ilosanoma.munfoorumi.com

"On kaksi samanlaista ja vastakkaista erehdystä, joiden valtaan voi joutua paholaisiin nähden. Toinen on se, ettei usko niiden olemassaoloon. Toinen on se, että uskoo ja että tuntee ylenmääräistä ja epätervettä mielenkiintoa niitä kohtaan. Ne itse ovat yhtä mielissään kummastakin erehdyksestä ja tervehtivät ihastuneina niin materialistia kuin poppamiestäkin."

Juuri näin on totta, mitä tuossa lainaamassani kohdassa sanotaan. Jotkut näkevät paholaisen ja sen töitä kaikkialla ja jotkut taas pelkää niitä. Jotkut eivät usko niihin ollenkaan. Mutta jotenkin tuntuu, että: monet näkevät paholaisen kaikkialla ja koittavat sitten ajaa sitä ulos jostakin uskovasta, tai yleensäkin ihmisestä riivaajana. Tai sitten ollaan niin "tuudittautuneita", ettei edes ajatella pimeydenkin olevan kuitenkin yhtä todellista kuin valkeudenkin.

Meidän ei tule pelätä paholaista, vaan ainoastaan Jumalaa ja hänen rangaistustaan tottelemattomille. Mutta emme saa myöskään olla täysin välinpitämättömiä sille tosi asialle, että: saatana tekee koko ajan työtä tottelemattomuuden lapsissa ja koittaa murtaa uskovankin mielen ja saada hänet kuin mieltymään väärään, tms..

Moni sanoo; "Minulla on henkien erottamisen lahja, siis pystyn erottamaan pimeyden hengen ja työt ja teot valkeuden töistä, Pyhästä Hengestä tulleet.." Oisko ylpeyttäkin kehuskella lahjallaan ja onko sitä sitten kuitenkaan todellisuudessa olemassa hänellä, tai kellään? Onko joutunut kokemaan mitä on oikeesti kohdata pimeyden hyökkäys ja pelottelu, tms? Oletko kuullut kun sanotaan "minä olen demoni"? Oletko nähnyt yliluonnollista ja selvää pelottelua, jotta alakaisit pelkäämään ja et uskaltaisi olla ja rukoilla, olla uskossakaan? Vaan pelkäät jo jokaista risahdustakin..

Olemmeko siis langenneet jälkimmäiseen erehdykseen? Eikö pirujen näkeminen joka paikassa ollut keskiaikaista pimeyttä, josta tiedon valo meidät jo aikoja sitten vapautti?

Valitettavasti taistelemme yhä pelkojemme kanssa. Yhä meinaavat valheemme saada meistä ylivallan. Viha ja katkeruus ryöpsähtävät omassa mielessämme tavalla, joka pelästyttää meitä. Masennuksesta on tulossa pahin kansantauti. Terveyden horjuessa kuolemanpelko iskee hurjana vyörynä, vie unen ja elämän ilon.

Siinä meillä on pahan hengen tuhoisan työn hedelmät. Tiedon kasvu ei ole näitä paholaisia mihinkään karkottanut. Jooga, mietiskely ja mielen hallinnan kirjat auttavat ehkä joskus jonkin verran, mutta todellisen myrskyn tullessa niistä ei ole mihinkään. Henkien taistelu käy tuimana ja tappion kärsineiden määrä kasvaa.

Raamatun mukaan Jumala tahtoo antaa meille rakkautta, iloa ja rauhaa. Onpa siinä luettelossa vielä kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintäkin. Eli kaikki se, mitä me eniten tarvitsisimme.

Pelkoja on jokaisella. Joku pelkää sairastuvansa, joku köyhtyvänsä keppikerjäläiseksi, joku menettävänsä kaikki rakkaansa, joku pimeyttä, joku työttömyyttä, joku ettei olekaan hyvä ja oikea uskova, joku... Pelkoja on yhtä paljon kuin on ihmisiäkin, mutta pelon ei pidä hallita elämäämme, vaan meillä on vapahtaja Kristus Jeesus, joka on kärsinyt ja kuollut, mutta ylösnossut Vapahtajamme, joka yksin voi pelkäävää ihmislasta auttaa ja vahvistaa, lohduttaa..

Ei rakkaat katsota sitä mikä pelottaa, vaan katsotaan yksin Ristille ja Jeesukseen, josta loistaa lämmin ja turvallinen rakkauden ja anteeksi annon valo, lämpö, joka yksin voi pelokkaan sielun vapauttaa Jumalan lasten vapauteen, iloon ja rauhaan!

Empä edes suosittele istumaan jooga-asentoon ja mietiskelemään, koska silloin taitaakin mielen vallita ihan joku muu voima, kuin Jumalan apu ja voima, rauha.. Joogahan on pimeyttä,(sanokoot sen puolustajat sitten mitä muuta tahansa) ei siis; valkeutta, samoin siihen kuuluva mietiskely ja saada mieli tasapainoon. Elämämme on usein yhtä koetusta ja taistelua, mutta niissä kaikissa saamme aina mennä kiireesti ristin juurelle rukoilemaan ja pyytämään syntejämme anteeksi, uutta voimaa ja rohkeutta taivaasta. Apu ja voima, rauha, tasapaino elämäämme ja sydämeemme myrskynkin keskellä löytyy ainoastaan ja vain yksin Jeesuksen jalkojen juuressa ollen ja siinä viipyen rukoillen, Sanaa lukien, jne..Saa itkeä, saa nauraa, saa iloita ja saa surra.. Olemmehan vain kuitenkin heikkoja ja vajavaisia ihmistaimia Jumalan suuressa tarhassa.

Pienet ihmeet - Älä pelkää

Niin ystävät kalliit; uskommeko, että on olemassa hyvä ja paha, sekä vihollisen voima ja Jumalan voima. Siis uskommeko ja ymmärrämmekö sen tosiseikan, ettei kaikki mitä tapahtuu nyt esim: ihmissuhteissa, niin se ei ole ihmisen omaa tahtoa aina mitä tekee, sanoo, tms. Vaan hän voi olla vihollisen joukoissa ja toimia kuin ainakin viholisen armeijan jäsen..Ymmärsitkö mitä tahdon, yritän sanoa?

Me, jotka olemme valkaisseet vaatteemme ja toivottavasti sydämemmekin niin, että: tahdomme seurata vain yksin Jeesusta, niin me usein saatamme joutua kaikenlaisiin koetuksiin, kun vihollinen joukkoineen toimii ja koittaa nollata Herran tahdon ja työn meissä. Näin minä ainakin sen ajattelisin..

Näkisin, että: jokainen, joka ei vielä ole ottanut pelastusta vastaan on tavalla, tai toisella silloin pimeyden ruhtinaan hallinnassa ja käytössä. Ja mikä onkaan pimeyden ruhtinaan, saatanan tarkoitus? Tuhota kaikki se hyvä minkä Jumala on meille antanut, hän haluaa horjuttaa uskoamme, pilata sen ja saada meidät suuttumaan ja hermostumaan, kun pimeyden harhassa vielä elävät toimivat itsekkäästi ja ilkeästikin Herran omaa kohtaan. Oletko kanssani samaa mieltä ystäväiseni?

Monet kieltää pimeyden, paholaisen olemassaolon ja koittavat selittää sen omalla tavallaan sekä kääntää kaiken ihmisen omaksi pahuudeksi ainoastaan. Toki me osaamme uskovinakin vielä olla inhottavia ja ilkeitä. Mitä sitten onkaan heillä, jotka eivät vielä ole saaneet maistaa miten; Herra on hyvä, auttaa, varjelee, vahvistaa, opettaa Sanansa kautta, jne..

Emme ole pulmusia uskovinakaan, ei toki, mutta meitä ohjataan elämään ja toimimaan Herran Hengen ja Sanan kautta oikein ja olemaan sopuisat ja toisen huomioivia, ym viisasta ja hyvää, joka tulee meille taivaasta, ei itsestämme. Meillä on omatunto ja se kyllä kolkuttaa kun olemme rakkaudettomia ja ilkeitä, sanomme, teemme rumasti, tai väärin..Ja jos se ei vaikuta meissä mitenkään, niin silloin on uskommekin turhaa..

Mutta eilen jouduin sellaiseen rajuilmaan ja tuntui, että minua koitettiin masentaa oikein kunnolla, sekä saada hajoamaan, suuttumaan, loukkaantumaan pysyvästi eräisiin ihmisiin (ei uskovia). Olin oikeassa ristitulessa ja koin voimakkaasti kaiken ja olin aivan murentua palasiksi, kun toinen hyökkäys loppui, niin jo toinen alkoi jne.. koko päivä tätä.

Mutta tässä olen enkä muuta voi. Herra oli koko ajan läsnä, vaikka en sitä aina niin kokenutkaan, mutta PH muistutti minua, ettei Herra hylkää, jätä mua loputtomiin kärsimään ja auttaa lopulta kun koetus päättyy. Jäin vain kuin ihmettelemän sitä rauhaa joka kuitenkin oli siellä sydämessäni pahimmillakin hetkillä. Ja ajatus, Jeesus auta minua, en jaksa..Se hätähuuto, Jeesus auta, tää ei voi olla edes totta, että pimeys näin rajusti mua kohti hyökkää raadellakseen minua ja tuhotakseen kaiken hyvän, mielenrauhanikin vieden.. Ja Herra kuuli ja auttoi minua kärsivää, jonka sydän alkoi jo ilmoittaa, että: nyt on painetta liikaa.

1. Tess. 2:
1 Tiedättehän itsekin, veljet, ettei tulomme teidän tykönne ollut turha;

2 vaan, vaikka me ennen, niinkuin tiedätte, olimme kärsineet Filippissä ja meitä siellä oli pahoin pidelty, oli meillä kuitenkin Jumalassamme rohkeutta puhua teille Jumalan evankeliumia, suuressa kilvoituksessa.

3 Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua;

4 vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme.

Tämä Raamatunpaikka nousi mieleeni, koska olen sen jo huomioinut, että: se joka haluaa puhua ja on päättänyt pysyä vain totuudessa ja kertoa evankeliumia Herran tahdon, ei oman tahdon mukaan. Niin hän joutuu koetuksiin, joissa hänet totisesti koetellaan, onko tosissaan ja pysyykö siinä, kun tulee koettelemuksia ja vaikeuksia, loukkauksia, vihaa, valhetta tms panettelua..Seisommeko siltikin Herran käytössä ja omina ja jätämme kaiken vain yksin hänelle, joka voi jopa vuoriakin siirtää, eli Jumalallemme. Emmekä lähde itse kostamaan tai taistelemaan omassa voimassamme..

Kuinka lihaa ja mieltämme houkuttavaa olisi lähteä taisteluun ja näyttää kenen oma on, mutta se olisi typerää. Viisautta on jättää kaikki Herrallemme ja hän auttaa meidät ulos vaikeuksistamme, surustamme, loukkausten ym tuomista haavoista hän meidät parantaa. Pysy siinä vain siinä ja anna myrskyn pauhata, mutta älä lähde itse kostamaan vaan anna Herran kostaa ja tehdä työnsä..

1. Piet. 2:
19 Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien.

20 Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa.

21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,

22 joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",

23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,

24 joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut".

25 Sillä te olitte "eksyksissä niinkuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö.