, voimaa, viisautta..Se on kyyneltentie, itsensä likoon laittamisen tie, nöyrtymisen ja Herran pelonkin tie ja paikka.

Tuleepa mieleeni tuosta ylistyksenjohtajasta, niin hän on tehnyt oikean ja viisaan ratkaisun, kun lähti sinne,missä ei ylistetä, vaan useimmiten vain itketään ja ..

Niin kuinka monet, liian monet mieltää ylistyksen vain ainoaksi oikeaksi Jumalan palvomisen keinoksi. Se on jo kuin mennyt suurien määrien seurakuntia ja uskovia mieliin, niin ettei sellainen ole mukamas edes Jumalan oma tai hänen käytössään, joka ei kädet koholla, lippuja heilutellen, tanssien, tms ole vauhdissa ja menossa mukana ja vain koko ajan ylistele Jumalaa.

Mutta tämähän on paljolti saatanan valhe ja niinkuin tuollekin ylistyksenjohtajalle oli PH alkanut puhua totuutta, niin hän luopui siitä ja varmasti samalla kuin tajusi mikä on Oikeasti Isän Jumalamme tahto omiaan kohtaan ja miten hän toivoo ja haluaa meidän häntä kiittävän ja ylistävän. Ja rohkenen sanoa, ettei se ole sellaista mitä nykyään on seurakunnissa ja muissakin tapahtumissa, joissa Jumalan Sanaa saarnataan ja sairaitakin parannetaan..(mutta missä hengessä sairaat parantuu? Minkä hengen valtaan he silloin mahdollisesti joutuvat?)

Sen verran haluan sanoa tuosta ylistyksestä, kun en malta olla sanomatta, niin sehän on aivopesua, manipulointia, joukkohypnoosia, suggestointia, ym... Siinä on vain usein vetäjänä ihminen (uskova) joka on saanut mahdollisesti väärän hengen itseensä jostakin toisesta, jolla myöskin on se väärä henki, ja se saadaan usein suostumalla toisen käsien alle siunattavaksi, rukoiltavaksi. Siis tarkennukseksi, niin sellaisen käsien alle, jolla on ns yliluonnollisia voimia, jotka hän on saanut etsimällä tiettyjä asioita, kuten enkelimaailma, tai vainajahenget, tai.. Siksi en suosittele menemään kenenkään käsien alle, josta ei tiedä tarkemminkin taustoja ja missä on käynyt ja keiden luona, keitä seuraa, matkii, uskoo..

Meneppä tänä päivänä seurakuntaan, kuin seurakuntaan, niin kohta alkaakin jo ylistysmusa soida ja kansa on siellä kuin hurmoshengessä; muka ylistää Jumalaa, mutta todellisuudessahan he vain ruokkivat omaa lihaansa ja omaa sieluaaan, jossa saavat olla hetken, tai pisempäänkin fiilistelyssä, tunnekokemuksissa ja ehkä jopa kuin toisella planeetalla..He voivat ylistäen laulaa Jeesuksestakin, mutta onko se, se toinen jeesus, jota he ylistää ja se pikku jumala jota he koroittaa, joka tekee taikatemppujaan, ihmeitään heille..ja onko se pimeyden henki, jota he kutsuu; tule pyhä henki? Tarkennukseksi tahdon taas jällen kerran sanoa sen totuuden, ettei meidän tarvitse kutsua Pyhää Henkeä tulemaan, kun hän On Jo Meissä Uudestisyntyneissä Uskovissa!

Ei ole seurakunta polvillaan! Ei ole katumusta sydämessään! Ei ole syntiä sydämellä, josta pitäisi vapautua, tehdä parannusta: Jeesuksen nimessä ja veressä! Ei ole Jumalan pelkoa heidän sydämissään, kun Jumalasta on tullut heidän palvelijansa ja juoksupoikansa!

Mutta Jos ja kun haluaa oikealla tavalla palvella Elävää Jumalaa, niin silloin kansan on mentävä polvilleen, alttarille ja tunnustaen olevansa syntisiä, jotka tarvitsevat Jeesuksen Kristuksen veren pesua sydämiinsä. Silloin ollaan hiljaa ja odotetaan, kuunnellaan, mitä Herra haluaa puhua, sanoa ja totellaan. Silloin on arkuus Jumalan edessä, ei röyhkeys ja vaatimukset, joulupukin toivelista, ei! Vaan arkuus, nöyryys, itselleen kuolemisen halu, samoin maailman rikkauksille ja antimille..helpon ja mukavan elämän tavoittelu ei kuulu Jeesuksen omalle, ei! Vaan suostua kulkemaan kyyneltietä, jossa kynnetään kyynelin ja kammiossa ollen hiljaa, rohkeasti tunnustaen uskonsa kanssa ihmisille, ja ei aleta kertoa satuja miten kaikki on sitten niin mahtavaa ja helppoa, kun on uskossa, ei! Vaan; totuuden mukaan, niinkuin Raamattu ilmoittaa ja opettaa. Haluammehan kaikkien pelastuvan?! Ja myöskin kerran pääsevän perillekin asti, eikä jäävän itkemään, kun Jeesus saapuu noutamaan omiana taivaan tuuliin ja pilviin?!

Varokaamme ettei meidän takiamme kukaan joutuisi jäämäänkin tänne, koska Jeesus ei tunne heitä omikseen, vaikka he sanoivatkin tulleensa uskoon, pelastuneensa, mutta heille ei oltu opetettu Raamatun totuutta ja tietä, jossa kaikkinainen väärä toiminta ja lihan ruokkiminen, maailman rakastaminen, vääränlainen suvaitsevaisuus, ym.. Niin sellainen ei vie yhtäkään taivaaseen, vaikka mantrana koko ajan höpöttäiskin; Jeesus, Jeesus, Jeesus..Ollaan siis valona ja suolana maailmassa, eikä ruokita lihamme tahtoa, vaan eletään nöyrinä, kuuliaisina ja aralla tunnolla, mutta kuitenkin rohkeina Jumalan sota-asu päällämme mennen eteenpäin, voittaen sieluja taivaan kotiin. Ja kiitellään Jeesusta, kun on kanssamme ja auttaa, vahvistaa, rohkaisee ja neuvoo meitä oikeaan ja eteenpäin; Pyhän Henkensä kautta. Amen!

Tule Herra Jeesus ja johda meidät olemaan kaikessa sinun tahtoosi vain suostuvina ja nöyrtyvinä, katse kohti Golgatan veristä ristiä ollen ja sydämistämme sinua kiittäen ja kunnioittaen, sinun nimeäsi koroittaen, ja kirkastaen Hyvää ja Pyhää Tahtoasi kaikille! Pidä meidät ominasi ja että tahdomme nähdä vaivaa sinun työhösi ryhtyessämme. Koska olet luvannut, että saamme tulla riemuiten takaisin, kun viemme lyhteemme..


"He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat." (Ps. 126:6)

[rita4]

Usein kuulee ihmisten sanovan: "Siellä, missä Henki puhaltaa, sinne kansa kokoontuu." Se on varmasti totta ja olen itsekin monesti toistanut tuota lausetta. Se on kuitenkin vain toinen puoli totuudesta.

Joskus ihmiset lähtevät rukouskokouksesta pois kesken kaiken kriittisinä todeten, että "tämä on liian aneemista, täällä ei ole Pyhää Henkeä." Sellainen ihminen kritisoi todellisuudessa silloin itseään. Olen nähnyt lukemattomia kertoja, että kun yksi ihminen avaa suunsa kiitokseen, Pyhä Henki tulee mukaan ja koko seurakunta syttyy kiittämään Jumalaa. Tai kun yksi ihminen avaa suunsa rukoukseen, koko masentunut ja uupunut seurakunta syttyy rukoilemaan. Ei tarvita kuin yksi Pyhän Hengen johdossa oleva ihminen ja koko rukouskokous voi muuttua täysin.

Tulipa tosta mieleeni se totuus, joka niin usein kuin tahdotaan kuin nollata, unohtaa.. Ja sehän on tämä; "Ei kaikki mikä tuntuu ja koskettaa sydäntä ole välttämättä kuitenkaan Pyhän Hengen aikaan saannosta. Vaan kysymyksessä Voi olla myöskin ns 'valheen henki', joka vain matkii Herran Henkeä ja siten saa ihmisiä väärän voiman hekumointiin mukaan sekä uskomaan mitä vain, jopa ohi Raamatunkin menevää oppia/opetusta/toimintaa!"

Sillä, nyt on menty paljolti siihen, että tunteet ratkaisee, eikä maalaisjärki ja siksi ei enää koetella mitään, vaan niellään kaikki, mikä vain tuntuu tai kuulostaa lihalleen hyvältä. Ja silloin on suuri vaara eksyä, mennä harhaan, mieltää sellaisenkin olevan Jumalan tahtoa, joka on jopa vastoin Jumalan Sanaa. Ei ole enää Jumalan pelkoa sydämissä, vaan uskovista on tullut "pikku jumalia!" Ja senhän nyt selvä järkikin sanoo, ettei siinä mitään kiitosta Herralta siloin saa, vaan se kiitosmieli tuleekin valheen hengeltä, joka viekoittelee uskovia poispäin Golgatan verisen ristin juurelta, seuraamasta Jeesustaan ja poispäin Sanan totuuksistakin. Surullista, sekä vaarallistakin.

Voi, kuinka rukoukseni onkaan, että; kristikansa seurakunnista ja kirkoista heräisi Totuuteen!! Jotta he voisivat vielä kerran iloita aitoa kristityn iloa, kun saavat olla lähellä Herraansa ja pysyä vain yksin Totuudessa, hyljäten/kuolettaen/ristiinnauliten; lihansa tahdon ja maailmankin tahdon, ekunemian harhan ym..Monet monituiset kerrat huomaan rukouksessa ollessani itkeväni uskovien eksymisen ja lihan tahdon, rakkaudettomuuden ja anteeksi antamattomuudenkin lisääntymisen myötä, niin he kuin tietämättään ehkä: halveksuvat Jumalan Sanaa ja eivät enää tahdo pysyä totuudessa, jossa ainoastaan valkeus on ja toimii, elää! Uskovat eivät enää ole, eivätkä edes haluakkaan elää totuudessa, valkeudessa, jotta maailma heidät Herran omiksi siten tuntisi ja haluaisivat siten sit itsekin tulla valoon..

Nin juuri, tarvitaan vain yksi palava ja Herraa lähellä oleva uskova, joka saa nostettua koko joukon kiittämään Herraa sydämestään, sekä iloitsemaan uskon lahjastaan, joka vie taivaan kotiin; uskolliset ja kuuliaiset Jumalan lapset! Ilo Herrassa on teidän ja meidän kaikkien voimavara ja se saa kyyneleetkin silmiimme nousemaan, kun Herra on meitä raadollisia omiaan kohtaan armollinen, kun vain Tahdomme tehdä täyskäännöksen jos on menty harhaan, ja alettu hyljeksiä: totuudessa vaeltavia siskoja,veljiä. Parannuksessa ollen sydämemme ylpeys karisee maahan ja kyyneleet valtaa kovimmankin sydämen, sekä saa nousemaan puhtaaseen kiitosmieleen Jumalaansa kohtaan!!!

Olenko minä kova ja ylpeä, eksynyt? Miten on sinun laitasi rakas lukijani. Älä nyt loukkaannu, vaan ole kerrankin itsellesi täysin rehellinen. Sellainen, joka kestää olla Jumalan puhuttelussa, sekä tulla paljastettavaksi, tulla kirkastus vuorelle ja valoon!

Lopuksi vielä tämä mahtava laulu; Pian hetki koittaa, Asanna, san säv Seija Lehtonen

[rita4]

Minua siunaa varsinkin juuri nyt tuo otsikko; He palaavat riemuiten, koska jotain on selvästikin tapahtumassa sellaisten ihmisten ja sellaisten todella raskaidenkin kohtaloiden ja tapahtumien, sanoisinko ihmiskohtaloiden kohdalla, jota olen itkien ja huutaenkin kantanut vuosia ja taas vuosia rukouksessa ristin juurelle. Kaikki on näyttänyt enenmmänkin kuin toivottomalta, ei valoa, ei toivoa, ei..

En nyt kuitenkaan halua paljastaa näin sitä, mitä se on ja ketkä ovat nämä jukuripäät, kasvoilleni sylkijät, joiden tähden olen kokenut valtavaa tuskaa vuosia ja taas monin, monia vuosia.. Ja eihän se edes olekaan se tärkein juttu tässä, ei todellakaan. Vaan se, kun koen ja näen, kuulen ihmeellistä muutosta, johon en olisi voinut ikäpäivänäkään uskoa, siis sen tapahtuvan heidän kohdallaan.

Ja taas toisaalta olen siihen uskonutkin, siis muuttumiseen, nöytymiseen, sovun tarjontaan, koska olen kantanut heitä rukouksin taivaan Isän tietoon ja eteen päivä, viikko,kuukausi, vuosi, vuodet toistensa perään, jotta Jumala ottaisi heidät puhutteluunsa ja antaisi etsikkoaikansa heillekin ja muuttaisi heidän vihansa rakkaudeksi ja sovuksi.. Jne..

Sinä rakas uskova ystäväni, joka olet kenties rukoillut jonkun rakkaasi, ystäväsi, naapurisi, työtoverisi, tms puolesta, joka on aiheuttanut sinulle ns harmaita hiuksia. Niin älä luovuta, älä jätä rukouspaikkaasi, rukouskammiotasi, vaan pysy yhä tiiviimmin paikallasi, ristin juurella; kantaen häntä, heitä Jeesuksen verisen ristin juurelle apua ja kaikkea mitä sitten tarvitsevatkin saamaan, samaan syntinsäkin anteeksi ja uuden elämän, voiman, uuden mahdollisuuden, uuden..;Vapahtajaltaan, Jeesukselta Kristukselta, Jumalan Pojalta! Ei katsota olosuhteisiin, ei käytökseen, puheisiin, ei siihen: miltä hän, tai asiat meistä näyttävät, tai tuntuvat, tms, vaan katsotaan vain ja ainoastaan Herraamme Jeesukseen Kristukseen ja ristillepäin!!

Sieltä me saamme avun ja voiman, sieltä löytyy pelastus heillekin, jotka eivät vielä tunne Vapahtajaansa. Kannetaan heitä rukouksessa ja lasketaan kuin hengen silmin heidät sinne Golgatan verisen ristin juurelle, Jeesuksen jalkojen juureen; saamaan kokea; muuttumisen, puhdistumisen ja uuden sydämen rintaansa saamisen: Jumalan suuren ja ihmeellisen rakkauden kautta ja tähden!

Kiitellään vain Herraa; näytti ja tuntui sitten ihan miltä tahansa. Toivottomia tapauksia kun ei nääs ole. Voimia ja viisautta sinullekin rukoillen. Kerran se vielä paistaa aurinko risukasaankin..

[rita4]

Minua jotenkin aina siunaa kun luen tuota tapani veljemme kirjoitusta.

Jokaisella kristityllä tulisi olla selkeä päämäärä elämässä, muuten me voimme ajelehtia takaisin pimeyteen. Mikä se päämäärä on? Kerran minä olen niiden joukossa, jotka palaavat riemuiten!

On niitäkin ihmisiä, jotka menevät tänään riemuiten, mutta palaavat kerran itkien. Jeesus sanoi heistä: "Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle syödä. Minä sairastin, mutta te ette käyneet minua katsomassa."

On ihmisiä, jotka haluavat palvella Herraa, mutta se ei saa häiritä heidän yltäkylläistä elämäänsä ja onneansa. Siinä ei saa olla kyyneleitä.

Otin pikku pätkän tuosta kirjoituksesta. Onko minulla, tai sinulla rakas ystäväni oikea päämäärä, jonka eteen tahdomme kuin uhrautua, kestää kärsimyksiä ja pilkkaa, valhehuulia, jotka puhuvat meistä pahaa, kun emme elä niin kuin he elävät, toimivat, puhuvat ja jossa ei kärsitäkään kyyneliä, eikä tuskaa, vaikeuksia, murhetta, vainoa, tms..Vaan halutaan helppoa, mukavaa, iloista meininkiä, korvasyyhy puheita, jotka eivät laita parannuksen paikalle ja satuta, jotta tulisi halu mennä polvilleen..

Toivottavasti emme ole niitä, jotka menevät riemuiten ja tulevat itkien pois. Niitä, jotka oman etunsa ja halujensa takia haluavat elää nautinnossa, helppoudessa, saada kaiken, rikastuakin ja olla jotain toisten silmissä. Mitä väliä on loppujen lopuksi sillä, jos olemmekin toisten silmissä jotain suurta ja mahtavaa, erikoisia, hyviä, mukavia, tms Mutta Jos emme ole kuitenkaan Jumalan silmissä totuudessa vaeltavia ja niitä, jotka tahtovat laittaa itsensä likoon evankeliumin eteenpäin menemisen hinnalla, joka vaatii yhä edelleenkin nöyrää, luottavaista, kuuliaista sydäntä, jolle maailma ei enää merkkaa kuin paikkaa jossa asuu ja tekee työtään. Mutta jonka sydän kaipaa ja palaa jo sinne kotikaupunkiin ja saada sinne mukaan mahdollisimman monia ihmisiä myöskin, joille Jeesus tulee kaikkein tärkeimmäksi ja rakkaammaksi ja jotka eivät pelkää kärsimyksiä. Vaan mieluimmin ovat Herransa ristin juurella itkien ja pyytäen voimaansa, johdatustaan, viisauttaan..

Kun mietin elämääni ja tätä hetkeä, niin kyyneliä ei ole puuttunut, eikä murhetta, ei tuskaa ihmisten rakkaudettomuuden ja kylmyyden takia. On ollut ja varmasti tulee olemaankin kaikenlaista, jossa koetellaan uskoani, mutta olen päättänyt seurata Herraa ja pysyä ristinsä juurella, katsoa Jeesukseen ja elää elämää, jossa ei enää mikään instituutio, organisaatio ole se paikka joka pelastaa kun siellä vain käy. Vaan se paikka joka pelastaa ja josta lähtee klaita ja usein kivinnekin tie taivasta kohti, niiin sehän on Golgatan verinen ristinpuu ja Jeesuksen uhri minunkin syntieni vuoksi, sekä ylösnousemus voimansa, jonka saan minäkin, tällaisenani omistaa, kunhan pysyn lähellään, omaanaan ja tuon suruni ja murheeni, kipuni, aivan kaiken kiitoksella Herrani jalkojen juureen. Uskon saavani vielä kerran iloita vaikka; nyt joudun niin monellakin tavalla kärsimään ja itkemään.

Mutta Kiitos Herralleni, joka pysyy vierelläni ja auttaa ja saan iloöljyäänkin aina ajoittain maistaa ja Jumalan rauha pysyy sydämelläni. En haluaisi menettää Jumalan rauhaa sydämestäni vain saadakseni maistaa maailman padoista ja sitten kuitenkin kärsiä, hävitä taistelu ja joutua kuulemaan etten pääsisikään taivaan kotiin oman valintani ja elämänmallini takia,Ei kiitos! Kerran saan nauraa ja iloita, vaikka nyt elämä koetteleekin monin tavoin ja uskoani ja sen kestävyyttä kysytään. Se on aina oma päätös, mitä pitää tärkeimpänä asiana elämäsään ja miten elää uskoaan todeksi.

[rita4]

Tuo otsikko oikein pisti silmääni; He palaavat riemuiten! Jes! Kiitos Herralle! Todellakin, jotka kyynelit kylvävät, he riemuiten leikkaavat.

Ps. 126
4 Herra, käännä meidän kohtalomme, niinkuin sadepurot Etelämaassa.
5 Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat.
6 He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat.

Olen aina välillä funtsinut tätä mun elämääni, joka ei totta vieköön ole ollut sieltä helpoimmasta päästä, ei todellakaan. Ja kun tulin uskoon ja aloin siinä hiukkasen jo kasvaakin, niin Herra on sallinut erilaisia koetuksia elämääni, vain katsoakseen; "Kuka ja mikä on minulle se tärkein/tä elämässäni?!"Ja lapsethan ne olivat pitkään etten sanoisi ykkösasia elämässäni. Ne olivat aikoinaan se voimavara joka kantoi minua jaksamaan erilaiset vaikeatkin jutut elämässäni. Koira ja lapset.. Lapset ja koira.. Siinä ne olivat vielä uskoontultuanikin pitkään.

Mutta sitten tuli aika jolloin jouduin eroamaan miehestäni ja kaikki räjähti ja läjähti kuin käsiini, muuttui.. Lapset olivat yhä minulle se ykkösasia ja koirakin, mutta he alkoivatkin karttaa minua. Tytärkin sanoi, että jos en palaa käskystään takasin isänsä luokse, niin hän ei tule koskaan sitä minulle anteeksi antamaan, että erosin. Ja hän toteutti uhkauksensa ja en ole saanut nähdä edes tyttären tyttärenikään kehittymistä, ym ym..Ja pojat, nuorinta lukuunottamatta, joka kulkee sairautensa vuoksi mukanani..Niin; en on heiltä: Karttamista, vihanpitoa, loukkauksia, ym ym..

Herra alkoi irroitella minua lapsistani ja se oli siis sairaan rankkaa aikaa ja itku oli jokapäiväinen seuralaiseni, kun en käsittänyt syytä lasteni käytökseen, vaikka osoitinkin heitä kohtaan, kun siihen vain syntyi tilaisuus, niin osoitin heille äidin rakkautta ja välittämistä. Mutta se ei kelvannutkaan heille enää ja he kuin liittoutuivat keskenään kaikki 3 minua vastaan. Toiseksi nuorin lapsistani piti kyllä minuun yhteyttä, ja luulinkin pitkään, että hän nyt sentään arvostaa minua äitinään, mutta.. Mutta se selvisi ajallaan, ettei asianlaita sit niin ollutkaan ja siinä taas meni nieleskellessä pitkään. Vaan, hän kun asuu yksin niin halusi vain jollekin purkaa juttujaan, mutta kun tapasi isoveljensä, tai sen avokin, siskonsa tai sen miehen niin minä olinkin heidän syötävänään, haukuttavanaan, ym..

Ja näin on menty tosi tosi pitkään.. Kunnes rukouksiini alkoi tulla tietynlaisia vastauksia ja aloin irroittaa heistä otettani, koska koin saaneeni uusia ajattelunaiheita ja tehtäviäkin Herralta, jotka kuin samalla pakottivat ajatteleen muutakin, kuin vain itseäni ja pois siitä; itsesäälistäni, itseni syyttämisestä, ym.. Tajusin, ettei he tule koskaan arvostamaan ja kunnioittamaan minua äitinään. Tai arvosta sitä panosta, jota tein heidän puolustamisekseen, niin isäänsä, opettajia, kyläläisiä, ym ym vastaan. Olinhan oikea naarastiikeri lasteni puolesta! Oli kuin pakko antaa periksi jo oman mielenterveyden ja mielen rauhanikin takia ja pyrkiä kääntämään katseeni ja ajatukseni rukouksessa vain Jeesukseen! Olisin muuten hajonnut täysin ja menettänyt järkenikin.. Ei sitä toivo kenellekään sellaista elämää, koetuksia..Ei todellakaan halua, vaan että elämä olisi kaikille mahdollisimman onnellista ja saisi kokea olevansa rakas ja tärkeä..

Ja niin pienin askelin Herra on irroitellut minua heistä ja Jeesus Kristus on saanut tulla yhä läheisemmäksi ja rakkaammaksi ja uskon näin, että: arvojärjestys alkaa olla kohillaan tänä armon päivänä, siihen nähden mitä se oli vielä muutamiakin vuosia sitten. Rakastan yhä lapsiani yhtä paljon, mutta en enää yritä tuppautua heidän elämäänsä ja jos he ei halua olla kanssani, niin pystyn jo paremmin sen hyväksymäänkin, koska minulla on nyt Jeesus, jonka ristin luona on hyvä olla rukouksessa ja sieltä virtaa sydämeeni Jumalamne antamaa rauhaa ja voimaa kestää ja vain siunata, rukoilla, kiittää..

Mutta koulu on ollut tosi Rankka ja vaikea. Ja olihan alkuun vaikeaa edes ajatella, että joudun vielä kuitenkin antamaan periksi ja laittaan oman arvojärjestykseni aivan uusiksi. En käsittänyt vielä silloin, mitä on olla Herran Jeesuksen seuraajana ja omanaan 100%;sesti. Se on jatkuvaa lihan tahdon kuolettamista, ristiinnaulitsemista sekä suostumista myöskin teoissa, eikä vain pelkissä sanoissa ja lupauksissani Herran käyttöön ja käytettäväksi suostumista kokonaan.

Mutta tänä armon päivänämme Kiitän Jumalaani niistä kaikista vaikeista ja raskaistakin asioista ja elämänkoulusta, jossa minua on hiottu ja särjetty, tosin on kasattu taas sit uudestaan, ja kun aloin kuin suostua viimein tahtoansa tottelemaan, nöyrtymään, niin silloin löysin jotain, joka voittaa kaiken täsä maailmassa ja on vain enää halu seurata Herraa tuli sit mitä tuleekin eteeni... Mutta koulu on ollut rajun rankkaa ja .. Kunpa voisin varjella kaikki ihmiset joutumasta käymään asioita näin syvältä ja voimakkaastikin.

Täydellistähän minusta ei koskaan tule, enkä etsikään täydellisyyttä, vaan olen alkanut oppia kuin hyväksyyn heikkouteni ja ..sanoisinko raadollisuutenikin, jonka saan tuoda joka päivä Herran eteen ristinsä juurelle pestäväksi verellään ja haluten muuttua, kuolla itselleni ja tulla edes vähän paremmaksi, kärsivällisemmäksi tms..Niin kurja mä aina vaan oon ja aina vaan tuleekin varmastikin olemaan puutteita, tottelemattomuuttakin ja syntiä, jota saan sit katua ja anteeksi pyytää, ym ym.. Mutta saan kiittää Herraa, kun on Henkensä kautta opettanut tien parannuksentekoon ristinsä juurelle.

Niinpä: haluan oppia, haluan kuolla itselleni ja maailmallekin ja haluan seurata Mestariani niin hyvin kuin vain osaan ja ymmärrän, sekä olla Hänen käytettävissäänkin! Haluan nähdä sielujen pelastuvan ja vapautuvan synnin orjuudestaan! Haluan rukoilla vaikeidenkin ihmisten puolesta ja siunata vainoojianikin, kun heitäkin valitettavasti minullakin on..niin kuin taitaa olla meillä kaikilla, jotka totuutta rakastamme yli kaiken!

Kun pyrit pysymään vain totuudessa ja Herran käytössä, niin satavarmasti saat vainoojia ja pahan puhujia, valehtelijoitakin niskaasi puremaan sinua. Koska vihollinen käyttää heitä sinua vastaan, jotta murtuisit ja luovuttaisit! Risti on ainoa paikka, jossa on ihmislapsen hyvä ja turvallista aina olla! Pysytään siis verisen Golgatan puun, ristin juurella mahdollisimman usein..

Niin, sehän mun piti sanomani, että: Kyllä Herra on sitten Hyvä, amen! Nyt on nääs tapahtunu sellainen IHME, että olen saanut tyttäreeni viimeinkin välit kuntoon reilun 16v jälkeen Ja tänäänkin kun hän soitti minulle, niin tuntui, kuin ei oltas koskaan oltukaan heikoissa väleissä ja etäisiä. Näin auttaa ja muuttaa Herra; Amen! Eikö siis sydämeni kiittäisi Jumalaa hyvyydestään, vaikka koulu tähän hetkeen onkin ollut todella raskas! Kyllä, kyllä kiitän, jo niistä vaikeistakin vuosista ja kokemuksista, koettelemuksista ym.. Kiitos Jeesus; Oot Mahtava ystävä ja auttaja, ym ym...!!

Tämä laulu onkin nyt soinut mielessäni useastikin: Kyynelin Kylvävät-Asko Leino

[rita4]

"He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat." (Ps. 126:6)

Tuo Raamatunpaikka alkoi kuin elää mielessäni ja tuo toivoa, vaikka olin aamusellakin niin väsynyt kaikkeen ja tuntui jo etten edes jaksa lähteäkään ehtoolliskokoukseenkaan. Moni asia on ollut raskaana sydämelläni, kun tuntuu enempikin, että saa vain itkeä ja rukoilla omaistensa puolesta ja monen muunkin asian takia..

Virkistyin kun lähdin ja pääsin kokoukseen ja Herra kosketti voimallisesti siellä minua ja ..Sain kuin uutta voimaa taas jaksaa ja nähdä, ymmärtää asioita .. Ei niin kuin minä itse ne näen, tai koen, tai muka ymmärrän, Ei niin, vaan mikä onkin mahdollisesti kaikessa Herramme tahto! Aikapa sen sitten näyttää..

Mutta jotenkin koin, miten tärkeää on jaksaa vain rukoilla ihmisten puolesta ja kantaa heitä sinne ristin juurelle, saamaan avun elämäänsä, sekä pelastuksen ja muuttumaan Jeesuksen kuvan kaltaisuutta kohden, myöskin he, eikä vain me..jo uskossa olevat.

He palaavat riemuiten

Jos haluat olla niiden joukossa, jotka kerran palaavat riemuiten, ryhdy kylvämään. Ota se korkeimmaksi päämääräksesi elämässäsi. Älä luovu siitä mistään hinnasta vaan päätä: minä haluan olla niiden joukossa, jotka kerran palaavat riemuiten lyhteensä kanssa.

Jokaisella kristityllä tulisi olla selkeä päämäärä elämässä, muuten me voimme ajelehtia takaisin pimeyteen. Mikä se päämäärä on? Kerran minä olen niiden joukossa, jotka palaavat riemuiten!

Niinpä, kuinka helposti luovutamme, väsähdämme, kun mitään ei ala tapahtuakaan ja mikään ei vain muutu vaikka kuinka rukoillen.. Mutta sehän onkin usein salattua, se mitä ihmisen sydämessä, elämässä alkaa tapahtua, kun vain jaksamme kiittäen jo etukäteen voitosta ristintyön sekä ylösnousemus voimansakin kautta tehdä, rukoillen; kun ihmisiä tulee synnin tuntoon ja haluavat pelastua.. Me voimme ja usein näemmekin kaiken epätoivoisenakin ja turhana, mutta muista aina tämä totuus: mitä enemmän vastustaa sitä varmempi on myöskin se, että jotain on jo alkanut tapahtua sen ihmisen tai ihmisten elämässä kun Herra alkaa puhua ja muuttaa ihmisen ajattelua ym..

Tämä laulu vielä lopuksi; voittohon voittohon viepi veri Jeesuksen - sanat