MESSIAAN ISRAEL

[rita4]

Juhani Aitomaa

Kirjan - Juhani Aitomaa: Messiaan Israel, 1993 – mukaan editoitu pdf -versio.

(Allaoleva on julkaistu artikkelisarjana nimellä ”Seurakunnan juutalainen sydän” Israelin Ystävät ry:n Shalom -lehdessä vuosina 2010-2011 ja sarja jatkuu edelleen vuonna 2012. Tätä pdf -julkaisua täydennetään sen mukaan, kuin sarja jatkuu Shalom -lehdessä).

Osa 1

Kirjoittaessaan Efeson uskoville Paavali halusi heidänkin tulevan tuntemaan sen, minkä Jumala oli hänelle ilmoittanut: ”… olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta, mikä on minulle teitä varten annettu, että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut; josta te sitä lukiessanne voitte huomata kuinka perehtynyt minä olen Kristuksen salaisuuteen, jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille: että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta” (Ef.3:2–8). Paavali tiesi, että Jumala oli asettanut hänet suureen tehtävään: julistamaan evankeliumia pakanoille. Tämä oli asia jota Paavali nimittää ”Kristuksen salaisuudeksi”. Sen ymmärtäminen edellytti muutosta ensimmäisten juutalaisten uskovien ajatteluun.

Juutalaisten oli helppo uskoa olevansa Jumalan kanssa erityisessä liitossa. Pakanakansojen suhteen oli toisin – Jumala ei ollut tehnyt liittoa heidän kanssaan. Salaisuus, että Messias kuuluisi myös pakanoille, oli monen vaikea käsittää. Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten, myöhemmin apostoleiden, ajattelu ja ymmärrys kirjoitusten suhteen lähti juutalaisesta taustasta. Heille oli selvää, että Jumala oli tehnyt Israelin kansan kanssa liiton Siinain erämaassa. Liitto asetti heidät kansana erityiseen asemaan todistamaan yhdestä Jumalasta. Heidän tuli olla Jumalan kansa epäjumalia palvovien pakanakansojen keskellä. Varmaan he muistivat Jeesuksen sanat: ”Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö” (Matt. 15:24).

Oli aika jolloin he olivat uskoneet ja toivoneet Jeesuksen olevan juutalaisen kansan odottama Messias-kuningas. Heidän oppineensa ja koko kansa odottivat miestä, joka vapauttaisi heidät kansana roomalaisten sorron alta. Odotettu Messias toisi Israelille luvatun kunnian ja johtoaseman maailman kansojen joukossa. Tähän ajatteluun tarvittiin muutos, ennen kuin tulevat apostolit olivat valmiita suureen tehtäväänsä. Rakastetun Messiaan ristinkuolema oli viimein lopullinen ilmoitus, jonka kautta he tulivat käsittämään Jumalan valtavan rakkauden. Tämä rakkaus ei rajoittunut yhteen kansaan vaan käsittää jokaisen kansan jokaisen yksilön. Jumala oli tullut ihmisen rinnalle. Itse asiassa Hän oli tullut ihmiseksi!

Opetuslapset ymmärsivät Israelin kansan joutuneen synnin seurauksena eroon Jumalasta. Lohduttavaa kuitenkin oli, ettei Jumala rajoittanut hyväksyntäänsä pelkästään kansalliselle tasolle: Hän halusi kohdata kansan jokaisen yksilön. Jeesus oli toteuttanut tätä Jumalan tahtoa jokapäiväisessä vaelluksessaan. Hän opetti, neuvoi, kehotti, paransi ja nuhteli. Opetuslasten kuva Jumalasta oli tullut enemmän yksilötasolle kuin ennen. Mutta vaikka Jumala edelleen välitti valitusta kansastaan yksilötasolla, voiko sama koskea myös pakanoita? Pietari oli juuri nähnyt merkillisen näyn. Suuri liinavaate, jota pidettiin kiinni neljästä kulmastaan laskettiin taivaasta hänen eteensä. Liinavaatteen sisältö ei miellyttänyt Pietaria. Eikä siinä kylliksi: ”Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle; ’Nouse Pietari, teurasta ja syö’” (Apt. 10:13). Pietari alkoi voida pahoin. Hän näki edessään joukon saastaisia eläimiä, joihin juutalaisen ei ollut lupa koskea. Pitäen kiinni juutalaisuudestaan Pietari kieltäytyi: ”En suinkaan Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista” (10:14). Pietari tunnisti näyn jumalallisen alkuperän. Mutta Vanha liitto mielessään hän oli epätietoinen Jumalan tarkoituksesta. Olihan Jumala itse säätänyt ne säädökset pyhästä ja epäpyhästä, joita hänkin oli tunnollisesti noudattanut.

”Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: ’Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi’” (10:15). Jumala ei jättänyt Pietaria pitkäksi ajaksi epätietoisuuteen näyn merkityksestä. Sitä vielä pohtiessaan, hän kuuli nimeään huudettavan. Pyhä Henki kehotti häntä lähtemään odottavien miesten matkaan. Kuultuaan noutajiensa selvityksen tulonsa syistä, Pietarille alkoi selvitä näyn merkitys. Hänen puheensa Korneliuksen talossa osoittaa meille millainen vallankumouksellinen muutos oli tapahtunut Pietarin ajatusmaailmassa: ”Te tiedätte, että on luvatonta juutalaisen miehen seurustella vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen tykönsä; mutta minulle Jumala on osoittanut, etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi enkä saastaiseksi” (10:28). Ja edelleen luemme: ”... jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen” (10:35). Pietarin epäilyt haihtuivat lopullisesti, kun kuulijat ottivat sanan vastaan ja täyttyivät Pyhällä Hengellä: ”Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin” (10:45). Tätä he eivät juutalaisina olleet osanneet odottaa!

Pietari ei kuitenkaan ollut se mies, jonka Jumala oli nähnyt hyväksi ottaa työkalukseen pakanoiden evankelioimisessa. Paavali oli ”juutalaisista juutalaisin”, tarkkaakin tarkempi lain kirjaimen noudattaja. Isien perinnäis-säännöt olivat hänelle yhtä tärkeitä kuin Tooran ilmoitus. Ajan arvostetuimmat juutalaiset oppineet olivat hänen opettajiaan. Paavalista odotettiin paljon. Hänellä oli lupaava tulevaisuus farisealaisen opin suurmiehenä. Paavali näki Jeesuksen seuraajien joukon voimakkaasti kasvavan. Hän koki uuden opin noudattajat uhkana mielestään aidolle Jumala-uskolle. Paavali halusi olla uskon puolustaja: mies, joka tekee lopun mielettömästä harhaopista, joka oli korottanut ristillä teloitetun Jeesuksen Messiaan asemaan. Paavali oli täydellisesti väärässä. Mutta Jumala näki hänen sisimmässään sellaista, mitä hänen vainonsa kohteeksi joutuneet ensimmäiset juutalaiskristityt eivät nähneet. Paavali uskoi asiaansa ja siihen, että tehtävä oli Jumalalta. Hän oli mies, joka vilpittömästi halusi palvella Jumalaa kaikilla kyvyillään. Paavalin ymmärrys oli kuitenkin ”lain aitauksen” sulkema. Niinpä Jumalan oli räjäytettävä aitaus rikki! Damaskon tiellä päättyi ”vanhan Paavalin” matka. Sokaisevan kirkas valon leimahdus täytti Paavalin tajunnan jokaisen sopen ja samalla voima heitti hänet maahan, kuin voimakas tuuli hyttysen: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat” (Apt. 9:5).

Paavalille tehtiin tiettäväksi Jeesuksen ja Häneen uskovien yhteys. Seurakunta on Kristuksen, Messiaan ruumis. Sitä vainotessaan Paavali olikin vainoamassa itse seurakunnan Herraa, Jumalaa, jota hän luuli palvelevansa. Sokeana ja avuttomana Paavali koki sisimmässään myllerryksen, joka muutti täysin hänenkin ajatusmaailmansa. Saatuaan taas näkönsä hän oli ”uusi Paavali”. Kahlitseva lain aitaus oli raunioina ja hän näki sen yli selvästi. Kirjoitukset, joita hän mielestään oli aiemmin tulkinnut oikein uskoessaan, ettei Jeesus ollut luvattu Messias vaan pilkkaaja, todistivat nyt muuta. Nyt ne pursuivat vastaansanomatonta todistusta siitä, että Jeesus on luvattu Messias: ”Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus” (Apt. 9:22). Paavali tarvitsi vielä erikoiskäsittelyn kyetäkseen suureen tehtäväänsä. Jumala vei hänet eroon muista opetuslapsista Arabiaan (Gal. 1:16–17). Oppinut Paavali piti tyhjentää omaksumastaan väärästä Jumalan Sanan tulkinnasta. Tietoa hänellä oli, mutta tiedon ymmärtäminen piti uudistaa. Uuteen asiaan: pakanoiden evankelioimiseen piti saada uusi mies. Tämä mies oli Paavali, joka tullessaan tuntemaan juutalaisuuden sisimmän oli oikea mies liittämään Vanhan liiton esikuvat Uuden liiton täyttymykseen Kristuksessa Jeesuksessa.

Kirjeessään Timoteukselle Paavali kertoo saaneensa Jumalalta laupeuden, koska oli tietämättömyyttään vainonnut Kristuksen opetuslapsia. Oman taustansa takia hän koki olevansa ”syntisistä suurin” ja täten hänen armahtamisensa on myös meille esimerkki Jumalan pitkämielisyydestä ja armosta (1. Tim. 1:12–16). Paavalin aiempi tieto Kirjoituksista ei ollut hyödytöntä. Ei myöskään hänen taipumuksensa kiivailla oikeaksi kokemansa asian puolesta. Oikea Kirjoitusten tulkinta teki hänet kykeneväksi opettamaan pakanoille Jumalan ihmeellistä salaisuutta. Kristus yhteyden luojana kokoaa nyt Häneen uskovat juutalaiset ja pakanat samaan joukkoon: Uuteen liittoon.

Jeesuksen maanpäällisen toiminnan, sovituskuoleman ja ylösnousemuksen kautta alkoi juutalaisen kansan paluu Kirjoitusten mukaiseen juutalaisuuteen, jonka oppineiden ihmiskäskyt olivat peittäneet. Pietari, Paavali ja muut apostolit sekä heihin liittyen yhä lisääntyvä määrä opetuslapsia, olivat juutalaisen uskon ennalleen asettajia. Varmasti he olivat ihmeissään ja iloisia siitä armosta, joka oli tullut heidän osakseen. Paavalia lukuun ottamatta he olivat saaneet elää yhdessä tosi ihmisen ja Jumalan kanssa. Hän oli kulkenut heidän kanssaan ja ottanut osaa heidän iloonsa ja suruunsa. He olivat saaneet armon elää ihmeen todeksi. Mutta pian niin Pietari kuin Paavalikin saivat todeta, ettei Jumalan heille ilmoittama totuus juutalaisten ja pakanoiden yhteydestä ollutkaan kaikille opetuslasten joukkoon tulleille yhtä kiistatonta.

Jatkuu..

[rita4]

Osa 2 Kuuluuko evankeliumi vain juutalaisille?

Ensimmäiset juutalaiskristityt joutuivat tämän kysymyksen eteen. Pietarin palatessa Korneliuksen luota, hän sai välittömästi ympärilleen joukon, joka ei iloinnutkaan kokemuksesta yhdessä hänen kanssaan: "Ja kun Pietari tuli Jerusalemiin, ahdistelivat ympärileikatut häntä sanoen:'Sinä olet käynyt ympärileikkaamattomien miesten luona ja syönyt heidän kanssansa'" (Apt.11:2-3). Pietari joutui esittämään tarkat perusteet toiminnalleen.

Tämä ennenkuulumaton teko tutkittiin tarkoin. Opetuslapset etsivät Kirjoituksista perustaa sille, oliko Pietarin menettely Sanan mukaista. Profeettojen ennustukset Messiaasta, joka olisi valkeudeksi pakanoillekin, tutkittiin. Ehkä joku mainitsi Jeesuksen sanat ennen kuin Hän nousi taivaaseen: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa'. Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset. Ja hän sanoi heille:'Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva ylös kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksi saamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista'" (Luuk.24:44-47). Lopulta päädyttiin väistämättömään lopputulokseen: "... Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi" (Apt.11:18).

Paavali joutui vielä lujemmalle. Kaikki uskovien joukkoon lukeutuvat juutalaiset eivät hyväksyneet sitä, että pakanat sellaisenaan olisivat Jumalalle otollisia. Heidän tuli ensin luopua omasta "pakanaidentiteetistään" ja tulla juutalaisiksi. Heidät tuli ympärileikata ja heidän tulisi noudattaa juutalaisia tapoja ja sääntöjä. Vasta silloin heidän pelastuksensa olisi varma ja Kristuksen armo tulisi heidän osakseen. Paavali joutui elinikäiseen taisteluun. Julistaessaan evankeliumia Antiokiassa hänen luokseen saapui uskovien joukosta juutalaisia veljiä sanoen: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua" (Apt.15:1). Syntyi suuri epätietoisuus kuulijoiden joukossa. Paavali ja Barnabas joutuivat kiivaaseen väittelyyn saapuneiden veljien kanssa. Erimielisyys päätettiin viedä Jerusalemin seurakunnan apostoleiden ja vanhinten tutkittavaksi. Jerusalemin seurakunnassa vaikutti ryhmä uskoon tulleita fariseuksia. He eivät voineet sulattaa sitä, että pakanat sellaisenaan olisivat oikeutettuja samaan liittoon heidän kanssaan. Kuten tiedämme, seurakunnan kokouksen päätös kuitenkin oli, että pakanat pelastuvat pakanoina.

Asia jäi kuitenkin kytemään alkuseurakunnassa. Paavali joutui jatkuvasti taistelemaan Sanan totuuden puolesta tässäkin asiassa. Taistelun kestäessä Paavalille kirkastui ihmeellinen "Kristuksen salaisuus". Yksi juutalaisten ja pakanoiden joukko, yksi seurakunta, yksi Kristuksen ruumis. Pyhän Hengen vaikutuksesta syntyneistä Paavalin kirjeistä saamme mekin oppia sisäistämään saman totuuden kuin ensimmäiset uskonveljemme ja -sisaremme. Paavalille ja uskovien joukolle selveni Jumalan iankaikkinen pelastussuunnitelma. Tässä yhteydessä heidän käsityksensä Jumalan kansasta koki muutoksen. Se ei ollutkaan enää vain maallinen Israel, vaan enemmän. Aina tähän historian hetkeen se oli ollut "salaisuus". Nyt kun se oli ymmärretty, Paavalikin halusi tehdä kaikkensa totuuden paljastamiseksi. Messias on kaiken alku, keskipiste ja loppu. Hän on totuus, eikä totuutta voi tulla tuntemaan ilman Häntä. Hän on koko maailman syntien sovitus. Mooseksen lain mukainen uhripalvelus ei ollut lopullinen päämäärä, se oli tulevan esikuvaa. Jumalan piti itse ilmestyä sovittamaan ihmisen luopumus, rikkomus, synti - itsensä kanssa.

Tämä lopullinen sovitus teki juutalaisista ja pakanoista yhden kansan. Tämä kansa palasi takaisin Kirjoituksiin ja tosi juutalaiseen uskoon, jonka fariseusten ja kirjanoppineiden ihmiskäskyt ja -lait olivat peittäneet. Tätä ihmiskeskeistä juutalaista uskontoa Jeesus arvosteli usein kovin sanoin:

"Voi teitä te kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä."

"Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin! "

" ... sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta."

" ... te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt" (Matt.23).

Pakanoiden keskuudessa myöhemmin muodostunut tapakristillinen uskonto on samassa asemassa, kuin liikaa ihmistulkintoihin nojaava juutalainen uskonto. Niiden kautta ihminen ei löydä yhteyttä Jumalan kanssa, koska ne ylläpitävät käsitystä ihmisen omasta mahdollisuudesta pelastua tekojensa kautta. Yksilötasolla ihminen ei kohtaa Jumalaa. Ihminen, juutalainen tai pakana, kulkee kadotukseen luottaen sokeasti, että lopulta käy hyvin koska kuulutaan oikeaan joukkoon. Toinen oikeaan kansaan, toinen oikeaan uskontokuntaan. Jeesuksen seuraajille oli alusta alkaen selvää, että pelastus on mahdollista vain liittymällä synnintunnon ja parannuksenteon, so. oman syntisyyden rehellisen tunnustamisen kautta Kristukseen. Saamme asettaa syntimme Hänen harteilleen. Tämä liittyminen muodostaa kansan, yhden ruumiin, yhden seurakunnan. Tähän Jumalan kansaan liittyvät uskovat juutalaiset ja heidän kanssaperillisinään uskovat pakanat.

Ihmiskunta joutui eroon Jumalasta rikkoessaan yhteyden Luojaansa. Palauttaakseen yhteyden Jumala valitsi Israelin pelastussuunnitelmansa yhdeksi keskeiseksi osaksi. Israelin valinta perustuu Jumalan ja Aabrahamin - Jumalan mielen mukaisen miehen - väliseen liittoon. Liitto jatkui Aabrahamin jälkeläisten Iisakin ja Jaakobin kautta siirtyen lopulta muodostuneelle kansalle. Liiton päämäärä oli: "... sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä" (1.Moos. 26:4). Kansan johtajaksi Jumala valitsi Mooseksen, joka toimi välittäjänä Jumalan ja kansan kesken. Siinailla Jumala antoi Mooseksen käsiin lain, jonka tarkoitus oli pyhittää kansa, erottaa se muista kansoista toteuttamaan tiettyä tehtävää maailmassa.

Muut kansakunnat olivat vajonneet pimeyteen ja hätään palvelemaan julmia epäjumalia. Maapallo ja Jumalasta luopuneet ihmiset olivat langenneen enkelin, Lusiferin valtapiirissä. Sen haltuun maa oli joutunut ihmisen lankeemuksen kautta. Tarvittiin ekklesia: maailmasta uloskutsuttujen joukko todistamaan elävästä Jumalasta. Siinain liiton ja lakien sekä määräysten tarkoitus oli varjella kansa erossa pahasta. Sen kautta muiden kansojen tuli nähdä todistus ainoasta oikeasta Jumalasta. Jotta liitto toteutuisi Jumala vaati kansaa pitämään lait ja käskyt. Jos ero muuhun maailmaan ei syntyisi, koko liitto olisi hyödytön. Siksi Hän varoitti kerta kerran jälkeen: "Mutta jos sinä et kuule Herran, sinun Jumalasi, ääntä etkä tarkoin pidä kaikkia hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin kaikki nämä kiroukset tulevat sinun päällesi ja saavuttavat sinut" (5.Moos.28:15).

Jumala tiesi, että Israelin kansalle oli tuhoisaa seurata pakanamaailman esimerkkiä. Laki varjeli kansaa synniltä ja sen mukanaan tuomilta vaaroilta. Sen lisäksi Israelin tottelemattomuus olisi tuhoisaa koko maailmalle. Jumala oli luonut Israelin kanssa suhteen, jossa Hän oli Isä ja Israel poika: "Tiedä siis sydämessäsi, että Herra sinun Jumalasi, kasvattaa sinua, niinkuin isä kasvattaa poikaansa" (5.Moos.8:5). Keskenkasvuinen, elämää ymmärtämätön poikanen, haluaa tehdä asioita, jotka isä tietonsa ja ymmärryksensä kautta näkee pojalle tuhoisiksi. Isä on valmis tarvittaessa käyttämään koviakin keinoja poikansa parhaaksi. Niin toimii Jumalakin Israelin kohdalla. Vanhan liiton Jumala tulkitaan ymmärtämättömien ihmisten kautta usein kovaksi ja kostonhimoiseksi. Tosiasiassa Israelin kuritus oli (on) rakastavan ja pitkämielisen Isän huolenpitoa. Näin Hän toimii tänäkin päivänä niin yksilötasolla, kuin koko kansankin kohdalla.

Jatkuu..

[rita4]

Osa 3

Jumala herätti kansalleen lukuisia profeettoja muistuttamaan liitosta ja varoittamaan Jumalan ja Hänen lakinsa hylkäämisestä. Kansaa varoitettiin synneistä, joihin se oli jatkuvasti lankeamassa. "Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani. Aina kun kutsujat heitä kutsuivat, he menivät pois heidän kasvojensa edestä, uhrasivat baaleille ja polttivat uhreja epäjumalille. Minä opetin Efraimin kävelemään. - Hän otti heidät käsivarsillensa. - Mutta he eivät ymmärtäneet, että minä heidät paransin.

Ihmissiteillä minä heitä vedin, rakkauden köysillä; minä ikäänkuin nostin ikeen heidän leukapieliltänsä, kumarruin heidän puoleensa ja syötin. Eivätkö he joutuisi jälleen Egyptin maahan, eikö Assur tulisi heille kuninkaaksi, koska he eivät ole tahtoneet kääntyä? Miekka on riehuva hänen kaupungeissansa, on hävittävä hänen salpansa, on syövä syötävänsä, heidän neuvonpiteittensä takia. Minun kansallani on halu kääntyä minusta pois; ja kun sitä kutsutaan korkeutta kohti, ei kenkään heistä ylenny" (Hoos.11:1-7). Profeetat julistivat myös tulevaa suurta siunausta. Tämä siunaus oli Vanhassa liitossa kätketty esikuviin: pelastus koittaa Messiaan kautta ja Jumala solmii Uuden liiton kansansa kanssa: "Katso, päivät tulevat sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton" (Jer. 31:31). Edellä lainattu profeetta Hoosean sanoma jatkuu korostaen Jumalan pitkämielisyyttä: "Kuinka minä jättäisin sinut Efraim, heittäisin sinut Israel? Kuinka jättäisin sinut niinkuin Adman, tekisin sinulle niinkuin Seboimille? Minun sydämeni kääntyy, minun säälini herää" (Hoos.11:8).

Luvattu Uusi liitto on todellisuutta tänä päivänä. Se annettiin ensin juutalaisille, Israelin kansalle, kun Jumala tuli lihaksi sovittamaan ihmisen synnit. Tähän liittoon saavat kuulua myös pakanat, sillä Jumala rakastaa jokaista luotuaan. Ihminen on Hänelle rakas ja tärkeä - mutta syntiä Hän ei voi hyväksyä. Juutalaisen ja pakanan tulee kääntyä Hänen puoleensa syntinsä tunnustaen. Israelin kansan pelastumisen ehdoksi Jeesus itse asetti Hänen tunnustamisensa: " ... te ette näe minua, ennenkuin sanotte: Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen" (Matt.23:39). Samoin todistaa profeetta Hoosea: "Ottakaa mukaanne sanoja ja palatkaa Herran tykö ja sanokaa hänelle; Anna anteeksi kaikki rikokset, ota armoihisi, niin me tuomme sinulle uhrimulleiksi huultemme uhrit" (Hoos.14:3). Jumalalla ei taida olla helppoa meidän ihmisten kanssa. Ei ainakaan, jos katsomme miten hyvin ja auliisti me olemme toteuttamassa Hänen tahtoaan. Israelin kansa ei ole tästä poikkeus.

Jumalan varoitus ja sitä seuraava kuritus on aina ollut todellisuutta tälle kansalle. Tullessaan ihmiseksi Jumala, Messias aloitti uuden aikakauden ihmiskunnan historiassa. Lopullinen ilmoitus Hänen tahdostaan paljastettiin ensin Israelille ja sitten muille kansoille. Jeesuksen sovituskuolema ristillä oli välttämätön ja keskeinen osa Jumalan työtä tuoda ihminen takaisin yhteyteensä. Kansana Israel ei ollut kuitenkaan halukas palaamaan tähän yhteyteen: "Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan" (Joh.1:11). Jumala aloitti erityisen toiminnan yksilötasolla. Toiminnan, jonka tuloksena muodostui toinen kansa: Seurakunta. "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä" (Joh.1:12).

Kansakunnan taholta tapahtuvaa hylkäämistään Jeesus suri, sillä Hän tiesi sen julmat seuraukset:

"Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi:'Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut" (Luuk.19:41-44). "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso,'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'. Sillä minä sanon teille; tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte:'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'" (Matt.23:37-39). Israelin aika - kansana todistamaan muille kansoille Jumalan valmistamasta pelastuksesta - pysähtyi. Jumala ei hylännyt Israelia, mutta sen tie vei toisaalle. Sen kansallinen vaellus kulki hajotukseen, pelkoon ja epätoivoiseen olemassaolon taisteluun, joka sai erään huipentumansa natsi-Saksan vainoissa. Raamattu antaa ymmärtää, että taistelun viimeinen huipennus on vielä edessäpäin. "Vaeltava juutalainen" lähti pitkälle erämaataipaleelleen muiden kansojen keskelle (lue 5Moos.28:64-68, luvut 30-32). Israel oli kuitenkin kansana palaava ja sillä tulisi olemaan merkittävä osa Jumalan suunnitelmassa.

Kristukseen uskovat juutalaiset käsittivät Kirjoitusten ja Jeesuksen opetusten pohjalta Jumalan tahdon. Hän haluaa palauttaa ihmisen yhteyteensä. Israelin lankeemus ei tehnyt tyhjäksi tätä suunnitelmaa: Evankeliumi on julistettava kaikille kansoille alkaen Jerusalemista ja jatkuen maailman ääriin. He ymmärsivät, että Jumalan käsky velvoittaa jokaista uskovaa asennoitumaan ja toimimaan elämässään tämän päämäärän hyväksi. Evankeliumin ensisijaisuus sai vallan uskovien asenteissa. Julistajille kirkastui Kristuksessa yhteen liittyneen ihmisjoukon todellinen asema. He olivat palanneet takaisin alkuperäiseen Jumalan ilmoitukseen.

Kristus on kaiken sen täyttymys, jota Vanha liitto oli edustanut. Hän ei lopettanut Jumalan lakia, mutta täytti sen meidän edestämme. Pelastuakseen ei enää tarvitse tuskailla sen mahdottoman tehtävän edessä, että jokainen lain pieninkin piirto on täytettävä kelvatakseen Jumalalle. Jeesuksen seuraajat ymmärsivät, ettei Jumala alunperinkään odottanut ihmisen kykenevän lakia täyttämään. Valitsemallaan hetkellä Jumala itse tuli ja täytti lain vaatimuksen ihmisen puolesta. He näkivät miten Vanhan liiton kirjoitukset ja profeettojen ennustukset puhuivat juuri tästä.

Jumalan vanhurskauden vaatimus ja samalla Hänen kaikenpeittävä rakkautensa oli tullut ilmeiseksi. Apostolit saattoivat täydestä sydämestään todistaa juutalaisille ja pakanoille: me olemme tämän todistajia! Kirjeessään Rooman uskoville Paavali tekee selkoa siitä asemasta, johon uskovat pakanatkin nyt kuuluvat. Jesaja -profeetan ilmoitusta lainaten hän todistaa:

" 'Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet; minä olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua kysyneet'. Mutta Israelista hän sanoo: 'Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden'" (Room.10:20-21). Koska osa juutalaista kansaa valitsi epäuskon ja tottelemattomuuden, he jäivät Jumalan tarkoittaman yhteyden ulkopuolelle. Israel, juutalainen kansa valittiin nimenomaan ulos muista kansoista todistamaan Jumalan antamasta pelastuksesta. Jumalan, Messiaan elämästään poissulkeva juutalainen poistaa itsensä myös siitä joukosta, jota Jumala uudessa liitossa kuvaa omana kansanaan. Liiton kansana, sillä Vanha liitto ei enää ole voimassa.

"Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; ... Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista ole silti Israel" (Room.2:28,9:6).

Paavali haluaa selvittää lukijoilleen, ettei pelkkä kuuluminen Israelin kansaan ole tae pelastuksesta. Israelilla ja "Israelilla" on selvä ero. Jumala ei kuitenkaan hyljännyt kansaansa vaikka se kansana olikin tottelematon. Kansakuntana se toistaiseksi olisi sivussa Jumalan tahdosta. Jokaisella kansan yksilöjäsenellä on kuitenkin edelleen oikeus korjata suhteensa Jumalan kanssa. Kun tarkastelemme Paavalin Roomalaiskirjettä, näemme miten hän kytkee yhteen yksilön pelastuksen ja sen, ettei Jumala ole hyljännyt kansaansa. Paavali itse tähdentää olevansa tästä esimerkki: "Minä sanon siis; ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa. Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltä tuntenut. Vai ettekö tiedä mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:'Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni'? Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? 'Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvia Baalille.' Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan. Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo. Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet" (Room.11:1-7).

Jumala ei hyljännyt kansaansa, vaan heillä on mahdollisuus tulla liittoon Hänen kanssaan. Mutta Uudella liitolla on myös uudet ehdot, Messiaan, Jeesuksen asettamat: "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut" (Room.10:9). Jumala haluaa kuitenkin Paavalin välityksellä myös varoittaa pakanauskovia. Heidät on nyt liitetty kansaan, mutta ei siihen liiton Israeliin, joka ei halunnut uskoa Jumalaa. He ovat osa uutta kansaa, joka omistaa juutalaisen uskon sisimmän. Epäuskoiset juutalaiset jäävät ulkopuolelle kuten epäuskoiset pakanat. Uskovat pakanat taas pääsevät osallisiksi samoista lupauksista ja perinnöstä kuin uskovat juutalaiset Pakanoita ja juutalaisia erottava väliseinä on purettu. Purkaja on juutalaisten kauan odottama Messias.

Kauniissa ja paljonpuhuvassa vertauksessa metsäöljypuun ja jalon öljypuun oksista Paavali tähdentää pakanoita kohdanneen valinnan merkitystä. Valinta tai hylkääminen on tulosta Jumalan ehdottoman pyhyyden vaatimuksesta. Ihminen ei voi omin töin täyttää tätä vaatimustasoa, vaan jää tuomion alle. Jumalan valmistama tie on kuitenkin olemassa. Sitä noudattamalla pakanat ikään kuin oksastetaan runkoon, jossa uskovat juutalaiset jo ovat: liitetään Kristukseen. Minkäänlaiselle ylimielisyydelle ei ole kuitenkaan sijaa: "Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan" (Room.11:21).

Efesolaisille Paavali kirjoittaa: " ... te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja Jumalaa maailmassa" (2:12). Aabrahamin kanssa tehty liitto oli nyt ulottunut käsittämään pakanatkin. Kansasta, joka ei alunperin ollut kansa, ei ollut liiton Israel, oli tullut juutalaisten ja pakanoiden kansoittama Jumalan kansa. Oli taas syntynyt ekklesia: Jumala erotti itselleen joukon ulos maailmasta. Sen tehtävänä on todistaa, miten ihminen voi uudistaa yhteyden Luojansa kanssa.

Tämän sanoman eteenpäin viemiseksi oli ponnisteltava kaikin voimin. Jumala lupasi pitää huolen todistajistaan. Kuolemanpelkokaan ei ollut esteenä. Palautunut yhteys Jumalaan kesti kuoleman yli, sillä Messias oli ylösnoussut. Uskova ei enää ole sidottu vain tämän maailman rakenteisiin, vaan häntä odottaa ihmeellinen tulevaisuus iankaikkisuudessa. Perintö, iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä on jokaisen sitä haluavan ulottuvilla.

Sisäistäen tämän totuuden ja käsittäen yhteyden, joka Kristus-ruumiissa vallitsee, Paavali halusi tarkoin noudattaa Jumalan antamaa näkyä. Pelastus, Messias on ensin ilmestynyt juutalaisille. Siksi todistus Hänestä pitää viedä ensin heille. "Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle" (Room.1:16). Tullessaan paikkakunnalle, Paavali tarjosi tätä voimaa ensin seudun juutalaisille: "Ja he matkustivat Amfipolin ja Apollonian kautta ja tulivat Tessalonikaan, jossa oli juutalaisten synagooga. Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa" (Apt.17:1-2). Hän piti menettelyä tärkeänä, sillä juutalaiset tunsivat jo Kirjoituksia ja uskoivat niiden jumalalliseen alkuperään. Kirjoitukset todistivat selkeästi Messiaasta, joka ensimmäistä kertaa tullessaan tulisi sovittamaan kansansa synnit. Vanhan liiton lakiuskonto oli väliaikainen ratkaisu, kunnes koitti Jumalan aika solmia Uusi liitto. Paavali tiesi tehtävänsä: Koota yhteen uutta kansaa, joka todistaisi Jumalasta syntiin langenneen ihmiskunnan keskellä.

Jatkuu..

[rita4]

Osa 4

Vanhan liiton veljet

Paavalin metodi, Jumalan Sanan mukainen toimintatapa tuotti myös tulosta. Apostolien teot kertovat meille Paavalin julistaneen ensin juutalaisille, sitten pakanoille. Monet juutalaiset myös uskoivat Sanan ja liittyivät Kristukseen. Varmaan heistä muodostui ensimmäisten paikallisten seurakuntien "sydän", joka Kirjoituksia jo tuntien kykeni opettamaan muuta osaa seurakunnasta. Vanha liitto vaikutti kuitenkin edelleen voimakkaasti eräiden seurakuntaan liittyneiden juutalaisten ajattelussa. Paavali joutui kerta kerran jälkeen oikomaan väärää opetusta, joka ei täysin todistanut Uuden liiton tuomasta vapaudesta pois Vanhan liiton lain alta. Opetuslasten joukossa vaikutti farisealainen lahko. Sen opettajat kulkivat perustetuissa seurakunnissa selittäen Sanaa omalla tavallaan. Erityisesti Paavali joutui vastakkain näiden oman kansansa "lain kiivailijoiden" kanssa. Tämän taistelun hedelmänä kirkastui kuitenkin se totuus, jonka Jumala haluaa välittää meille Paavalin kautta. Uusi liitto on Vanhan liiton täyttymys. Lain ja tuomion eteen on astunut rakkaus ja armo: sovituksen tuonut Messias.

Paavali ei kokenut tehtäväänsä helpoksi. Vain Jumalan avulla hän kykeni taistelemaan harhaoppeja vastaan. Jumalalta tuli viisaus ja ymmärrys, joten Paavali saattoi todistaa julistamansa evankeliumin olevan Jumalan Sanan mukaista: "Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännyitte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu ... Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut" (Gal.1:6-8,10-12).

Seurakunnan Vanhaan liittoon uskovat olivat kivenä Paavalin reessä. Joutuipa Paavali yhteenottoon Pietarinkin kanssa, joka lankesi valvomattomuuttaan: "Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja, ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset" (Gal.2:11-13). Paikallisseurakuntaan oli syntymässä paha juopa. Pietari, joka hiilivalkealla pelosta tulla julki kolmasti kielsi Messiaansa , oli taas saman heikkouden vanki. Hän oli kunnioitettu auktoriteetti, jonka tekemiset eivät voineet olla vaikuttamatta muihin. Jerusalemin seurakunnan johtajan, Jaakobin luota tuli vaikutusvaltaisia veljiä. He olivat kuitenkin ylpistyneet omasta asemastaan seurakunnassa ja katsoivat seurakuntaan liittyneitä pakanoita ylhäältä alaspäin.

Nämä veljet saivat mukaansa Pietarin, joka joitakin aikoja taaksepäin oli rohkeasti todistanut ymmärtävänsä Jumalan tahdon: Pakanat, jotka uskon kautta liittyvät Jeesukseen, eivät enää ole kartettavia, vaan kuuluvat samaan yhteyteen. Paavali ei kuulunut alkuperäiseen apostolien joukkoon. Jumala· oli ottanut hänet ikään kuin sivusta toteuttamaan valtaisaa tehtävää. Osittain taustastaan johtuen Paavali ei väärällä tavalla kunnioittanut Pietaria. Hänhän olisi voinut Pietarin ja muiden mieliksi olla hiljaa. Ehkä tilanne olisi aikanaan selvinnyt omia aikojaan. Mutta Paavali ymmärsi vaaran: "vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan." Epäkohtaan on käytävä heti käsiksi. Näemme rohkean Paavalin seisomassa kunnioitetun Pietarin edessä, katsoen tätä tiukasti silmiin ja sanoen kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?" (Gal.2:14).

Raamattu ei kerro, mitä hänelle vastattiin. Todennäköisesti tilanne Pietarin osalta päättyi katumukseen. Hän ymmärsi, että käytöksellään hän olikin edesauttamassa väärää opetusta. Opetusta siitä, ettei pakana voi täysin pelastua alistumatta ympärileikkaukseen ja muihin juutalaisiin tapoihin. Pietarin esimerkki osoittaa meille sen vaaran, mikä sisältyy ihmiseen katsomiseen. Sanan keskeisestä sisällöstä sivuun langennut "auktoriteetti" voi saada aikaan paljon pahaa seurakunnan keskellä. Tuohtuneena väärään opetukseen, joka vainosi vilpittömiä vasta uskoon tulleita, Paavali toteaa: "Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!" (Gal.5:12). Juutalainen Paavali piti kiinni juutalaisuudestaan. Hän ei kuitenkaan enää kuvitellut pelastuvansa tapojen noudattamisen kautta. Hän oli ymmärtänyt seremonioiden ja tapojen todellisen merkityksen juutalaisille. Niiden kautta Jumala oli kaiken aikaa - jo ennen Messiaan tulemusta - ollut läsnä muistuttamassa Hänestä, joka oli tuleva. Paavalikin oli kohdannut Hänet. Hän oli ja pysyi juutalaisena ymmärtäen sen, että pakanatkin kuuluen omaan kansaansa pelastuvat Jumalan armon kautta sellaisina kuin ovat.

Juutalainen kansallisuus oli Paavalille tärkeä: "Mitä etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta? Paljonkin, kaikin tavoin; ennen kaikkea se, että heille on uskottu, mitä Jumala on puhunut" (Room.3:1-2). Jumala oli ottanut Israelin kansan nimiinsä, tehnyt liiton, mutta kansa ei tullutkaan liittoon mukaan. Se ei tunnustanut Messiasta ja lähtenyt julistamaan parannusta ja sovitusta maailmalle. Mutta huomaa, mitä Jumalan Sana ilmoittaa! Paavali ei kirjoita: juutalaisille oli uskottu, vaan "ON uskottu". ON uskottu tänä päivänä samoin kuin evankeliumi ON edelleen Jumalan voima "ensin juutalaiselle, sitten kreikkalaiselle". Juutalainen kansa on edelleen toimiva pelastuksen välittäjänä ihmiskunnalle. Uskovat juutalaiset ovat nyt uuden kansan "pyhä siemen". Samaan kansaan liitetään pakanauskovat, Jumalan valtakunnan "kanssaperilliset" . Juutalainen identiteetti oli Paavalille tärkeä. Samoin se on tärkeä oman aikamme "pyhälle siemenelle", messiaanisille juutalaisille.

Jatkuu..

[rita4]

Israelin kadonneet heimot
Juhani Aitomaa

Osa 5

David Baron (1857-1926) oli tunnettu Jeesukseen uskova juutalainen Englannissa aikana, jolloin oppi erityisesti alkoi kiinnostaa ja levitä kansakunnan keskuudessa. Oppia vastustavassa kirjassaan ”The History of the Ten Lost Tribes – Anglo-israelism examined” hän sanoo mm.: ”

-Mitä voimmekaan sanoa kauheasta Raamatun kirjoitusten vääristelystä, kuten koskien Matt.10:5-6? ( Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: 'Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö'). Sitä ennen luemme Matt.9:36-38, kuinka Jeesus sankan kuulijakunnan keskellä tunsi sääliä heitä kohtaan, koska he olivat ”nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta”.

-Sitten hän sanoo opetuslapsilleen ”eloa on paljon mutta työmiehiä vähän” ja kehottaa heitä rukoilemaan elon Herraa lähettämään lisää työmiehiä. Hän kutsuu opetuslapsensa tähän työhön kehottaen heitä menemään ”Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”, tässä maassa, siis juutalaisten keskuuteen. UT:ssa samaa kansaa kutsutaan sekä juutalaisiksi että israelilaisiksi. Tämä on ilmeisen selvää. Tiedämme, että Johannes Kastajan tehtävä - kuten myös Jeesuksen ja apostolien aina Herran ylösnousemiseen saakka - oli tarkoitettu toimitettavaksi Palestiinan juutalaisten keskuudessa.

-Sen sijaan angloisraelismi tekee mielikuvituksellisen muutoksen asiaan selittäen 12 apostolin kuuluneen Benjaminin heimoon ja että Israelin huoneen kadonneet lampaat tarkoittavat tuon ajan keskisen Aasian ja muiden alueiden pakanakansoja, jotka olivat menettäneet tietoisuutensa israelilaisesta alkuperästään. Heidän mukaansa apostolit tekivät matkansa 10 kadonneen heimon luo, pakanoiden eli saksien ja englantilaisten esi-isien tykö. Tämä on vain pieni osa sitä tyypillistä ajattelua, jota opin raamatunselittäjät sanovat ”historiallisiksi todisteiksi” tukemaan teoriaansa, jonka pohjalle oppi rakentuu.

-Kun Pietari sanoi (Apt.2:36) “Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte”, hän osoitti sanansa Palestiinan juutalaisille, kuten kaikki tiedämme. Raamatussa Jumalan valintaa koskeva sana, kun jätetään pois sen käyttö leeviläisiä ja papistoa koskien, ilmenee 16 kertaa yhteydessä Siioniin ja Jerusalemiin. Yhtä monta kertaa se esiintyy tarkoittaen koko kansakuntaa, kuten esim. 5.Moos.7:6, 14:2, Ps.33:12, Jes.41:8,9, jne.

-”Minun palvelijani” -ilmaus esiintyy n.17 kertaa Jesajan kirjan toisessa puoliskossa ja kun se ei suoraan viittaa Messiaaseen, kuten 42:1, 49:3-7, 52:13 ja 53:11, se tarkoittaa koko kansakuntaa. Lisäksi pitää muistaa, että Jesaja profetoi koskien “Juudaa ja Jerusalemia”, kuten Raamatussa mainitaan. Jeremia käyttää samaa tapaa samassa tarkoituksessa, eli koko kansaa koskien, viidessä kohdassa.

-Nimet ”juutalainen” ja ”israelilainen” alkoivat tarkoittaa samaa pakkosiirtolaisuuden aikana. Angloisraelismin yksi absurdi väittämä on liittää sana ”juutalainen” tarkoittamaan vain Juudan heimon jälkeläisiä. Raamatussa sana tarkoittaa kaikkia Jaakobin jälkeläisiä, jotka katsovat olevansa Juudan kuningaskunnan alamaisia. Tämän kuningaskunnan perustajaksi odotetaan ”Daavidin Poikaa”, ”Juudan leijonaa”, jonka valta ulottuu aina maailman ääriin saakka.

-Eräs tunnettu Raamatun tutkija kirjoittaa: ”Se, että nimitys 'juutalainen' tuli yleisnimeksi koskemaan kaikkia israelilaisia, jotka olivat halukkaat säilyttämään kuningaskunta -ajattelun, oli luonnollinen kehitys sen jälkeen kun 10 heimon poliittinen itsenäisyys päättyi.” Heillä kaikilla oli yhteinen toivo liittyen Juudan kuningaskuntaan ja Daavidin huoneeseen.

-Angloisraelismi opettaa, että 10 heimon jäseniä ei koskaan manínita “juutalaisiksi” ja juutalaiset eivät ole israelilaisia. Molemmat väittämät ovat valheita. Keitä olivat ne, jotka palasivat maahan Babylonian vankeudesta? Angloisraelilaiset sanovat heidän olleen ainoastaan Juudan heimon juutalaisia. Esran kirja käyttää palaavista nimitystä juutalainen 8 kertaa mutta 40 kertaa se mainitsee israelilaiset ja Israelin. Nehemia mainitsee juutalaiset 11 kertaa ja Israelin 22 kertaa. Ne, jotka jäivät Persian laajan valtakunnan 127 provinssiin, olivat angloisraelismin mukaan Israelin huone. Mutta Esterin kirjassa, joka kuvaa pakkosiirtolaisten oloja, kansaa sanotaan juutalaisiksi 45 kertaa mutta ei kertaakaan israelilaisiksi.

-UT:ssa samaa kansaa kutsutaan juutalaisiksi 174 kertaa ja israelilaisiksi 75 kertaa. Angloisraelismin väittämä on, että juutalainen tarkoittaa vain Juudan heimon jälkeläistä eikä israelilaista. Paavali sanoo kuitenkin useammin kuin kerran olevansa sekä juutalainen että israelilainen, Apt.21:39, 22:3, Room.11:1, 2:Kor.11:22, Fil.3:5. Herramme oli lihansa puolesta Daavidin huoneen ja Juudan heimon jälkeläinen, siis “juutalainen”. Silti sanotaan, että Hän tuli “Israelille” ja kuten Room.9:3-5 Paavali sanoo, lihansa puolesta myös ”israelilainen”: ”Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! ” Hurskaasta Annasta sanotaan, että hän oli ”juutalainen”, silti hän kuului Asserin heimoon.

-Huomioon ottaen kaiken edellisen Herrasta lähtien aina apostoleihin saakka, voimme ymmärtää missä mielessä israelilaisia voidaan pitää ”kadonneina”. Angloisraelilaiset viljelevät paljon tätä sanaa mutta epäraamatullisessa ja epähengellisessä tarkoituksessa. Kymmenen heimoa, kuten Juuda ja Benjamin, olivat Kristuksen aikana - kuten vielä tänäänkin - ”kateissa”, mutta ei siksi, että he olisivat unohtaneet kansallisen identiteettinsä, vaan koska he (Jes.53:6) kaikki ”vaeltavat eksyksissä niinkuin lampaat” ja ”kukin... poikkesi omalle tielleen”.

-Jeremia ilmoittaa saman asian: ”Kadonnut lammaslauma oli minun kansani. Heidän paimenensa (väärät opettajat ja johtajat) olivat vieneet heidät harhaan eksyttäville vuorille; he kulkivat vuorelta kukkulalle, unhottivat lepopaikkansa”, Jer.50:6. Vain Jumalassa (Messiaassa, Kristuksessa) on todellinen lepopaikka kansalleen. Kansan hengellinen, kadotettu tila oli se järkyttävä seikka, joka kerta toisen jälkeen sai Herramme Jeesuksen liikuttumaan ja tuntemaan sääliä Häntä seuraavia kansanjoukkoja kohtaan. He olivat kadoksissa kuten lampaat ilman paimenta.

Jatkuu

[rita4]

Osa 6

Seuraava teksti on David Baronin kirjasta: The History of the Ten "Lost" Tribes: Anglo-Israelism Examined. (Artikkelin lopussa olevat viitteet ovat allekirjoittaneen).

Varhaisia väärinkäsityksiä ja sekaannuksia koskien 10 heimon kohtaloa

On tarpeellista käsitellä tätä asiaa tarkemmin, koska jopa eräät nöyrämielisetkin raamatunopettajat ja kirjoittajat, vaikka eivät ole angloisraelilaisia, ovat eksyneet tässä asiassa. Eikä se ole ihme, sillä jo Josefus (1) sijoitti suuren joukon 10 heimon jäseniä jonnekin Eufrates virran takaiseen paikkaan (Antiq. 11.1,2). Tämä juutalainen traditio sijoittaa mahtavan 10 heimon kuningaskunnan kuvitellun, ihmeellisen Sambation -virran (2) taakse. Tuota virtaa ei kukaan voi ylittää, koska se viskoo kiviä (kuin tulivuori) koko viikon ajan paitsi sapattina. Talmud mainitsee kolme paikkaa jonne 10 heimoa karkotettiin: Alue edellä mainitun ihmeellisen Sambation -virran ympärillä, Antiokian lähellä oleva Daphne ja kolmas paikka, jota ei voi nähdä eikä nimetä, koska se on jatkuvasti pilvien piilottama.

Kaikki edellä mainittu kuvaa sitä, kuinka varhain eräiden mieli hämärtyi asian suhteen. Samoin on esitetty, että Agrippan (3) puheessa viittaukset (Josefus, Wars 2,16.4) koskien niitä, jotka asuvat “kaukana Eufrateksen takana” ja “ne kansastanne, jotka asuvat Adiabenessa” (4), tarkoittavat jotakin tuntematonta 10 heimon asuinpaikkaa. Juutalaiset saisivat heiltä apua taistelussaan Roomaa vastaan ellei Parthian kuningaskunta olisi estämässä ko. avun perille saapumista. Tämä kaikki on erehdystä. Adiabenessä asuvat saattoivat kuulua, tai sitten ei, 10 heimoon, mutta he olivat silti osa tunnettua karkotusta ja (kuten Agrippa viittaa) osa “kansaanne”, eli juutalaisia.

Lähempänä omaa aikaamme tarua10 heimosta esitti Eldad Ben Mahli Ha Dani 9. vuosisadalla (5). Hän väitti tietävänsä missä 10 heimoa eli ja asui tuohon aikaan. Ha Danin mukaan “Dan, Naftali, Gad ja Asser olivat Havilassa (6); Sebulon ja Ruuben Paaranin vuorilla (7); Efraim ja puolet Manassesta Etelä-Arabiassa; Simeon ja toinen puoli Manassesta Kasaarien maassa (8).” Edelleen hän esitti, että “10 heimoa asettuivat osiin Etelä-Arabiaa tai ehkä Abessiniaan (9)”, sen mukaan minne Havilan maa sijoitettiin. Se, että islamilla on juutalainen alkuperä on ilmeistä tässä ajattelussa.

David Reubeni elvytti ajatuksen sanoen olevansa sukua Ruubenin heimon kuninkaalle (10), joka heimo eli Pohjois-Arabiassa, Khaibarissa. Abraham Farisolin mukaan jäljelle jäänyt osa heimoista oli aavikolla, Mekkaan vievän reitin varrella, lähellä Punaista merta. Hän yhdisti Ganges -virran Gozan -virran (11) kanssa ja oletti Intian Beni-Israel heimon olevan 10 heimon jälkeläisiä. Hänen mukaansa Ganges -virta oli Sambation, ja erotti intialaiset juutalaisista. Jotkut antiikin ja keskiajan maantieteilijät sekoittivat keskenään Etiopian ja kaukaisen Intian ja se sai jotkut kirjoittajat sijoittamaan 10 heimon asuinsijan Abessiniaan.

Abraham Yagel (12) eli 16. vuosisadalla ja perusti edellä esitetyn mukaiset uskomuksensa David Reubenin ja Eldad Ha Danin tukimuksiin. On mahdollista, että jotkut raportit koskien Etiopian falasha -heimoa johtivat tähän päätelmään. Yagelin mukaan Paavi Clement VII aikaan alueelle lähetettiin sanansaattajia. Osa heistä kuoli matkan aikana mutta palanneet kertoivat uutisia 10 heimon mahdista ja hyvin laajasta asuinalueesta. Yagel lainaa myös kristittyä matkailijaa, Vincent of Milania, joka oli turkkilaisten vankina 25 -vuoden ajan. Milan matkusti aina Fez'iin saakka ja edelleen Intiaan, josta kertoi löytäneensä Sambation -virran ja lukuisia juutalaisia pukeutuneina silkkiin ja purppuraan. Heillä oli 7 kuningasta ja kysyttäessä maksoivatko he veroja sulttaani Selimille (13), he sanoivat etteivät koskaan ole maksaneet veroja yhdellekään sulttaanille tai kuninkaalle. On mahdollista, että tällä tarinalla on yhteys Intian rannikkokaupungin Cochinin (Kochi) juutalaisyhteisöön.

Vuonna 1630 yksi Salonican juutalainen matkusti Etiopiaan, maahan missä Sambation -virran myös uskottiin sijaitsevan. Vuonna 1646 eräs Baruch, matkustaessaan Persiassa, sanoi tavanneensa miehen nimeltä Malkiel, Naftalin heimosta, ja hän palasi mukanaan kirje Mooseksen lasten kuninkaalta: kirjeen näki Azulai (14). Myöhemmin se jäljennettiin Jacob Saphirin (15) matkakirjaan (Eben Saphir, i. 98). Tämä tieto herätti niin paljon mielenkiintoa, että vuonna 1831 Baruch ben Samuel, Pinskistä, lähetettiin etsimään Mooseksen lapsia Jemenistä. Hän matkusti erämaassa 15 päivää ja sanoi tavanneensa daanilaisia paimentamassa lammaslaumojaan. Myös 1854 Amram Ma'arabi lähetettiin Safedista etsimään 10 heimoa ja hänen jälkeensä vuonna 1857 David Ashkenazi meni Abessiniaan tutkimaan juutalaisia. (Lähde: Jewish Encyclopaedia).

Kaikki edellä esitetty perustuu kuitenkin legendoihin ja mielikuvitukseen. Kristittyä kirjoittajaa lainatakseni: “Me, 20. vuosisadalla, joille mikään osa maailmaa ei enää ole tuntematon, tiedämme, että ei ole mitään maata kaukana sivistyksestä, jossa 10 heimoa asuisi. (Muinaisten) Matkailijoiden tarut ovat osoittautuneet vääriksi: 10 heimoa sellaisenaan ei ole olemassa.”

Professori A. Neubauer (16) on oppinut juutalainen ja hän kertoo tutkimuksistaan artikkelisarjassaan, joka löytyy The Jewish Quarterly Review -julkaisusta: “Missä ovat 10 heimoa? Voimme vain sanoa: ei missään. Ei Afrikassa, Intiassa, Kiinassa, Persiassa, Kurdistanissa, Kaukasuksella tai Bukharassa. Olemme sanoneet, että suuri osa heistä pysyi Palestiinassa (Toimituksen huomautus:1800 -luvun ja 1900 -luvun alun kirjoissa ja teksteissä oli yleistä puhua nykyisen Israelin ja Jordanian alueesta Palestiina -nimisenä etenkin brittivallan aikaan), sekoittuen osittain samarialaisiin ja sulautuen niihin, jotka palasivat Babylonian vankeudesta. Heidän mukanaan tuli paljon väkeä myös Median (17) kaupungeista ja epäilemättä monet näistä olivat juutalaiseen uskontoon kääntyneitä, olihan juutalaisen uskonnon harjoitus jatkunut Mesopotamiassa koko toisen temppelin ajan.”

Jotkut kristityt kirjoittajat tarrautuvat näkemykseen, että vaikka jotkut 10 heimon jäsenet sulautuivat juutalaisiin, niin silti jossakin on erillinen ihmisjoukko, jotka ovat muinaisen Israelin kuningaskunnan jälkeläisiä. Tämä joukko paljastuu tulevaisuudessa ja yhdessä Juudan kanssa se palaa Palestiinaan ja saa nauttia lupauksista. Nestorialaiset (18), jotka asuvat Kurdistanin vuorilla (osa muinaista Assyriaa), afgaanit (19), Pohjois-Amerikan intiaaanit ja jopa japanilaiset on “tunnistettu” täksi kansaksi. Mutta kaikki tämä perustuu profetioiden väärinkäsittämiseen..

Voi olla, että nestorialaiset, afgaanit ja eräät idän heimot ovat alkuperäisten Assyriaan karkotettujen israelilaisten jälkeläisiä. Mutta kun he ovat enemmän tai vähemmän sekoittuneet avioliittojen kautta ympäröiviin kansoihin ja luopuneet kansallisista tavoista ja riiteistä, kuten ympärileikkaus, sapatin vietto jne., he ovat, samoin kuin monet nykyisen ajan juutalaiset (jotka vähitellen assimiloituvat pakanakansoihin), katkaisseet yhteytensä Israelin toivoon eivätkä enää ole Jumalan tarkoittamassa mielessä osa tätä “omituista” ja erillistä Israelin kansaa.

Profetian todistus historian valossa

Aluksi käsittelen lyhyesti Aamoksen kirjan 9 luvussa olevaa profetiaa, joka osoittaa, että näkemykseni on yhtäpitävä sen kanssa. Profeetta Aamos oli Juudeasta, Tekoan kylästä, noin 20 km etelään Jerusalemista. Jumala valtuutti hänet profetoimaan erityisesti pohjoiselle, 10 heimon kuningaskunnalle. Siinä tarkoituksessa hän meni Beeteliin, joka oli kuningas Jeroboamin asettama epäjumalanpalvonnan keskus ja tarkoitettu palvontapaikaksi Jumalan säätämän Jerusalemin temppelin sijasta. Aamoksen tehtävä oli julistaa Jumalan tulevaa tuomiota 10 heimon Israelille heidän Jumalasta luopumisensa takia.

Kirjan viimeinen kappale (9:8-15), puhuttiin vain noin 70 vuotta ennen lopullista Samarian hävitystä vuonna 721 eKr. Se on yksi merkittävimpiä Vanhan testamentin profetioita ja antaa kuvan 10 heimon tuolloin vielä tulevasta historiasta, 9:8-10: “Katso, Herran, Herran silmät ovat syntistä valtakuntaa vastaan, ja minä hävitän sen maan pinnalta; kuitenkaan en minä Jaakobin heimoa kokonaan hävitä, sanoo Herra. Sillä katso, minä käsken seuloa Israelin heimoa kaikkien kansain seassa, niinkuin seulalla seulotaan: ei jyvääkään putoa maahan. Miekkaan kuolevat kaikki minun kansani syntiset, jotka sanovat: 'Ei saavuta, ei kohtaa meitä onnettomuus'. ”

Tässä meillä on pähkinänkuoressa koko 10 heimon tulevaisuus. Ensiksi, erillisenä kuningaskuntana heidät tultaisiin tuhoamaan maan päältä eikä koskaan enää palauttamaan entiselleen. Israelin 10 heimon erillinen kuningaskunta oli Jumalan sallima vain määrätyn ajan ja se oli myös rangaistus Daavidin kuningashuoneelle. Kun sen aika, noin 250 vuotta epäjumalanpalvelusta, oli ohi niin assyrialaiset tuhosivat sen eikä ole mitään lupausta sen tulevasta poliittisesta itsenäisyydestä.

Kun tämä kuningaskunta tuhottiin, mitä ihmisille tapahtui? Profetia kertoo sen: ”'kuitenkaan en minä Jaakobin heimoa kokonaan hävitä', sanoo Herra”. Sana tarkoittaa, että he (10 heimon israelilaiset) palaavat Jaakobin heimoon. Heistä tulee jälleen Jaakobin perheen jälkeläisiä ilman erityistä heimojakoa. Yhtenä Jaakobin perheenä, tai Israelina (kuten profetia ilmoittaa), he joutuvat kohtaamaan jonkin kauhean ja erityisen asian. Mikä se on? Sekö, että he ”katoavat” jonnekin 2600 vuodeksi ja sitten heidät havaitaan anglosakseiksi? Ei missään tapauksessa! ” Sillä katso, minä käsken seuloa Israelin heimoa kaikkien kansain seassa, niinkuin seulalla seulotaan: ei jyvääkään putoa maahan...”, tai kuten toinen, samoin erityisesti 10 heimolle puhunut profeetta Hoosea ilmoittaa ”Minun Jumalani on hylkäävä heidät sillä he eivät ole häntä totelleet. He joutuvat pakolaisiksi pakanain sekaan” (9:17). Tämä hylkääminen ei kuitenkaan ole pysyvä, kuten profeettakin ilmoittaa, vaan määräaikainen.

Eräät kirjoittajat ovat nähneet paljon vaivaa selittäessään Jesajan lukua 11, jossa Israelia kutsutaan karkotetuiksi (11:12). He antavat ymmärtää, että tämä ”Israel” voidaan löytää jostakin yhdestä paikasta erossa saman jakeen ”hajotetusta” Juudasta. Mutta tämä on pelkkää mielikuvitusta. Jeremia 30 luvussa Juudaa ja Israelia kuvataan yhdessä samana hajotettuna kansana. Missään ei ole viitteitä, että heitä (Israelia erikseen) tulisi erityisesti etsiä ja löytää jostakin maailmankolkasta.

Aamoksen ja Hoosean profetiat on osoitettu ensi sijassa 10 heimolle. Heidät karkotetaan maastaan ja heitä ”seulotaan” kaikkien kansojen seassa. Angloisraelismin Israel on tunnistettavissa kansakuntana (tai tiettyinä kansoina), mutta Raamatun ja historian Israel on siis ”kaikkien kansojen seassa”. Mikä kansa sopii tähän kuvaukseen, mistä kansasta voidaan sanoa, ”Ja niiden kansojen seassa sinä et saa rauhaa, eikä jalkasi löydä lepopaikkaa. Herra antaa sinulle siellä vapisevan sydämen, rauenneet silmät ja nääntyvän sielun” (5.Moos.28:65). Angloisraelismin mukaan he ovat Israelista erillisiä ”juutalaisia”, Juudan heimon jälkeläisiä, mutta Jumalan sana sanoo heitä ”Israelin heimoksi”, tai ”Jaakobin heimoksi”. Kun Juuda karkotettiin maastaan vuonna 588 eKr., ja Jerusalem hävitettiin, niin he liittyivät 10 heimon veljiinsä karkotuksessa. Koko Jaakobin heimo aloitti yhdessä vaelluksensa kansojen joukossa.

Aikanaan jäännös kaikista heimoista palasi maahan. Muut kulkivat itään ja länteen eivätkä löytäneet pysyvää asuinsijaa, rauhaa eikä lepopaikkaa, kuten Mooses jo kansan historian alussa ja kauan ennen heimojen jakaantumista profetoi. Hajotus tulisi olemaan koko Jaakobin yhteinen kokemus, jos he luopuvat Jumalastaan. Ja niin kävi ja sukupolvien aikana sekaannuksessa ja hajotuksessa sukutaulut hävisivät. Kukaan ei enää kykene osoittamaan mistä heimosta tai perhekunnasta he tulevat. Näin on siihen saakka kunnes Hän, joka Israelin hajotti, kokoaa heidät.

David Baronin varoitus

Ei pidä ajatella, että angloisraelismi on vain harmitonta spekulaatiota. Näin ajattelevia on niidenkin joukossa, jotka muutoin eivät usko siihen. Pidän sitä eräänä viimeisen ajan eksytyksenä, joka vie ihmisten huomion pois hengellisestä ja ikuisesta. Haluan luetella joitakin vaaroja:

Joskus opetus lähestyy jumalanpilkkaa väärentäessään ja vääristäessään Kirjoituksia. Yksi sen ajatuksia on hylätä ajatus 1000 -vuotisesta valtakunnasta ja liittää siihen kuuluvat lupaukset brittiläiseen kansaan ja nykyiseen aikaan. Raamattu liittää nämä lupaukset Jumalansa yhteyteen palanneelle Israelille. Angloisraelismi hämmentää ja vääristää tämän seikan.

Opetus ruokkii kansallista ylpeyttä ja kansallistaa Jumalan siunaukset (Britannialle ja muille tietyille maille) liittäen ne yksilökeskeiseen aikaamme. Se ylistää ja kerskaa Britanniaa ja luottaa lihassa sen mahtiin, jonka se on tunnistanut kadonneeksi Israeliksi, joka ”valtaa vihollistensa portit” ja josta käytännössä on tullut koko maailman rakastajatar. Kaikki tämä riittää siihen, että Jumalan tuomio kohtaa kansakuntaa ja se saa jokaisen tätä maata rakastavan vapisemaan. Angloisraelismi vie ihmisen huomion pois tärkeimmästä, siitä, minkä kautta yksin saadaan Jumalan hyväksyntä. Sen mukaan kansa, joka käytännössä koostuu miljoonista uskomattomista, erirotuisista epäjumalanpalvojista, onkin yli kaksituhatta vuotta sitten karkotettu erityinen kansa. Jumalan mielisuosio antaa sille erityisiä siunauksia ja se saa loputtomiin nauttia niistä. Näin tämä oppi on esittämässä toista perustaa Jumalan hyväksymiselle ja se on syrjäyttämässä Jeesuksen Kristuksen merkityksen.

Ratkaisevaa ajassamme on vain yksi kysymys, onko ihminen ”Kristuksessa” vai ei. Kun kyseessä on uskova ihminen, juutalainen tai pakana, heidän tulevaisuutensa ei mitenkään liity Palestiinaan tai Englantiin, vaan siihen perintöön, joka on turmeltumaton, tahraantumaton ja joka ei koskaan häviä. Jos ihminen ei ole uskossa, heidän ajatuksiaan ei tulisi hämmentää spekulaatioilla brittiläisen rodun uskotellusta alkuperästä ”kadonneena” 10 heimona. Heidän tulee etsiä yhtä ja ainoaa Pelastajaa, joka meidän kaikkien tulee tuntea, ei lihassa vaan hengessä. Ilman Häntä jokainen israelilainen ja ei-israelilainen on kadotettu.

Oppi ryöstää juutalaiselta kansalta, oikealta Israelilta, sille kuuluvat tulevat lupaukset ja liittää ne nykyisen ajan brittiläiseen kansakuntaan. Samalla se vie huomiota pois kansasta, joka Jumalan tarkoituksen mukaan ja Hänen armonsa vaikutuksesta kääntyy pitkän epäuskonsa jälkeen Jumalansa puoleen. Se on koko maailmalle ”kuin elämä kuolleista” (Room.11:15).

Viitteet

(1)Josefus, hepr. Josef ben Mathitjahu (Joosef Matteuksen poika), lat. Titus Flavius Iosephus (eli Flavius Josefus) syntyi vuonna 37 jKr. juutalaiseen papilliseen ja kuninkaalliseen sukuun. Hän toimi roomalaisia vastaan nousseiden juutalaisten joukkojen komentajana Galileassa mutta joutui Rooman vangiksi jo ennen Jerusalemin hävitystä. Keisari Vespasianus (Rooman keisari vv. 69-79 jKr.) säästi hänen henkensä. Kun sotapäällikkö Titus piiritti Jerusalemia Josefus oli tämän joukkojen mukana todistamassa kaupungin hävitystä. Josefus kehotti myös maanmiehiään antautumaan ja sai siksi petturin nimen. Hänen arvokas perintönsä jälkipolville on juutalaisten historiaa valottavat teokset. Josefuksen kuolinvuodesta ei ole varmuutta, se lienee jossakin vuoden 100 jKr. paikkeilla.

(2)Sambation -virta on juutalainen legenda tarunhohtoisesta ja paratiisinomaisesta paikasta, jossa asuisi karkotettujen israelilaisten/juutalaisten jälkeläisiä. Toisen legendan mukaan Sambation virran luona asui mahtava kansa ”Mooseksen lapset”.

(3)Raamatun Herodes (Agrippa) 11-44 jKr., ”juutalaisten kuningas”. Josefuksen mukaan myös Agrippa Suuri -nimellä tunnettu hallitsija.

(4)Muinainen Adiabenen kuningaskunta Mesopotamiassa, pääkaupunki Arbela. Se oli osa Parthian valtakuntaa. Sen hallitsija Izates II (n. 34-58 jKr. ja hänen äitinsä Helenan sanotaan kääntyneen juutalaisuuteen. Kun Rooman valta levisi alueelle Adiabenestä tuli osa tätä maailmanvaltaa.

(5)Eldad Ben Mahli Ha Dani, juutalainen kauppamies ja matkailija 800 -luvulla. Aikanaan hän herätti suurta kiinnostusta juutalaisten asumispaikoissa kertomalla mielikuvituksellisia taruja seikkailuistaan ja 10 kadonneesta heimosta, joiden luona hän oli vieraillut. Keskiajalla monet juutalaiset oppineet epäilivät hänen kertomuksiaan.

(6)Havilan maa mainitaan Raamatussa 3 kertaa ja se sijoitetaan yleensä Egyptin itäpuolelle Arabiaan, mahdollisesti nykyisen Saudi-Arabian paikkeille.

(7)Paaranin vuoret ja erämää sijaitsee Siinain niemimaan eteläosassa.

(8)Kasaarit olivat turkinsukuinen kansa Mustanmeren ja Kaspianmeren pohjoisosissa. Kasaarien valtakunta ajoittuu vuosiin n. 700-900 jKr. Monet kasaarit kääntyivät juutalaisuuteen ja osittain tästä on lähtöisin luulo, että kasaarit ovat osa 10 kadonnutta heimoa.

(9)Abessinia, eli Etiopia.

(10)David Reubeni syntyi 1490 jKr., oli juutalainen poliittisesti aktiivi seikkailija ja mystikko. Reubenin syntyperä on mysteeri, jota ruokkii hänen oma kertomuksensa alkuperästään. Reubeni sanoi veljensä olevan kuningas Joosef Reubeni, joka yhdessä 70 vanhimman kanssa johti voimakasta juutalaisvaltiota keskisessä Arabiassa. Reubenin syntypaikaksi on myös arveltu Intian tai Afganistanin juutalaisyhteisöä. Sudanissa Reubeni väitti olevansa Muhammedin jälkeläinen. Juutalaisten asuttamissa paikoissa hän puhui idässä olevasta suuresta juutalaisten kuningaskunnasta, jota hänen veljensä johti, saaden näiltä rahaa. Reubeni pääsi puhumaan asiasta myös paaville ja Portugalin hallituksen edustajalle. Reubenin vehkeily johti hänet katolisen kirkon inkvisition eteen ja todennäköisesti kuolemaan n. 1541 jKr. (kuolinvuodesta ei ole varmuutta, toiset lähteet 1535).

(11)Muinainen Gozan -virta on nykyinen Amudarja, Keski-Aasian pisin joki Afganistanin vuorilta Aral -järveen.

(12)Abraham Yagel 1553-1623 jKr. Juutalainen kabbalisti, filosofi ja kirjailija, joka eli Italiassa.

(13)Sulttaani Selim II 1524-1574 jKr., laajan ottomaanivaltakunnan hallitsija.

(14)Juutalainen oppinut ja juutalaisen uskonnollisen kirjallisuuden julkaisija Haim Yosef David Azulai (ben Isaac Zerachia) 1724-1806 jKr.

(15)Jacob Saphir 1822-1886 jKr., alunperin romanianjuutalainen Safediin asettunut rabbien valtuuttama varojenkerääjä ja matkailija, joka mm. matkusti maailman juutalaisyhteisöissä keräämässä varoja kuuluisan Jerusalemin Hurva -synagogan rakentamiseen.

(16)Adolf Neubauer 1831-1907 jKr., oli Baronin aikalainen tunnettu rabbiinisen kirjallisuuden tuntija.

(17)Muinainen suuri Median valtakunta 678-549 eKr., Lähi- ja Kauko-idän alueella.

(18)Nestorialaiset ovat vanha kristillinen kirkkokunta Vähä-Aasiassa ja Syyriassa. Sen perustajan Nestoriuksen opilliset näkemykset torjuttiin Efesoksen (431 jKr.) ja Kalkedonin (451 jKr.) kirkolliskokouksissa. Useimmat nestorialaiset (lukumääräksi arvioidaan alle 200 000 henkeä) elävät nykyisin Irakin, Syyrian ja Iranin alueilla. Suuri osa heistä on kuitenkin joutunut muuttamaan kotimaistaan äärimuslimien vainojen takia.

(19)Afganistanissa on heimoja, joilla on juutalaisia tapoja ja perinteitä, etenkin pataaneilla, eli pashtuilla. Pataaniheimot ovat säilyttäneet vuosisatojen ajan sukutauluja, joista osa on kirjoitettu kultakirjaimin eläimen nahalle. Heimojen nimet ovat israelilaiset: Levani (afgaanin kielellä) on Leevi, Shinwari – Simeon, Harabni – Ruuben, Ashuri – Asser, Jaji – Gad, Daftani – Naftali, Yusuf Su – Joosefin pojat, Afridi – Efraim, jne. Afgaaniperinteen mukaan heidän aiempi kuningashuoneensa polveutui suoraan Benjaminin heimosta ja kuningas Saulista. Benjaminin heimo jäi yhteen Juudan heimon kanssa, kun 10 pohjoista heimoa erosivat omaksi valtioliitokseen (2.Aik.luvut10-11). Keitä ovat pataanit? Monet yhtäläisyydet viittaavat vanhaan perinteeseen, joka on samanlaista kuin juutalaisilla. Pataanien ja heidän ympärillään olevien heimojen alue on keskeisesti sitä aluetta, jossa israelilaisten heimojen jäseniä, myös juutalaisia, on aina asunut merkittävä määrä. Suunta on sama, jonne Raamatun mukaan Israelin 10 heimoa aikanaan karkotettiin. Juudan heimon keskuuteen tuli pohjoisen valtakunnan 10 heimon jäseniä näiden paetessa Assyrian hyökkäystä Juudan turviin. Kun Juudan vuoro tuli sortua valloittajansa edessä (siirto Baabeliin 606-586 eKr.), maasta pois siirrettyjen Juudan heimolaisten joukossa oli siis myös muihin heimoihin kuuluvia. Baabeliin karkotus vei Juudan ja muiden heimojen jäsenet samalle maantieteelliselle alueelle, jonne jo aiemmin oli pakkosiirretty suuri joukko israelilaisia Assyrian hallitsijan toimesta 700 luvulla eKr. Ei olisi suuri sensaatio, jos pataanit – ainakin osa heistä – ja mahdollisesti jotkut muutkin tuon alueen kansanryhmät, olisivat osa Israelin 10 heimon ja Juuda/Benjaminin karkotettujen jälkeläisistä. Kun Baabelin vankeus päättyi ja mahdollisuus palata takaisin Israeliin ja Jerusalemiin koitti, kaikki eivät kuitenkaan lähteneet takaisin. On myös mahdollista, että nämä heimot kääntyivät aikanaan israelilaisten/juutalaisten vaikutuksesta juutalaiseen uskontoon (kuten suuri osa kasaareista) ja sen jälkeen islamiin. Myös seka-avioliitot ovat vaikuttaneet asiaan.

Juhani Aitomaa