ilosanoma.munfoorumi.com

Tapio Ylönen

"Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro", sanoo Jumala kansalleen vanhan testamentin lehdillä (Aam. 5:23-24).

Siihen aikaan, niin kuin nykyäänkin, jumalanpalveluksiin ja hengellisiin tilaisuuksiin kuului osaltaan musiikki. Laulun ja soiton esittäminen, vaikka sen tekisi taidokkaasti, on kuitenkin hengelliseltä kannalta toisarvoista verrattuna Jumalan Sanan julistamiseen, kuulemiseen ja noudattamiseen nähden. Jumalan tahdon mukaan vanhurskaasti eläminen ja oikeamielisesti lähimmäisiä kohtaan toimiminen on arvokkaampaa kuin onnistuminen yleisön viihdyttämisessä. Tässä Vanhan testamentin historiallisessa tilanteessa Jumala oli kyllästynyt musiikkiesityksiin ja odotti sen sijaan kansansa ojentautuvan toimimaan oikein. Musiikkivirta sai vaikka sammua, kunhan oikeus virtaisi.

Tämän päivän kristityille tällä Sanan kohdalla on aiheellista sanottavaa. Musiikilla on nykyään aivan liian suuri osuus monista tilaisuuksista. Kolmen vartin tai tunnin yksitoikkoinen esitys yleisön lämmittämiseksi pikemminkin väsyttää ja turruttaa kuin herkistää hengellisesti. Lisäksi nykymusiikki on usein kovin huonolaatuista ja hengellisen sanoman kanssa yhteen sopimatonta. Jotkut radiohartaudet pilataan, kun vakavan puheen jälkeen rämähtää rokki, räppi tai muu roskamusiikki soimaan. Mihin nykykristityiltä, ohjelmista vastuussa olevilta henkilöiltä, on kadonnut terve ymmärrys siitä, mikä oikeasti on hengellistä musiikkia ja sopii yhteen Jumalan Sanan julistuksen kanssa? Ennen se kyllä ymmärrettiin.

Ylenpalttisen ja huonon musiikin sekä siihen liittyvän erimuotoisen ilvehtimisen vaara on erityisesti siinä, että ne pyrkivät syrjäyttämään ne perinteiset ja arvokkaat elementit, joita uskovat ovat perinteisesti toteuttaneet ja kokeneet hengellisissä tilaisuuksissa. Kuinka moni rukoilee sydämessään Jumalaa istuessaan nykyisissä tilaisuuksissa? Kuinka harva tutkistelee itseään? Tekeekö kukaan tosissaan parannusta esityksen jälkeen? Onko yksikään päässyt toden teolla lähemmäksi Jumalaa, vaikka olisi tullut alttarille lavashow'n, musiikillisen tykityksen ja tanssityttöjen esityksen jälkeen? Poikkeaako nykyinen hengellisen kokouksen anti yhtään siitä annista, minkä ihminen voi saada istuessaan iltansa teatterissa, urheilukilpailussa, raveissa, elokuvissa tai tv:n äärellä? Menevätkö kristityt hengellisestä kokouksesta koteihinsa, työpaikoillensa, ystäviensä pariin, vastuullisille päättäjien paikoilleen uudistuneina, omaltatunnoltaan herkistyneinä, parannusta tehneinä, oikeamielisyyteen suuntautuneina ja arvoiltaan muuttuneina?

Tervehtisin ilolla jopa sellaista kokoustyyppiä, josta koko musiikki jätettäisiin vaihteeksi pois ja keskityttäisiin Jumalan Sanan opettamiseen ja hiljennyttäisiin rukoukseen. Metelin vaientaminen voisi vapauttaa kuulijoiden aivo-ja sydänkapasiteettia hengelliselle pääasialle. Ehkäpä sydämistä alkaisi nousta myös oikeudentuntoa ja vanhurskautta, kun Jumalan pyhä Sana saisi tilaa turhan viihteen sijasta.

Lueskelin tätä jo eilenkin ja tuntui että jotain haluan sanoa, mitä mieleeni nousee. Musiikkihan on tänä aikana hyvinkin suuressa osassa jumalanpalvelusta tärkein juttu seurakuntaelämää ja kokouksia ja varsinkin ylistys musiikki. Minulla ei ole mitään ylistysmusiikkia vastaan, kun se pysyy sopivissa rajoissa. Mutta jos ja kun se alkaa venyyn 15min =tunninkin kestäväksi aivopesuksi ja fiilisten hakemiseksi, niin sitä mä En hyväksy. Silloin siitä on täysin pohja poissa ja oikea kiitosmieli Jumalallekin hukattu ja haetaan todellakin vain tunnetiloja, ei mitään muuta.

Kyllä Jumalan Sana on numero 1! Ja Jumalan Sanan julistaminen, niin kuin se on kirjoitettukin, ei korvasyyhyyn puhuen, vaan Totuden mukaan, vaikka se satuttaakin aina välillä ja raapaisee ikävästi sydämestä, kun omatunto soimaa, tai..Niin sen kuitenkin kuulu tehdäkin, jotta tulisi halu palata verisen Golgatan ristin juurelle tekeen reilua ja sydämestä asti lähtevää parannusta. Vain se on sitä, mitä uskon Isänkin meiltä omiltaan haluavan ja siinä elävän, puhuvan, toimivan, jne...Totuuden sanassa ja sen mukaan ojentautuen elämässään. Minulle on joskus aikoja sitten sanottu, että ei tarvita enään niin paljoa rukousta, kun ylistys on korvannut sen siis rukouksen paikan. Ja höpö höpö.

En allekirjoittanut sitä silloin ja nyt vielä; entistäkin vähemmän, kun olen saanut olla Jumalan koulussa..Sillä se opetus mitä minulle on annettu ylhäältä, painottaa juuri rukouksen merkitystä ja tärkeyttä ja Sanassa pysymistä, ei ylistämisen ihanuutta. Ei todellakaan ylistämistä..Vaan kun siltä tuntuu, niin laulamista Jumalan kunniaksi ja kiitosta, mutta harvoin millään ylistys biisillä, vaan ihan muilla lauluilla, sanoilla, ilman matran höpöttämistä. Eikä se ole kuivaa tai tylsää, vaan ihanaa kun saa laulaa Herralleen kiittäen ja ylistäen, kun: saa olla Jumalan lapsi ja saa pyytää syntejään anteeksi ja saa uskoa ne kaikki, aivan kaikki syntinsä anteeksi.

Minua on ainakin opetettu ja kasvatettu elämään rukouksen hengessä ja tutkimaan Jumalan Sanaa, Raamattua. Eikä täällä kädet koholla hoilottaan jotain ylistyslaulua/lauluja, ei!

Haluaako Jumala pitkiä ylistys sessioita, joissa kansa on kuin humaltunut, kun haetaan vain omalle lihalle hyviä kokemuksia ja fiiliksiä? Empä usko, en todellakaan usko sen olevan Isän tahdon, päinvastoin. Laitan uudestaankin tuon hyvän ja puhuttelevan Raamatunpaikan vielä lopuksi;

"Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro", sanoo Jumala kansalleen vanhan testamentin lehdillä (Aam. 5:23-24).